tiistai 22. syyskuuta 2015

Yhdessä treenaamisen ilo

Hellureita pitkästä aikaa! Täällä onkin jo jonkin aikaa ollut aika hiljaista, pahoittelut siitä! Meillä ei ole oikeastaan tapahtunutkaan hirveästi koska toko kurssimme peruuntui, eikä uutta ainakaan vielä ole näkyvissä, valitettavasti. Töiden vuoksi neidin kanssa treenaaminen onkin jäänyt aika vähiin, eikä yksin treenatessa tule otettua niin paljon kuvia. Ja kuvattomia postauksia ei kukaan järkevä jaksa lukea.

MUTTA nyt kokosimme vähän aikaa sitten treeniporukkamme kokoon ja pidettiin yhteiset nometreenit. Ollaan Sagan kanssa ilmoitettu Kemiönsaaren taippareihin, mutta osallistujia oli jo niin paljon että ollaan varasijalla. Luulen siis että taipparit jää meidän puolesta kevääseen. Käytiin nyt kuitenkin vähän treenailemassa vesinoutoa muiden kanssa ja tehtiin pellolle myös muutama markkeeraus.

12029028_681952575272402_1601470616_n11997480_681952601939066_1271011254_n11927415_681952598605733_2028812000_n11997974_681952565272403_138704278_n

Vesinoudot on se, itse asia ainoa, asia mikä on ollut neidillä ihan satavarma liike. Tehtiin vedestä palautuksia rantaan niin paljon että tiesin Sagan kantavan dummyn tai riistaan vaikka kilsan rannalle jos tahtoisin. Se oli siis silloin. Kunnes emäntä teki suomeksi sanottuna kardinaalimokan. Eli ajattelin että “kyllähän se osaa vesinoudot, ei niitä tarvitse enää treenata”. Eikä niitä ollakaan pariin kuukauteen treenattu. Voitte siis varmaan arvata miltä ensimmäinen vesinoutomme näytti! Tai ongelma ei oikeastaan ole itse noudoissa, vaan palautuksissa. Neidin mielestä rannalle ei voi tulla turkki märkänä, joten jättää dummyn tai riistan rantaviivalle ja ravistelee itsensä kuivaksi. Vasta tämän jälkeen voidaan harkita jos tuodaan noudettava tavara ihan käteen asti ja josko jätetään leikit kesken. Ei siis kun uudestaan treenaamaan palautuksia! Kantapään kautta se ohjaaja myös oppii!

12023269_681952538605739_1191370473_n 12016673_681952535272406_793651494_n

“Pidä…pidä,pidä…”

11998027_681952525272407_1779332233_n

12029055_681952521939074_612873771_n

12016609_681952255272434_275205646_n“Just ei näin…”

Tämän jälkeen unohdettiin siis kaikki kaukaiset uintimatkat ja heitettiin vain muutama läheinen heitto jotta voitaisiin harjoitella palauttamista. Jos neiti tiputti veteen niin ei kun dummy heti uudestaan suuhun, uusi pidä käsky ja sitten peruutettiin rantaan asti. Tätä asiaa olisi tietysti helpottanut jos olisi ollut kumisaappaat eikä lenkkarit niin että olisi voinut mennä ihan veteen ottamaan vastaan. Mutta kantapään kautta… Saga kuitenkin oli aivan innoissaan kun sai taas treenata ryhmässä, ja vielä veden ääressä! Mökkireissuja ei ole nyt juuri tultu tehtyä, niin neiti oli taas vedestä ihan tohkeissaan.

12007068_681952571939069_91507492_n

12021892_681952528605740_336634561_n12023270_681952201939106_1127463677_n

Tämän jälkeen kaikki koirat alkoivat käydä niin kierroksilla että päätettiin tehdä pieni hallintaharjoitus. Tämä osoittautuikin aika vaikeaksi meidän nuorille koirille. Ensin mentiin rantaan ja veneestä heitettiin dummy veteen. Koiraa ei kuitenkaan lähetetty hakemaan tätä, vaan käännyttiin ja käveltiin niitylle meidän takana. Tämä liike osoittautuikin vaikeaksi. Ainakin Sagalla oli todella vaikeaa kääntää selkäänsä vedessä lojuvalle dummylle, ja vaati aika paljon ylipuhumista jotta seuraisi niitylle hihnatta.

12007154_681952655272394_1083877245_n“Mutmut…se dummy..!”

12021781_681952658605727_599674151_n

Niityllä tehtiin markkeeraus pensaiden taakse niin että koira ei nähnyt ihan tarkalleen mihin dummy laskeutui. Sitten lähetettiin etsimään. Saga onkin tässä lajissa aloittanut uuden harrastuksen; vaihtamisen. Neiti löytää dummyt todella nopeasti ja käyttää hyvin kuonoaan tähän hommaan, mutta jos en hti pilitä kun se dummy on suussa, neiti juokse ympäri ja etsii jotain parempaa noudettavaa. Tähän itäisi siis keksiä nyt jokin keino saada se loppumaan, sillä ei auta jos minä ohjaajana kiellän kun olen niin kaukana. Kenelläkään ideoita miten saada tämä harrastus loppumaan?

11997995_681952645272395_1488064078_n11998055_681952641939062_1542046418_n12028941_681952618605731_354939075_n

Tämän jälkeen suunnattiin taas rannalle ja lähetettiin koiruudet noutamaan se vedessä lojuvaa dummya. Sagalla olikin huima vauhti rannalle, ja hyvä ettei koko koiruus ottanut varaslähdön ennen käskyä, mutta jaksoi kuitenkin odottaa.

11998514_681952661939060_384472669_n12023263_681952591939067_1917656880_n12021948_681952585272401_1180396132_n

Nyt tiedetään siis taas mitä treenata! Mietittiin saman porukan kanssa että treenattaisiin yhdessä tokoa kun odotetaan jos lokakuussa päästäisiin kurssille. Ja sitä myöten on myös aktivointia blogin suhteen luvassa! Aivan mahtavan kivaa oli kyllä sekä minun että neidin ielestä treenata taas porukassa! Tekee koirallekin niin hyvää, ja saa vinkkejä muilta sekä katsoa muidenkin suorituksia paitsi omiaan.

12029078_681952558605737_1877763462_n

Miten teillä muilla on lähtenyt syksy käyntiin? Onko kokeita/kilpailuja koirien kanssa, menoa sopivaan tahtiin tai onko kiireitä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)