Selvittämällä säästää rahaa

Blogia kauemmin seuranneet muistanevat, että Simolla on piilokives, joka täytyisi leikata pois. Täällä pk-seudulla sellainen projekti olisi aivan hurjan kallis, jonka syynä rupesimme tutkimaan hintoja vähän kauempaa. Tarkoituksena oli ottaa viralliset lonkka- ja kyynärkuvat samalla nukutuksella, mikä tietysti vaati klinikalta kuvausmahdollisuutta. 

*Onneksi on ollut hieno sää, niin on päässyt nauttimaan auringosta pelloilla!"

Otimme selvää Vaasan klinikoista, ajatuksena, että voisimme tervehtiä N sukulaisia samalla. Tosin bensaan menisi aika paljon rahaa, eikä klinikat olleet viikonloppuisin auki, mikä aiheutti hieman haasteita. Veljeni oli leikkauttanut espanjanvesikoiransa Turussa halvemmalla kuin PK-seudulla. Otin yhteyttä flattituttavaan, joka asuu Turussa, ja kysyin vielä häneltä vinkkejä eri klinikoista Simon tarvittaviin toimenpiteisiin. Soitin muutaman klinikan läpi ja sain selville, että hinta olisi ainakin parisataa halvempi kuin pk-seudulla. Silmäpeilausta heillä ei sinä hetkellä ollut, mutta muut toimenpiteet onnistuisivat. Sillä hetkellä Sagalla oli juoksut ja Simo oli jo kertaalleen karannut Sagan luokse, sekä hypännyt ikkunan läpi ja karannut ulos (hän oppi siis itse miten suljettu ikkuna avataan), joten totesin että silmistä viis, kunhan saadaan koira leikattua. Silmäpeilauksen voi aina hoitaa myöhemmin eikä koiraa sen vuoksi tarvitse nukuttaa. 

Noin pari viikkoa ennen leikkausta tuli treeniporukan kanssa puhetta Simon leikkauksesta. He kysyivät minne olin viemässä Simoa leikkaukseen ja hämmästelivät sitten korkeaa hintaa. Totesin sen olevan paljon halvempi kuin esimerkiksi meidän oma eläinlääkärimme, mutta olen avoin muille ehdotuksille. Sain heti muutaman ehdotuksen klinikoista Sipoossa, Porvoossa ja Heinolassa. Soitin seuraavana päivänä Sipooseen Moreliuksen pieneläinklinikalle, selitin tilanteen ja kysyin hinta-arviota. Kuullessani, että se olisi Turun hinnasta vielä hieman halvempi (plus, että Nikkilä on meitä puolet lähempää kuin Turku!) varasin heti ajan Simolle. Varasin samalla Sagalle ultra-ajan varmuuden vuoksi, ettei vain pääsisi vahinkoa käymään, kun Simo karkasi hänen luokseen juoksujen aikana...

Nyt leikkauksesta on kulunut noin viikko. Leikkaus meni hyvin ja oikea kives poistettiin pussista. Vasen piilokives oli niin pieni, että se varmuuden vuoksi lähetettiin patologille tutkittavaksi, että varmasti on kives eikä mikään muu. Lähipäivinä pitäisi sekä lonkkakuvaukset tulokset, että patologin vastaus tulla. Ensimmäisenä päivänä Simo oli väsynyt ja lääkkeistä aika sekaisin, eikä halunnut syödä mitään. annettiin lisää kipulääkettä vielä illalla ja veimme hihnassa pihalle tekemään tarpeensa, mutta muuten hän sai vain levätä. Saga kävi välillä nuuskimassa ja miettimässä mitäköhän energiselle kaverille oli tapahtunut. 

