keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Uudet treenitavat ja silmäpussien kasvatusta

Monet ovat kysyneet mitä meille tällä hetkellä kuuluu ja miten lapsiarki koirien kanssa sujuu, joten päätin tehdä siitä ihan oman postauksen. Sekä minä, että Simo olemme toipuneet hyvin omista leikkauksistamme ja arki alkaa pikkuhiljaa palata raiteilleen. Simolla epäiltiin taas hiivaa korvissa, koska rapsutti niitä niin paljon, joten hänelle tuli vielä yksi eläinlääkärireissu. Tällä hetkellä hiiva on onneksi hallinnassa ja korvat puhtaat kotikonstein.



Mitkä olivat sitten odotukseni tähän vauva ja koira arkeen?
Ollessani raskaana minulla oli kovat suunnitelmat koirien treenien ja kilpailujen suhteen äitiysloman aikana. Ajattelin, että sen kun laitan lapsen vaunuihin ja kävellään kentälle, hän nukkuu kentän laidalla ja minä treenaan koiria hyvän nukutun yön jälkeen. Tämän ansiosta saamme paljon treenattua ja voisimme vihdoinkin osallistua kokeisiin. Ja linnut laulavat ja aurinko paistaa ja kukat kukkivat.... Miten sitten se todellisuus?



Todellisuus:
Aluksi voin sanoa, että hyvin nukutut yöt voidaan heti unohtaa. Tällä hetkellä M herää melkein kellontarkasti, joka toinen tunti. Ennen tätä pikkuneidillä oli koliikkia. Joten nukkuminen on ollut aika kortilla. Päivisin nukutaan koiralenkin ajan niin kauan, kun vaunut tai kantoreppu ovat liikkeellä, mutta ei sen enempää. 

Aamupäivisin olen usein yrittänyt suunnata lenkkimme jonkun kentän ohi, mukana koirien namit ja jokunen lelu. Olemme sitten tehneet pikkutreenit tietäen, että neiti voi nukkua kentän laidalla joko muutaman minuutin tai sitten ei ollenkaan. Koirille on tullut tutuksi erilainen paikallaolo. Esimerkkinä jos olemme aikeissa tehdä noutoa ja olen heittänyt kapulan, voi olla, että M pistää konsertin pystyyn. Silloin ei auta muu, kun käskeä koira odottamaan, juosta hytkyttämään vaunuja, jonka jälkeen jatketaan liikettä... Toissapäivänä harjoittelimme hakuruutua damien kanssa niin, että lähetin koirat vuorotellen metsään kävelytieltä, hytkyttäen vaunuja toisella kädellä ja ottaen dummyt vastaan toisella. ;) Eli kyllä se hätä keinot keksii!





Tietysti lisähaasteita toi reilun kuukauden treenitauko oman leikkauksen myötä. Mutta nyt tuntuu siltä, että alamme kohtapuolin taas löytämään arjen rytmin. Koirat ja M tulevat kuitenkin erittäin hyvin toimeen. Simo on hieman mustasukkainen ja tulee usein rapsuteltavaksi, jos M on leikkimatolla mutta Sagaa ei voisi neiti oikeastaan vähemmän kiinnostaa. 

Itse pidän myös jokaisen torstai-illan pyhänä, jolloin lähdemme koirien kanssa hallille treenaamaan. Silloin pääsemme treenaamaan oikein kunnolla, kun isä hoitaa pikkuneitiä. Vaikka nautinkin koirien treenaamisesta, on pakko myöntää, että välillä olisi ihanaa olla vain itsekseen, ilma että joko lapsi tai koirat tarvitsevat huomiota tai huolenpitoa. Mutta samalla koirien treenaaminen ja pitkät metsälenkit ovat arjen henkireikäni ja se mikä auttaa jaksamaan!


Hieman takkuinen on siis alku ollut, mutta nyt alamme pikkuhiljaa löytämään keinoja, miten saada kaikki osapuolet tyytyväisiksi arjessa, kunhan se perheen pienin vielä nukkuisi vähän paremmin saisi tämä äitikin vähän ladata akkuja.


Onko teillä lapsia ja koiria? Miten teillä sujuu arki? Vinkkejä miten saada 4kk vanha vauva nukkumaan saa myös antaa. ;)

maanantai 25. marraskuuta 2019

Intensiivinen tottelevaisuuspäivä


Nyt loppui blogin radiohiljaisuus! Elossa ollaan vielä täällä puolella ruutua ja olemme molemmat Simon kanssa parantuneet leikkauksistamme. Tästä vielä erillinen postaus tulossa, joka odottaa luonnoksissa. Mutta nyt ajankohtaisempiin asioihin, nimmittäin flattien tokoviikonlopppuun Kannuksessa (koska ei lähempää pk-seutua löytynyt...). Kuvat minusta ja koirista ovat c) Salla Sipilä.

