sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Selvittämällä säästää rahaa

Blogia kauemmin seuranneet muistanevat, että Simolla on piilokives, joka täytyisi leikata pois. Täällä pk-seudulla sellainen projekti olisi aivan hurjan kallis, jonka syynä rupesimme tutkimaan hintoja vähän kauempaa. Tarkoituksena oli ottaa viralliset lonkka- ja kyynärkuvat samalla nukutuksella, mikä tietysti vaati klinikalta kuvausmahdollisuutta. 


*Onneksi on ollut hieno sää, niin on päässyt nauttimaan auringosta pelloilla!"

Otimme selvää Vaasan klinikoista, ajatuksena, että voisimme tervehtiä N sukulaisia samalla. Tosin bensaan menisi aika paljon rahaa, eikä klinikat olleet viikonloppuisin auki, mikä aiheutti hieman haasteita. Veljeni oli leikkauttanut espanjanvesikoiransa Turussa halvemmalla kuin PK-seudulla. Otin yhteyttä flattituttavaan, joka asuu Turussa, ja kysyin vielä häneltä vinkkejä eri klinikoista Simon tarvittaviin toimenpiteisiin. Soitin muutaman klinikan läpi ja sain selville, että hinta olisi ainakin parisataa halvempi kuin pk-seudulla. Silmäpeilausta heillä ei sinä hetkellä ollut, mutta muut toimenpiteet onnistuisivat. Sillä hetkellä Sagalla oli juoksut ja Simo oli jo kertaalleen karannut Sagan luokse, sekä hypännyt ikkunan läpi ja karannut ulos (hän oppi siis itse miten suljettu ikkuna avataan), joten totesin että silmistä viis, kunhan saadaan koira leikattua. Silmäpeilauksen voi aina hoitaa myöhemmin eikä koiraa sen vuoksi tarvitse nukuttaa. 



Noin pari viikkoa ennen leikkausta tuli treeniporukan kanssa puhetta Simon leikkauksesta. He kysyivät minne olin viemässä Simoa leikkaukseen ja hämmästelivät sitten korkeaa hintaa. Totesin sen olevan paljon halvempi kuin esimerkiksi meidän oma eläinlääkärimme, mutta olen avoin muille ehdotuksille. Sain heti muutaman ehdotuksen klinikoista Sipoossa, Porvoossa ja Heinolassa. Soitin seuraavana päivänä Sipooseen Moreliuksen pieneläinklinikalle, selitin tilanteen ja kysyin hinta-arviota. Kuullessani, että se olisi Turun hinnasta vielä hieman halvempi (plus, että Nikkilä on meitä puolet lähempää kuin Turku!) varasin heti ajan Simolle. Varasin samalla Sagalle ultra-ajan varmuuden vuoksi, ettei vain pääsisi vahinkoa käymään, kun Simo karkasi hänen luokseen juoksujen aikana...


Nyt leikkauksesta on kulunut noin viikko. Leikkaus meni hyvin ja oikea kives poistettiin pussista. Vasen piilokives oli niin pieni, että se varmuuden vuoksi lähetettiin patologille tutkittavaksi, että varmasti on kives eikä mikään muu. Lähipäivinä pitäisi sekä lonkkakuvaukset tulokset, että patologin vastaus tulla. Ensimmäisenä päivänä Simo oli väsynyt ja lääkkeistä aika sekaisin, eikä halunnut syödä mitään. annettiin lisää kipulääkettä vielä illalla ja veimme hihnassa pihalle tekemään tarpeensa, mutta muuten hän sai vain levätä. Saga kävi välillä nuuskimassa ja miettimässä mitäköhän energiselle kaverille oli tapahtunut. 




Seuraavana aamuna Simo söi vähän ja töistä kotiin tullessa minulla oli täysin hereillä oleva, iloinen pienimies vastassa. Ruoka on maistunut ja haava näyttää hyvältä, mitä nyt hiukan punoittaa tikkien kohdalta. Simo itse uskoo olevansa elämänsä kunnossa, ja olisi valmis riehumaan ja juoksemaan vaikka minne. Aivojumppaa, muun muassa namien etsimisen muodossa, on siis ollut kovassa käytössä, kun hihnalenkkeilyä on vielä viikko edessä. Ensi viikon loppupuolella pitäisi olla täysin toipunut ja saa taas juosta vapaana. Vielä vähän aikaa koetellaan siis sekä Simon, että emännän hermoja...!


Jos kellään on lisäideoita (rauhalliseen) aivotyöskentelyyn mitä voi tehdä potilaan kanssa, otan ne ilolla vastaan! 

2 kommenttia:

  1. Minusta on omien koirien kanssa tuntunut, että ne normaalisti rauhallisetkin aktivoinnit tuppaa lepoajalla jotenkin muuttumaan hyvin energisiksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kai se vähän on... Kadehdittavaa menoa kun itse väsyy kaiksesta jumpasta ja nuo sen kuin energisöityy. :D

      Poista

Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)