Seuraavana aamuna Simo söi vähän ja töistä kotiin tullessa minulla oli täysin hereillä oleva, iloinen pienimies vastassa. Ruoka on maistunut ja haava näyttää hyvältä, mitä nyt hiukan punoittaa tikkien kohdalta. Simo itse uskoo olevansa elämänsä kunnossa, ja olisi valmis riehumaan ja juoksemaan vaikka minne. Aivojumppaa, muun muassa namien etsimisen muodossa, on siis ollut kovassa käytössä, kun hihnalenkkeilyä on vielä viikko edessä. Ensi viikon loppupuolella pitäisi olla täysin toipunut ja saa taas juosta vapaana. Vielä vähän aikaa koetellaan siis sekä Simon, että emännän hermoja...!

Jos kellään on lisäideoita (rauhalliseen) aivotyöskentelyyn mitä voi tehdä potilaan kanssa, otan ne ilolla vastaan! 

Kesänäyttelyt korkattu! (Flattien ER & Sipoo RN)

Kesä tekee pikkuhiljaa tuloaan, ja sen mukana myös koiranäyttelyiden kesäsesonki. Meidän puolesta ulkonäyttelyt korkattiin näyttelyviikonlopulla Messilässä ja Sipoossa. Messilässä oli flattien erikoisnäyttely, johon oli ilmoitettu ennätysmäärä flatteja, 200 kappaletta! N ja Simo tulivat tietysti mukaan, ja varauduimme pitkään ja flatti-sosiaaliseen päivään. Katsoin edellisiltana sääennusteen näyttävän puolipilvistä ja noin parikymmentä astetta. Paikanpäällä sää oli kuitnekin aamuyhdeksältä siinä 20 asteen paikkeilla, ja aurinko porotti pilvettömäältä taivaalta. Sanomattakin selvää, että keskellä päivää kaikki oi sulaamispisteessä. Onneksi oli teltta, niin saimme häkin hieman varjoon, viilennysloimea tai -alustaa kun en ollut tajunnut ottaa mukaan. Tuttavia ja hienoja koiria ainakin riitii. Melkein jokaisesta näyttelyteltasta kuulu "mooi, pitkästä aikaa" ja sitten jäi suustaan kiinni. Vaikka koira ei siis pärjäisikään erkkareissa, niin tämä sosiaalinen puoli paikkaa sen hyvin.

*flatteja paikalla ainakin oli!*

Ensimmäistä kertaa en esittänyt Sagaa itse vaan yksi Harvahampaan "jengistä" hoiti tämän puolestani. Ihan hyvä niin, siinä kuumudessa Sagan häntä ei olisi liikkunut senttiäkään minun kanssani. Hän kuitenkin sai Sagan esiintymään oikein nätisti ja innostumaan juuri tarpeeksi. Tuomari tosin piti hieman pienemmistä koirista ja Saga sai tyytyä sileään ERIin sisarustensa kanssa. Tämän jälkeen otin Simon hieman kehän laidalle treenaamaan kontaktia ja sivulletuloja häiriössä, voi että kun oli vaikeaa keskittyä kun koiria pyöri siellä sun täällä! Mutta hetken kuluttua alkoi korvat jopa löytyä, ja saimme minitreenin tehtyä kunnialla läpi. Koska Sagaa ei tarvittu kasvattajaryhmässä, lähdimme ajamaan kotiin tämän jälkeen.

Seuraavaana aamuna oli vuorossa Sipoon ryhmänäyttely. Aamulla kyllä tuli kysyttyä itseltä kuka tyhmä ilmoittaa näyttelyyn erkkarin jälkeisenä päivänä... Mutta ei muuta kun auton rattiin taas! Tällä kertaa N ja Simo jäivät kotiin, sillä olin luvannut hakea Miran ja Manun mukaan. Saga ei oikein sietänyt nuoren Manun nuuskutteluja ja ärähdyksen jälkeen Manu pelasti itsensä kiipeämällä takakontista takapenkille häkkien päälle. Siellä hän sitten matkusti oikein tyytyväisenä ampumaradalle asti.

