sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Nuorten koirien katselmus 2018

Noin viikko sitten oli vuorossa Flattikasvattajat ry:n järjestämä Nuorten koirien katselmus Korialla. Tämä tilaisuus meni minulta aikoinaan ohi Sagan kanssa, ja päätin jo pitkään aikaan sitten, että Simon kanssa merkkaan päivän ajoissa ylös jotta voimme osallistua. Tapahtumaan kun saa osallistua vain alle 2-vuotiaat koirat. Aikaisin lauantai-aamuna jätin Sagan kotiin N kanssa ja Simon kanssa suuntasimme kahdestaan kothi Koriaa. Sagan kanssa tulee niin usein lähdettyä näyttelyihin, toko kokeisiin tai -koulutuksiin, että tuntui oikein oudolta jättää hänet kotiin ja lähteä vain Simon kanssa kanhdestaan matkaan. Mutta todella antoisaa sekä minulle, että Simolle!

Saavuttuamme perille Inginmaan varuskunnalle, kokoonnuimme kaikki saadaksemme hieman tietoa päivän tapahtumista. Paikalla oli monia uusia tuttavuuksia, mutta myös Neo, Simon veli, ja Manu Harvahampaan P-pentueesta oli paikalla. Tuli vielä kerran todettua että Simo kyllä on pentueen pienin, kun velipoikakin oli Simoa paljon isompi.

 *Kuva: Satu Saarinen*


Päivä oli järjestetty viiteen eri rastiin jota sai kiertää omaan tahtiin ja itse valitsemassa järjestyksessä. Ohjelmassa oli hakuruutu, jälki, markkeeraus, vesinouto ja näyttelyosuus (sopi hyvin ulla trimmaamattoman lejonakarvan kanssa...). Hieman oli työtä alussa saada Simo keskittymään minuun, eikä kaikkiin muihin koiriin ja ihmisiin. Mutta kun päästiin hommiin taisi pienimies tajuta että nyt on tosi kyseessä ja odotti kuuliaisesti käskyjä. Simon kanssa olemme tehneet hävyttömän vähän nome-juttuja. On ollut niin paljon pentumaisuutta, että olen antanut tyypin kasvaa hieman ensin. Kun alkuviikosta älysin, että katselmus on tulossa eikä Simo ole tehnyt muuta kun tokoilut moneen kuukauteen ,oli pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä metsään. Riistalla on suu käynyt vähän liikaa pentu-aikana, mutta nyt huomasin ettei oikein halunnut nostaa sitä. En ole viitsinyt vääntää sen kanssa ja olemme siten keskittyneet dameihin ja hallintaan. Hallintatreenit onkin tämän miehen kanssa kova sana....



Katselmuksessa aloitimme hakuruudusta. Omasta mielestäni oikein hyvä, jotta Simo saisi juosta pahimmat höyryt pois. Yllä mainistemani treenamattomuudesta johtuen, valitsin hakuruutuun dummyt riistan sijaan. Simo on valehtelematta tehnyt hakuruutua kaksi tai kolme kertaa, tällöin mys todella motivoituneesti niin, että olemme yhdessä jättäneet dummyt metsään ja tehneet vain pienen ruudun. Nyt oli taipparimaisesti kaikki dummyt jo piilotettu valmiiksi, joten hieman hermostutti josko Simo ei ymmärrä mitä täytyy tehdä. Mutta turhaan. Laukauksesta ei ollut moksiskaan (olenko maininnut ettei Simo ole niitäkään ennen kuullut...) ja markkeerasi ensimmäisen heiton hyvin. Sylki tosin dummyn parin metrin päästä minusta- Tämä tosin oli oma vika, kun pakokauhun iskiessä laitoin käteni automaattisesti namitaskuun koska "mitä jos Simo karkaa ja me nolaamme itsemme täysin?!". Se oli sitä koiraan luottamista... Sain dummyn kuitenkin talteen ja lähetin hakuun. Simo teki erinomaista itsenäistä työtä, sai kaukaa tuulen avulla vainun dummeista ja uskalsi edetä myös ihan takalinjalle asti. Palautukset parani joka kerta ja lopussa toi ihan käteen asti. Neljä dummia toi moitteetta, viidennessä karkasi ajatus ja tarvitsi hieman apua apparilta joka käveli vähän matkaa Simon kanssa. Lopulta saatiin viimenenkin dummy talteen.

