Kuumakallen ja vinkuiitojen koulutusta

Alkuvuodesta näin flattien aluetoiminnan facebook sivuilla ilmoituksen Tiina Mursulan nomekoulutuksesta joka järjestettäisiin maaliskuussa. Kurssin nimi "Kuumakallet ja vinkuiitat" tarttui heti silmiini. Sehän oli kuin tehty Sagalle! Kurssi järjestettäisiin kerrankin lähellä, eikä edes tarvitsisi ajella ympäri puoli Suomea. Olen kauan pohdinnut osallistumista nomekurssille mutta tieto siitä, että Saga on alkanut nostamaan kierrokset ihan liian korkealle kuunnellakseen mitään metsässä, on pidättänyt minut ilmoittautumasta. Tämä kuulosti kuitenkin sopivan matalan kynnyksen koulutukselta, ja uskalsin ilmoittautua koiran kanssa.

Maaliskuun viimeisenä sunnuntaina, sopivasti talviajan vaihtuessa kesäaikaan, ajelimme Sagan kanssa kohti Vantaata. Sateinen ja hieman kolea sunnuntaiaamu, ei vaikuttanut haittaavan flatti-ihmisiä, sillä paikalla oli monta tuttua flattiharrastajaa mutta myös uusia flatinomistajia ja -harrastajia, mikä yllätti positiivisesti. Odotellessamme ovenavajaa istuimme tihkusateessa terassilla ja vaihdoimme kuulumisia tuttujen kanssa. Ehdimme myös aloittaa esittelykierroksen missä piti kertoa koiran ikä, trenitausta ja nomeen liittyvät ongelmat. Monella oli ylivireys ongelmana, joka on johtanut erilaisiin sijaistoimintoihin kokeessa tai treeneissä. Mukana oli myös nuoria, kokemusta kaipaavia flatinalkuja jotka halusivat saada vinkkejä treenialulle. 

Sagan kanssa ongelmana on tosiaan ylivire ja jossain määrin vinkuminen. Varsinkin Simon tultua taloon, Saga on lähinnä saanut toimia hakuruudun "tyhjentäjänä" tai motivaationa Simolle. Hiukan olemme tehneet linjaa, mutta ei kovin onnistuneilla seurauksilla, koska neiti karkaa niin helposti hakuun. Olen aiemmin huomannut Sagan vireen kohenevan, kun ei pääse ensimmäisenä tekemään metsässä. Mutta kun on lähinnä saanut tyhjentää ruutua ei ole haitannut, vaikka neiti onkin tehnyt vähän oman pään mukaan, eikä siihen olla hirveästi puututtu. Tämän seurauksena olemme nyt siinä tilanteessa, ettei edes helppo markkeeraus toimi ilman, että neiti joko karkaa metsään etsimään lisää dummeja, tai pureskelee reikiä dummyyn (kyllä, suu käy niin kovana, että dummyt ovat saaneet kunnolla kyytiä). Ohjaajalla on siis vain peiliin katsomista. 

Aamu alkoi reilun tunnin luennolla, jossa kävimme läpi eri ongelmia, ohjaajan ja koiran suhdetta sekä muiden ihmisten asennetta tällaisiin ongelmiin. Keskustelu kävi aika ajoin jopa kiivaana, kun eri näkökulmat ja ihmisten asenteet tulivat puheeksi. "Koira vaihtoon" kommentti ihmetytti monia, ja syystäkin. Useimmille koira on pääasiassa perheenjäsen, eikä perheenjäseniä noin vain myydä eteenpäin, jos ne eivät taida sinulle sopivaa harrastuslajia. Myös koiran ja ohjaajan mielentila puhutti. Itselleni tuli uutena tietona se, että nometreenit on hyvä lopettaa rauhallisessa mielentilassa, eli tekee jotakin rauhoittavaa koiran kanssa ennen kuin lopettaa treenit. Näin koira oppii itse säätämään viretilaansa, ja muistaa seuraavalla kerralla tämän rauhallisen mielentilan.

Luennolla meidät oli järjestetty treenipareihin, ja metsään päästyämme ensimmäinen pari olikin valmiina koirien kanssa. Oli dummyen heiluttelua, pillitystä ja huutamista metsässä ilman, että koirat saivat noutaa. Tarkoituksena oli harjoitella koirien malttia, ja siedättää heitä maltilliseen odottamiseen ilman repimistä ja riehumista. Useimmilla koirilla oli tämäntyyppinen ongelma. 

