10 faktaa omistajastani

Jonkin aikaa sitten tein postauksen jossa kuvailin arkea Sagan sanoin. Nyt sain haasteen antaa Sagan tulla koneen ääreen ja naputella 10 faktaa minusta. Toivotaan että kone on vielä ehjä tämän jälkeen, hehhe... Useimmat kuvat ovat muten puhelinkuvia, koska postaus on tehty mökillä N koneella, eikä kameraa ole mukana. Mutta nyt päästän Sagan tangenttien ääreen!

Noniin vihdoinkin sain sitten tulla tämän blogin ääreen! Kun se kerran minusta kertoo niin tämän mahdollisuuden olisi pitänyt tulla jo aikoja sitten! Mutta asiaan! Tästä seuraa nyt kymmenen faktaa tuosta ihmisestä joka kutsuu itseään emännäkseni, tai matte näin meidän kesken:


1. Matte puhuu ja laulaa aina. Siis ihan aina. Itsekseen, tavaroille, mulle... Varsinkin kun on yksin tai mun kanssa. Ja se puhuu siis koneillekin ja kun ajetaan autoa niin se puhuu muille autoilijoille (tai noh,,, huutaahan sekin välillä niille hehhe). Jos tulee jutusta pulaa niin se laulelee itsekseen. Tai sit se laulaa muuten vaan. Myös ulkona lenkillä. En siis tiedä onko tuo ihminen koskaan hiljaa? Tuskin edes kuin nukkuu...

2. Matte on surkea heittämään palloja. Siis oikeasti s-u-r-k-e-a. Tokotreeneissäkin kaikkien aina pitää varoa jos matte palkkaa pallolla koska ei koskaan tiedä minne se menee!


3. Onneksi matte menee naimisiin kokin kanssa koska se ei koskaan jaksa laittaa ruokaa. Osaa kyllä mutta väittää aina eittei ehdi. Joten husse hoitaa sen homman. Onneksi mun sapuskat ei kuulu tähän joukkoon, ne tulevat aina minuutilleen ja sisältävät kaikkia äklöjä vitamiineja mitä minun muka kuuluu syödä kun syön raakaruokaa.


4. Matte tykkää käydä näyttelyissä minun kanssa vaikka sitä hermostuttaa ihan kamalasti. Siis paljon enemmän kuin minua aikoinaan! Nykyään meikä on osaava kehäkettu ja voisin esiintyä vaikka ilman tuota hihnan perässä juoksevaa handlaajaani. Mutta matte on siis aina näyttelyaamuina ihan järkyttävän hermo!




5. Laulamisen lisäksi matte soittaa viulua ja vähän pianoa. Mutta vaikka kuinka olen yrittänyt pääsemään mukaan soittamaan matte aina tönäisee minut pois. Kun hän istuu pianon äärellä istun yleensä tosi nätisti vieressä ja yritän sitten tulla syliin jotta tuo ymmärtäisi että minäkin haluan soittaa. Kun viulua soitetaan yritän myös katsoa häntä kauniisti ja ylensä makaan matten jalkojen välissä ja odotan että olisi minun vuoro soittaa. Olen kyllä yrittänyt soittaa vähän viulua kuonolla, kun viulu kerran oli sopivassa paikassa, mutta se ei ilmeisesti kuulostanut niin hyvltä koska matte suuttui ihan hirveästi...


6. Matte pelkää ukkosta, mutta minä en! Se aina väittää että sulkee ikkunat minun vuoksi kun tulee ukkosta, jotta en pelästyisi, mutta oikeasti se pelkää itse enemmän. Voi sitä mattea..!


7. Ennen mattella oli berni, mutta nyt kun minä olen talossa se on ihan rakastunut flatteihin. Sanoo aina että olemme niin humoristinen ja iloinen rotu (tiedän, olenhan tunnetusti hauska tyyppi!). Se rakastaa myös kaikkia asioita millä on flattien kanssa tekemistä. Erkkareistakin matte ja husse ostivat uudet lippiksetkin koska siinä lukee flatti, ja nyt niillä on ne aina lenkillä päällä. Ja minä muuten pääsin malliksi niiden hääkutsukorteille! Siinä on kahden flatin kuva nimittäin.

