sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita




Lauantaina tokotreenimme peruuntuivat joten sovimme flattituttavamme Svean, ja hänen emäntänsä kanssa, lenkkitreffit Nuuksioon. Taivaalla oli tummia pilviä ja matkalla alkoi tihkua vettä. Perillä kuitenkin sade lakkasi ja uskalsin ottaa kamerankin mukaan lenkille kokeilemaan uutta putkea. 
Nuuksion metsän parkkiksella ilmeni että emme olleet ainoat kellä oli lenkkisuunnitelma mielessä. Paikalla oli myös flatit Danny ja Messi omistajansa kanssa,Vappu hoitoflatti mukanaan. Viiden mustan voimalla alkoi seikkailumme Nuuksion metsän läpi. 


"Sisko ja sen veli, Svea ja Messi uintihommissa."

*Saga kastui*

                                                                    *yksi musta*

Kaikki mustat nauttivat kun metsässä ei ollut ketään muuta ja saivat kirmata ihan miten halusivat. Mitä nyt Messi rakastui Sagaan ja yritti epätoivoisesti voittaa neidin sydämen, mutta ei saanut kuin rukkasia ja haukkuja takaisin. Muuten kahdet urokset ja kolmet nartut tulivat hyvin toimeen keskenään. Kahden taitavan "metsäoppaan" kanssa, jotka tunsivat metsän kuin omat taskunsa, tie kulki yli kallioiden ja jokien, läpi metsän ja pusikoiden. Noutajien suuresi iloksi matkan varrella oli myös lampi. 



                                                                  *pojat kiusaavat tyttöjä*

Olen kyllä aivan rakastunut tähän uuten putkeen! Zoomaa hyvin ja lähelle, ja sen kanssa saa hyvin tarkkoja kuvia otettua. Varsinkin mustia koiria kuvatessani huomaan, että vaikka kohde on liikkuva ja kaukana, tarkkuus on niin hyvä että silmätkin erottuu koirasta. 

*Svea ja Saga*

*trimmaamaton, märkä ja väsynyt Saga*

                                                      *Vasemmalta Danny, Messi, Vappu, Svea ja Saga*

Menoa ja meinikiä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, kun koko lauman voimin tallustettiin noin puolitoista tuntia metsässä. Onneksi ei satanut, mutta kosteaa oli ja kaikille emännille tuli kunnon hiki. Koirat olivat lenkin jälkeen väsyneitä, märkiä ja likaisia, mutta onnellisia! Ihanaa nähdä sitä iloa kun lajitoverit saavat rauhassa kirmata ja leikkiä!

*kosteaa oli!*

2 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia oot saanut.:) Musta koira on kyllä tosi haastava kuvattava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Juu ne eivät ole mikään helpoin kuvauskohde, varsinkaan sateisella ja pilvisellä säällä.

      Poista

Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)