 *Tottakai nomekurssilla täytyy olla lämmintä kaakaota lounaaksi mukana! Oli kyllä suolaista naposteltavaakin....*

Sagan vuoron tullen neiti oli ollut auton takakontissa jo toista tuntia kuunnellen laukauksia ja pillittelyä, vire olikin sen mukainen... Kovasti piti kokeilla ohjaajan hermoja ja nopeutta, kun kävelimme hihna tiukalla parkkipaikalta metsänreunaan missä kaikki odottivat. Parina miellä oli Norma. Metsänreunalle saapui kaksi innosta vinkuvaa koiraa. Ohjaaja katsoi molempia virtapiikkejä hetken ja käski sitten minun viedä Sagan takaisin autoon. En oikeastaan saanut tälle selitystä miksi, mutta uskoisin sen johtuvan siitä, että molemmat piippaavat flattineidit yllyttivät toinen toistaan. 

Toisella keralla, kun tulimme Sagan kanssa paikanpäälle neiti oli hiljempi, mutta ei ottanut minuun mitenkään kontaktia. Kävelimme ensiksi pitkällä hihnalla metsän reunassa ikään kuin näyttääksemme, ettei siellä ollut dummeja. Tämähän ei neitiä rauhoittanut. Kävelimme sitten hiekkatietä metsästä poispäin nomeseuraamisessa. Kouluttaja muistutti monesti minua hengittämään syvään ja rentoutumaan. Tämä yllättäen auttoi hiukan sekä Sagaa, että omaa keskittymistä, sillä kyllähän siinä verenpaine väkisinkin nousee, kun koira ei koulutuksessa tottele (vaikka se periaatteessa oli tämän kurssin tarkoitus). Käveltyämme edestakaisin muutaman metrin kerralla alkoi neidinkin korvat pikkuhiljaa avautumaan ja namit taas maistumaan. Ideana hiekkatiellä kävelemisellä oli, että tekee jotakin täysin päinvastaistaan koiran odotusten. Saga odotti, että pääsisi metsään rallattelemaan siksi kävelimme poispäin ja vaadimme kontaktia tiheillä käännöksillä. 

Hetken kuluttua saimme luvan noutoon. Saga istumaan, dummy minun ja koiran välissä maahan ja kutsu luokse. Ensimmäinen nouto meni oikein hyvin. Saga ymmärsi, että nyt on tosi kyseessä. Seuraavalla noudolla Saga tiputti dummyn jalkoihini ja oma keskittyminen herpaantui sekunniksi. Kotona olisin puuttunut tähän, mutta en ollut varma, miten toimia nyt kun kerta ei treenattu luovutuksia. Kouluttaja pyysi, etten välitäisi siitä mutta tämän hetken epäröintini johdosta Saga päättikin suunnata metsään nuuskimaan perusasentoon tulemisen sijaan. Muutaman käskyn ja pienen uhkailun jälkeen neiti tuli sivulle. Kouluttajan mukaan tämä tapahtui myös siksi, että tehtävästä tuli Sagalle liian vaativa, eikä hän vielä kestänyt sen paineita (selkokielellä ei jaksanut keskittyä siihen, ettei saanut tehdä mitä lystää...). Tehtiin muutama dummy keskellä nouto lisää, mutta tällä kertaa niin, että minä hain dummyn ja Saga vain katsoi. Kun neiti oli sopivan rauhallinen, lopetimme treenin ja vein Sagan autoon. 

Oikeastaan harjoittelimme "ei mitään tekemistä", mikä oli Sagalle oikein hyvä, vaikka se itselle tuntui hassulta olla nomekurssilla tekemättä noutoja. Tosin huomasin loppupäivän eron Sagan mielentilassa. Neiti oli paljon kuuliaisempi kuin yleensä metsälenkillä, eikä riehunut turhia. Nyt pitäisi siis itse vain muistaa lukea koiraa jokaisen treenikerran aikana, ja pysäyttää treenit ennen kuin kiehuu yli.

Paljon koulutuksessa, oli minulle ennestään tuttua mutta tulihan myös hieman uutta tietoa. Itselle teki hyvää joutua käytännössä harjoittelemaan tekemään ei mitään, sekä miettiä omaa mielentilaa treenien aikana. Ohjaaja ja koira kun ovat vähän samanlaisia kärsivällisyysjutuissa...

Mietitkö sinä koiran ja/tai ohjaajan mielentilaa aktiivisesti treenin aikana? Tai harjoitteletteko sen säätämistä eri lajeissa?