Kuplasta ulos ja taas mennään!

Tammikuu tietää uutta vuotta ja uuden treeni- ja kilpailukauden aloitusta. Kilpailukaudella tarkoitan tässä sekä näyttelyitä, että toko kokeita. Viikon päästä on vuorossa tämän vuoden ensimmäinen näyttely Sagan osalta. Näyttelykausi korkataan kevyesti Turku KV näyttelyllä, jonne on ilmoitettu 44 flattia.... Kävimme muutama päivä sitten moikkaamassa Mariannea, joka trimmasi sekä Sagan, että Simon flatin näköisiksi. Simolle halusin myös kunnon trimmin, jotta saisin otettua uudet rakennekuvat. Viime kuvat taitavat olla pentuaikana otettuja.

Oli muuten hurjan hauskaa päästä vähän vauvakuplasta ulos juttelemaan koiraa pitkästä aikaa! Pikku M oli kyllä mukana, mutta tulevana mini-handlerina hän oli oikein tyytyväinen katsellessa Mariannen trimmaustuokiota. ;) Flattien tokokoe huhtikuussa tuli tietysti puheeksi, ja mainitsi varovaisen haaveeni osallistua molempien koirien kanssa (kunhan Saga ei taas aloita juoksuja silloin). Tiedän, että en ehdi treenata tarpeeksi tavoitteellisesti luokkavoittoa tai virheetöntä suoritusta varten, mutta toisaalta ehkä ehtisin treenata saadakseni hyvän kokonaisuuden.

*Saga, kieli keskellä suuta keskitytään*

Liikkeet Saga periaatteessa osaa, mutta onhan meillä paljon treenattavaa, kokonaisuuden puutteesta puhumattakaan. Simosta en niinkään uskalla sanoa mitään, kun hän ei ole ennen kokeessa käynyt. Flattien tokokoe tuntuu kuitenkin jotenkin sopivan matalan kynnyksen kokeelta, jotta uskaltaisin mennä kentälle nolaamaan itseni ja koirat... Toisaalta tuntuu siltä, että vien jonkun toisen, osaavamman, paikan kokeesta, mutta toisaalta tällainen "matalan kynnyksen" koe voisi olla hyvä kokemus meille reilun vuoden kisatauon jälkeen. Vaikka se sitten olisi maksettu kokeenomainen treeni. Mene ja tiedä, mutta ainakin koitamme treenata enemmän ajatuksella ja tavoitteellisemmin ja katsotaan mihin se kantaa.

                                                           *Harvahampaan On the Road Again, Simo, 2v*

*Harvahampaan Laughing Wind, Saga, 6 v.*

Trimmauksen jälkeen otimme kuvat molemmista koirista (Sagastakin edelliset rakennekuvat ovat otettu vuonna miekka ja kirves, jos ei näyttelykuvia lasketa mukaan). Seisotin Simoa, joka aluksi oli hieman ihmeissään mitä tässä pitää tehdä. En ole välittänyt pitää mitään näyttelytreenejä hänelle, kun kerran ei saa näyttelyihin osallistua. Pienen harjoittelun ja muutaman pompun jälkeen sain kuitenkin tassut paikalleen ja Simokin taisi ymmärtää, että nyt oli poseeraus kyseessä, eikä tokoilu.

*2v, 6v & 6kk*

Marianne seisotti Sagan, ja juuri kun olimme saaneet viimeiset kuvat otettua loppui pikku-M:ltä kärsivällisyys istua turvakaukalossa. Tässä tulikin vastaan pikkulapsiarjen todellisuus, versus jos olisin vain tullut koirien kanssa. Välttääkseni huutokonsertin matkalla kotiin, annoin M:n leikkiä hetken auton takakontissa. Tässä vaiheessa ei voi kun ihastella flattien toimintaa lasten kanssa. Sekä Saga, että Simo makasivat tyyneesti vieressä ja katselivat rauhassa, kun M peuhasi vieressä ja mietti heidän tassuja ja häntiä. Lopulta pääsimme kotiin asti uusien kuvien, trimmattujen koirien ja tyytyväisen äidin ja lapsen kanssa. Näin voi pienestä trimmaus- ja valokuvaustreffistä tulla perheen kokopäivän retki.

