Alkuvuodesta
näin flattien aluetoiminnan facebook sivuilla ilmoituksen Tiina Mursulan nomekoulutuksesta
joka järjestettäisiin maaliskuussa. Kurssin nimi "Kuumakallet ja
vinkuiitat" tarttui heti silmiini. Sehän oli kuin tehty Sagalle! Kurssi
järjestettäisiin kerrankin lähellä, eikä edes tarvitsisi ajella ympäri puoli
Suomea. Olen kauan pohdinnut osallistumista nomekurssille mutta tieto siitä,
että Saga on alkanut nostamaan kierrokset ihan liian korkealle kuunnellakseen
mitään metsässä, on pidättänyt minut ilmoittautumasta. Tämä kuulosti kuitenkin
sopivan matalan kynnyksen koulutukselta, ja uskalsin ilmoittautua koiran
kanssa.
Sagan kanssa ongelmana on tosiaan ylivire ja
jossain määrin vinkuminen. Varsinkin Simon tultua taloon, Saga on lähinnä
saanut toimia hakuruudun "tyhjentäjänä" tai motivaationa Simolle.
Hiukan olemme tehneet linjaa, mutta ei kovin onnistuneilla seurauksilla, koska
neiti karkaa niin helposti hakuun. Olen aiemmin huomannut Sagan vireen kohenevan,
kun ei pääse ensimmäisenä tekemään metsässä. Mutta kun on lähinnä saanut
tyhjentää ruutua ei ole haitannut, vaikka neiti onkin tehnyt vähän oman pään
mukaan, eikä siihen olla hirveästi puututtu. Tämän seurauksena olemme nyt siinä
tilanteessa, ettei edes helppo markkeeraus toimi ilman, että neiti joko karkaa
metsään etsimään lisää dummeja, tai pureskelee reikiä dummyyn (kyllä, suu käy niin
kovana, että dummyt ovat saaneet kunnolla kyytiä). Ohjaajalla on siis vain
peiliin katsomista.
Aamu alkoi reilun tunnin luennolla, jossa
kävimme läpi eri ongelmia, ohjaajan ja koiran suhdetta sekä muiden ihmisten
asennetta tällaisiin ongelmiin. Keskustelu kävi aika ajoin jopa kiivaana, kun
eri näkökulmat ja ihmisten asenteet tulivat puheeksi. "Koira
vaihtoon" kommentti ihmetytti monia, ja syystäkin. Useimmille koira on
pääasiassa perheenjäsen, eikä perheenjäseniä noin vain myydä eteenpäin, jos ne
eivät taida sinulle sopivaa harrastuslajia. Myös koiran ja ohjaajan mielentila
puhutti. Itselleni tuli uutena tietona se, että nometreenit on hyvä lopettaa
rauhallisessa mielentilassa, eli tekee jotakin rauhoittavaa koiran kanssa ennen
kuin lopettaa treenit. Näin koira oppii itse säätämään viretilaansa, ja muistaa
seuraavalla kerralla tämän rauhallisen mielentilan.
Luennolla meidät oli järjestetty treenipareihin,
ja metsään päästyämme ensimmäinen pari olikin valmiina koirien kanssa. Oli
dummyen heiluttelua, pillitystä ja huutamista metsässä ilman, että koirat
saivat noutaa. Tarkoituksena oli harjoitella koirien malttia, ja siedättää
heitä maltilliseen odottamiseen ilman repimistä ja riehumista. Useimmilla
koirilla oli tämäntyyppinen ongelma.
Sagan vuoron tullen neiti oli ollut auton
takakontissa jo toista tuntia kuunnellen laukauksia ja pillittelyä, vire olikin
sen mukainen... Kovasti piti kokeilla ohjaajan hermoja ja nopeutta, kun
kävelimme hihna tiukalla parkkipaikalta metsänreunaan missä kaikki odottivat.
Parina miellä oli Norma. Metsänreunalle saapui kaksi innosta vinkuvaa koiraa.
