Lomalla viimeinkin, voi ottaa iisimmin...tai kierrellä näyttelyitä!

Lomalla viimeinkin, voi ottaa iisimmin..! Vihdoinkin on alkanut kauan kaivattu ja hyvin tarpeen tullut kesäloma! N on vielä juhannuksen jälkeen töissä, joten olen koirien kanssa nauttinut olosta nukkunut ja ottanut päivän kerrallaan. Pikkuhiljaa on treeni-intoakin alkanut löytymään, ilman että se tuntuu pakkopullalta. Muiden stressatessa kokeista ynnä muusta jutuista, olen monesti saanut itseni kiinni ajattelemasta, että en vaan jaksa ottaa paniikkia koirien suhteen. Treenaamme niin paljon kuin tuntuu hyvältä ja kokeita ehdin katsoa myös syksyllä. Tosin tulemme edustamaan Flattikerhoa flattijoukkueessa SNJ:n tokomestaruudessa heinäkuun ensimäisellä viikolla. Jospa saisimme sen viimeisen ykkösen AVO:sta jotta voimme kokonaan keskittyä voittajaluokkaan.

 *Harmi*

Näyttelyissä olemme kuitenkin kiertäneet jokseenkin mukavin tuloksin. Lauantaina suuntasin Sagan kanssa aurinkoiseen Kotkaan kohti Kotka NORD näyttelyä aamutuimaan. Kyseinen näyttely on ennen ollut kansainvälinen koiranäyttely, ja tänä vuonna koiria oli reilu 1000 vähemmän kuin muuten. Ensi vuodeksi näyttelytoimikunta on taas anonut näyttelyn kansainväliseksi, koska nord näyttelyt eivät vedä porukkaa.

Flateilla oli tuomarinmuutoksen johdosta Annukka Paloheimo tuomarina. Kyseinen tuomari oli myös messarissa jossa oli saanut paljon kritiikkiä siitä, ettei ollenkaan salinut handlereita ottamaan namia kehään, eikä ollut jäärin ystävällinen heitä kohtaan. Vaikka flatteja oli ilmoitettu vain 10 kappaletta, ei siis ollenkaan tiennyt mitä tuleman pitää. Tuloksia satelikin aivan laidasta laitaan. Moni koira sai H:n tai EH:n ja SA:t olivata vielä tiukemmassa. Aluksi esitin Harmin, joka esittäytyi oikein nätisti. Mitä nyt jäi vähän katsomaan ohi liitävää lokkia. Tuloksena KÄY ERI1 SA PU1 Nord SERT.

Urosten jälkeen oli muutama narttu ennen Sagaa. Hieman hermostutti Sagan esiintyminen helteen takia. Varsinkin kun edellisistä nartuista kaikki paitsi yksi sai H:n tai EH:n. Neiti kuitenkin on reipastunut kovasti kehässä, ja tuomarin mukaan liian kapeasta alaleuasta huolimatta tuloksena oli VAL ERI 1 SA PN1 NORDSERT. Kuten Tuusulassa, oli siis taas Harmi ja Saga ROP kehässä, ja suureksi ilokseni Saga oli rop! Tästä alkoi piiitkä ja helteinen odottelu. Mira ja Manu juniori, sekä Marko jäi seuraksemme odottamaan ryhmiä. Ehdittiin ottaa palkintokuvat ja miettiä maailman meno kerran jos toisenkin, odottaen ryhmäkehien alkamista kello neljän jälkeen. Kotka on sinänsä ihana näyttelypaikka, että siinä oli helppo heittää koirat mereen vilvoittelemaan kehien välissä. Ryhmäkehien esiarvostelukehät venyivät aivan jäjettömän pitkiksi ja koirille tuli todella kuuma helteessä. Onneksi olimme saaneet teltan lähelle, jott apystyin laittamaan Sagan häkkiin esiarvostelukehän ja "oikean" kehän välissä. Pieni lepotauko palkittiin kun Saga valittiin ryhmissä kuuden parhaan joukkoon. Siitä ei sitten enää sijouduttu. Mutta tämä oli meille voitto sinänsä! Väsyneinä, mutta onnellisina ajoimme kotiin lepäämän jotta sunnuntaina jaksaisimme Salon näyttelyyn.