Treenianalysointi- meidän heikkoudet ja vahvuudet

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille! Täällä ruudun toisella puolella vuosi aloitettiin kevyesti 38 asteen kuumeella. Hieman katkerana olen katsonut muiden facebook- ja instagrampostauksia kun ovat aloittaneet uuden vuoden treenaamalla, itse kun jouduin perumaan vuoden ensimmäiset treenit sairastelun takia. Mutta ei voi mitään, ainakin sain enemmän aikaa kirjoittaa blogia!

Ja mikä olisikaan parempi tapa aloittaa uusi vuosi kuin analysoida tulevia treenejä? Mitä olemmekaan tehneet ja mihin pitäisi vielä panostaa. Olen yrittänyt pilkkoa toko kokeiden eri liikkeitä pieniin palasiin ja miettiä mitä kummankin koiran kanssa tehdä.

Saga:

Sagan vahvuus on ehdottomasti tottelevaisuus. Hän oppii liikkeet ja kuuntelee, mutta vire laskee helposti. Olen yrittänyt nostaa sosiaalisen palkan arvoa ja tehdä treeneistä lyhyitä, mutta intensiivisiä ja hauskoja jotta saisin mahdollisimman korkean vireen. Tekniikka harjoitukset ovat tietysti olleet eri treenikerroilla. Sagan mielestä työnteko ei ole sen arvoista, jos ei siitä saa ruokaa, joten sosiaalisen palkkauksen treenaamisessa on omat haasteensa. Loppusyksyn megalyhyillä ja korkeavireisellä treenikerralla, olen tieten tahtoen mennyt treenikentälle, ajatuksen tehdä vain muutama helpohko vauhdikas asia, ja palkata vain sosiaalisesti, jonka jälkeen jatkamme lenkille. Uskon tämän metodin sopivan Sagalle, ja ajatuksena on pikkuhiljaa pidentää treenejä ja lisätä haasteitä huomattuani kun/jos sosiaalisen palkan merkitys on kasvanut.

Siirtymiset ovat myös treenin alla oleva asia. Tämä oikeastaan liittyy hieman ailahtelevaan vireeseen, joten siirtymisien arvoa täytyy nostaa. Tätä treenasimme paljon yhdessä vaiheessa, ja ne olivatkin jo hyvällä mallilla, mutta laiska ohjaaja ei sen jälkeen ole vahvistanut niitä, joten ne ovat tietysti unohtuneet. Taas saa ohjaaja katsoa itseään peiliin.

Simo:

Simon suurin este kokeisiin on tällä hetkellä maahanmeno. Hän jää turhan kiinni käsiapuun ja otettuani käsiavun pois, herra ei menekään maahan. Tätä olen yrittänyt vahvistaa monella eri tekniikalla ja idealla mutta ei. Voi hitaasti tassutellen mennä tuplakäskyllä, mutta vauhdikasta pomppua en herrasta irti saa. Joten tätä treenaamme Simon kanssa paljon. Simon vauhvuus on ehdottomasti leikkisyys, mutta kuitenkin jonkun asteen keskittyneisyys (ainakin flattien mittapuulla).

Siirtyminen koirajonossa (esim. paikkikselle) on osoittautunut Simolle hieman haasteelliseksi. Olemme tehneet niin paljon työtä Simon keskittymisen eteen ja sen, ettei välittäisi muista koirista, joten nyt on muuttunut hiukan epävarmaksi ja jätättää seuruussa koirajonossa. Tämä on tullut esille vasta hiljattain, joten täytynee etsiä monta koirajonoa missä voimme tehdä positiiviset treenit.

Simon siirtymiset on aika hyvällä mallilla, mutta seuruussa haluaa unohtaa takapään pienen matkan jälkeen. Aloittaa siis hyvin, mutta muutaman metrin jälkeen siirtyy "lenkkimoodiin" ja kääntää takapäätä ulospäin. Asennon vahvistamiseksi olen palannut seuruutreeneihin aitojen viereen, jos saisi siitä tukea eikä pääsisi avautumaan samalla tavalla. Samalla yritän vahvistaa takapään käyttöä eri jumppaliikkeillä.

Uusin, ja yllättävin, haaste Simon kanssa on itse asiassa intensiteetti. Leikkauksen jälkeen Simo on rauhoittunut sen verran, että leikki ja tekee, mutta ei enää samalla intensiteetillä kuin ennen. Eli sitä täytyy työstää, jotta saisimme sen takaisin. 