Ampumaradalla löysimme hyvän, varjoisan paikan häkeille ja asetuimme seuraamaan kehää. Tuomari Paula Heikkinen-Lehkonesella ei ainakaan ollut kiire, ja seisottikin koko rahan edestä, ja vielä vähän lisää... Sää oli onneksi hieman viileämpi kuin eilen, mutta tiesin Sagan kuitenkin läkähtyvän postimerkkikokoisessa asvalttikehässä. Paikalle tuli myös tätini ja serkkuni tsemppaamaan. Serkkuni, joka on aika taitava kuvaamaan eläimiä, sai kokeilla koirien kuvausta vaihteen vuoksi. Kaikki Sipoon kuvat (missä itse esitän) ovatkin hänen käsialaa. Mukava saada kunnon kuvia itsestä ja Sagasta kerrankin.

Yksilöarvostelu

 Viimeinen kehä

Flatteja oli ilmoitettu 18 kappaletta, josta 11 oli narttuja. Urokset kestivät vielä aika kauan, mutta flattinartuissa tuomari sai hivenen lisää vauhtia. Uroksissa Manu ja yksi toinen sai SA:n, mutta nartuissa tuomari jakeli niitä hieman avokätisemmin. Sagan vuoron tullen sää taas lämpeni ja aurinko porotti pilvetömältä taivaalta. Pistin tätini ja serkkuni himena innostamaan Sagaa, ennen kuin suuntasimme kehään. Siellä ensin tutkittiin hampaat ja rakenne, jonka jälkeen juostiin ympyrää ja edestakaisin. Olin erkkareissa himean "säästellyt" itseäni koska tiesin, että Sipoossa olisi postimerkkikokoiset kehät ja näin ollen jaksaisin ehkä itse esittää Sagan. Kuumuuden ansiosta Saga ei ravannutkaan tyypillisellä formulavauhdillaan joten esittäminen sujui oikein hyvin sen puolesta! Neiti seisoi hetken hyvin, mutta sitten tuli tylsää. Lässytys ja rapsutus auttoi onneksi tähän ja häntä nousi takaisin ylös. Tuloksena ERI1 SA. Veteraanikehän aikana Saga sai odotella häkissään, ennen kuin oli vuorossa paras narttukehä. 

PN kehässä oli, muistaakseni, viisi koiraa ja hieman ahdastahan minikehässä tuli. Juoksimme pari kierrosta ja sitten seisottiin. Tuomari tuli katsomaan ja siirsi Sagan toiseksi. Hän mietti hetken ensimmäisen koirakon ja Sagan välillä ja juoksutti sitten taas. Tämän jälkeen hän ilokseni siirsi Sagan ensimmäiseksi! rodun paras kehässä meitä oli vastassa nuorten luokan uros SNiffens kennelistä. Taas seisottiin ja juostiin ja toisen juoksukierroksen päätteeksi tuomari ojensi ROP ruusukkeen Sagalle!
Niin taitavsti oli neiti jaksanut.

Kehän jälkeen otimme palkintokuvat ja hankimme syötävää. Yllättävän nopeasti tuli kuitenkin kutsu ryhmäkehien kokoomakehään. Aluksi Saga jaksoi hyvin, mutta varsinaisessa kehässä ei mikään kikka kolmonen auttanut enään, vaan neiti seisoi häntä alhaalla ja osoitti koko kehonkielellä että nyt väsyttää ja on kuuma emmekä sijoittuneet.

*Ruokaa! Saga on oppinut että kehän jälkeen odottaa ruokapalkka häkin luona.*

Veikkolan koirkerhon match show ja vuoden äitienpäiväkuvat

Koska Tuomarinkartanon vinttikoiraradalle on päästävä ainakin kerran näyttelyyn tai vastaavaan kevät/kesä sesongin aikana, pistin heti päivänmäärän kalenteriin nähdessäni, että Veikkolan Koirakerho järjestää siellä match shown. Ajattelin, että Simo voisi kerrankin saada harjoitusta kehässä, kun ei muuten saa osallistua näyttelyihin. Viikon aikana oli ollut minuuttiaikataulua ja ohjelmaa sun muutakin, jota olo oli aika uupunut loppuviikkoa kohden. Kauniin sään kunniaksi päätin kuitenkin ajella koirien kanssa mätsäriin. Pakkasin myös muutamat treenilelut ja kapulat mukaan ajatellen, että voisin hyödyntää odotusaikaa Sagan tokotreenaamiseen.

