keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Nuorten koirien katselmus


Edellisenä vuonna olin Simon kanssa flattikasvattajien järjestämässä nuorten koirien katselmuksessa. Katselmukseen saa osallistua nuoret, 2 vuotiaat tai alle, flatit. Siellä käydään läpi eri rasteja, jossa tarkastetaan muun muassa koiran riistavietti, noutohalu, reagointi laukaukseen ja ulkomuoto. Periaatteessa kaikki taippariin liittyvät osat plus ulkomuoto arvostelu. Jokaisella rastilla saa myös käytännön treenivinkkejä kotiin. Tapahtuma oli niin mukava edellisellä kerralla, että päätin tänä vuonnakin lähteä, kun vielä on Simo iän puolesta mahdollisuus. Niinpä pakkasimme auton ja lähdimme koko perhe erittäin sateisena sunnuntai aamuna ajelemaan kohti Koriaa. Vettä tuli, kun saavista kaataen, mutta onneksi sade hellitti hieman päivänmittaan. 



Edellisenä vuonna emme olleet treenanneet Simo kanssa juuri lainkaan eikä yhteistyö oikein toiminut. Tehtävät Simo kuitenkin hoiti huolella, ja esimerkiksi hakuruutu tyhjennettiin nopeasti. Tänä vuonna toivoin parempaa yhteistyötä ja tottelevaisuutta, olemmehan treenanneet sitä tokossa. Tiesin, että jos jokin on epävarmaa, se on riistan nosto ja käsittely johtuen siitä, että emme ole juurikaan treenanneet riistalla.

Simolla oli kierrokset aika korkealla kuullessaan laukauksia ja nähdessään muut koirat mikä ihmetytti, sillä hän on yleensä todella rauhallinen tällaisissa tilanteissa. Tein muutaman kontaktiharjoituksen ja koitin saada hänet kuulolle ennen kuin suuntasimme kohti ensimmäistä rastia.


Aloitimme vesinoudolla, jota olemme kesällä hieman treenanneet. Rastin vetäjä kysyi miten Simo noutaa vedestä ja kehuin reipasta veteenmenoa ja noutohalua. Kerroin, että palautuksia vielä täytyy hioa sillä dummy tai riista usein jää rantaveteen, mutta muuten tämä toimii hyvin. Annoimme Simon katso lokkia ja heitimme noutoon vähän matkan päähän veteen. Pienen mietinnän jälkeen Simo meni veteen (jyrkkä ranta ilmeisesti ihmetytti), otti lokin ja palautti sen matalaan veteen rantaviivalle. Tässä minun hyväkäytöksinen nuori herrani alkoi nyppiä lintua ja lopuksi merkkasi sen päälle! Olin aivan ymmälläni sillä Simo ei ole koskaan ennen tehnyt mitään sen tapaista. Kielsin jyrkästi ja otin linnun pois. 

Toinen nouto heitettiin syvemmälle ja Simo eteni suoraviivaisesti sen luo. Vaihtoi otetta linnusta pari kertaa matkan aikana, mutta ui muuten suoraviivaisesti takaisin. Lokki jäi kuitenkin matalaan veteen, eikä Simoa hirveästi kiinnostanut tuoda sitä lähemmäs. Näin siis hyvin vedestä noutava flattini esitteli taitomme... Kommenttina saimme, että mukava koira mutta hieman kukkoilevalla päällä. Tätä kukkoilua on kyllä ollut kotonakin lenkeillä havaittavissa, varsinkin Simon opittua, että vaunulenkeillä tai lapsi kantorepussa en pysty samalla tavalla uuttumaan hänen tekemisiinsä. Nyt pitäisi siis saada tyyppi palautettua takaisin maan pinnalle. 




Vesinoutokatastrofin jälkeen oli vuorossa markkeeraus ja hakuruutu. Ennen rastille pääsemistä oli suht pitkä odottelu, jossa Simon kierrokset nousivat vielä enemmän. Hän rupesi piippaamaan eikä millään malttanut istua paikallaan. Markkeeraukset tehtiin dummeilla ja niistä Simo selvisi täydellisesti. Nouto onnistui ja palautti suoraan käteen. Kakkosmarkkeerauksessa oli aikeissa vaihtaa dummya, mutta sain pysäytettyä. Tämän jälkeen tosin Simon viimeinen ruuvi taisi löystyä ja hän juoksenteli sinne tänne ymmärtämättä mitä piti tehdä. Kutsuin takaisin ja Simo sai noutaa toisen dummyn jotta pääsisi takaisin peliin.

Hakuruudussa Simo reagoi tarkasti ampumiseen. Löysi linnut hyvin, mutta jäi hieman miettimään mitä sille linnulle oikein piti tehdä. Kahden noudon jälkeen alkoi juoksennella ympäri hakuruutua noutamatta mitään. Kutsuin takaisin ja lähetin uudestaan. Pienellä avulla Simo nouti seuraavat kaksi lintua. Yhteistyö meillä siis toimi hyvin, mutta linnut ihmetyttivät. 

Mietin miten ihmeessä Simo rupesi juoksennella tuolla tavalla, kun yleensä etsii tehokkaasti ruudun läpi. Ruokatauon aikana laitoin Simon autoon lepäämään. Tauon jälkeen minulla olikin paljon rauhallisempi ja kuuliaisempi koira kuin ennen. Olen niin tottunut, että Sagan kierrokset nousevat metsässä ja Simo on rauhallisen tarkkaavainen, etten oikein ymmärtänyt miten kierroksilla Simo oli ennen taukoa. Ilmeisesti tämä aiheutti ylimääräisen juoksentelemisen ja riistan nyppimisen mitä hän ei ole koskaan ennen tehnyt. 



Jäljellä minulla oli mukanani se "tavallinen" kuuliainen Simo. Teimme motivoidun taipparijäljen jossa Simo ensin eteni niin kovalla vauhdilla, että juoksi ensin kanin ohi mutta palasi sitten sen luokse ja nouti suoraviivaisesti sen takaisin suoraan käteeni. 

Tänä vuonna meillä toimi yhteistyö, mutta riistankäsittely vuorostaan tökki. Ainahan täytyy löytyä jotain treenattavaa...! Päivä oli kuitenkin todella opettavainen minulle, että Simo voi mennä näinkin korkeille kierroksille metsässä, kun ympärillä tapahtuu. Muuten olin tyytyväinen koiraan ja varsinkin siihen, että yhteistyö toimi niinkin hyvin. Kunhan saisimme riistaa ostettua, suuntaamme ampumaradalle treenaamaan malttia ja riistan käsittelyä, jotta voisimme keväällä mennä taippareihin. 



Miten teidän syksynne on lähtenyt käyntiin?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)