*mini-handleri asemissa*

Perjantaina toko-koe, lauantaina ja sunnuntaina koulutusta flattimaisessa hengessä. Eikö kuulosta täydelliseltä toko viikonlopulta? Alun perin, ajatus oli, että ajaisimme Vaasaan sukuloimaan ja olisimme Sagan kanssa osallistuneet perjantain kokeeseen ja lauantain koulutukseen. Mutta sitten tuli leikkaus yms., jonka syystä emme ole ehtineet treenata. Jäljelle jäi kuitenkin lauantain koulutus. Perheemme pienin asetti taas tähän suunnitelmaan hieman kapuloita rattaisiin, kun alkoi äkisti vierastaa jopa omaa isäänsä, eikä muu kuin äidin syli kelvannut. Tämän saimme onneksi loppumaan ajoissa, jonka jälkeen neiti päätti, ettei hän syö muuta, kun äidin rintamaitoa. Onneksi N on mukautuvaa sorttia ja totesi, ettei auta, kun lähteä Kannukseen koko perheen voimin, jotta voisin imettää pikkuneitiä hallilla. Hän suostui viihdyttämään ja hoitamaan neitiä tämän päivän treenatessani.


 *ajoissa se koirien treenaaminen on aloitettava!*

Surkean nukutun yön jälkeen (miksi vauvat aina nukkuvat huonosti, kun on poikkeuksellisen aikainen herätys?) pakkasimme siis pienen perheemme koirineen autoon ja suuntasimme Vaasasta kohti Kannusta. Kannuksessa on ihana iso ja valoisa Dogness halli keskellä keskustaa. Yllätyn joka kerta tästä, kun on niin tottunut kotona ett hallit ovat jossain teollisuusalueiden perukoilla piilossa.


Treenipäivä aloitettiin yksilöliikkeillä. Jokainen valitsi 2-3 asiaa tai liikettä mitä halusi tehdä tai ongelmaa, jossa halusi apua.

Simo; merkin kierto ja luoksetulo
Simon kanssa leikittiin aluksi, jonka jälkeen pyysin uusia ideoita merkin kierron opettamiseen. Tuntuu, että olen käynyt kaikki opetustavat läpi, onnistumatta saamaan Simon ymmärtämään liikettä, vaan hän jää joko käteeni (namiin) kiinni, tai juoksee vain nuuskimaan kartiota.

Sain vinkiksi mennä kartion viereen (melkein kiinni) nami oikeassa kädessä, käsi nyrkissä, ja polvi kartiota kohti, ettei pääse livahtamaan namille kartion edestä. Sitten odotettiin, että koira tarjoaa oikeaa liikettä. Aluksi avasin nyrkin ja näytin namin, mutta jo muutaman kerran Simo sai jutun juuresta kiinni, ja kiersi kartion nätisti. Seuraava askel on ottaa etäisyyttä kartioon ja koiran on kuitenkin kierrettävä kartio namin luokse. Koitimme myös kiertämistä edestakaisin, eli kädestä kädelle mutta kierto vasemmalta oikealle oli selvästi Simollle helpompaa ja tätä hän tarjosi myös luontaisesti.


Luoksetulon perusasento ei ole Simolla niin vahva, jolloin olen auttanut paljon namilla. Tämän takia hän on alkanut tökkimään kuonolla käteeni tullessaan perusasentoon, tai napsimaan hihasta hieman kiinni ikään kuin ohjaten itseään oikeaan paikkaan. Tässä ongelmassa minulla on vain peiliin katsomista, sillä olen tähän asti palkannut, kunhan perusasento on suora ja vasta hiljattain alkanut puuttumaan tähän. Nyt ongelmaksi on tullut tämän "itse ohjautumisen" poistaminen. Kielto tai liikkeen uusiminen ei ole tuottanut toivottua tulosta, sillä Simo ei ole ymmärtänyt mitä tekee väärin.

Sain vinkiksi nostaa vasemman käden selän taakse, jolloin itse ongelma poistuu. Monta kertaa Simo yritti tarjota perusasentoa selän taakse, käden kohdalle mutta toistaessani käskyn alkoi pikkuhiljaa jättämään käden sikseen ja tulemaan oikealle paikalle. Eiköhän tökkiminen täälä lopu nopeasti.



