Murrosikäisen kurinpalautus

Olen tässä pikkuhiljaa yrittänyt ymmärtää ettei meidän 9,5 kuukautinen hännänheiluttaja enää ole mikään pikkupentu. Mutta ei toisaalta mikään täyskasvuinen aikuinenkaan, mitä neiti vissiin itse luulee. Toisaalta neiti voi olla niin pentumainen, innoissaan, saa hepulikohtauksia, ja haluaa syliin. Mutta toisaalta hän itse vissiin luulee että on jo aikuinen ja saa tehdä tasan niin kuin itse tykkää. Meille on siis tullut murrosikäinen neiti.

Saga on myös tässä vähän aikaa antanut merkkejä siitä että ensimmäiset juoksut alkaisivat kohta. Hänestä lähtee mahdottomasti karvaa ja kaikki urokset ovat nenä pepussa kiinni. Tämä varmaan on edesauttanut neidin itsenäistymistä ja harhaluuloa siitä, että olisi aikuinen. Meillä murrosikä näkyy eniten perustottelevaisuudessa, ja varsinkin luoksetulossa.

Yhtäkkiä emme voineetkaan luottaa siihen että hän tulisi kutsuessa takaisin jos lenkillä tulee toinen ihminen tai  koira vastaan. Metsässä hän on aina pysynyt noin viiden metrin etäisyydeltä meistä, ja katsoo tarkkaan missä me menemme. Ei tietoakaan ennän tästä. Ei neiti karkaa, mutta reviirit suurenevat ja suurenevat ja saamme kutsua kolme-neljä kertaa ennen kuin neiti viitsi tulla kutsusta. Meillä on myös tapana laittaa neiti istumaan ja ottamaan katsekontaktia kun hihna laitetaan kiinni/otetaan pois. Tästäkin on tullut oma projektinsa nykyään. Nooh, ne koirathan aina testailevat vähän väliä että kuka talossa määrää, ja nyt ollaan tosiaan tullut sellaiseen pisteeseen. Asiaa ei varmaan ole auttanut hussen ja maten muuttaminen, jonka vuoksi Sagan treeni on jäänyt minimiin.

Mutta nyt kun on ollut vähän enemmän vapaa-aikaa päätin tehdä asialle jotain. Siitä seurasi sitten parin päivän kunnon kurinpalautus. Eli ensimmäiseksi kontaktitreeniä hihnassa ja ilman. Sitten paljon paljon luoksetulotreeniä. Lyhyillä välimatkoilla, pitkillä välimatkoilla, liinalla ja ilman. Meillä on yleensä ollut nakit ja lihapullat näyttlynamenina, mutta nyt olen käyttänyt niitä myös luoksetulossa. Iso pala namia kun tulee nätisti luokse, ja jos ei tule niin heti torumista. Joko niskasta ote jos on tarpeeksi lähellä, äänellä tai hihnasta nykäiseminen. Toisin sanoen nollatoleranssia tottelevaisuuteen. Jos tulee käsky tulee totella- heti.

Myös ihan pikku asioissa ollaan oltu todella tarkkoja. Kun hihna laitetaan kiinni tai otetaan pois neidin on istuuduttava ja otettava kontaktia ennen kuin liikutaan mihinkään. Ja ennen kuin saa juosta vapaasti on odotettava käskyä eikä pikkuhiljaa hiipiä pois maten näkyvistä. Metsässä ollaan vähän pienennetty reviiriä vanhalla mutta toimivalla tempulla, menemällä piiloon! Aina kun neiti menee vähänkin liian pitkälle – heti puun taakse piiloon.

Kolmisen päivää ollaan nyt pidetty kurinpalautusta ja perustottis treeniä. Ja täytyy tunnustaa että se nyt jo on auttanut! Meidän neiti joka ennen ei kuulut eikä nähnyt ellei itse halunnut, on taas alkanut tulla luokse käskystä ja yleisesti käyttäytymään kuuliaisemmin ja tottelemaan paremmin.

Täytyy vain ottaa se aika jostain saadakseen sitä tottelevaisuutta treenattua. Flätithän tunnetusti tarvitsevat treeniä ja tekemistä että pysyvät nahoissa.