Tämän lisäksi treenataan "vain" kaikki liikkeet valmiiksi koetta varten. Varovaisena haaveena olisi startata molempien koirien kanssa flattien tokomestaruudessa huhtikuussa, mutta aika näyttää ehdimmekö treenata tarpeeksi, jotta saisimme paketin kasaan siihen. 

Ohjaajana saan myös kehittyä siinä, että molemmat koirani palkkautuvat niin eri tavalla. Siinä missä Saga on ahne ja rakastaa ruokaa eniten maailmassa, haluaa Simo leikkiä ja repiä. Helposti tulee Simolle välillä kaivettua namit esille, mutta tuon yllä mainitsevani intensiteetin takia yritän itse palkata eniten lelulla.

Tällaisia mietteitä vuoden alussa. Mitä treenisuunnitelmia teillä on vuoden varalle?

Joulukuvat- behind the scenes

Kuten aina, piti tänä vuonnakin keksiä jokin hieman kiinnostavampi aihe joukukortteihin. Sanomattakin selvää, että laumamme uusin kaksijalkainen jäsen olisi oltava jotenkin S-tiimin kanssa kortissa. Eihän nyt ketään perheenjäsentä voi kuvata ilman toista tai kolmatta.

Pinterest ja google kävi kuumana jo syyskuusta lähtien miettien teemaa, paikkaa ja asentoja. Koska neitimme ei vielä pysty istumaan, en voinut saada unelmajoulukuvaani reen ja kahden "porokoiran" kanssa. Loppujen lopuksi päädyin yhdistämään muutaman kuvaidean olkipaalien ja lyhtyjen kanssa.



Tänä vuonna kysyin suosiolla apua kuvaamiseen, sillä ymmärsin, että kahden koiran ja nelikuukautisen vauvan valokuvaaminen yksin voi olla jokseenkin haastavaa yksin. Soitin siis serkulleni joka lupasi auttaa hädässä. Harmi vain, että valokuvauspäivänä taivas repesi ja vettä tuli kuin saavista kaataen koko päivän. Olkipaalia emme kuitenkaan viitsineet repiä sisälle joten sain samalta seisonnalta keksiä uuden idean.

 v

Lopputulos oli perinteinen, omasta mielestä ehkä hieman tylsähkö (koska sisällä) kuva koko kolmikosta. Tosin sisäkuvissakin riitti haasteita. Kun sai Sagan makaamaan sopivan rennon näköisesti lampaantaljan päälle, piti saada Simokin mukaan ja kun hänet sai asettumaan paikalle liikutti jompikumpi kuusipalloja, meni väärän asentoon tms. Simo ei tykännyt tonttulakista sitten alkuunkaan ja yritti repiä sen käskyistä huolimatta pois. Kun sen sai paikoilleen, näytti Saga kuolemantuomion saaneelta, koska piti olla lakki päässä... Sitten vielä pikkuneiti mukaan. Onneksi hän on suht tyytyväistä sorttia ja on alkanut reagoimaan samaan linnunkotkotukseen mitä käytän kuvatessani koiria saadakseni niitä katsomaan oikeaan suuntaan. 😅

*rankkaa hommaa tämä mallina oleminen*




*Tämä kuva olisi ollut täydellinen ellei Simon tonttulakki olisi väärin ja ilme huono*

Hauskaa meillä ainakin oli (siis minulla ja serkulla, koirista en niinkään tiedä...) ja koko kuvaussessioon meni noin kolmisen tuntia. Ruokatauko ja alkuhämmennys mukaanlukien. Lopputuloksena oli noin 280 kuvaa, josta kolme valikoitui jatkoon. Ja yksi sitten lähetettiin sukulaisille. Kaikissa muissa oli kuusipallot väärin asetettuna, koirilla väärä ilme, lakki väärin, pikkuneidillä mekko huonosti tai jotain muuta mikä ei miellyttänyt silmää. Tässäkin kuvassa Saga on hieman epätarkka, mutta se sai kelvata B-suunnitelmana kun sää pisti kapuloita rattaisiin.

Tämän postauksen myötä haluamme koko laumamme kera toivottaa kaikille lukijoille oikein iloista joulua ja onnellista uutta vuotta!