Ohjaaja katsoi molempia virtapiikkejä hetken ja käski sitten minun viedä Sagan
takaisin autoon. En oikeastaan saanut tälle selitystä miksi, mutta uskoisin sen
johtuvan siitä, että molemmat piippaavat flattineidit yllyttivät toinen
toistaan.
Toisella keralla, kun tulimme Sagan kanssa
paikanpäälle neiti oli hiljempi, mutta ei ottanut minuun mitenkään kontaktia.
Kävelimme ensiksi pitkällä hihnalla metsän reunassa ikään kuin näyttääksemme,
ettei siellä ollut dummeja. Tämähän ei neitiä rauhoittanut. Kävelimme sitten
hiekkatietä metsästä poispäin nomeseuraamisessa. Kouluttaja muistutti monesti minua
hengittämään syvään ja rentoutumaan. Tämä yllättäen auttoi hiukan sekä Sagaa,
että omaa keskittymistä, sillä kyllähän siinä verenpaine väkisinkin nousee, kun
koira ei koulutuksessa tottele (vaikka se periaatteessa oli tämän kurssin
tarkoitus). Käveltyämme edestakaisin muutaman metrin kerralla alkoi neidinkin
korvat pikkuhiljaa avautumaan ja namit taas maistumaan. Ideana hiekkatiellä
kävelemisellä oli, että tekee jotakin täysin päinvastaistaan koiran odotusten.
Saga odotti, että pääsisi metsään rallattelemaan siksi kävelimme poispäin ja
vaadimme kontaktia tiheillä käännöksillä.
Hetken kuluttua saimme luvan noutoon. Saga
istumaan, dummy minun ja koiran välissä maahan ja kutsu luokse. Ensimmäinen
nouto meni oikein hyvin. Saga ymmärsi, että nyt on tosi kyseessä. Seuraavalla
noudolla Saga tiputti dummyn jalkoihini ja oma keskittyminen herpaantui
sekunniksi. Kotona olisin puuttunut tähän, mutta en ollut varma, miten toimia
nyt kun kerta ei treenattu luovutuksia. Kouluttaja pyysi, etten välitäisi siitä
mutta tämän hetken epäröintini johdosta Saga päättikin suunnata metsään
nuuskimaan perusasentoon tulemisen sijaan. Muutaman käskyn ja pienen uhkailun
jälkeen neiti tuli sivulle. Kouluttajan mukaan tämä tapahtui myös siksi, että
tehtävästä tuli Sagalle liian vaativa, eikä hän vielä kestänyt sen paineita
(selkokielellä ei jaksanut keskittyä siihen, ettei saanut tehdä mitä
lystää...). Tehtiin muutama dummy keskellä nouto lisää, mutta tällä kertaa
niin, että minä hain dummyn ja Saga vain katsoi. Kun neiti oli sopivan
rauhallinen, lopetimme treenin ja vein Sagan autoon.
Oikeastaan harjoittelimme "ei mitään
tekemistä", mikä oli Sagalle oikein hyvä, vaikka se itselle tuntui
hassulta olla nomekurssilla tekemättä noutoja. Tosin huomasin loppupäivän eron
Sagan mielentilassa. Neiti oli paljon kuuliaisempi kuin yleensä metsälenkillä,
eikä riehunut turhia. Nyt pitäisi siis itse vain muistaa lukea koiraa jokaisen
treenikerran aikana, ja pysäyttää treenit ennen kuin kiehuu yli.
Paljon
koulutuksessa, oli minulle ennestään tuttua mutta tulihan myös hieman uutta
tietoa. Itselle teki hyvää joutua käytännössä harjoittelemaan tekemään ei
mitään, sekä miettiä omaa mielentilaa treenien aikana. Ohjaaja ja koira kun
ovat vähän samanlaisia kärsivällisyysjutuissa...
Mietitkö sinä koiran ja/tai ohjaajan mielentilaa
aktiivisesti treenin aikana? Tai harjoitteletteko sen säätämistä eri lajeissa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)