Uusi laji- uudet haasteet!

Tällä viikolla olemme korkanneet hallikauden. Eli tervetuloa taas jäätävän myöhäiset talvi-illat ja yöt jotka aherretaan treenaillen koska kaikki järkevät ajat ovat varattuja tai vähintään tuplahintaisia myöhäisiä iltojen nähden! Vielä ei tosin olla päästy aloittelemaan ihan myöhäisempiä treenejä, sunnuntaina oli jopa inhimilliseen aikaan treenit. Mutta emme suinkaan treenanneet tokoa sunnuntaina (ehei, maanantait ja torstait ovat tokoilua varten keksitty!), vaan kokeilussa oli täysin uusi lajituttavuus. Laji, joka sai siivet alleen ja yltänyt koirakansan suosioon. Arvasitko jo? No kyllä, rally-tokoa käväistiin kokeilemassa!

*Simo ja Lumi pusuttelupisteellä*

Treenikaverimme Jenny oli järjestänyt rally-tokoilevan treenikaverinsa meille esittämään kyseistä lajia. Kyseessä ei siis ollut virallinen koulutus, vaan treeniporukan hömppä idea kokeilla tätä uutta "muotilajia". Tiedän että monet "ei-kilpaihmiset", sekä monet tokoilijat ovat innostuneet tähän lajiin. Olen hiljaa itsekseni ajatellut, että joskus voisi olla hauskaa kokeilla mitä se touhu on. Tietämykseni ennen tutustumiskoulutusta oli seuraava:

- Rallyssa on kyltit joita pitää lukea vauhdissa 

- Kylteissä olevat temput suoritetaan kyltin edessä tuomarin määrämässä järjestyksessä (tässä tulikin mieleen kun nuorempana piti esteratsastuksessa aina opetella esterata. Radan muistaminen olikin usein se jännittävin juttu kisassa)

- Kaikilla on 100 pistettä suorituksen alussa, josta sitten vähennetään pisteitä eri kömmähdyksien takia.

- Jossain luokassa on jonkin sortin "käytösruutu" ( jostain blogista luin että siellä oli ollut pizzalaatikkoja häiriönä?)

*Kuva lainattu netistä*

Tiedossa ei siis ollut paljon kehuttavaa. Tutustumistreeneissä kävimme ensiksi rally-tokon säännöt läpi. Flatilla ei saa olla noutajahihnaa (emmehän me omista muuta hihnaa!?) ja pannan täytyy olla luokollinen, ei kuristava tai puolikuristava (kaikki tokopannat meillä on puolikuristavat...). Vaatteissa ei saa roikkua mitään. Namit ja lelut saa olla taskuissa suorituksen aikana, mutta luonnollisesti eivät saa tippua sieltä. Näistä asioista voi saada hylätyn. Tässä kohtaa minusta oli erityistä se, että kukaan ei kerro jos olet tehnyt jonkun asian jonka seurauksena suorituksesi hylätään. Toisin sanoen voit tehdä muuten täyden pisteen suorituksen mutta, kun tulet maaliin ja katsot ilmoitustaululle voi olla, että sinut on hylätty heti kun tulit radalle. Koska oli väärä panta. Tai roikkuva esine. Tai vääränväriset vaatteet (huomaa sarkasmi...). Tässä lajissa pitäisi siis varmaan tavata säännöt tarkkaan läpi, sillä ne ovat mielestäni täynnä niin sanottua nippelitietoa. Moni varmaan ihan hyvällä ajatuksella siihen laitettu, mutta omaan päähän kuulostaa siltä, että sääntöjen laatijalla on ollut tylsää.

                                                                                   *Kuva lainattu netistä*

Sääntöjen jälkeen kävimme eri kylttejä läpi ja teimme pienen radan johon tutustuttiin. Opin, että käytösruutua ei vielä ole alemmissa luokissa. Useimmat liikkeet tai temput olivat tokoilijalle tuttuja, mutta esimerkiksi saksalainen täyskäännös, sekä sivulletulo oikealta olivat uusia asioita. Myös pysähtyminen ja esimerkiksi koiran vieminen eteen ilman istuutumista siinä välissä, tulee olemaan omaan tokopäähän vaikeaa. Sitä ollaan nyt nelisen vuotta jankattu että koira aina istuutuu perusasentoon kun ohjaaja pysähtyy... Se mikä tosin tekee rallysta helpon oloisen (tai ainakin alemmat luokat) on, että koiralle saa rupatella niin paljon kun jaksaa ja haluaa, ja saa antaa käsiapuja. Tokopäähäni en sitten millään meinannut uskoa tätä, sehän meinaa sitä, että jopa Simo olisi miltei kisavalmis rally-tokon alokasluokkaan.