- Johanna, pikku M, Saga ja Simo

Uudet treenitavat ja silmäpussien kasvatusta

Monet ovat kysyneet mitä meille tällä hetkellä kuuluu ja miten lapsiarki koirien kanssa sujuu, joten päätin tehdä siitä ihan oman postauksen. Sekä minä, että Simo olemme toipuneet hyvin omista leikkauksistamme ja arki alkaa pikkuhiljaa palata raiteilleen. Simolla epäiltiin taas hiivaa korvissa, koska rapsutti niitä niin paljon, joten hänelle tuli vielä yksi eläinlääkärireissu. Tällä hetkellä hiiva on onneksi hallinnassa ja korvat puhtaat kotikonstein.

Mitkä olivat sitten odotukseni tähän vauva ja koira arkeen?

Ollessani raskaana minulla oli kovat suunnitelmat koirien treenien ja kilpailujen suhteen äitiysloman aikana. Ajattelin, että sen kun laitan lapsen vaunuihin ja kävellään kentälle, hän nukkuu kentän laidalla ja minä treenaan koiria hyvän nukutun yön jälkeen. Tämän ansiosta saamme paljon treenattua ja voisimme vihdoinkin osallistua kokeisiin. Ja linnut laulavat ja aurinko paistaa ja kukat kukkivat.... Miten sitten se todellisuus?

Todellisuus:

Aluksi voin sanoa, että hyvin nukutut yöt voidaan heti unohtaa. Tällä hetkellä M herää melkein kellontarkasti, joka toinen tunti. Ennen tätä pikkuneidillä oli koliikkia. Joten nukkuminen on ollut aika kortilla. Päivisin nukutaan koiralenkin ajan niin kauan, kun vaunut tai kantoreppu ovat liikkeellä, mutta ei sen enempää. 

Aamupäivisin olen usein yrittänyt suunnata lenkkimme jonkun kentän ohi, mukana koirien namit ja jokunen lelu. Olemme sitten tehneet pikkutreenit tietäen, että neiti voi nukkua kentän laidalla joko muutaman minuutin tai sitten ei ollenkaan. Koirille on tullut tutuksi erilainen paikallaolo. Esimerkkinä jos olemme aikeissa tehdä noutoa ja olen heittänyt kapulan, voi olla, että M pistää konsertin pystyyn. Silloin ei auta muu, kun käskeä koira odottamaan, juosta hytkyttämään vaunuja, jonka jälkeen jatketaan liikettä... Toissapäivänä harjoittelimme hakuruutua damien kanssa niin, että lähetin koirat vuorotellen metsään kävelytieltä, hytkyttäen vaunuja toisella kädellä ja ottaen dummyt vastaan toisella. ;) Eli kyllä se hätä keinot keksii!

Tietysti lisähaasteita toi reilun kuukauden treenitauko oman leikkauksen myötä. Mutta nyt tuntuu siltä, että alamme kohtapuolin taas löytämään arjen rytmin. Koirat ja M tulevat kuitenkin erittäin hyvin toimeen. Simo on hieman mustasukkainen ja tulee usein rapsuteltavaksi, jos M on leikkimatolla mutta Sagaa ei voisi neiti oikeastaan vähemmän kiinnostaa. 

Itse pidän myös jokaisen torstai-illan pyhänä, jolloin lähdemme koirien kanssa hallille treenaamaan. Silloin pääsemme treenaamaan oikein kunnolla, kun isä hoitaa pikkuneitiä. Vaikka nautinkin koirien treenaamisesta, on pakko myöntää, että välillä olisi ihanaa olla vain itsekseen, ilma että joko lapsi tai koirat tarvitsevat huomiota tai huolenpitoa. Mutta samalla koirien treenaaminen ja pitkät metsälenkit ovat arjen henkireikäni ja se mikä auttaa jaksamaan!

Hieman takkuinen on siis alku ollut, mutta nyt alamme pikkuhiljaa löytämään keinoja, miten saada kaikki osapuolet tyytyväisiksi arjessa, kunhan se perheen pienin vielä nukkuisi vähän paremmin saisi tämä äitikin vähän ladata akkuja.

Onko teillä lapsia ja koiria? Miten teillä sujuu arki? Vinkkejä miten saada 4kk vanha vauva nukkumaan saa myös antaa. ;)