Saimme muutaman vinkin palautuksien treenaamiseen, kirjallisen arvostelun ja sitten vaihdoimme rastia. Arvosteluna saimme seuraavanlaista tekstiä: Rohkea nuori koira jonka palautukset paranee joka kerta. Erinomaista nenätyöskentelyä.





Koirastaan erittäin ylpeä emäntä suuntasi tämän jälkeen kohti vesinoutoa.Velipoika Neo oli ennen meitä jättänyt lokin rantaveteen ja meitä pyydettiin hakea se talteen. Itseluottamus kun oli hakuruudun jälkeen pilvissä, uskoin Simon osaavaan pelastaa tilanteen. Simo kuitenkin päätti palauttaa emännän maan pinnalle. Veteenmenossa ei ollut ongelmaa ja ui suoraan lokin luokse, mutta lokille päästyään hän hän totesi ettei tuollainen roskalintu tule hänen suuhunsa. Nuuski ja nappasi loksita kiinni, mutta päästi sen heti. Lopuksi alkoi hieman näykkiä siipeä jolloin puhallettiin peli poikki. Tehtiin sitten tasamaanouto lokin kanssa. Mietittyään hetken Simo otti lokin suuhun ja toi muutaman metrin kunnes päätti että nyt riitti. Vinkkinä saimme jäisen riistan kantamista, joka on koiralle mieluisampi paketti kuin jos irtonaiset siivet lepattavat.

Arvostelussa kehuttiin hyvää veteenmenoa ja suoraviivaista uintia, sekä kirjattiin vinkit riistan kantamisesta muistiin.



 *Kuva: Satu Saarinen*

 *Kuva: Satu Saarinen*


Ennen lounasta ehdimme vielä jäljelle. Kania Simo ei halunnut ottaa suuhun kädestä, vaikkakin osoitti suurta kiinnostusta sitä kohtaan. Teimme motivoidun jäljen, eli kani vedettiin ensin ja me seurasimme Simon kanssa hieman jäljessä. Palattuamme takasisin lähtöpisteellsse näytin aloitusalueen Simolle, joka ampaisi matkaan kuin tykinsuusta. Juoksi suoraan kanin lokse, mietti hetken ja katsoi minua, mutta nosti kanin ja toi suoraviivaisesti käteen. Saimme myös kokeillä verijälkeä, joka oli myös ohjaajalle uusi kokemus. Simo ei ihan ehtinyt nuuskia makuksia, mutta löysi kuitenkin sorkan ja kantoi sen ylpeänä takaisin lähtöpisteelle. Ehkä pitäisi kokeilla mejää tuon kanssa, kun nenä toimii niin hyvin...



 Katselmuksen hintaan kuului makoisa makkarakeitto, mehuineen ja tummine leipineen, joka maistui erinomaisen hyvälle parin tunnin ulkoilun jälkeen! Ruokapäydässä keskusteltiin flattien jalostuksesta ja käytiin päivän tuloksia ja kommeluksia läpi. Koska kumpikaan Simosta ja sen veljestä eivät halunneet nostaa lokin vedestä totesimme, pilke silmäkulmassa, tämän olleen geenivika kyseisessä pentueessa eikä siis ollenkaan ohjaajien puute koulutuksessa. ;)

Ruokailun aikana Simo oli ehtinyt levätä autossa melkein tunnin ja oli sopivasti täynnä virtaa kun suuntasimme markkeerausalueelle. Ensiksi tehtiin ykkösmarkkeeraus jonka jälkeen kakkosmarkkeeraus. Vaikka Simo on luonnostaan hyvä markkeeraja, nousee viree hurjan paljon, ja ensimmäinen markkeeraus oli vähän sinnepäin. Tuplamarkkeeraus oli vähän parempi. Arvostelussa tuli kehua hyvästä markkeerauksista ja vinkki päästä koira töihin vähän nopeammin jotta ei ehtisi passissa nostaa virettä niin paljon.