Kävimme radan koira kerrallaan läpi kouluttajan kanssa. Luulin, että Sagalla ei tulisi olemaan mitään ongelmaa, mutta mahdollisesti Simolla jokunen liike aiheuttaisi päänvaivaa. Kiinnostavaa oli kyllä miten erilailla koirat reagoivat tähän ihan uuteen tilanteeseen. Simo, joka ei vielä ole tokoillut niin kauan j ajolle esimerkiksi perusasento ei ole niin juurettu päähän, pärjäsi oikein hyvin. Käsiapujen avustuksella hän liikkui molemmilla sivuilla ja edessä oikein nätisti, kättäni seuraten. Ainoa haaste oli oikeastaan kylttien tuoma häiriö, sekä liikkeet missä piti kiertää koira. Simo kestää sen että menen vierelle, mutta emme ole vielä päässeet siihen pisteeseen, että olisin koiran takana (eikä sitä kyllä olla treenattukkaan...). Juokseminen sujui kahdella jalalla pomppien, eli ellei juoksemisen tyyliä olla presisoitu säännöissä, saimme siltä radalta hyväksytyn tuloksen. ;)

Saga taas on niin juurtunut tokoon ja siihen, että kaikki tapahtuu vasemmalla puolella. Kun neiti pääsi hirmuinnolla kentälle ja huomasi ensimmäisen kyltin, oli jopa häiriötreenatun tokokoiran pakko katso mitä ihmeen roskaa hänen tokokentälleen on lentänyt! Melkein pystyin kuulemaan kuinka Sagan aivoissa raksutti kun käänyttiin sinnetänne, kierrettiin tötsiä ja tehtiin spiraaleja, että mitä ihmeen tokoa tämä on?! Edessä istumiset, saksalainen ja oikealta tuleminen perusasentoon tuotti Sagalle vaikeuksia. Hän ei yhtä herkästi kuin Simo seuraa kättäni, eikä ymmärtänyt sitten alkuunkaan miksi ihmeessä nami menee oikealle jos kerran pitää mennä perusasentoon. Muutaman kerran namihoukuttelun jälkeen hänkin taisi ymmärtää jutun jujun, ja siirtyi helposti eteeni.

Kaikenkaikkiaan alokasluokka vaikuttaa, rehellisesti sanoen, todella helpolta kun on tokotaustaa.Ylemmistä luokista en vielä osaa sanoa, mutta ymmärtääkseni myös avoin luokka on helppo. Kun kerran koira on alossa kytkettynä ja sille saa rupatella uskon, että rally-toko kilpailu voi olla oikein hyvä portti tuleviin tokokokeisiin Simolle. Sagalle se voisi tuoda mukavaa vaihtelua treenaamiseen. Neiti kun helposti kyllästyy jankkaamaan samoja liikkeitä. Alokasluokka on ainakin käytävä kokeilemassa molempien koirien kanssa, aika sitten näyttää jaksammeko tehdä sen enempää. Toko kun kutenkin on päälajimme. Mutta aika näyttää!

 Harrastatko sinä rally-tokoa? Mitä vinkkejä antaisit aloittelijalle?

Ajatuksen tasolta käytäntöön ja kokeisiin asti?

Loppuviikosta saimme koirien kanssa nauttia ihanan aurinkoisesta syyspäivästä ilman sen suurempia aikatauluja. Tällaisista parin tunnin kiireettömistä metsä-/peltolenkeistä on vierähtänyt liian pitkä tovi. Sekä emäntä, että koirat nauttivat oloistaan ja sain taas hieman kuvamateriaalia kerättyä. Tosin mustien koirien valokuvaus aurinkoisella pelloilla ei ollut maailman helpoin asia, varsinkin kun pilvisyys vaihtelee. 

