Kuivan oloinen näyttelijä

Edellinen viikko menikin koiraharrastuksen merkeissä. Käytiin tiistaina ensimmäistä kertaa TOKO kurssilla! Sää oli kamala, satoi kuin saavista kaataen koko kurssin ajan, mutta eihän se menoa haitannut!Siellä oli meidän lisäksi Morris veli ja viisi muuta flättiä, useimmat noin 4-7 kuukautta.

Siellä ensin harjoiteltiin kieltämistä, eli niin ettei koirat saisi nuuskia maata vaikka siellä olisi mitä kivaa. Kokeiltiin eri hajuja ja lihapullan palasia, ja heti kun kuono meni maahan niin tiukka kieltäminen ja heti megapalkkio leikillä kun totteli. Meidän neiti ei ensiksi hajuista piitannut kun vain pomppi lempipallonsa perään mikä minulla oli kädessä. Mutta kyllähän se herkkusuu jäi lihapullista kiikkiin! Siellä sitten pari tiukka kieltämistä niin kyllä se kuono siitä nousi ja kontakti kääntyi minun suuntaan. Sen jälkeen harjoiteltiin perusasentoa eli sivulle tuloa. Tätähän ollaan jo neidin kanssa harjoitellut aika paljon ja nyt se tosiaan alkaa toimia!

Loppuviikosta sitten keskityttiin motivaatioharjoituksiin näyttelyhommien yhteydessä sillä lauantaina oli Porvoon KR näyttelyt. Ihanan aurinkoinen sää suosi koko näyttelypaikkaa joka oli avara ja erittäin hyvin järjestelty! Kehät olivat tilavat ja niiden ympärillä oli hyvin tilaa sekä koirille että ihmisille. Mukana näyttelyissä oli myös Sagan veli Lumos, venäjältä joka siellä on pärjännyt erinomaisesti näyttelyissä. Oli hauskaa nähdä ja verrata sisaruksia vaikka asuvat niin kaukaa toisistaan!

Kehässä sitten juostiin ja seistiin ja näytettiin kauniilta. Suureksi suureksi ilokseni meidän motivaatiotreeni on vihdoinkin antanut tulosta ja neiti oli mitä parhaimmalla tuulella kehässä ja häntäkin heilui vähän melkein koko ajan! Sen lisäksi tuomari sai katsoa (melkein) hyvin hampaat. Vähän piti ylipuhua, muttei kuitenkaan istuutunut kesken kaiken. Sitten juostiin kehää ympäri ja todella juostiin! Yleensä saan vetää Sagaa perässä, mutta mitenkäs se askel onkaan kehittynyt! En tiedä onko nämä meidän juoksulenkeistä kiinni, mutta neidin askel venyi lisättyyn raviin ja tassut rummutteli rytmikkäästi maassa meikän vieressä häntä heiluen kuin tuuliviiri! Sitä ihanaa ihanaa tunnetta kun näkee että koira on niin iloinen ja positiivinen ja oikein haluaa näyttää parhaan puolensa! <3

Jostain ihme syystä, tuomari ei kuitenkaan vakuuttunut meidän esityksestä vaan antoi pelkän EH:n. Ensimmäistä kertaa olen täysin eri mieltä tuomarin kanssa! Arvostelussakin luki muun muassa että “erinomaiset takaliikkeet, erinomaisessa lihaskunnossa, iloinen, esiintyy hyvin, hyvät kulmat..”. Ainoa negatiivinen oli että kuono osa voisi vielä kehittyä ja että on kuivan oloinen. Mitä ihmettä se kuiva sitten tarkoittaakaan???

Juniori narttuja oli kuitenkin vain neljä joten päästiin kuitenkin kilpailukehään ja sijoituttiin lopuksi kolmanneksi mikä tietysti hieman kevensi tunnetta. Olimme kuitenkin miettineet että neiti saisi olla loppusyksystä kotona kasvamassa ja kehittymässä rauhassa niin keväällä valloitetaan sitten kehät uudelleen!

                                        “en minä nyt vielä käänny, kun vedetään kierros lisää!”

Ainoa mikä harmittaa, mutta samalla olen siitä niin tyytyväinen, että tämä oli melkein neidin paras esiintyminen näyttelyissä! Oli iloa, positiivisuutta, raviaskel leijui kuin siivillä ja meillä oli hauskaa! Minuakaan ei enää hermostuttanut järkyttävästi niin kuin yleensä! Ehkä sekin auttoi neitiä että handlerikin pysyi nahoissaan kerran.

Esiintymisen jälkeen löydettiin kuitenkin tyhjä kehä minne mentiin hieman palloilemaan Sagan kanssa, jotta tämä positiivisuus kehiä kohti säilyisi. Lyhyt näyttelyaika antoi myös tilaisuuden kerrankin kierrellä kanttiineja kunnolla josta kyllä olisi löytynyt yhtä sun toista kivaa… N melkein joutui repimään minut pois, mutta pussillinen possunkorvia Sagalle ja uusi “Tassunjälkiä sydämessä” pipo teki meille kuitenkin seuraa kotiin! Kun nyt kerran oltiin Porvoossa niin käytiin myös nopsaan tarkastamassa Peten Koiratarvike myymälä. Sieltä ei tosin loppujen lopuksi tullut muuta kuin puruluu Sagan matka evääksi mukaan.

Mutta ylipäätän täytyy tunnustaa, että jäi harvinaisen iloinen, rentoutunut ja mukava fiilis näyttelypäivästä vaikka saimmekin vain EH:n. Jotenkin se ei harmittanut niin paljon kun oli ihana sää ja tiesi että koira oli tehnyt parhaansa, eikä itsekkään ollut niin loppu migreenipäänsäryllä kun on hermostuttanut niin vietävän paljon koko päivän. Kuulostaako tutulta kenellekään?

Näihin positiivisiin merkkeihin päättyi tämä postaus, aurinkoista loppuviikkoa kaikille!