Saga; seuruu ja ohjattu nouto
Seuruussa Saga on alkanut "avautumaan" käännöksissä, jolloin pyysin liikkuroitua seuruuta monella käännöksellä. Käännöksissä sain kuulla liikkuvani hieman liian nopeasti, jolloin koira ei kerta kaikkiaan ehdi mukaan. Tässä asiassa tuli toinenkin asia esiin, eli Sagan leikkiminen ja palkkaus. Usein palkatessani leikillä pidän lelua aika lähellä itseäni ja taputan koiraa välillä kylkeen hetsataakseni sitä hieman. Saga ei kuitenkaan ole koira, joka viihtyy hirveän lähellä ohjaajaa. Myös odotellessa hän seisoo aina noin puoli metriä minusta. Sain vinkiksi ottaa enemmän etäisyyttä leikkiessäni ja enemmän silittää, kun taputtaa.

Ohjatussa noudossa Saga on alkanut himmailemaan juostessaan kapuloille. Lähtee kyllä laukalla, muttei mitenkään täysillä. Takaisin tulee hyvällä vauhdilla. Kilpaileminen toisen koiran tai minun kanssani ei auta tähän. Koska Saga on hulluna ruokaan, kokeilimme lähettää hänet suoralla linjalla noutoon (kapula kuitenkin laitettiin maahan eikä heitetty). Hetsasin häntä hieman ennen lähtöä ja kehuin heti kun lähti hyvällä vauhdilla. Hampaiden iskiessä kapulaan vapautin namikupille. Tämä voisi olla yksi keino saada lisää vauhtia, namikupille ainakin singahti kuin ohjus.




Häiriöitä ja siirtymisiä

Yksilöliikkeiden jälkeen jakauduimme kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä kerralla otti koirat ja tekivät noin 10 minuuttia mitä halusivat samaan aikaan. Ideana oli, että muiden touhuamiset antaisivat häiriötä omalle koiralle. Tämän jälkeen otimme kaikilla ryhmillä paikkikset.

Sagalle tämä ei ollut ongelma eikä mikään, tehtiin pieniä pätkiä seuruuta ja jääviä liikkeitä. Seisomisessa haluaa välillä siirtää toista etutassua kävellessäni Sagan taakse, mutta muuten tämä toimi hyvin. Simo oli hieman hämillään mitä kaikki muut tekevät peuhaavat samaan aikaan kun hänen pitäisi keskittyä. Teimme Simon kanssa paljon kontaktia ja vähän seuruuta ihan keskittymistä silmällä pitäen. Yllättävän hyvin keskittyi, joskin huomasi häiriöt pienenä epävarmuutena ja alavireytenä(?). Ei tehnyt ihan samalla vireellä kuin muuten ja jätätti välillä mitä ei muuten tee, joten pistän sen häiriöiden piikkiin.




Kaikki tekivät myös siirtymisiä käskystä samalla. Välillä palkattiin itse siirtymisen ajan ja välillä tultuamme seuraavaan paikkaan ja koira oli peruasennossa. Sagan siirtymät toimivat suht hyvin, näitä olenkin pyrkinyt palkkaamaan ja huomioimaan paljon treeneissä, joten oli kiva nähdä, että se on tuottanut tulosta. Simo kaipasi pientä muistutusta, ettei muihin koiriin keskitytä, mutta parin siirtymään jälkeen rupesi taas aivot raksuttamaan ja kontakti pysyi paremmin. Tästä huomaakin, että Simo ei ole käynyt tällaisissa koulutuksissa juuri ollenkaan. Hän on muutenkin enemmän häiriöherkkä kuin Saga, mutta oli muutenkin hieman hämillään, kun yhtäkkiä on kymmenen muuta koiraa tekemässä juttuja samaan aikaan kun hän. 


Aikataulut hieman venyivät, joten emme ehtineet jäädä rastityöskentelyyn perheen pienimmän väsyessä. Edessä oli vielä parin tunnin ajomatka kotiin, joten päätimme lähteä, jotta säästyisimme huutokonsertilta autossa. Ehdin kuitenkin kysellä vinkkejä Sagan kaukoihin ja tehdä luoksetuloja Simon kanssa ennen lähtöämme. Kaukoista tulossa vielä erillinen postaus.


Teki todella hyvää sekä koirille että emännälle päästä taas irrottautumaan vauvakuplasta ja keskittyä treenaamiseen! Antoisa ja hauska päivä kaiken kaikkiaan. Kiitos kaikille osapuolille!