Nuorten koirien katselmuksen jälkeen olen taas saanut enemmän motivaatiota nometreenien suhteen. Myös peltolenkeille tuli dummyt otettua mukaan, ja treenattiin malttia sekä pillikuuliaisuutta valokuvauksen ohella. Sagalla ja Simolla olen saanut aloittaa nometreenaamisen aivan eri tavalla. Varmaan siksi on olo ollut hieman epävarma Simon suhteen, eikä niin paljon ole tullut treenattua kuin olisi pitänyt. Mutta nyt ollaan taas saatu uudet ideat ja eväät peliin miten jatkaa Simon kanssa. 

Sagaa ei olisi pentuna voinut dummyt ja riistat kiinnostaa vähemmän ja sain tehdä hurjan määrän töitä että motivaatio nousisi ja neiti ottaisi riistan suuhun. Tänä päivänä motivaatiota on taas hieman liikaakin ja suu käy hieman liiankin paljon... Sagan vahvuus on tosin aina ollut tottelevaisuus. Kun sai motivaation nostettua, on neiti aina tehnyt mitä häneltä pyydetään, tykkäsi sitten siitä tai ei. Ei ole säheltänyt turhia vaan aina kuunnellut minun käskyjäni. Simo taas on pienestä pitäen ollut rohkea ja innostunut noutaja, mutta täysi säheltäjä. Palautuksien kanssa ollaan saatu, ja saadaan, tehdä paljon töitä. Eli motivaatita löytyy vaikka muille jakaa, mutta se perustottelevaisuus on vielä treenattava erikseen.

Mutta mitä kuuluu NOME treenirintamaalle juuri tällä hetkellä?

Saga läpäisi taippari helposti parisen vuotta sitten. En ollut ajatellut nomepuolelle mitään sen kummempaa jatkoa, mutta monet ovat yrittäneet kannustaa meitä jatkamaan kokeisiin. Tämä on toistaiseksi jäänyt ajatuksen tasolle, mutta nyt on pieni kiinnostuksen kärpänen iskenyt kokeita kohden. Jää nähtäväksi saadanko tämä ajatuksesta käytännön tasolle ja kokeisiin asti.

Jotta kokeisiin voisi osallistua olisi meillä Sagan kanssa paljon treenattavaa. Maltti, seuraaminen ja vesityö ovat heti kolme asiaa johin piäisi isolla kädellä puuttua. Neiti kun ei ihan aina jaksa odottaa seuraavaa heittoa tai siirtymistä jos dummy tai riista kerran on heitetty jonnekkin. Toinen haaste tulee myös olemaan seuraaminen hihnatta, juurikin tämän maltin vuoksi. Toki Saga pysyy kun hokee "seuraa, seuraa" koko aikaa, mutta sellainen rento ja luotettava seuraaminen metsässä meiltä puuttuu. Metsä kun on Sagan mielestä tehty vapaana juoksemista ja rällättämistä varten. Suurin haaste tulee olemaan vesityö. Miksi ihmeessä ei saisi heti juosta uimaan jos joku sinne jotain heittää?! Ei kuulkaas tule kuuloonkaan! Jos on vettä edessä niin siellä uidaan-piste.

Kuten huomaa nämä kaikki asiat oikeastaan paljon maltista ja kuuliaisuudesta kiinni. Haastetta lisää vielä se, että malttia on myös ohjaajan mielestä aivan jäätävän tylsää treenata. Koita siis sitten motivoida se koiralle...

Ohjauksen Saga varmaan oppisi suht nopeasti, eikä haussa ole mitään ongelmaa. Ongelma on lähinnä neidin poissaaminen hausta jos ei mitään löydy. Hän kun ei ihan heti anna periksi. juuri tämä periksiantamattomuus on toinen vahvuus Sagalla, puhumattakaan ylseisestä tottelevaisuudesta. Mutta tämä asia etenee lähinnä oman kiinnostuksen mukaisesti. Niin kauan kuin toko on ykköslajimme on nome lähinnä vaihtelua elämään. Jos se sitten kantaa kokeisiin asti jää nähtäväksi, vaikka hauskaa olisi kokeilla.