*Tämän vuoden äitienpäiväkortti*

Kuten Vinttikoiraradalla järjestettävissä mätsäreissä yleensä,emme niin sanotusti olleet ainoat osallistujat. Vein tavarat isojen aikuisten kehänauhan viereen, ilmoittauduin ja hain sitten koirat odottelemaan kehien alkua. Mukana oli myös Mira ja hänen koiransa Nelson ja Manu, joten alkuodotus menikin nopeasti kuulumisia vaihdellen. 

Simo oli vasta numero 29 ja olin juuri ottamassa Sagan häkistä tarkoituksena mennä hieman sivulle tokoilemaan, kun rupesin seuraamaan tuomarin touhuja. Sen sijaan, että hän olisi ottanut koirat perinteisesti parettain kehään, hän otti ensimmäiseksi noin 10-13 koiraa samaan aikaan kehään ja juoksutti näitä kaikkia pari kierrosta kehän ympäri. Vasta tämän jälkeen kehään kutsuttiin koirat pareittain. Tuomari käytti kuitenkin niin paljon aikaa jokaisen koiran tutkimiseen ja juoksuttamiseen, että muut kehät ehtivät alkaa ja loppua ennen kuin isot aikuiset olivat edes puolessa välissä. Tämä johti siihen, että parit eivät pysyneet numerojärjestyksessä, sillä ihmisillä joilla oli monta koiraa joutuivat menemään toiseen kehään välillä. Esimerkiksi huomasin yhtäkkiä että numero kahdentoista jälkeen ei tullutkaan 13 vaan parit olivat 15 ja 19. Näin siis parhaaksi jäädä kehän viereen odottamaan ja seuraaman tilannetta.

Kuten arvata saattaa, saimme "väärän" parin ja jouduimme paljon aikaisemmin kehään kuin olisi pitänyt. Parina meillä oli parivuotias saluki. Simon kanssa ei olla oikeastaan ollenkaan treenattu mittään kehäkäytöstä, saati sitten seisomista, kun ei kerran virallisiin näyttelyihin ole asiaa. Sain kuitenkin pikkumiehen seisomaan ryhdikkäästi ja hyvin alussa. Tuomari oli aivan valtaisan kiinnostava, einkä millään meinannut saada Simoa pysymään paikallaan. Hän kuitenkin näytti hampaat nätisti ja sain loppujen lopuksi kiinostuksen tuomarista minuun, jotta tuomari sai Simon kopeloitua läpi. Juoksemisessa Simo ravasi nätisti, mutta aika hitaasti. Tämä kuitenkin sopi minulle, sillä huomasi parin kierroksen juoksemisen jälkeen, ettei masu-asukki aivan arvostanut juoksemista... Lopussa Simo ei aivan jaksanut seistä, vaan kiemurteli vähän vinoon ja veti takajalat alleen. Saimme sinisen nauhan.

Tässä välissä otin Sagan häkistä ja otimme pätkän seuruuta ja muutaman jäävän liikkeen kehän sivussa. Koiria makoili vähän siellä täällä, viakka koitin olla sivussa häiritsemättä kehään, joten mitään suuria liikkeitä en uskaltanut ottaa. Saga seurasi hyvin ja oli oikein hyvässä vireessä, mutta jäävissä nenä meni maahan tällä "olen juuri lopettanut juoksut mutta koirat kiinnostavat yhä" neidillä. Napakan muistutuksen jälkeen tämäkin meni jo paljon paremmin. Teki neidillekin hyvää saada näin paljon häiriötä ja tuoksuja tokoiluun!