                                     

8. Mutakakku on matten bravuuriasia keittiössä. Vaikka se ei ruokaa juurikaan tee, matte tykkää leipomisesta ja sen mutakakku on jopa hussen mukaan suussa sulavaa. En itse sitten tästä tiedä kun en koskaan ole päässyt maistamaan. Kun se sisältää suklataa joka kuulemma on koirille myrkyllistä...

*Vähän vaihtelua elämään... Mansikkamoussé mutakakkupohjalla oli maten mielestä täydellinen kesään*

9.  Matte on ihan järkyttävän aamu-uninen. Suuttuu jos viikonloppuisin yritän saada sen sängystä ylös ennen klo 10 jos ei ole kisoja tai näyttelyitä... Päivää ennen näyttelyitäkin se aina valittaa seuraavan aamun aikaista herätystä, ja kuitenkin se ilmoittaa meidät aina vain kauemmas pk-seudulta näyttelyihin! Töihin se kyllä menee vaikka kuinka aikaisin, mutta sanoo että viikonloput ovat muka "pyhiä" opettajalle ja silloin täytyy saada nukkua...


10. Matte haaveilee toisesta flattipnnusta (ihan niin kuin minä en riittäisi!!) ja että voisi otta vuoden vuorotteluvapaata ja vain treenata meitä. Ihan kivaahan se olisi jos joku olisi koko ajan kotona! Matte vaan uskoo että tämä jää ikuiseksi haaveeksi, mutta katsotaan.

Noniin siinä kymmenen asiaa mattesta! Toivottavasti tykkäsitte näistä mun näpyttelyistä. Kommentoikaa ihmeessä jos haluatte lisää tämän tyyppisiä juttuja, ehkä matte sitten päästää minut useammin koneen ääreen!

Sen lisäksi haastan kaikki koirabloggaajia päästämään sen nelitassuisen kaverin koneen ääreen naputtelemaan 10 faktaa omistajasta!

Viimeiseksi, mutta ei vähimmäiseksi haluan toivottaa kaikille rakkaille lukijoille oikein hyvää juhannusta!

                                                             <3: Saga

Myrskyn merkit Kotka KV:ssa

Lomareissu jatkuu!
Flattien erikoisnättelyiden jälken matka tosiaan jatkui Vaasaa kohti tapamaan N sukulaisia ja muita tuttavia. Siellä tokoiltiin ja uitiin viikko, kunnes tuli aika kääntä nokka kohti Kotkaa ja Kotkan Ruusua. Koska matka Vaasasta Kotkaan on kevyet 550 kilometriä, olimme varanneet hotellin yöksi. Ensimmäinen kerta kun Sagakin pääsi kokeilemaan hotellielämää!

Hotelli oli jossain Kotkan moottoritien varrella, ja osoittautui olevan sekä pubi, yökerho että hotelli. Koko paikka oli vähän sen mukainen... Mutta onneksi oli kyse vain yhdestä yöstä! Sekin vietettiin surkeasti nukkuen, kun kaikki äänet kuului läpi seinien ja Sagan mielestä jokainen ääni kuulosti rosvolta joka piti pelästyttää haukkumalla... Lauantai-aamuna jatkettiin sitten väsyneinä matkaa kohti tuulista ja sateista Katariinan Meripuistoa ja näyttelyitä!

Näyttelypaikkalla olikin odotetusti hyytävä tuuli ja olin niin iloinen että en ollut pukenut mekkoa ja jakkua niin kuin ensin olin ajatellut! Kun löydettiin oikea kehä laitettiin häkki pystyyn, Saga sisälle ja itse sadevaatteet päälle. Onneksi ei satanut paljon, mutta tuuli kovaa. Hieman saatiin odottaa flattien kehiä, mutta Markku Mähönen osoittautui ripeäksi kaveriksi, joten odotus ei ollutkaan niin pitkä.