Simo on osoittanut olevansa rohkea nuori mies joka ei turhia mörköjä näe. Riistan käsittelyä ja kantamista viilataan vielä hieman, mutta muuten sen kanssa ei ole suurempia ongelmia. Nenätyöskentely sujuu myös hyvin. Simon kanssa tein pikkupentuna paljon malttia-mikä näkyy nyt. Pienimies malttaa paljon paremmin kuin Saga, sekä veden äärellä että maalla. Seuruuta ei olla vielä tehty, siitä tulisi seuraava projekti. Hakuruudussa Simo tuo hyvin lähimmät dummyt/riistat, nyt pitäisi vain lisätä into menemään myös syvemälle ruutuun. Toisaalta ehkä tämä on hyväksyttävää kun on tehnyt tasan kolme tai neljä ruutua elämässään... Haaste Simon kanssa (tai enempi treenattava asia, ei tämä ikeastaan sen kummempi haaste ole) tulee olemaan maltti tehtävien välissä ja jälkeen. Kun yksi haku on suoritettu olisi niin kivaa mennä moikkaamaan kaikki ihmisiä ja koiria ja mitä tyyppejä seurasta ikinä saattaa löytyä. Silloin tuuppaa ohjaaja ja loput työstä helposti unohtumaan. Muuten uskon nome rintaman tulemaan olemaan helpompi Simon kuin Sagan kanssa. Hyvällä innolla ja vireellä tekee paljon.

Mutta tällaista kuuluisi meidän nome puoleiseen treenikalenteriin. Hieman ollaan nyt loppukesästä jo aloitettu työstämään näitä asioita, mutta muuten etenemme oman motivaation mukaan. Nome on kuitenkin koirien luontaista työtä, ja on ihanaa nähdä koiria toteuttmassa itseään ilman, että aina täytyy miettiä motivaatioa ja vrettä niin kuin tokossa. Sekä koirat, että ohjaaja nauttii vaihtelusta!

Nuorten koirien katselmus 2018

Noin viikko sitten oli vuorossa Flattikasvattajat ry:n järjestämä Nuorten koirien katselmus Korialla. Tämä tilaisuus meni minulta aikoinaan ohi Sagan kanssa, ja päätin jo pitkään aikaan sitten, että Simon kanssa merkkaan päivän ajoissa ylös jotta voimme osallistua. Tapahtumaan kun saa osallistua vain alle 2-vuotiaat koirat. Aikaisin lauantai-aamuna jätin Sagan kotiin N kanssa ja Simon kanssa suuntasimme kahdestaan kothi Koriaa. Sagan kanssa tulee niin usein lähdettyä näyttelyihin, toko kokeisiin tai -koulutuksiin, että tuntui oikein oudolta jättää hänet kotiin ja lähteä vain Simon kanssa kanhdestaan matkaan. Mutta todella antoisaa sekä minulle, että Simolle!

Saavuttuamme perille Inginmaan varuskunnalle, kokoonnuimme kaikki saadaksemme hieman tietoa päivän tapahtumista. Paikalla oli monia uusia tuttavuuksia, mutta myös Neo, Simon veli, ja Manu Harvahampaan P-pentueesta oli paikalla. Tuli vielä kerran todettua että Simo kyllä on pentueen pienin, kun velipoikakin oli Simoa paljon isompi.

 *Kuva: Satu Saarinen*

Päivä oli järjestetty viiteen eri rastiin jota sai kiertää omaan tahtiin ja itse valitsemassa järjestyksessä. Ohjelmassa oli hakuruutu, jälki, markkeeraus, vesinouto ja näyttelyosuus (sopi hyvin ulla trimmaamattoman lejonakarvan kanssa...). Hieman oli työtä alussa saada Simo keskittymään minuun, eikä kaikkiin muihin koiriin ja ihmisiin. Mutta kun päästiin hommiin taisi pienimies tajuta että nyt on tosi kyseessä ja odotti kuuliaisesti käskyjä. Simon kanssa olemme tehneet hävyttömän vähän nome-juttuja. On ollut niin paljon pentumaisuutta, että olen antanut tyypin kasvaa hieman ensin. Kun alkuviikosta älysin, että katselmus on tulossa eikä Simo ole tehnyt muuta kun tokoilut moneen kuukauteen ,oli pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä metsään. Riistalla on suu käynyt vähän liikaa pentu-aikana, mutta nyt huomasin ettei oikein halunnut nostaa sitä. En ole viitsinyt vääntää sen kanssa ja olemme siten keskittyneet dameihin ja hallintaan. Hallintatreenit onkin tämän miehen kanssa kova sana....