Sinisten nauhakehässä Simo seisoi taas aluksi todella nätisti häntä heiluen. Taas juoksutettiin pari kierrosta ympäri ja sitten seisotettiin. Ja seisoimme. Ja seisoimme. Simo ehtikin jo aivan tylsistyä tässä vaiheessa, eikä mikään poseeraus ollenkaan kiinnostanut. Vinkulelu oli ihan tylsä sillä senkanssa ei saanut leikkiä ja namit liian huonot (koska emäntä oli unohtanut, että mätsärissä tarvitaan nameja...). Sain kuitenkin SImon seisomaan suht paikallaan aina tuoamrin katsoessa, vaikka häntä ei heilunut. Ajattelin, että en tässä vaiheessa rupea riehumaan sen kanssa, sillä muuten koko koira hyppäisi syliini jos innostaisin häntä. Näköjään tämä oli oikea ratkaisu, silä meidät valittiin neljän parhaan joukkoon. Ja taas juoksutettiin. "Isot koirat, kuten tuo flatti saa juosta ensin niin mennän heidän kovaan tahtiin" sanottiin. Noh, kovaa ei juostu, koska vatsaa oli alkanut särkeä jo muutaman juoksuaskeleen jälkeen, mutta Simon tahtiin tsemppasin loppuun asti. 

*Vasemmalta Harvahampaan trio: Manu, Saga ja Simo*

Nelonen ja kolmonen valittiin palkintopalleille. Jäljellä oli Simo ja toinen saluki. En tiedä oliko saluki narttu vai mikä siinä oli, mutta koira kiinnosti Simoa aivan valtavasti, ja meni tovi ennenkuin sai pikkumiehen keskittymään minuun. Tämä rimpuilu luultavasti maksoi meille voiton, mutta erittäin tyytyväisenä sain ottaa vastaan toisen palkintosijan Simon kanssa. Ellei muuta niin tämä oli erittäin hyvää treeniä Simolle, liikkua monen muun koiran kanssa. Palkinnoksi saimme kynsienleikkuu lahjakortin, nameja ja puruluita, sekä uuden hihnan ja haavasprayta.

Ilohuumuttelun ja palkintokuvien jälkeen otin Sagan kanssa vielä tunnarin ja kaukoja, ennen kuin pakkasin tavarat ja suuntasimme tyytyväisinä kotia päin. Voin tunnustaa, että lauantain nomekurssin Sagan kanssa jouduin perumaan, koska masu-asukki ei todellakaan arvostanut mätsärissä juoksemista. Taidanpa ulkoistaa Sagan esittämisen erkkareissa jollekin muulle (että tiedätte kaverit jotka tulevat sinne! ;) ).

Käyttekö te usein mätsäreissä? Osallistutko harjoituksen vuoksi tai hauskuuden/harrastuksen vuoksi?

Tokoviikonloppu valokuuvaajana ja varakoiralla

Toisena vuotena peräkkäin treeniporukkamme vastasi Flattien tokomestaruuden järjestelystä Asikkalassa. Tänä vuonna meillä oli tavoitteena täyttää koko koe flateilla ja aika hyvin siinä onnistuttiinkin, vaikka lopussa tuli pari peruutusta. Itse olin aikeissa startata Sagan kanssa voittajassa, mutta eiköhän neiti aloittanut juoksut juuri ennen koetta. Taas. Simo ei ollut mielestäni tarpeeksi kisavalmis vielä, joten lauantaina olin talkoilemassa valokuvaajana ilman koiria. Sunnuntaina oli vuorossa toko-koulutus ja siinä Simo sai sitten tuurata Sagaa.

