sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Duracellflatin TOKOkoulutus

Tiistaina oltiin taas TOKO treeneissä, tällä kertaa duracellflatti mukanamme. Neidillä oli siis aivan järkyttävän paljon energiaa, vaikka oltiinkin kirmattu peloilla pari tuntia ennen treenejä, eikä aluksi millään jaksanut keskittyä. Teimme eri harjoituksia sekä vanhojen että uusien TOKO sääntöjen mukaan, jotka eivät siis muuttunetkaan niin kuin luulin ja josta kirjoitin tässä postauksessa. Asiasta enemmän tämän postauksen lopussa.

Nyår TOKO 062                                                             Keskittyminen?! Eipä taida kuulua sanastooni..!

Nyår TOKO 190

IstumisharjoitusAloitimme istumisharjoituksilla koirien jotta koirat rauhoittuisivat ja keskittyisivät (ei siis toiminut meidän duracelflattiin…). Ollaan periaatteessa jo kauan sitten jätetty nami edestä pois, koska neiti istuu jokseenkin hyvin ja tassuttelee harvoin. Treenien alussa jouduin kuitenkin laittamaan sen namin tassujen eteen koska ei meinannut millään muulla konstilla pitää tassuja paikallaan. Pientä tassuttelua tuli kuitenkin, mutta istui ainakin paikoillaan mitä ei tehnyt ilman namia!

                                                  Nyår TOKO 090

Hieman muutettiin harjoitusta työntämällä koirien lonkkia. Tässä ideana siis oli ettei koira saisi istuutua lonkalle vaikka sitä hieman työnnetään. Taas nami tassujen eteen keskittymisen vuoksi (muuten tassutteli ja antoi työntämiselle periksi) mutta namilla toimi hyvin!

Nyår TOKO 119 Nyår TOKO 125Nyår TOKO 131

Tästä oli hyvä jatkaa kuuliaisuuteen. Ollaan harjoiteltu sivulletuloa menemällä koiran hännänpään viereen ja siitä kutsuttu sivulle. Nyt oli kuitenkin ideana seistä siellä vähän aikaa ja kiertää koira läheltä ilman että kutsuu. Koiran täytyi silti istua paikallaan. Täytyykö kertoa miten meillä meni? Nooh, sanotaanko että Sagalle tuli hieman kotiläksyjä…. Vähän parani kun oltiin tehty harjoitus muutaman kerran, mutta alussa tassut kyllä tepastelivat. Tässä olisi kyllä itsekin pitänyt tajuta helpottaa harjoitusta ja palkata lyhyemmän ajan jälkeen, mutta ei! Jääräpää mikä jääräpä, koska koira kerran on sen oppinut ei meikäläisellä ollut kärsivällisyyttä helpottaa harjoitusta, vaan piti näyttää että kyllä neiti tämän osaa! Eli taas on peiliin katsomista! Kun sitten sain kärsivällisyyteni kasattua ja palkkasin nopeammin myös harjoitus meni paljon paremmin.

Nyår TOKO 098Nyår TOKO 100Nyår TOKO 101Nyår TOKO 103 Nyår TOKO 106

Este: Hyppyä harjoiteltiin sekä uusilla että vanhoilla säännöillä, koska meillä on tavoitteena korkata TOKO “uramme” kesällä vielä vanhoilla säännöillä. Saga rakastaa estettä yli kaiken (olisikohan pitänyt alkaa agilityn kanssa?) joten suurin haaste on oikeastaan pitää neiti nahoissaan jottei hyppää ennen käskyä.

Eli ensiksi uusilla, jossa koira tulee jättää esteen toiselle puolelle itse kävellä toiselle puolelle (esteen yli tai vierestä??? ei lue säännöissä!) ja kutsua koira sivulle. Tämän Saga tekee jo kokonaisena liikkeenä. Tosin taisi N :n läsnäolo kameramiehenä hieman häiritä Sagaa, koska neiti juoksi ensimmäistä kertaa koskaan esteen ohi! Tätä ei siis ole koskaan ennen tapahtunut, mutta kerta kai se on ensimmäinen…

Nyår TOKO 148Nyår TOKO 146Nyår TOKO 153                                                Pikapalaveri Mariannen kanssa mitä tehdä kun neiti juoksee ohi…

Nyår TOKO 156                          Peruutetaan harjoituksessa muutama askel ja houkuttelen neidin namilla yli pari kertaa… sitten alkoi taas sujua!

 

                 

Epäonnistunut hyppy….

