Kontaktitreeniä ja luoksetuloa

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/11969441/?claim=h2mhtj3yd9j">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>


Moikkamoi!

Olemme nyt Nicken kanssa asuneet lapsuudenkodissani perheeni kanssa jokunen viikko, joka tarkoittaa sitä että Sagaa on ulkoiluttanut/kouluttanut/käskenyt, parhaimillaan, noin yhdeksän eri henkilöä eri tavalla. Tämä on alkanut näkyä Sagan käytöksessä; meidän ennen niin tarkkavaista neitiä ei enää kiinnostanut tulla silloin kun häntä kutsuttiin, jos ei itse lystännyt. Huomio kun piti istua aloillaan ja odottaa, tai vain olla paikoillaan, oli jossain aaaaivan muualla kuin piti. Asiaa ei varmaan auta ettei minulla tai Nickelläkään ole ollut aikaa sen enempään treenaamiseen vähän aikaan.

*en omista kuvaa*

No, koska Saga on vasta 7 kuukautta on tähän ongelmaan heti otettava kiinni ennen kuin menee liian vaikeaksi. Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen, keräsin ajatuksissani kaikki vinkit ja ohjeet mitkä olen saanut kursseilta ja tuttavilta, ja omistin yhden päivän pelkästään kontaktiharjoituksien tekemiseen ja luoksetulon harjoittamiseen.

Koska Sagalla on suht helppoa keskittyä sisällä, suunnistinkin heti takapihalle hihna, pitempi remmi ja lempparinamit varusteina. Olemme hiljattain ottaneet naksuttimen käyttöön koulutusavuksi, ja täytyy sanoa että se kyllä tekee ihmeitä! Saga keskittyy niin paljon paremmin kun heti oikealla hetkellä saa sen vahvistuksen että on tehnyt oikein!

Aloitimme helpoilla kontaktiharjoituksilla; pidin Sagaa hihnassa ja toisessa kädessä namia. Heti kun Saga suuntasi katseen namista minuun, naksautus ja nami. Aluksi lintujen visertelty ja naapurin äänet vähän häiritsivät, mutta pienellä kärsivällisyydellä, oikealla ajoituksella naksuttimen kanssa, hyvällä herkulla ja tarpeeksi monen toistojen jälkeen, se vanha valpas Saga pilkahtikin esiin. Jatkettiin tätä hommaa vielä pari kertaa kun hän teki sen hyvin, vahvistuksen vuoksi.

Tämän jälkeen siirryttiin monipuloisempiin kontaktiharjoituksiin. Saga oli edelleen hihnassa, mutta ensin odotin että hän otti kontaktia (tähän yleensä autaa "missä on matte?"), jonka jälkeen käskin hänet maahan ja istumaan. Aluksi naksaus ja nami heti kun hän meni maahan/istuutui, mutta parin kerran nostettiin vaikeusastetta niin, että vasta kun hän maahanmenon jälkeen taas istuutui ja otti kontaktia, naksau ja nami. Välillä neitiä kiinnosti muut asiat enemmän, esimerkiksi maahanmenossa lumi oli kyllä niin kiinnostavaa! Tähän sitten auttoi pieni nykäisy hihnasta, että "hei, huomio tänne", niin hän taas jaskoi keskittyä. Pikkuhiljaa joka harjoituksen jälkeen kontakti parani paranemistaan!

Istumatyylissä on toki parantamisen varaa...

Sitten tuli vuoroon paikalla olo ja odottaminen. Tässä vaiheessa oli jo sen verran kontakti parantunut että aika hyvin meni alusta asti, tuossa paikallaolossa ei kärsivällisyys ihan riittänyt pitempään odottamiseen, mutta taas enkelin kärsivällisyydellä varustettuna, ja naksuttimen oikealla ajoituksella, myös tämä pikkuhiljaa alkoi sujua. Kunhan ei vaikeusaste ollut liian korkealla heti, vaan aloitettiin helpolla ja sitten otettiin hieman vaikeampi harjoitus, niin keskittymiskyky pysyi.

Odottamista aloitettiin muutamasta sekunnista ja askel taaksepäin.