Päivän viimeisenä rastina oli näyttelyosuus. Siellä arvosteltiin koira kirsusta hännänpäähän. Yleisvaikutelma Simosta oli hyvä, joskin hieman matalaraajainen. Korkeudeksi mitattiin 61cm. Hyvät askeleet (yritä nyt sitten juosta hyvin painavat saappaat päällä...). Pää oli hieman lyhyt ja luomet löysät. Tassut olivat hyvät, sekä hännän pituus ja karva. Pieni, mutta oikein hyvä kokonaisuus kaikenkaikkiaan.

Lopuksi jäimme vielä vähäksi aikaa juttelemaan koirista ja tulevista tapahtumista porukoiden kanssa, jonka jälkeen suuntasimme kotiin. Jos luulin saavani väsyneen koiran kotiin luulin väärin. Hän ehti parin tunnin ajomatkan aikana levätä, kun taas emäntä oli nukahtaa rattiin. Kotona vielä ulos Sagan kanssa ja sitten sai vihdoinkin nostaa jalat sohvapöydälle kera kahden hieman rauhallisemman koiran.



Iso kiitos kaikille järjestäjille tästä antoisasta päivästä!

perjantai 31. elokuuta 2018

Kilpailukielto ja uusia ajatuksia

Viime aikoina ovat tokotreenit mennyt oikein mallikkaasti, mutta kokeista ollaan poimittu kakkos-, sekä kolmostuloksia. Istuimme jonkin aikaa sitten treeniporukkamme alas oikein ajatuksella pohtimaan, mikä tässä mättää kun treenit sujuu, koirat osaa, mutta kokeet menevät penkin alle? Kuvat ovat c) Raija K, SNJ:n toko-mestaruuksista.


Heti ensimmäisenä asiana tuli mieleen kilpailutilanteiden treenaaminen. Liikkeitä ollaan treenattu osissa ja kokonaisina, mutta kilpailutilanne on kuitenkin niin eri ja montaa liikettä putkeen emme ole kovinkaan usein tehneet. Tästä pääsemmekin heti toiseen, todella tärkeään asiaan, nimittäin sosiaalisen palkan tärkeyteen. Kokeessa kun ei saa palkata pallolla taikka namilla, on sosiaalinen palkka todella tärkeä osa. Varsinkin kuin vire tuuppa laskea koetilanteessa flateilla. Tätä emme ole juurikaan Sagan kanssa treenanneet, ainakaan oikein ajatuksella. Ja myönettäköön, että neidin sosiaalinen palkkautuminen ei ole ollenkaan sitä mitä sen pitäisi olla. Kun koko elämän tärkein asia on ruoka, ei viitsisi millään paiskia työtä jos ei siitä nameja saa.  Tästä tuli siis ensimmäinen kotiläksy; ensin kehut sosialisesti ja sitten vasta nami tai lelu. Tällä pyritään luomaan koiralle mielikuva, että kehuista tulee palkka, mutta ei koskaan tiedä tulekoo heti vai vasta jonkun ajan päästä. Sagan kanssa pyrin pyytäämään neitiä tekemään kiepin ja/tai hyppimään vasten jotta saa kehuja ja palkan. Tällä toivon tulevaisuudessa pystymään nostattamaan virettä myös kesken koesuoritusta. Eli jos kokeissa hyppii vasteen niin tietää, että palkka on (joskus) tulossa.





