tiistai 24. marraskuuta 2020

Koulupenkin äärellä; kohdetyöskentelyä ja naksuttimen käyttö

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä kuono.fi:n kanssa.

Onko remmin toisessa päässä rähjääjä? Tai mietityttääkö naksuttimen käyttö? Lähes joka kolmannella suomalaisella on tänä päivänä koira. Ne ovat yhä enemmän osa perhettä ja perheenjäseniä siinä, missä kaksijalkaisetkin ovat. Tämä tuo toki myös haastetta koiralle, jonka on sopeuduttava meidän ihmisten elinympäristöön. Keinoja ja tapoja tähän on monia, mutta aina on hyvä kääntyä ammattilaisen puoleen, jos oman koiran koulutus yhtään mietityttää.

                     

Kuono.fi sivustolta löytyy kurssi Koirakoulun perusteet, videokurssin muodossa. Matalan kynnyksen, helposti saatavilla oleva kurssitarjonta ja tämän hetken tilanteen huomioiden, erinomainen kurssimuoto. Saat myös treenata omassa tahdissa, oman kodin turvallisessa ympäristössä ilman stressaavia ympäristötekijöitä. Plussaa sekä koiralle, että omistajalle! 

Kurssilla eläinkouluttaja Noora Tihtonen käy laajasti läpi eri ongelmakäytöksiä, kuten remminrähjäämistä, mutta myös luoksetuloa, luopumista, naksuttimen käyttöä, sekä omistajalle tärkeitä taitoja koulutuksessa. Flateille erittäin tärkeä taito, rauhoittuminen oli myös saanut oman paikkansa kurssilla. Todella kattava perustaidon kurssi kyseessä siis! Kurssi on videoitu sekä luentoina, että käytännön esimerkkeinä. Luento-osuudet ovat tehty todella selkeiksi ja puhe on tarpeeksi hidasta, jotta ehtii hieman miettiä mitä äsken sanottiin. Omaa silmää hiukan häiritsi kuvauskulman vaihtaminen edestä ja profiiliin useaan kertaan kesken luennon. Videosta tuli hieman levoton tällä tavalla, ja omasta mielestä liian vakavan oloinen. Kyse oli kuitenkin koirankouluttamisesta, eikä sen vakavammasta tunnustuksesta. Muuten ulkona kuvatut käytännön jaksot olivat hyvin kuvattuja ja niitä jaksoi hyvin katsoa moneenkin kertaan.

                                                                                                                                       *Mikä kumma kapistus tuo on?*

                                                                               *Naksuttimia on hyvä olla monta, yksi katoaa liian helposti...*

Omilla koirilla on kyseisen koulutuksen perustaidot suurimmalta osalta hallussa, mutta kurssin lopussa opetettiin kohdetyöskentelyä, eli esimerkiksi kuonon kosketusta eri esineisiin tai käteen. Tätä erittäin kätevää temppua ei ole tullut opetettua Simolle, joten ei kun hommiin! Katsottuani erittäin selkeän vaihevaiheelta videon läpi, tuli olo että kohdetyöskentely on helppoa kuin heinänteko! Lisäksi tämä oli oiva tilaisuus harjoitella naksuttimen käyttöä, sitä kun ei aina tule niin aktiivisesti käytettyä tokossa. Alla olevalla videolla opetan Simolle käsikosketuksen naksuttimella.

                                                                                            Linkki videoon

Aloitin näyttämällä kättä Simolle, ja heti hänen vilkaistaessa sitä naksautin ja palkka. Kurssilla opastettiin näyttämään kättä kunnolla koiralle alussa, jotta hän ymmärtää käden olevan se juttu. Kun koira on ymmärtänyt tämän, voi pikkuhiljaa pitää kättä vartalon vieressä ja vähemmän näkyvillä. Olemme harjoitelleet paljon maahanmenoa naksuttimella tarjoamisen kautta, joten aluksi Simo tarjosi tätä paljon kuten videosta näkyy. Muuten ei ole oikein oppinut tarjoamisen kautta, joten tämä oli oiva harjoitus myös siinä mielessä. Pikkuhiljaa Simo ymmärsi, ettei maahanmenoa tällä kertaa haettu ja alkoi aktiivisemmin lähestymään kättäni. Videon lopussa hyppään periaatteessa yhden koulutusaskeleen yli, kun yritän opettaa koskettelua liikkeessä (kärsimätön täällä moi!), ja joudun siinä auttamaan koiraa hieman enemmän. Mutta muuten Simo ymmärsi jutun jujun nopeasti ja tunsin, että koulutuksen vinkeillä pääsin hyvin alkuun ja pystyn perustaidon opittua soveltamaan tätä keinoa moneen meille tarpeelliseen tilanteeseen.



Kuono.fi-sivustolta löydät eri kurssien lisäksi kattavasti tietoa koirista, ruokinnasta ja monesta muusta asiasta. Itse piti heti tarkistaa vinkit, miten säästyy sotkulta koirien liatessa lattiat lenkin jälkeen... Kattava sivusto, jolla on paljon vinkkejä, etenkin jos koirien maailma ei ole sinulle entuudestaan liian tuttu. Kurssit ovat antoisia kenelle tahansa- aina voi oppia uutta! Mutta etenkin suosittelen niitä ensimmäisen koiran hankkiville ja pennunostajille. Jos jokin uusi temppu tai harrastus mietityttää, kuten hajutyöskentely tai kuononkosketus, löytyy apu kuono.fi:stä. Sivusto, joka ensisilmäyksen jälkeen yllättää positiivisesti kattavalla materiaalillaan ja monipuolisuudellaan. Aiomme ehdottomasti seuraavaksi tutustua hajutyöskentelyn saloihin kurssin muodossa S-tiimin kanssa, kun kerran olemme päässeet vauhtiin ja Sagakin on treenilomalla (tästä lisää seuraavassa postauksessa).

Oletko sinä osallistunut koirienkoulutuksen verkkokurseille?

Mukavaa viikkoa kaikille!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)