Salossa oli vuorostaan 20 flattia, ja monta hienoa valiota. Tuomarina toimi Malgorzata Supronowicz, Puolasta. Jos Kotkassa oli ollut kuuma, se ei ollut mitään verratuna sunnuntaihin! Sagaa painoi vielä kuumuus ja vähäsen väsymys eilisestä, mutta askel oli liitävä ja hyvä. Tuomari oli onneksi aika nopea joten ei jouduttu seisomaan kauaa. Autossa olin sanonut N:lle etten millään jaksaisi jäädä odottamaan mitään ryhmäkehiä (tosin flatteja oli niin monta, etten uskonut sen olevan ongelma), ja että Saga voisi tyytyä olemaan korkeintaan VSP. Noh, jos Kotkan sijoitus oli yllätys oli Salon vielä suurempi kun Saga ensin oli PN1 ja lopuksi vielä ROP. VSP oli veteraaniuros Heilurihännän Cool Water Man, Urho. Taisi N:ltä päästä pienoinen kirosana kun älysi, että taas jäädään odottamaan ryhmäkehiä. ;) Onneksi Simo oli turistikoirana mukana niin ei tarvinnut huolestua sen puolesta.

*ROP Harvahampaan Laughing Wind, VSP Heilurihännän Cool Water Man*

Salon ryhmäkehät alkoivat onneksi ajemmin kuin Kotkassa, ja menivät aika reippaassa tahdissa. Tosin Sagalla ja itsellä oli ihan valtavan kuuma, eikä neiti oikein olisi jaksanut heiluttaa häntää. Kuuden parhaan joukkoon päääsimme taas, mutta sitten meidät käteltiin pois. Koko viikonlopun saldo siis huima tuplaROP ja molemina päivinä ryhmissä kuuden parhaan joukkoon! Vaikka se ryhmäsijoitus olisi tietysti ollut kivaa, olen niin onnellinen ja kiitollinen näistä tuloksista! Kiitokseksi ajettiin lähimmälle rannalle jossa koirat silminnähden nauttivat kun saivat pulahdella viileään veteen.

Nyt täytyy vissiin tutkia näyttelykalenteria uudestaan kun neiti on niin hyvässä kunnossa. Taitaa se mökkeilyn merivesi tehdä ihmeitä turkille!

Kun ei vaan jaksa. Uupumisen ensi oireet

Koiria pitäisi treenata, työtä pitäisi tehdä, puolison kanssa ehtiä olla ja huushollia siivota ja hoitaa. Mutta kaikki tuntuu mahdottoman raskaalta. Ei millään jaksaisi, ei sitten millään. Kuulostaako tutulta? Kulunut talvi/lukuvuosi on ollut täynnä ylläolevia tunteita. Lisää siihen vielä vaativa työ, sekä oman että puolison puolesta ja voila! Uupumus on valmis! Ymmärtämättäni olen syksystä lähtien kärsinyt jonkin asteen uupumuksesta. Syitä tähän on ollut monia mutta valitettavasti se näkyi, paitsi työssä, myös kotona ja varsinkin koirien kanssa. Elokuussa Simo astui taloon ja minulla oli suuria suunnitelmia pennulle. Miten treenaisimme kunnolla ja määrätietoisesti jotta heti kun ikää on tarpeeksi ilmoittautuisimme tokokokeeseen ja taippareihin. Sagan kanssa voittajaluokasta napattaisiin se ykköstulos ensi yrittämällä ja tie EVL:ään olisi auki viimeistään kesällä. Noh, aina ei käy ihan suunnitelmien mukaisesti. 

Tällä hetkellä kotona on kohta vuoden ikäinen junnu joka ei juuri osaa peruskäskyjä lukuunottamatta enemmän. Sagan kanssa tahkoillaan vielä voittajaluokan liikkeitä ja molemmilla koirilla tie kokeeseen on vielä kaukana. Toki ollaan käyty ohjatuissa treeneissä. Ne ovat olleet vuoden mittaan henkireikäni, kun ei itse tarvitse ajatella. Tekee vain mitä kouluttaja käskee. Kotona ollaan välillä treenattu, silloin kun oma jaksaminen on riittänyt, mutta ei läheskään niin paljon kun olisi pitänyt tai olin ajatellut. Ulkopuoliselle j ajopa itselle on helppo väittää treenanneensa, kun kerran viikossa on tehnyt parin minuutin kontaktiharjoituksia, vaikka sisimässään tietää ettei se mihinkään riitä... Kun ei vaan jaksa. Myös Simon allergiat ja eroahdistus (tai mikälie tuhoamisikä) on vienyt voimia. 