Flatteja oli ilmoitettu vain 9 kappaletta, joten toivoa oli että päästäisiin nopeasti myrskystä pois! Kun narttujen AVO kehä alkoi seisotettiin ja tuomari mietti ja kopeloi neidin läpi. Kun pyydettiin juoksemaan en kyllä ukso että meidän linjasta tuli hirveän suora koska tuuli... Kehän sisällä pysyttiin kumminkin, ja Saga onneksi hoiti homman hyvin ilman matten sähellyksiä. Kun seisotettiin uudestaan huomasin tuomarin yllättävän positiivisen puolen; hän arvosteli kaikki koirat ääneen, eli seisoi meidän vieressä ja kertoi kehäsihteerille mitä piti kirjoittaa niin että handlaajakin sai tietää mitä tuleman pitää. Todella kiva tapa! En ole ennen törmännytkään moiseen. AVOsta tuli sitten luokkavoitta ja SA (eikä mainita että oltiin ainoa koira luokassa, hehhe...).

PN kehässä sitten seisotettiin ja mietittiin ja taas juostiin jonkin sortin ympyrää, mitä nyt tuulenpuuskat sitä vähän muokkaili. Neidin vaaleat silmät luultavasti oli taas meidän kohtalo ja saimme siirtyä jonon hännälle. Näin saatiin tulos AVO ERI 1 SA PN 4 VASERT. Näitä varasertteja on tullut kerättyä ihan kiva pino, mutta saatiin kuitenkin hieno arvostelu eikähän tuohon sijaan ihan tyytymätön saa olla. Sagan esiintyminen on myös muuten parantunut huimasti viime aikoina! Ei se häntä hulluna heilu, mutta neiti on iloinen ja heiluttaa sitä suuremman osan ajasta kuitenkin! 

                                       Kotka KV, tuomari Markku Mähönen:

"Oikea tyyppi, kauniit ääriviivat, erinomainen sukupuolileima, erinomainen päänpituus, kaunis profiili. Hyvä kokonaisvaikutus. Aavistuksen vaaleutta silmissä. Hyvä kaula, runko, eturinta ja hännän kiinnitys. Suorat edestakaisin liikkeet, hyvät kulmaukset. Vielä hieman pehmeyttä ylälinjassa. Kaunis käytös ja karvanpeite."

                                                          Tulos: PN4 VASERT

Tappion kautta (melkein) voittoon

Lauantaina oli minun ja N ensimmäisen lomapäivän kunniaksi herätys 6:30 ja auton nokka suunnattiin kohti Koriaa ja flattien erikoisnäyttelyitä. Näyttelyiden jälkeen oli tarkoitus lähteä Vaasaan viikoksi joten auto olikin töpötäysi, mutta jotenkin saimme itsemme ja koiran mahtumaan sisälle...

Saavuimme perille aurinkoisessa mutta tuulisessa säässä hyvissä ajoin. Sagan mielestä tämä tapahtuma oli vissiin paras ikinä kun oli niin paljon lajitovereita. Normaalisti niin rauhallinen ja tottelevainen neitimme pomppi sinne tänne yrittäen pusutella kaikkia ohikulkijoita ja kaikin tavoin näyttää että maailmaa rakastava Saga on saapunut paikalle. Yritä siinä sitten pitää iloista flattia kurissa kun kädet oli täynnä häkkejä ja kasseja... Onneksi tällainen käytös ei ole flatti-ihmiselle mikään yllätys ja ihmiset sen kuin nauroivat! Alkukommeluksien jälkeen etsimme treeniporukkamme teltan ja asetin häkin ja Sagan paikoilleen.

Kehät alkoivatkin melkein ajoissa pentukehillä, ja eteni hitaasti mutta varmasti kohti avointa luokkaa. Olimme pessyt Sagan uudella shampoolla ja hoitoaineella viikolla, joten neiti tuoksui kuin hajuvesikauppa konsanaan... Mutta turkki kiilsi ja neiti oli erittäin hyvällä (lue: villillä) tuulella. Paikka oli täynnä mukavia ihmisiä ja sää hyvä. Voisihan loman hullumminkin aloittaa!