Koesuoritusta silmälläpitäen, kaikkein tärkein asia on tietysti siihen valmistautuminen, eli treenaaminen. Miten treenataan, kuinka kauan ja mitä asioita? Viime aikoina treenaaminen on kyllä ollut enemmän hampaat irvessä hinkkaamista, jotta vihdoinkin saataisin liikkeet valmiiksi. Tekniikka ja liikkeiden eri osia ollaan tahkottu treenikertaa toisensa jälkeen. Mitä me tästä taas opimme? Pelkällä tekniikan hinkkaamisella ei saada paljon aikaiseksi.Koiralle täytyy myös luoda mielikuva, että uudelle paikalle tultaessa ollaan tultu sinne leikkimään, riehumaan ja pitämään hauskaa. Ei näyttämään tekniikan kehitystä.  Koutsilta tuli melkein kilpailukielto ennenkuin saaamme tämän asian korjattua. On tietysti turhaa mennä kokeisiin toistamaan samoja virheitä. Miten sitten lähdetään purkamaan tätä ja muutamaan koiran (ja ohjaajan) mielikuvaa?




Meillä on nyt muutama viikko ollut teemana, joka treeni uudessa paikassa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että joka treenikerralla olen töiden jälkeen laittanut koirat autoon ja ajellut ympäri lähiseutua uusien treenipaikkojen metsästyksessä. Olemme treenanneet kunnon hiekkakentillä, sänkipellolla, metsän laidalla, nurmialueilla ja vaikka missä. Vain luodakseni sekä Sagalle että Simolle mielikuvan siitä, että kaikissa paikoissa voi tokoilla ja se on kivaa! Olemme myös tehneet todella lyhyitä ja helppoja treenejä saadakseni viren nostettua ja varsinkin Sagan opetettua riehumaan ja pitämään hauskaa treenissä (Simohan sen osaa jo lunnosta...). Treenit ovat koostuneet monesta siirtymästä, helpoista ja lyhyeistä tehtävistä, sekä kunnon palkasta. Maksimissaan olen treenannut vartin per koira, useimmiten vielä lyhyemmän ajan. Ajatuksena, että koiralla olisi yhtä paljon energiaa treenien jälkeen kuin ennen.

Onhan tällainen systeemi tuntunut välillä väkisinkin uuvuttavalta ja työläältä, mutta parin viikon jälkeen olen huomaavinani molemmissa koirissa pienen eron. Simolla nyt on aina ollut hyvä vire, mutta oli paikka sitten mikä tahansa, hän keskittyy minuun eikä kaikkeen muuhun. Saga taas tulee treenikentälle ihan eri ilmeellä. Neiti pomppii pallon perään, on iloinen ja vilkas. Nyt täytyy vielä rakentaa vireen kestämistä, jos nimittän jäädään hinkkaamaan jotain laskee vire aika nopeasti. Tosin tämä treenisessio on myös opettaut minulle uudet niksit saamaan vireen vähän nostettua takaisin. Mitä tämä on sitten antanut minulle ohjaajana? Paitsi tietysti pitkät illat, olen itsekin huomannut heittäytyväni helpommin treeneihin huumorin ja hauskuuden kanssa. Ei haittaa jos ei kaikki mene 100% teknisesti putkeen, kunhan vire on hyvä. Tekniikkaa ollaan sitten hiottu hieman takapihalla ihan erikseen.




Ihmeitä ei tietysti tapahdu parissa viikossa, mutta toivottavasti olemme saaneet uuden, oikean ja pysyvän suunnan treeneissä joka toivonmukaan kantaa koekentille asti. EIlen koirilla kävi hieroja joten nyt saavat muutaman päivän treenitaukoa, mutta ensi viikon alussa olisi taas yhteistreenit tiedossa jossa nähdään ollaanko oikealla tiellä.


Miten sinä olet lähtenyt rakentamaan sosiaalista palkkaa? Mitä ajatuksia tämä sinussa herätti?

tiistai 14. elokuuta 2018

Lomakaipuuta ja helletreenejä

Merentuoksu, helle ja mökkeily on muuttunut kaupunkimaisemaan, luokkahuoneeseen ja "kiire kotiin koirien luokse"-arkeen. Onhan arjella omat hyvät puolensa, mutta joka vuosi tuntuu aina vaan haikemmalta jättää mökin liehuvat koivut, isot metsät ja merenranta taakseen vaihtaaksen ne pienen paritalon pikkupihaan, autojen pakokaasuihin ja metelöiviin naapureihin (okei, eivät ne oikeasti metelöi niin pahasti, mutta mökin rauhan jälkeen jopa astianpesukone metelöi mielestäni!).





