“Aurinko paistaa ja vettä sattaa…taitaa tulla treenit!”

Kuusi viikkoa sitä on nyt jatkunut. Jokainen tiistai-ilta, poikkeuksetta. Eli, joka tiistai kun ollaan lähdössä treeneihin taivaalta tulee vettä! Joko kaatamalla tai tihkuen, mutta kylmää ja kosteata on on tällä koirakolla ollut. Täytynee olla koiranomistaja ollakseen tarpeeksi tyhmä menemään ulos treenaamaan sellaisessa säässä, mutta sitä ollaan tehty. Koko auto on huurussa aina kotiin lähtiessä, kosteiden vaatteiden ja märän koiran takia. Mutta sisukkaita suomalaisia ollaan jotka uhmaten Suomen kesäsäätä jatkaa treenaamista!

Mutta kaikki kosteus palkittiin edellisellä treenikerralla. Ensimmäistä kertaa ei satanut(oltiin vaihdettu päivää keskiviikoksi, niin ehkä se on vain tiistai-iltojen kirous tuo sade…) ja meidän pikku neiti osoitti että kaikki harjoittelu, namit, epätoivoiset huokaukset, riehuminen ja motivoiminen on vihdoin mennyt perille! Neidin perustottelevaisuus on siis ihan eri luokkaa nyt kuin ensimmäisillä treenikerroilla.

Toki on vielä hiottavaa, koirien ohittaminen ilman hihnaa ei ihan vielä onnistu satavarmasti, ja sivulle- ja maahanmeno on vähän milloin mitäkin esim. Mutta huomio, luoksetulo, istuutuminen ja totteleminen häiritsevissä tilanteissa on edistynyt huimasti! Olen niin tyytyväinen pikkuneitiimme! Nyt voidaan keskittyä uusien asioiden oppimiseen vielä suuremmalla innolla. Näihin kuuluu esimerkiksi riistaan tutustuminen, mikä on tärkeä osa flätin koulutusta mikäli aikoo osallistua taippareihin tai metsästää koiralla(me emme metsästä mutta ehkä joskus vielä mennään taippareihin).

Edellisellä treenikerralla Saga sai siis tutustua riistaan ensimmäistä kertaa elämässään. Mariannella oli ihka oikea kuollut varis mukanaan(kaikkea sillä koiraomistajalla täytyykin olla!). Varis pistettiin sitten pitkään naruun ja vedettiin maata pitkin pentujen edessä. Sagan Morris-veli yritti innoissaan tavoitella varista tassuillaan ja leikkiä sen kanssa, mutta mitäs meidän pikku prinsessa tekee? Nyrpistää kuonoaan ja siirtyy dramaattisesti metrin taaksepäin jotta ei varmasti koskisi siihen! Ai että saatin kyllä päivän naurut tästä meidän pikku daamin käytöksestä! Valitettavasti ei ollut kameraa mukana ikuistamassa tätä tilannetta, mutta ai että neiti näytti hauskalta. Hänestä näki niin selvästi mitä ajatteli:  “minäpäs en tuohon likaiseen linnunroskaan ajo koskea mistään hinnasta!”

Nyt tullaan siis saamaan kotiimme kuolleen variksen, jolla voisimme treenata että neiti innostuisi siitä. Täytyy tunnustaa etten ole ihan varma jos itse edes haluan että neiti oppii kantamaan sitä suussaan…muttamutta… kai se siihen flätin koulutukseen kuuluu… vai mitäs olette mieltä? Joku lukijoista joka pitää kuolleita lintuja omassa pakastimessaan?