Kehiä seuratessa huomasin että narttujen tuomarilla oli erittäin tiukka linja. Montaa ERIä ei näkynyt, päinvastoin EH oli tavallisin ja jopa keltainen Hyvä lappu heilui vähän väliä... Valmistauduin siis pahimpaan! Kehässä Sagan iloinen mieli jatkui ja häntä heilui kuin oikealla flatilla kun asetuimme kuudentoista muun avoimen luokan narttujen kanssa kehään. Seisottiin ja juostiin kahdessa ryhmässä kehää ympäri. Sagalla oli niin kova vauhti päällä etten ollut pysyä perässä! Neiti nautti ja olisi varmaan ihan itse voinut kirmata kehää ympäri ilman minua roikkumassa hihnassa.

Yksilöarvostelun tuomari seisotti oikein koko rahan edestä ja vielä vähän lisää. Hienolla tasaisella askeleella Saga juoksi ympyrää ja edestakaisin. Seisomisessa alkoi lopussa handleriakin tylsistyttää joten ei ehkä ihme että neidin häntäkin rupesi tippumaan. Mutta hienosti oli heilunut tähän asti! Loppujen lopuksi jatkoimme enemmistön tuloksia ja saimme sinisen EH:n. Arvostelu oli kuitenkin oikein positiivinen, vain liian vaaleat silmät antoivat tuomarin mukaan kovan ilmeen. Ei muuta kuin neiti häkkiin ja seuraamaan muita kehiä.

Kasvattaja tuli kysymään meitä mukaan kasvattajaluokkaan ja jälkeläisluokkaan joihin me tietysti ilolla osallistuimme. Niitä kehiä odotellessa vierähti tunti jos toinenkin. Ehdimme hieman shoppailla flattitavaraa ja tietysti rupatella tuttujen kanssa -joita flattierkkarissa oli pilvin pimein.

Iltapäivällä osallistuimme Sagan kanssa muiden Harvahampaiden kanssa kasvattajaryhmään. Mukana oli Sagan äiti, sisko ja narttu Sagan äidin toisesta pentueesta. Koirista todella näki että ne olivat samasta puusta veistetty, Saga on perinnyt äitinsä hienon pään ja ilmeen. Myös liikkeet ja koko olemus olivat samannäköisiä. Myös tuomareiden mielestä ryhmämme näköjään näytti hyvältä, sillä Harvahampaan kennelistä valittiin Bis 2 kasvattaja! Mukana oli melkein kymmenen kasvattajaa joten kyllä oltiin tyytyväisiä!

Kuvien ottamisen jälkeenoli vuorossa jälkeläisluokka. Sagan äidin, Harvahampaan Fool or Clever "Åsa" jälkeläisryhmään kuului Saga ja Sagan sisko Akka, sekä yksi narttu ja uros Åsan toisesta pentueesta. Huomasi että koirat nyt olivat tottuneita seisomaan lähellä toisiaan, sillä kaikki seisoivat hienosti hieman vinottain toistensa vieressä. Tuomari katsoi kaikki ryhmät läpi ja juoksutti sitten ryhmät yksitellen. Vaikka meillä oli mukana yksi uros ja muut narttuja (= ei niin yhtenäinen ryhmä) ei tämä tuomareita haitannut kun Harvahampaat taas saivat kirmata toiselle palkintopallille ollen Bis 2 jälkeläisryhmä! Aamupäivän huonon yksilöarvostelun jälkeen, paransimme siis huimasti ryhmäkehissä, hehhe!

Päivä oli erittäin pitkä mutta mukavien ja samanhenkisten ihmisten ympäröimänä päivä kului mukavissa tunnelmissa! Kaikkea ehdittiin rupatella ja tsempattiin toisia kehissä. Ei voi muuta sanoa kun että flatti-ihmiset ovat parhautta! Yhtä iloisia ja ystävällisä kuin rotukin! Kiitos kaikille mukana olleille päivästä ja seurasta!

                                                        Väsynyt näyttelyneiti <3

Toivo elää!