Varhain lauantaiaamuna suuntasin kohti Asikkalaa ja koulutuskeskus Salpauksen maneesia, ilman koiria. Koko matkan ajan oli tunne, että olen unohtanut jotain todella tärkeää, kun koirat jäi kotiin. Perillä treeniporukkamme olivat jo ehtineet saada pöydät ja palkinnot paikoilleen. Vielä oli viime hetken yksityiskohdat, lähtölistojen teippaaminen seinille ja muuta pientä. Kävin myös sisällä maneesissa ottamassa muutaman koekuvan, jotta saisin kameran valaistuksen oikeaksi. Olimme myös saaneet Markon Sigma 70-200mm putken ja Canon 70D kameran lainaan, jolla Marianne kuvasi ALO luokan ja siitä eteenpäin minä vaihdoin kameraa ja kuvasin Markon kameralla. Tällä sai niin paljon parempia liikekuvia ja valaistus oli parempi kuin omalla kamerallani. Taas muistin miksi olen miettinyt uuden setin hankkimista.

 Aamupäivällä tuli pompattua kyykkyyn ja ylös kehän vieressä niin, että alkoi huimata ja vatsaa särkeä kaikesta jumpasta. Ylempien luokkien aikana asetinkin retkituolini kehän laidalle niin, että vain muutaman liikkeen jouduin kyykkäilemään saadakseni hyvän kuvakulman. Alempien luokkien liikkeet olivat koirille hyvin suunniteltuja mutta valokuvauksellisesti ne olivat haastavia, koska melkein kaikki liikkeet suoritettiin yleisöstä poispäin. Esimerkiksi seuruussa piti koko ajan odottaa sitä yhtä hetkeä, kun koirakko kääntyi yleisöä kohti, jotta kameraan tallentuisi muutakin kuin peppukuvia. ;) Ylemmissä luokissa on enemmän kääntymistä, joten ne olivatkin helpompia kuvattavia. Iltakuudelta olimme saaneet päivän pakettiin ja Markon kamerasta löytyi noin 1200 kuvaa... Omasta kamerastani löytyi noin parisataa kuvaa, joten olihan kuvasaldo melkoinen. Parin tunnin ajomatka kotiin, kamera lataukseen ja homma jatkuu seuraavana aamuna!

Sunnuntaina oli vuorossa toko-koulutusta. Ajatuksena oli, että varsinaista koulutusta ei olisi, vaan kisailijat tekisivät korjaussarjaa ja muut päättävät missä liikkeissä haluavat apua. Jakauduimme ryhmittäin koirakoiden luokkatasojen mukaisesti. ALO-AVO koirat tekivät ensin ja sitten VOI-EVL koirat. Simon kanssa olimme aloittelijoiden joukossa. Ensimmäinen tehtävä oli kentälle saapuminen hallinnassa, jonka jälkeen jokainen päätti pari liikettä mitkä liikkuroitiin. 

Simon kanssa valitsin luoksetulon ja seuruun. Pienimies oli aluksi aivan hämillään uudesta paikasta ja kaikista tuoksuista, mutta yllättävän nopeasti rauhoittui ja keskittyi minuun. Tulimme hyvässä hallinnassa kentälle, eikä Simo edes tapansa mukaisesti pomppinut liikkureita päin. Luoksetulossa hyvä vauhti, mutta törmäsi minuun (mitä ei kyllä yleensä tee...) ja perusasento jäi hieman väljäksi. Seuruussa sovimme, että palkkaan Simon ja lopetan hyvän hetken tullessa, koska emme ole sitä pitkiä pätkiä treenanneet. Ohjaaja tosin innostui hieman liikaa, ja päätti kokeilla koko seuruu kaavion. Simo-parka ei ihan tiennyt mistä oli kyse, kun piti niin hiiirveän pitkän matkan tehdä töitä palkatta. Pientä haahuilua ja kontakti putosi välillä, mutten muuten oli aika Simon näköistä työtä. Tyyppi pysyi koko ajan mukana ja haahuilua saa syyttää ohjaajaa, joka teki Simon elämän pisimmän seuruupätkän ikinä. Mutta kivaa oli nähdä mihin herra pystyy!