Mietimme N kanssa moneen kertaan jos ollenkaan pystymme pitämään kahta koiraa, jos se kertakaikkiaan on liikaa meille? Kaksi uupunutta ja kaksi koiraa, josta toinen junnut, ei ehkä ole se paras yhtälö. Emme tietenkään helpolla haluaisi luovuttaa Simosta, ongelmista huolimatta hän on perheenjäsen ja pieni ilopilleri. Muillakin on monta koiraa ja asuu pienemmässä talossa kuin me, miten he muka pystyvät siihen jos en minä pysty? Olen aina pitänyt itseäni vahvana ihmisenä, miten en muka voisi pärjätä kahden koiran kanssa? Kun Sagalla alkoi juoksut ja arki oli aivan kauheeta hormoonihyrräisen junnun ja juoksuisen Sagan kanssa, en tiennyt enää mitä tehdä. Mietin mikä minua vaivaa kun pää ei vaan kestänyt sitä, ja tunsin etten vaan millään jaksa.

Kevään mittaa ja valon lisääntyessä pystyin tunnustamaan itselleni kärsiväni jonkin asteen uupumuksesta. Tämä ei tapahtunut minuutissa eikä päivässä, mutta pikkuhiljaa jouduin tottumaan tähän ajatukseen. Se helpotti yhtä asiaa; pystyin ensimmäistä kertaa antaa itselleni anteeksi, etten jaksanut treenata koiria niin paljon kun haluaisin, tai ottaa kaikkia hienoja valokuvia (kameran ulkoilutus on rajoittunut ainoastaan treenihin) tai pitää kotia niponipo siistinä. Sovimme N kanssa kuka hoitaa mitkä asiat milloin, aina päivä kerrallaan, ja saimme näin arjen pikkuhiljaa sujumaan. Pystyin antamaan itselleni anteeksi sen, että sekä kotona että koirien kanssa ja töissä menin siitä missä aita oli matalin. Myös silloin pysyy elossa. Kunhan itse tunnet jaksavasi. 

Tulevalla viikolla alkaa loma, ja muutaman arjen muutoksen takiakoen, että pystyn ehkä taas piakkoin elämään omana itsenäni, ilman tätä jokapäiväistä tunteiden vuoristorataa ja huonoa omatuntoa koska ei jaksa. Simo ei ole todellakaan valmis tokokentille tai nomemetsään vielä, eikä Sagan voi luokan liikkeet ole vieläkään kasassa, ja moni muu kaverin koira on mennyt meidän ohi koulutuksellisesti niin että rytisee. Mutta me olemme vihdoinkin saaneet arkemme toimimaan, ja tiedättekö mitä? Koirat ovat vielä elossa! Tähän on myös auttanut treenikaverimme jotka ovat vetäneet meitä mukaan treeneihin, joka on pakottanut meitä tekemään jotain järkevää.

Lähiviikkoina ja viikonloppuna olemme mökkeilleet ja nauttineet kesäst täysin siemuksin. Ensimmäistä kertaa kuukausiin olen omatoimisesti treenannut kunnon suunnitellut treenit koirien kanssa ilman ,että se on tuntunut pakkopullalta ja myös ulkoiluttanut kameraa oikein ajatuksen kanssa ( ja hopsista kun yhtäkkiä on 300 uutta kuvaa käytettävissä!). Vielä on matkaa jäljellä "normaalille" jaksamisen tasolle, mutta kyllä se tästä. Nyt tsempataan siis viimeiset työpäivät ja sitten kirmaamme lomalle nauttimaan, treenaillen, nukkuen ja hauskaa pitäen!

Oikein ihanaa kesän alkua kaikille!