Viime viikonloppuna olimme Sagan kanssa taipparikurssilla Vihtijärvellä, samaisen porukan kanssa kun oltiin talvellakin. Pitkän helleputken jälkeen sää oli sopivasti vähän viileähkö ja pilvinen joten koiruudet jaksoivat hyvin juosta metsässä.

Aloitimme johtajuus ja vaihtotehtävillä. Mika tuli ensimmäiseksi moikkaamaan jokaista koiranohjaajaa jonka jälkeen oli damin heitto jonka ohjaaja haki. Tämän jälkeen oli damien välinen pujottelu, dami suussa, ja viimeiseksi kutsuttiin damirivin ylitse luokse. Nämä kaikki harjoitukset sujuvat Sagalta moitteettomasti. Onhan niitä tullutkin jonkun verran harjoiteltua.

Sitten olikin vuorossa meidän ongelmatehtävä; varisten haku. Talven kurssin jälkeen tein paljon nosto- ja kantoharjoituksia riistan kanssa. Siinä ei ollut ongemia ja otettiin pikkuhiljaa noutoja. Alusi tämä sujui ongelmitta, mutta pikkuhiljaa Saga rupesi omimaan enemmän ja enemmän kunnes yhtenä päivänä jäi napostelemaan varista ja nyppimään sulkia siitä. Tämän jälkeen unodhin riistan ja keksityttiin vain damien kanssa työskentelyyn. Siitä johtuen kurssin ensimmäiset tehtävät sujuivatkin niin hyvin, olemme panostaneet erittäin paljon malttiin ja tottelevaisuuteen damien kanssa. Mutta ne varikset... Edellisenä kesänä ne eivät ollenkaan kiinnostaneet neitiä, nyt ne tekevät sitä jopa liikaakin!

Mutta asiaan. Kerroin tästä ongelmasta Mikalle joka heti pisti Sagan liinaan. Aluksi tehtiin ihan normi luoksetulo, mutta varis suussa. Mikan juostessa liinan perässä, lähetin sitten Sagan yhden variksen hakuun. Vähän neiti mietti kun löysi variksen ja lähti sitten juoksemaan kohti. Muutama metri ennen minua tiputti variksen ja oli alkamaisillaan sen nyppimistä kun Mika juuri oikealla sekunnilla sai liinasta kiinni ja kielsi Sagan nyppimästä varista. Ei muuta kun varis takaisin suuhun jonka jälkeen Mika juoksi aivan Sagan vieressä, liina tiukkana, ja varis tuotiin talteen perille asti. Tämän jälkeen tehtiin pari luoksetuloa, niin ikään liinassa, varis suussa. Mikan painostaessa Sagaa perällä juoksemisella alkoi varikset tulla paremmin ja paremmin käteen. Liinan ja apparin perässäjuoksemisen tarkoitus oli siis painoistaa koiraa tuomaan varis nopeasti luokse, ja jos/kun tiputtaa variksen tiellä saa liinalla asian heti oikaistua vaikka ei olisikaan heti koiran vieressä.

Pikkuhiljaa alkoi noutaminen parantua ja ihan lopuksi uskallettiin päästää Saga vapaaksi(vauhti parantui ainakin tuplasti!). Mika tosin oli varmuuden vuoksi vielä Sagan lähettyvillä. En ollut uskoa silmiäni kun Saga suoraviivaisesti ja reippaasti toi vaakun suoraan käteen. Niin monen epäonnistumisen jälkeen olin itse melkein heittänyt pyyhkeen kehään taippareita koskien, mutta muutamassa tunnissa oli Mika taas palauttanut toivoni tuohon koiraan! Ehkä tästä vielä tulee jotain...ehkä...

Kotona olen kokeillut samalla tapaa laittaa Sagan liinaan, ja N on kärsivällisesti juossut perässä. Tähän asti (kop kop!) on noudot sujunut hyvin, tosi ollaan vain tehty yhdellä vaakulla vielä. Mutta pieni toivonkipinä on taas alkanut elää minussa, josko uskaltaisimme käydä kokeilemassa taippareita kesän lopussa. Siis vain katsoakseemme miten sujuu ja mitä osia täytyy treenata enempi. Toivo elää!