Katselmuksessa aloitimme hakuruudusta. Omasta mielestäni oikein hyvä, jotta Simo saisi juosta pahimmat höyryt pois. Yllä mainistemani treenamattomuudesta johtuen, valitsin hakuruutuun dummyt riistan sijaan. Simo on valehtelematta tehnyt hakuruutua kaksi tai kolme kertaa, tällöin mys todella motivoituneesti niin, että olemme yhdessä jättäneet dummyt metsään ja tehneet vain pienen ruudun. Nyt oli taipparimaisesti kaikki dummyt jo piilotettu valmiiksi, joten hieman hermostutti josko Simo ei ymmärrä mitä täytyy tehdä. Mutta turhaan. Laukauksesta ei ollut moksiskaan (olenko maininnut ettei Simo ole niitäkään ennen kuullut...) ja markkeerasi ensimmäisen heiton hyvin. Sylki tosin dummyn parin metrin päästä minusta- Tämä tosin oli oma vika, kun pakokauhun iskiessä laitoin käteni automaattisesti namitaskuun koska "mitä jos Simo karkaa ja me nolaamme itsemme täysin?!". Se oli sitä koiraan luottamista... Sain dummyn kuitenkin talteen ja lähetin hakuun. Simo teki erinomaista itsenäistä työtä, sai kaukaa tuulen avulla vainun dummeista ja uskalsi edetä myös ihan takalinjalle asti. Palautukset parani joka kerta ja lopussa toi ihan käteen asti. Neljä dummia toi moitteetta, viidennessä karkasi ajatus ja tarvitsi hieman apua apparilta joka käveli vähän matkaa Simon kanssa. Lopulta saatiin viimenenkin dummy talteen.

Saimme muutaman vinkin palautuksien treenaamiseen, kirjallisen arvostelun ja sitten vaihdoimme rastia. Arvosteluna saimme seuraavanlaista tekstiä: Rohkea nuori koira jonka palautukset paranee joka kerta. Erinomaista nenätyöskentelyä.

Koirastaan erittäin ylpeä emäntä suuntasi tämän jälkeen kohti vesinoutoa.Velipoika Neo oli ennen meitä jättänyt lokin rantaveteen ja meitä pyydettiin hakea se talteen. Itseluottamus kun oli hakuruudun jälkeen pilvissä, uskoin Simon osaavaan pelastaa tilanteen. Simo kuitenkin päätti palauttaa emännän maan pinnalle. Veteenmenossa ei ollut ongelmaa ja ui suoraan lokin luokse, mutta lokille päästyään hän hän totesi ettei tuollainen roskalintu tule hänen suuhunsa. Nuuski ja nappasi loksita kiinni, mutta päästi sen heti. Lopuksi alkoi hieman näykkiä siipeä jolloin puhallettiin peli poikki. Tehtiin sitten tasamaanouto lokin kanssa. Mietittyään hetken Simo otti lokin suuhun ja toi muutaman metrin kunnes päätti että nyt riitti. Vinkkinä saimme jäisen riistan kantamista, joka on koiralle mieluisampi paketti kuin jos irtonaiset siivet lepattavat.

Arvostelussa kehuttiin hyvää veteenmenoa ja suoraviivaista uintia, sekä kirjattiin vinkit riistan kantamisesta muistiin.

 *Kuva: Satu Saarinen*

 *Kuva: Satu Saarinen*

Ennen lounasta ehdimme vielä jäljelle. Kania Simo ei halunnut ottaa suuhun kädestä, vaikkakin osoitti suurta kiinnostusta sitä kohtaan. Teimme motivoidun jäljen, eli kani vedettiin ensin ja me seurasimme Simon kanssa hieman jäljessä. Palattuamme takasisin lähtöpisteellsse näytin aloitusalueen Simolle, joka ampaisi matkaan kuin tykinsuusta. Juoksi suoraan kanin lokse, mietti hetken ja katsoi minua, mutta nosti kanin ja toi suoraviivaisesti käteen. Saimme myös kokeillä verijälkeä, joka oli myös ohjaajalle uusi kokemus. Simo ei ihan ehtinyt nuuskia makuksia, mutta löysi kuitenkin sorkan ja kantoi sen ylpeänä takaisin lähtöpisteelle. Ehkä pitäisi kokeilla mejää tuon kanssa, kun nenä toimii niin hyvin...