Helteen takia olimme suurimman osan lomastamme mökillä. Kaupungissa oli koirille liian kuuma, ja itselläkin oli tukalat oltavat kun ei asunto viileentynyt edes yöksi. Kaikki kikat märästä pyyhkeestä, kylmäkalleihin (jotka tosin SImo yritti syödä) ja jääpaloihin vedessä kokeiltiin kun ei tuuletinta tai pientä allasta koirille löytynyt enää mistään. Mökillä koirat ovat sitten melkein kirjaimellisesti asuneet vedessä. Kun ei sen pidempiä lenkkejä ole voinut tehdä, ovat koirat saaneet uida matkaa soutuveneen vieressä. Tämän lisäksi ollaan treenattu mielen ja jaksamisen mukaan, loppupalkkana tietysti vapautuminen mereen (on muuten kätevä ja toimiva palkka!). 

Sagan kanssa ollaan tahkottu kaukoja koko kesä. Nyt tekniikka lkaakin jo sujua, joten nyt täytyy "vaan" saada ne toimimaan myös ilman takaplkkaa. Mutta pikkuhiljaa... 
Simon kanssa on tullut tehtyä kontaktia ja seuruun alkeita. Myös kapulan pitoa ollaan treenattu, sillä pikkumiehen ote kapulasta on kuin pehmolelua purisi. Tyyppi ei tosin ole aivan samaa mieltä kanssani, että kapulan kanssa ei leikitä eikä tiputeta silloin kuin huvittaa. ;)


 *Joku opetti koirien laittamaan takatassut pohjaan ja tulemaan syliin vedessä... Arvatkaa huviksenne ketkä uivat päälle joka kertaa kun ollaan uimassa nykyään!*




Vähän piti kokeilla SUPpailla vanhalla surffilaudalla, lisähaasteita tasapainolle asetti kaksi flattia jotka mieluusti olisivat halunneet tulla laudan päälle. Saga ymmärsi varoa melaa jonkin verran yrittäessäni hätistää koiria pois, mutta Simo ei tietysti välittänyt siitä pätkääkään. Vastka kesän lopussa ymmärsi ettei tosiaan pääse laudan päälle. Hauska huomio kesällä oli se, että vaikkei kukaan välttämättä ollutkaan uimassa alkoivat koirat vetää omia uintilenkkejä. Jopa Saga joka yleensä vaan seisoo vedessä ja odottaa, että joku heittä kepin tai lelun innostui uiman oikein kauas. Muutaman kerran sain jopa huutaa koirat takaisin rannalle kun vain näkyi kaksi mustaa päätä keskellä merta! Useimmiten pysyivät tosin suhteellisen lähellä laituria. 



 *Tällaisia kavereita ei näe lenkeillä kaupungissa!*

*Lomatunnelma pähkinänkuoressa <3 *

Arjen alkaessa ovat koirat heti joutuneet olevan pitkiä päiviä yksin, mutta onneksi ovat pärjänneet hyvin. Itse olen yrittänyt ottaa lukuvuoden alun erittäin rauhallisesti, viime lukuvuoden uupumusta ajatellen. Vaikka lomakaipuuta tietysti on, on arki alkanut suhteellisen mukavasti. Olemme tokoilleet aktiivisesti Sagan ja Simon kanssa ja vielä pitäisi jaksaa aktivoitua nomen suhteen, joka jäi kesällä hieman taka-alalle. Ellei muuta niin saa koirille vaihtelua treeneihin.