 

                 

Onnistunut hyppy uusilla säännöillä

Tämän jälkeen otettiin pari loikkaa myös vanhoilla säännöillä, eli koira perusasentoon esteen eteen ja lähettäminen yli. Liikkeeseen kuuluu myös koiran pysäyttäminen esteen toisella puolella, jonka jälkeen ohjaaja menee koiran viereen ja käskee sivulle. Loppua ei olla vielä harjoiteltu mutta nyt otettiin ensimmäistä kertaa pysähdys esteen jälkeen ja neitihän pysähtyi välittömästi ja seisoi liikkumatta kunnes tulin viereen!

Kaukokäskyt: Edellisellä kerralla käytiin ensimmäistä kertaa teoriassa läpi miten kaukot toimii. Täytyy tunnustaa etten hirveästi asiasta ymmärtänyt silloin, mutta nyt harjoiteltiinkin asiaa ihan käytännössä. Otettiin maahan-istu käskyt ja todettiin että koirien vatsalihaksia täytyy treenata tätä liikettä varten esim “kurre-asennolla”. Kerrankin ei tarvitse omiin vatsalihaksiin perehtyä kun saa treenata koiran! Tuli toisaalta omistajillakin vatsalihakset treenattua naurunpuuskien keskellä kun jokainen yritti jotenkin saada koiransa istumaan joko namilla tai lelulla tai muulla keinolla, ja koirat istuutuivat nyt vähän miten sattui.

Meillä on muutenkin Sagan kanssa harjoittelemista maahanmenon kanssa, kun neidin mukaan riittää oikein hyvin että on sekunnin maassa ja sitten pomppaa ylös, tai sitten kääntyy lonkalle. Mutta saatiin pari niksiä ja kokeiltiin mm takapalkalla maahanmenoa niin jo parani!

Nyår TOKO 172Nyår TOKO 182  Nyår TOKO 184

TOKOn säännöt eivät siis muuttuneetkaan niin kuin luulin ja kuulin aluksi, kiitos myös lukijoille tästä tiedosta! Eli säännöt ja jotkin liikkeet muuttuvat hieman mutta ALO, AVO, VOI ja EVL luokat jäävät. Kuulemani mukaan niiden piti vaihtua kokonaan kansainvälisiin 1, 2 ja 3 luokkaan, mutta tämä siis ei pidä paikkansa! Esimerkiksi ALO luokassa paikallaanmakuu helpottuu parista minuutista minuutiksi ja kuten yllä olevasta tekstistä luitte niin myös estehyppy muuttuu. Tarkemmat säännöt voi lukea TÄÄLTÄ

20150106_190740

Loppukevennyksenä vielä Mariannen ja hänen Lahjan esiintyminen miten kaukoja voi harjoitella crocsien kanssa (eli koira oppii pitämään tassut liikkumatta)! Kaikki tavat ovat hyvät paitsi huonot sanotaan!

5 kommenttia:

  1. Pitäisi kans lukaista oikein ajatuksella läpi nuo uudet säännöt. Olen vain nopeasti katsonut avon ja voittajan liikkeet, mutta en oikein muuten, että miten yleisesti säännöt muuttuu. Yritän nyt kuitenkin saada vanhoilla säännöillä avo1:n, koska se on ollut nyt pari kertaa jo aika lähellä (nollannut kaukot..).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kaukot onkin aika haastavia. :) ihan hyvä idea kyllä ottaa aikaa ja lukea säännöt läpi, oli ainakin meikäläiselle muutama yllätys siellä kun ihan ajatuksella luin ne läpi.

      Poista
  2. Kyllä ne 1-, 2- ja 3-luokat tulevat kansainvälisiksi, ne vaan Suomessa tunnetaan vanhoilla nimillä (AVO, VOI, EVL) :) Alokasluokka säilyy kansallisena luokkana.

    Missä käytte treenaamassa? Törmäsin sattumalta blogiisi, kiva lukea muidenkin flättien treenitouhuista :) Meidänkin piti tulla tuonne 25.1. mätsäriin, mutta lorvikatarri vaivasi ja jäi väliin, teillä meni siellä näköjään tosi hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu näin se vissiin on. :) Harmi että ette päässeet mätsäreihin, vaikka oli kylmä se oli oikein kiva tapahtuma ja ihan kivasti meni!

      Treenaamme omalla flattiporukalla tällä hetkellä Tuusulassa koska saimme sieltä hallin lainaan. Keväällä sitten siirrytään takaisin Helsinkiin. Sinullakin ilmeisesti on flatti? Treennatteko tekin? :)

      Poista
    2. Ok, mietin vaan kun ei ollut tutunnäköinen paikka kuvissa :) Juu mulla on tuo 6-vuotias uros, tokoa ja koiratanssia tehdään noin pääosin ja sitten hömpötellään nomejuttuja, agilityä ja vetohommia harvakseltaan. Sailuus.blogspot.com voi käydä lueskelemassa meidän treeneistä enemmän!

      Poista

Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)