 Katselmuksen hintaan kuului makoisa makkarakeitto, mehuineen ja tummine leipineen, joka maistui erinomaisen hyvälle parin tunnin ulkoilun jälkeen! Ruokapäydässä keskusteltiin flattien jalostuksesta ja käytiin päivän tuloksia ja kommeluksia läpi. Koska kumpikaan Simosta ja sen veljestä eivät halunneet nostaa lokin vedestä totesimme, pilke silmäkulmassa, tämän olleen geenivika kyseisessä pentueessa eikä siis ollenkaan ohjaajien puute koulutuksessa. ;)

Ruokailun aikana Simo oli ehtinyt levätä autossa melkein tunnin ja oli sopivasti täynnä virtaa kun suuntasimme markkeerausalueelle. Ensiksi tehtiin ykkösmarkkeeraus jonka jälkeen kakkosmarkkeeraus. Vaikka Simo on luonnostaan hyvä markkeeraja, nousee viree hurjan paljon, ja ensimmäinen markkeeraus oli vähän sinnepäin. Tuplamarkkeeraus oli vähän parempi. Arvostelussa tuli kehua hyvästä markkeerauksista ja vinkki päästä koira töihin vähän nopeammin jotta ei ehtisi passissa nostaa virettä niin paljon.

Päivän viimeisenä rastina oli näyttelyosuus. Siellä arvosteltiin koira kirsusta hännänpäähän. Yleisvaikutelma Simosta oli hyvä, joskin hieman matalaraajainen. Korkeudeksi mitattiin 61cm. Hyvät askeleet (yritä nyt sitten juosta hyvin painavat saappaat päällä...). Pää oli hieman lyhyt ja luomet löysät. Tassut olivat hyvät, sekä hännän pituus ja karva. Pieni, mutta oikein hyvä kokonaisuus kaikenkaikkiaan.

Lopuksi jäimme vielä vähäksi aikaa juttelemaan koirista ja tulevista tapahtumista porukoiden kanssa, jonka jälkeen suuntasimme kotiin. Jos luulin saavani väsyneen koiran kotiin luulin väärin. Hän ehti parin tunnin ajomatkan aikana levätä, kun taas emäntä oli nukahtaa rattiin. Kotona vielä ulos Sagan kanssa ja sitten sai vihdoinkin nostaa jalat sohvapöydälle kera kahden hieman rauhallisemman koiran.

Iso kiitos kaikille järjestäjille tästä antoisasta päivästä!

Kilpailukielto ja uusia ajatuksia

Viime aikoina ovat tokotreenit mennyt oikein mallikkaasti, mutta kokeista ollaan poimittu kakkos-, sekä kolmostuloksia. Istuimme jonkin aikaa sitten treeniporukkamme alas oikein ajatuksella pohtimaan, mikä tässä mättää kun treenit sujuu, koirat osaa, mutta kokeet menevät penkin alle? Kuvat ovat c) Raija K, SNJ:n toko-mestaruuksista.

Heti ensimmäisenä asiana tuli mieleen kilpailutilanteiden treenaaminen. Liikkeitä ollaan treenattu osissa ja kokonaisina, mutta kilpailutilanne on kuitenkin niin eri ja montaa liikettä putkeen emme ole kovinkaan usein tehneet. Tästä pääsemmekin heti toiseen, todella tärkeään asiaan, nimittäin sosiaalisen palkan tärkeyteen. Kokeessa kun ei saa palkata pallolla taikka namilla, on sosiaalinen palkka todella tärkeä osa. Varsinkin kuin vire tuuppa laskea koetilanteessa flateilla. Tätä emme ole juurikaan Sagan kanssa treenanneet, ainakaan oikein ajatuksella. Ja myönettäköön, että neidin sosiaalinen palkkautuminen ei ole ollenkaan sitä mitä sen pitäisi olla. Kun koko elämän tärkein asia on ruoka, ei viitsisi millään paiskia työtä jos ei siitä nameja saa.  Tästä tuli siis ensimmäinen kotiläksy; ensin kehut sosialisesti ja sitten vasta nami tai lelu. Tällä pyritään luomaan koiralle mielikuva, että kehuista tulee palkka, mutta ei koskaan tiedä tulekoo heti vai vasta jonkun ajan päästä. Sagan kanssa pyrin pyytäämään neitiä tekemään kiepin ja/tai hyppimään vasten jotta saa kehuja ja palkan. Tällä toivon tulevaisuudessa pystymään nostattamaan virettä myös kesken koesuoritusta. Eli jos kokeissa hyppii vasteen niin tietää, että palkka on (joskus) tulossa.

