tiistai 17. marraskuuta 2015

Kasvihuonetreenit

Eilen, maanantaina, oli vuorossa ensimmäinen treenipäivä meidän “tavoitteellisen porukan” kanssa. Valitettavasti kouluttajalle oli tapahtunut tuplabuukkaus, eikä hän pääsekään vetämään kurssin kahta ensimmäistä kertaa. Mutta menimme kuitenkin treenaamaan porukan kanssa.

Kuvia ei treeneistä juurikaan tullut, sillä valaistus oli ihan älyttömän outo, enkä millään saanut hyviä kuvia. Pari huonoa kuvaa liitän mukaan, muut ovat peltolenkiltä.

Tutkittuani varmaan kaikki pk-seudun hallit läpi, ja käytyäni sähköpostisotaa kaikkien hallien kanssa, löytyi yksi halli joka oli vapaa sinä päivänä ja aikana joka meille sopi. Tämä oli Agility Akatemia. Tietenkin oli pimeää ja satoi kun piti ajaa sinne ensimmäistä kertaa, ja navigaattori näytti että ollaan perillä kun oltiin keskellä peltoa… Mutta ajo-ohjeiden ja muutaman väärinajamisen kerran jälkeen löydettiin kaikki kuitenkin perille. Halli ei ollut ihan mitä kuvittelin, heti alkuun se ei ollut edes kunnon halli, vaan vanha kasvihuone. Halli ei siis ollut lämmin mitä olin luullut. Mutta pystyihän sitä kuitenkin treenata kivituhkapohjaisessa hallissa, ensi kerralla vain enemmän vaatetta mukaan!

Agility akatemia 008

Pienen alkuihmettelyn jälkeen aloitettiin kuitenkin omatoimisesti treenailemaan. Teki oikein hyvää koirille olla ihan uudessa paikassa, Sagallakin meni heti kirsu maahan vaikka tietää että tokotreeneissä ei maata haistella. Hyvää häiriötreeniä siis ellei muuta!

Saga on kesän jälkeen ollut ihan erinomaisessa vireessä aina tokotreeneissä, jopa niin että se alkaa mennä hieman yli. Tosin olen nyt alkanut huomamaan, että treenien alussa on vire ehkä vähän liiankin korkea koska keskittyminen kärsii, mutta kun on tehnyt vähän aikaa asioita niin vire hiipuu pikkuhiljaa. Syyt siitä otan täysin omille niskoilleni. Koska minä olen sellainen henkilö joka tarvitsee sitä orjapiiskuria ja selvän tavoitteen jotta treeneistä tulisi jotain, ei minullakaan ole ollut niin korkeaa motivaatiota treenata kun ollaan oltu ilman kouluttajaa. Täytyisi myös mennä enemmän kentille vain leikkimään ja pitämään muuten hauskaa neidin kanssa.

Oktober höstfoton 078Oktober höstfoton 077

Mutta jossittelut sikseen. Aloitin Sagan kanssa sivulletuloilla ja paikalla ololla. Ensin pää pyöri kuin väkkärä eivätkä tassut meinanneet millään pysyä paikallaan kun treenattiin istumista, mutta muutaman kerran jälkeen alkoi neitikin hieman keskittyä. Paikallaolon tein suht nopeasti Norman viereen, mutta neiti pysyi hyvin oikeassa asennossa eikä ajatellut edes lonkalleen menoa!

Kun hundikset alkoivat keskittyä otettiin pätkiä seuraamista jokaisen tason mukaan. Seuraamista emme ole tehneet pitkään pitkään aikaan, mutta tuntui oikein hyvältä tehdä sitä nyt, valvovan silmän alla.Toki kontakti oli vielä vähän hakusessa, mutta nyt alkaa se paikka olla suurempi ongelma(ihanaa kun ongelmat vaihtuvat…). Eli neiti edistää alussa, lopussa jätättää mutta on kovin väljä. Täytyisi varmaan harjoitella seuraamista enemmän ympyröinä jos tulisi tiiviimmäksi. Mutta kaiken kaikkiaan seuraaminen on parantunut kesästä paljon! Saga ei enää jätätä hurjia matkoja, vaan pysyy kuitenkin lähietäisyydellä. Eikä jätättäminen ole enää yhtä iso ongelma. Käännökset sujuu nykyään ilman että kompastun Sagaan, onnittelut myös ohjaajalle joka on oppinut vasemman ja oikean eron! Vasemmalle kääntyminen on hieman haastavampaa kuin oikealle, mutta sain hyvän vinkin miten harjoitella sitä. Auttamalla keholla enemmän ja ikään kuin heittämällä ulkojalkaa sisäjalan yli kääntyessä, myös koira pysyy paremmin mukana. Valitettavasti en älynnyt ottaa tätä videolla, mutta kokeilin muutaman kerran Sagalla ja se toimi erittäin hyvin!

Agility akatemia 009Agility akatemia 010Neidin ensi tutustuminen agilityesteisiin..

Tällaista tällä kertaa! Ensi viikolla taisi suunnitelmissa olla merkin kiertoa ja jotain muuta vauhtia kaipaavia liikkeitä. Löysin myös fb: stä “näyttelytreenit Vantaalla” ryhmän mihin ehkä ajon piipahtaa nyt keskiviikkona. Parin viikon päästä kun on näyttelyt niin tekisi Sagalle ihan hyvää miettiä miten ne tassut taas seisoessa asetetaan.

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)