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Pakollinen ja suunnittelematon treenitauko

Syksyisiä terveisiä S-tiimiltä! Tiedättekö sen tunteen kun olet suunnitellut treenejä ja kokeita kerrankin tavoitteelisesti ja sitten elämä päättää puuttua peliin ja muuttaa kaikki suunnitelmat kertaheitolla? Näin meille kävi.

 Kuten instagramtiliämme seuraavat jo tietävät, on terveyteni hieman reistaillut ja jouduin hiljattain leikkaukseen. Tästä syystä koirat ovat noin kuukauden pakollisella treenilomalla kun itse olen toipilaana ja saamme siitä syystä unohtaa kaikki syksyn (luuktavasti koko tämän vuoden) tokokokeet.

Pari viikkoa tästä on jo kulunut, ja koirat alkavat pikkuhiljaa kuipeillä seiniä pitkin... Onneksi Simo pääsi viikonloppuna meidän tuttaville hoitoon, Nuusa ja Normaflatin kaveriksi. Itse olin Sagan ja pikku-M kanssa mökillä, joten kaikki nauttivat viikonlopusta ja koirat saivat tyhjentää energiavarstojaan.



Koska treenipostausta ei nyt vähän aikaan tule ajattelin tehdä kysymyspostauksen pitkästä aikaa. Nyt on aika kysyä kaikkea mitä askarruttaa mieltä!


Oli kyse sitten koirista, Simon leikkauksesta, Sagan tuleivaisuudesta, lapsesta, koirien ruokavaliosta tai ihan mistä vaan, kirjoita kysymys kommentteihin blogin, instan tai facebookin puolelle. 

Mukavaa syksyn jatkoa kaikille!

lauantai 5. lokakuuta 2019

Kastroitu vai eikö? On tässäkin pulma (eikä halvalla hyvää saa).


Keväällä kirjoitin postauksen Simon piilokiveskastraatiosta. Sen voi lukaista TÄÄLTÄ. Piilokives siis lähetettiin patologille tutkittavaksi, koska oli niin pieni. Vastauksen piti tulla parin viikon sisällä, mutta odotimme sitä noin kuukauden. Ja tämä se vasta oli alkua leikkausrumballe...

Ehdin soittaa klinikalle muutaman kerran tulosten perään, ja monen viikon jälkeen tuli soitto eläinlääkäriltä. Patologin lausunto oli, ettei lähetetty "kives" ollut piilokives vaan pelkkää sidekudosta. Eläinlääkäri itse, josta olimme kuulleet paljon positiivista, oli vahvasti sitä mieltä, että se oli kives koska ultrassa ei leikkauksen jälkeen näkynyt mitään kivekseen viittaavaa. Me olimme siis maksaneet leikkauksesta, jonka tuloksena meillä oli mahdollisesti kastroitu koira. Koska emme halunneet leikkauttaa koiraa heti uudestaan, päädyimme seuraamaan tilannetta eläinlääkärin neuvosta. Useinhan hormonitoiminnan väheneminen huomaa koiran käytöksestä. Kesän yli seurasimme Simon käyttäytymistä, ja totesimme että hän ei todellakaan ole kastroitu. Simo oli päinvastoin parhaassa "kukkoiluiässä" ja yritti isotella muita uroskoira vastaan.



Alkusyksystä eläinlääkäri soitti moneen otteeseen ja mietti jatkoa. Ilmoitimme, ettei Simo ole näyttänyt mitään rauhoittumisen tai hormonitoiminnan vähenemisen merkkejä, päinvastoin. Eläinlääkäri kuitenkin piti vielä kovaa kiinni omasta kannasta, että hän ei keväällä löytänyt mitään muuta Simosta mikä olisi voinut olla kives. Lopuksi ko. lääkäri ehdotti, että voisimme viedä Simon Viikin eläinsairaalaan, missä hän myös oli töissä. Siellä olisi paremmat laitteet ultrata Simo uudestaan. Ultrasta ei 100% varmasti voi mitään sanoa, mutta jos siellä olisi kives, se ehkä näkyisi silloin. Hyväksyimme ehdotuksen, mutta ainoa kysymysmerkki oli lasku. Kuka maksaisi ultran? Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että piilokiveksen leikkaus ja sen mahdolliset komplikaatiot ovat aina omistajan vastuulla, eikä hänen klinikkansa siten voi laskua maksaa. Kerroimme olevan eri mieltä asiasta, mutta varasimme kuitenkin ajan ultraan ja totesimme että saamme riidellä laskusta myöhemmin. Pääasia olisi saada Simo kunnolla kastroitua ennen Sagan seuraavia juoksuja.