Ihan ilman kommeluksia ei tosin säästytty lomalla. Olen kaikille kehunut kuinka Simo on rauhoittunut kesän aikana, kunnes päätettiin kokeilla jättää herra vain portin varaan yksin Sagan kanssa kotiin muutamaksi tunniksi. Mainittakoon, että lyhyiden ruokakauppakeikkojen aikana tämä on toiminut hyvin, siksi päätimme kokeilla hieman pidempää aikaa. Noh, tuloksen näkee alla olevasta kuvasta (toinen linssi puuttuu ja sanga purtu rikki). Olimme kiireessä jättäneet kaikki laturit, tietokoneet ja muut tavarat esille. Positiivinen asia on se, että Simo rikkoi vain yhden asian. Negatiivinen oli se, että jouduin silmälasiostoksille josta ei todellakaan ollut tarvetta...


Syyssällä on kuitenkin se etu, että nyt koirat ja itsekin jaksaa ulkoilla ja tehdä pidempiä lenkkejä! Ensimmäistä kertaa erittäin pitkään aikaan, saimme tänään pitkän metsälenkin tehtyä. Mutta toivottavasti aurinkoisia päiviä riittää myös syksylle!




 Miten teidän arki on lähtenyt rullamaan?





lauantai 28. heinäkuuta 2018

Suomen aurinkoisin kaupunki kutsuu!



Jättäessämme pilvisen ja sateisen itä-Suomen taaksemme, muuttui keli aurinkoisemmaksi ja lämpimämmäksi. Pysähtyessämme Lapualla saimme riisua hupparit ja pitkät housut, ottaaksemme shortsit ja aurinkolasit takaisin käyttöön. Noin kuuden tunnin ajomatkan jälkeen olimme perillä Vaasassa anoppini luona, meren äärellä. Tuskin ehtivät koirat edes hypätä autosta pois, kun jo suuntasivat mereen. Kuten flatit yleensä, he eivät viikon aikana olleet montaa hetkeä kuivina.

Saga useimmiten juoksee veteen, odottaa että joku heittää jotain noudettavaa, ja jos ei sitä tule neiti menee makaamaan veteen. Simo taas ui mielellään ympäriämpäri ja tekee jopa omia pieniä uintilenkkejä. Tekniikassa on tosin vielä hiottavaa sillä takapää on todella alhaalla, jonka seurauksena Simo nielee paljon merivettä ja siitä ei kivaa seuraa. Simo oppi sisäsiistiksi noin neljän kuukauden ikäisenä, eikä sen jälkeen ole tehnyt vahinkoja sisälle. Yhtäkkiä Vaasassa (kun emme itse nähneet) saimme kuulla, että Simo oli pissannut kunnon lätäkön matolle. Emme olleet uskoa korviamme, ja vielä vähemmän kun tämä toistui jopa nelisen kertaa! Mietimme mitä kummaa Simoa vaivaa, kun ei tosiaan ole yli puoleen vuoteen tehnyt vahinkoa sisällä. Ainoaksi syyksi keksimme meriveden juomisen, koska ei muuten vaikuttanut kipeältä tai ärsyyntyneeltä. Pieni minioni ui päivät pitkät ja joka uintikerralla hän nieli varmaan montaa litraa vettä. Tämän seurauksena vettä vain tuli eikä Simo vaikuttanut itse huomaavan että teki vahinkoa, koska välillä käveli samaan aikaan. Ulkona teki sitten jopa parin minuutin pissat. Tämä onneksi loppui kun aloimme tarkkailla Simoa enemmän ja viemään ulos, pikkupennun tavoin, todella usein. Kotona tämä pissaralli onneksi loppui, joten uskoaksemme uintitekniikka ja veden juonti oli syypää.


*Saga nauttii meressä*



 *Simo the sikarimies*


Vaasassa oli, kuten suuremmassa osassa maata, todella kuuma ja aurinkoista. Elohopea hipoi 30:n raja, mutta onneksi meri teki olosta mukavamman. Koirat viihyivätkin eniten vedessä, ja heti yrittäessä lenkittää heitä tuli todella kuuma. Simolla kuitenkin oli virtaa kuin pienessä kylässä autoilun jälkeen, joten jotain järkevää piti yrittää keksiä ettei pienimies tuhoaisi koko huushollia. Koirat pystyivät valvotusti olemaan pihalla vapaana, mutta eivät kuitenkaan samalla tavalla koko päivän ajan kuten niillä on tapana olla vanhempieni mökillä. Täten he eivät myöskään saaneet yhtä paljon itsenäistä liikuntaa koska olivat enemmän sisällä.