Koesuoritusta silmälläpitäen, kaikkein tärkein asia on tietysti siihen valmistautuminen, eli treenaaminen. Miten treenataan, kuinka kauan ja mitä asioita? Viime aikoina treenaaminen on kyllä ollut enemmän hampaat irvessä hinkkaamista, jotta vihdoinkin saataisin liikkeet valmiiksi. Tekniikka ja liikkeiden eri osia ollaan tahkottu treenikertaa toisensa jälkeen. Mitä me tästä taas opimme? Pelkällä tekniikan hinkkaamisella ei saada paljon aikaiseksi.Koiralle täytyy myös luoda mielikuva, että uudelle paikalle tultaessa ollaan tultu sinne leikkimään, riehumaan ja pitämään hauskaa. Ei näyttämään tekniikan kehitystä.  Koutsilta tuli melkein kilpailukielto ennenkuin saaamme tämän asian korjattua. On tietysti turhaa mennä kokeisiin toistamaan samoja virheitä. Miten sitten lähdetään purkamaan tätä ja muutamaan koiran (ja ohjaajan) mielikuvaa?

Meillä on nyt muutama viikko ollut teemana, joka treeni uudessa paikassa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että joka treenikerralla olen töiden jälkeen laittanut koirat autoon ja ajellut ympäri lähiseutua uusien treenipaikkojen metsästyksessä. Olemme treenanneet kunnon hiekkakentillä, sänkipellolla, metsän laidalla, nurmialueilla ja vaikka missä. Vain luodakseni sekä Sagalle että Simolle mielikuvan siitä, että kaikissa paikoissa voi tokoilla ja se on kivaa! Olemme myös tehneet todella lyhyitä ja helppoja treenejä saadakseni viren nostettua ja varsinkin Sagan opetettua riehumaan ja pitämään hauskaa treenissä (Simohan sen osaa jo lunnosta...). Treenit ovat koostuneet monesta siirtymästä, helpoista ja lyhyeistä tehtävistä, sekä kunnon palkasta. Maksimissaan olen treenannut vartin per koira, useimmiten vielä lyhyemmän ajan. Ajatuksena, että koiralla olisi yhtä paljon energiaa treenien jälkeen kuin ennen.

Onhan tällainen systeemi tuntunut välillä väkisinkin uuvuttavalta ja työläältä, mutta parin viikon jälkeen olen huomaavinani molemmissa koirissa pienen eron. Simolla nyt on aina ollut hyvä vire, mutta oli paikka sitten mikä tahansa, hän keskittyy minuun eikä kaikkeen muuhun. Saga taas tulee treenikentälle ihan eri ilmeellä. Neiti pomppii pallon perään, on iloinen ja vilkas. Nyt täytyy vielä rakentaa vireen kestämistä, jos nimittän jäädään hinkkaamaan jotain laskee vire aika nopeasti. Tosin tämä treenisessio on myös opettaut minulle uudet niksit saamaan vireen vähän nostettua takaisin. Mitä tämä on sitten antanut minulle ohjaajana? Paitsi tietysti pitkät illat, olen itsekin huomannut heittäytyväni helpommin treeneihin huumorin ja hauskuuden kanssa. Ei haittaa jos ei kaikki mene 100% teknisesti putkeen, kunhan vire on hyvä. Tekniikkaa ollaan sitten hiottu hieman takapihalla ihan erikseen.

Ihmeitä ei tietysti tapahdu parissa viikossa, mutta toivottavasti olemme saaneet uuden, oikean ja pysyvän suunnan treeneissä joka toivonmukaan kantaa koekentille asti. EIlen koirilla kävi hieroja joten nyt saavat muutaman päivän treenitaukoa, mutta ensi viikon alussa olisi taas yhteistreenit tiedossa jossa nähdään ollaanko oikealla tiellä.

Miten sinä olet lähtenyt rakentamaan sosiaalista palkkaa? Mitä ajatuksia tämä sinussa herätti?