Kun kaikki koirakot olivat tehneet liikkeensä, oli vuorossa "yleinen hässäkkä". Suomeksi sanottuna kaikki alokasluokan koirakot tulivat kentälle, johon oli levitetty tötsiä eri paikkoihin, samaan aikaan. Tarkoituksen oli harjoitella hallittuja siirtymisiä jokaisen koirakon tason mukaisesti. Välillä oli pelkkä siirtyminen ja palkka perusasennosta ja välillä pyydettiin koirat maahan ikään kuin liikkeen alussa, ja palkattiin tästä. Simolle oli erittäin hyvä harjoitus tehdä tällaista isossa koiraporukassa. Hän jaksaa usein muutaman askeleen siirtyä nätisti kontaktissa, mutta sitten on pakko katsella mitä ympärillä tapahtuu. Puhumalla ja tiheällä palkkauksella sain tämän asian parantumaan päivän aikana. Lopuksi jokainen halukas sai tehdä vapaamuotoisen luoksetulon koirien välistä. 

Tämän jälkeen teimme vielä paikallaolot, josta Simo selvisi kunnialla läpi, ja sen jälkeen oli eri tehtäväpisteitä ennen ruokataukoa. Pisteissä treenattiin muun muassa hyppyä, kaukoja, ruutua ja merkin kiertoa. Kaukoissa Simo otti paljon häiriötä muista koirista, eikä halunnut oikein tehdä mitään. Helpotin sitten tehtävää ja teimme namin avulla muutaman kerran. Muut pisteet sujuivat ongelmitta. 

Lounastauon aikana oli mukava jutella flattiasioita ja miettiä eri koulutustekniikoita, ongelmia ja tulevaa flattileiriä. Lenkitin myös Simon tässä välissä, joka oli aivan ihmeissään viereisessä navetassa olevista lehmistä. Hurjan pelottavia eläimiä, joille oli parasta haukkua muutama varoitushaukku. Miten niin kaupunkilaiskoira tuli maalle...!

Lounastauon jälkeen oli luvassa jumppahetki. Koirille siis, ei ohjaajille. Kentällä oli noin seitsemän eri pistettä, jossa oli monta takapään treenipistettä. Simo on varsin surkea käyttämään takapäätään erityisesti seuruussa, joten nämä eri peruutusharjoitukset olivat todella hyödyllisiä. Oli peruuttamista A-esteelle, seinän vieressä suoraan, sekä rappusille. Muita tehtäviä oli pujottelua, esteen ympäri kävelemistä sekä erilaisia kääntymisiä. Peruutusta tuli meille kotiläksyksi sillä se ei oikein sujunut. Ottaessani Simon jalkojeni väliin sain muutaman askeleen A-esteelle, mutta naama Simoa päin tämä ei ottanut onnistuakseen. Jumppatehtävissä Simo olikin jo aika väsynyt eikä oikein jaksanut keksittyä kaikkiin tehtäviin loppuun asti. Yritti kuitenkin tsempata todella hyvin ja iloisin mielin pakkasimme iltapäivällä tavarat autoon ja suuntasimme kotiinpäin.

Tämä oli erittäin antoisa päivä minulle ja Simolle, iso kiitos Mariannelle ja Pipalle päivän vetämisestä! Oli sekä hauskaa, että vaativampia tehtäviä, ja Simolle teki todella hyvää päästää uuteen paikkaan uusien koirien keskelle treenaamaan. Hän kun on jäänyt hieman taka-alalle treenatessani Sagaa kokeisiin. Ensi vuonna koitamme täyttää koko kokeen flateilla, ja mainostaa tätä flattien toko-viikonloppuna, jotta porukat voivat jäädä koko viikonlopuksi tokoilemaan flattihengessä. Itse olen toivon mukaan kahden koiran kanssa kokeessa ensi vuonna, kunhan ei juoksut taas yllätä.

 Kuvia tuli taas otettua "jonkun verran" ja flattikuulumisia vaihdettu. Kiitos kaikille mukana olleille!