Mietittyämme asiaa, päätimme kokeilla Jungsundin vaellusreittiä. Reitin pituuden pystyi valitsemaan itse. Koko reitti oli noin 12 kilometriä pitkä, mutta taukopaikkoja löytyi noin parin kilometrin välillä, jonka avulla oli helppo määrittää kuinka pitkän osan oli kävellyt. Valitsimme kahdeksan kilometrin pätkän joka suurilta osin meni lampien ja vesistöjen vieressä, jotta koirat voisivat uida.


 *Paita ja peppu*



Reitti alkoi metsäpolulla jonka jälkeen oli parin kilometrin pururata. Olin kuvitellut reitin olevan Nuuksion reittien tyylinen, joten pururadan pätkä tuli yllätyksenä ja tuntui heti alussa tylsähköltä. Muutaman kilometrin jälkeen iski makean veden tuoksu nenään, ja sen jälkeen polku kulki vesistöjen ohessa melkein koko matkan. Koirat nauttivat täysin siemauksin kun pystyiät vapaasti rynnätä sinne tänne, uida lumpeenlehtien perään ja riehua toistensa kanssa (onneksi ei polulla olut muita ihmisiä tuohon aikaan). Puolen matkan jälkeen pidimme juomatauon ja sitten käännyimme takaisin. Kahden tunnin, monen valokuvaustauon ja kahdeksan kilometrin jälkeen (Saga ja Simo juoksivat varmaan tuplasti pidemmälle), alkoi vauhti hieman hidastua kun oli pahin energia purettu. Kotona oli kaksi erittäin tyytyväistä, märkää ja väsynyttä flattia.




Koska koko viikko oli niin lämmin, kävimme tutkimassa montaa eri vaellusreittejä jossa oli vesistö matkan varrella. Mitään muuta eivät koirat oikein jaksaneet. Yhden lenkin jälkeen päätin tehdä sekä Sagalle, että Simolle, sokkolinjaa. Tämä osoittautui surkeaksi ideaksi. Saga meni jotenkin ylikierroksille ja teki aivan mitä sattuu, ja Simo ei oikein jaksanut keskittyä. Nouti kyllä, mutta palautukset eivät jaksaneet perille asti. Tein siis yhden helpon tehtävän molemmille jonka onnistumisen jälkeen ajoimme kotiin ja koirat saivat pulikoida meressä. Seuraavana päivänä olimme lähdössä N kanssa pois iltapäivällä, ja päätimme treenata koiria aamupäivällä jotta he olisivat mahdollisimman tyytyväisiä poissa ollessamme. Jotta sekä koirat, että ihmiset, jaksaisivat helteessä treenasimme pihalla. Suunnittelin Sagalle tekniikka treenin, joka ei paljon vauhtia kaivannut. Simo ja N treenasivat vuorollaan eniten kontaktia ja erilaisia temppuja. Treenien lopuksi oli helppo vapauttaa koirat uimaan suoraan mereen palkaksi ja itse hypätä perään.


*Saimme nauttia ihanista kesäilloista hyvän ruoan kera*

Kuten postauksesta huomaa, tuli Vaasassa paljon valokuvattua ja varsinkin yritin harjoitella vastavaloon kuvaamista. Kotona kun ei samalla tavalla ole ilta-aurinkoa missä saisi hienoja kuvia. Jostain syystä iski myös inspiraatio kuvata enemmän luontoa ja varsinkin kukkia, mistä tuli vähän eläkeläisfiilis. Mutta hauskaa valokuvata vähän muuta kuin noita kahta mustaa välillä.





Ihanaa kesän jatkoa kaikille!