Täytyy sanoa että ihanaa flättien kouluttamisessa on se, että ne ymmärtävät niin ihanan nopeasti, ja ovat halukkaita oppimaan uutta! Varsinkin jos on kerran oppinut jotain, tarvitaan vain hieman kertausta niin se oppi kyllä siitä löytyy! Sagan kanssakin noin vartin/parinkymmenen minuutin treenin jälkeen kontaktin otto oli jotain aivan muuta kun ennen treenin alkua!




Tämän jälkeen otettiin pieni leikkimistauko jotta motivaatio pysyisi ennallaan. Flättien yleisin "ongelma" treenitilanteissahan on pienehkö keskittymiskyky. Eli täytyy pitää asiat suht lyhyinä ja löytää just sen oikean motivaation niin että huomio ja keskittyminen pysyy hereillä. Oli se sitten lelu tai nami tai jokin muu.


Olemme ennen käyttäneet Sagan kuivaruoan nappuloita myös nameina, mutta olen huomannut että ne eivät enää samalla tavalla motivoi. Tämän jälkeen kokeiltiin juustoa, joka toimi mainiosti vähän aikaa. Mutta uusin juttu on kuivatettu maksa. Ostettiin maksaa ruokakauasta, pisetttiin noin 20 minuuttia uuniin jotta se kuivuisi. Sitten vaan leikattiin sopiviksi paloiksi. Tätä Saga rakastaa! Ollaan nyt käytetty lähinnä luoksetulojen palkkiona, jotta siitä aina tulisi ekstra hyvä palkkio.

Lopuksi kiinnitin Sagaan pidemmän remmin jota hän sai vetää perässään luoksetuloharjoituksien vuoksi. Pitkän remmin ideana on se, että koira uskoo olevansa vapaa, mutta tarvittaessa remmistä voi nykäistä jos esim. koira ei kuuntele käskyä tai on livahtavaisillaan omille teilleen.

Kyllä huomasi että meillä oli ollut kontaktitreeniä neidin kanssa ennen tätä! Hän seurasi minua kuin varjo, ja totteli pienintäkin käskyä. Ai tätä hyvän treenin onnea!!

"minä kuuntelen ja tottelen!"

No, tepastelimme siinä pihalla ympäriämpäri, jopa autotien vierellä ja odotin vain että Sagan huomio herpaantuisi hetkeksi. Sain kuitenkin odottaa kauan! Mutta meidä kun meidän keppimonsteri löysi uuden kepin pitkästä remmistä olikin hyötyä! Tässä onkin Sagan yleisin luoksetulon ongelmatilanne; hän löytää, useimmiten, kepin tai jonkun toisen "aarteen" ja sulkee korvansa kaikilta käskyiltä. Nyt oli sitten helppoa kerran nykäistä remmistä kun ei sanaa kuulunut. Sitten oikein kunnon iso palkkio ja paljon kehuja kun ymmärsi tämän ja tuli uudesta kutsusta luokse.

Tässä treenissä huomasin miten tärkeää se oikean hetken ajoitus on, sekä remmin nykäisyn, että naksuttimen kanssa. Kun antaa käskyn on koiralla parisen sekunttia aikaa reagoida. Jos ei mitään tapahdu remmistä nykäistään oikaisuksi. Ei niin kovaa että satuttaa koiraa, mutta niin että hän huomaa että on tehnyt jotain väärin. Tätä kerrattiin pari kertaa. Käytin isoja kuivattuja maksapaloja palkkiona niin että motivaatio luoksetulossa olisi mahdolisimman suuri.

Lopputuloksena oli sitten että meidän neiti, joka ennen löysi keppejä eikä kuunnellut sen jälkeen mitään käskyjä, jätti käskyn tullen kepin lojuman maahan ja tuli nätisti luokse istumaan. Ai että sitä iloa kuin oikein näkee että koira on motivoitunut treenaamaan ja tottelee iloisesti käskyä! Puhumattakaan siitä että edistyminen oli iso askel parempaan päin! Vähän jos joka päivä jaksaisi treenata ja olla arkitilanteissa tarkka tämän kanssa, niin uskon että meillä kohta on oikein kuuliainen ja tottelevainen neiti taas!

Treenin jälkeen suuntasimme pelloille palkiona, ja samalla treenaamaan ilman remmiä.

Tämän postauksen kuvat on ottanut Hanna Hyvönen, Metsälintu