Kävimme hiljattain Viikissä ultraamassa Simoa. Mukava eläinhoitaja otti meidät vastaan, ajoi Simon vatsakarvat ja pyysi meitä odottamaan hetken eläinlääkäriä. Hetken odottelun jälkeen Simoa aikaisemmin leikannut eläinlääkäri tuli huoneeseen, tervehtimättä, sanoi että hän voi ottaa koiran tässä menee hetki. Otti Simon hihnan ja lähti huoneesta pois. Hetken kuluttua hän palasi ja totesi, katsomatta meitä silmiin, että olihan se kives siinä (tämän olisimme siis voineet kertoa jo ilman ultraakin...), kai koira pitäisi leikata uudestaan. Korjattavan leikkauksen tietysti klinikka maksaa. Hän ei mitenkään pahoitellut tilannetta, tai ottanut meihin muuten kontaktia asiakkaina. Kerroimme haluamamme leikkauksen niin nopeasti kuin mahdollista, koska Saga tekee juoksuja kotona. Saimme onneksi leikkausajan seuraavalle viikolle.

Alkuviikosta vein Simon klinikalle, ultralasku mukanani, leikkaukseen. Eläinlääkärin ottaessa Simoa vastaan kysyin mitä ultran laskulle tehdään, sillä omasta mielestäni se ei kuulu meille maksettavaksi. Lääkäri tähän totesi, ettei hän voi ottaa vastuuta meidän koirastamme, hänellä on omat koirat kotonaan ja että jos koira ei ole perusterve pitää laske sen varaan, että lisäkuluja tulee. Sitä paitsi (hän oikein korosti), olemme saaneet osan koiran ostosummasta takaisin kasvattajalta, jota tulee käyttää juuri tällaisiin tapahtumiin. Eikä ultramaksuhan edes ollut niin kallis, hän vielä lisäsi.

Simo on meidän ensimmäinen uroskoiramme, joten en ole aivan perillä miten tällaiset maksut menee. Mutta oman logiikkani mukaan kyseessä oli ns. hoitovirhe, jolloin omistajan ei todellakaan kuuluisi maksaa laskua ultrasta. Ainakaan kasvattajalta saamamme summa ei kuuluisi mennä tällaisiin asioihin. Ja mitä hintaan tulee, totesin, olen ultrannut koiria puolella Viikin hinnasta. Eläinlääkäri tälle kohautti hartioitaan ja vertaili maksua autoon. Jos viet auton korjattavaksi ja he löytävät lisää korjattavaa, siitä maksetaan lisää. Totesin, että siitähän ei ihan nyt ollut kyse ja jos autoon tehdään hoitovirhe niin omistaja ei todellakaan joudu maksamaan siitä lisää.



Jätin riidan sikseen, jotta saisimme koiran leikattua. Matkalla kotiin soitin meidän "omalle" eläinlääkäriklinikalle, kerroin tilanteen ja kysyin, miten he toimisivat laskun kanssa tällaisessa tilanteessa. Yksittäistapauksiin he eivät tietenkään voineet ottaa kantaa, mutta kertomani perusteella he olivat sitä mieltä heidän klinikallansa omistajan ei kuuluisi maksaa ylimääräisestä ultrasta.
Hakiessani Simon leikkauksesta, joka oli yllättävän pirteä, klinikan hoitaja vielä kertoi, että meillä on ollut yksi Suomen parhaista kirurgeista leikkaamassa Simoa, ja hän kyllä tietää mitä tekee. Vastasin, että en epäile, etteikö hän työtään osaisi, mutta nyt olikin kyseessä asiakaspalvelu ja asiakkaan kohtaaminen. Tämä ei ole raha, vaan periaatekysymys. Tunnemme itsemme huijatuiksi.

Soitin vielä kasvattajalle, joka neuvoi minua soittamaan kennelliiton lakimiehelle. Tämän tein, mutta hän ei pystynyt ottamaan kantaa mihinkään yksittäistapauksiin, vaan joutuisimme hankkimaan juristin ja antamaan kaikki paperit toiselle eläinlääkärille arvioitavaksi, jos tässä on tapahtunut hoitovika, tai jos kyseessä vain on huolehtiva eläinlääkäri. Ultran lasku ei ollut niin suuri, että palkkaisin juristin, joten asia on oikeastaan jäänyt sikseen. Simo on kuitenkin toivon mukaan leikattu, voi hyvin ja energiaa on kuin pienessä kylässä. Tämä halvemman klinikan leikkausprojekti tuli meille kuitenkin niin kalliiksi, että enää en omia koiria sinne vie. Kun viemme Sagan sterkkaukseen maksan mieluummin heti hieman enemmän tutulla klinikalla, jossa tiedän saavani asianmukaista palvelua.