Mieleenpainuva kohtaaminen

Taippareiden jälkeen on ollut hieman tyhjä olo, ja "mitä seuraavaksi" on pulkahtanut mieleeni kerran jos toisenkin. Toki treenit tokossa VOI luokkaa jatkuu, ja ehkä nomeakin aloitetaan vähän treenaamaan. Saga on toiminut koko kauden erittäin hyvin, eikä tokossakaan ole ollut ongelmia viren puutteesta ja ehdin jo ajatella että nyt kaikki sujuu kuin rasvattu. Mutta aina ei mene "by the book".

Tällä viikolla Saga on ollut vähän väsyneen oloinen ja tokotreenit on mennyt aivan päin puuta. Vireestä ei ole ollut tietoakaan ja seuraaminen, mikä vihdoinkin oli alkanut sujumaan, on samalla surkealla tasolla kuin puoli vuotta sitten. Tiedä sitten johtuuko tämä tulevista juoksuista vai mistä, mutta ärsyttää kun koira on koko syksyn toiminut niin hyvin.

Pohdiskellessani tätä käveltiin lenkillä iäkkäämään miehen ja kahden salukin ohi. Yleensä ei lenkillä tervehditä ketään hihnassa, ja hieman ärsyyntyneenä huonoista treeneistä aloitettiin reipas ohittaminen. Mies kuitenkin tunnisti Sagan flatiksi ja ohittaessamme heitä mies alkoi kehua Sagaa ja flatteja, kertoi niiden olevan niin ihanan pirteä rotu. Olihan sitten pakko pysähtyä hetkeksi juttelemaan miehen kanssa, ja tästä syntyikin mieleenpainuva keskustelu joka paransi kummasti päivääni.

Mies kertoi omistaneensa ja kisanneensa salukien kanssa 70-luvulta lähtien ja ehtinyt kouluttamaan pari suurvoittajakin ratajuoksuissa. Kehuin, että hän varmaan on taitava kouluttaja, johon mies vastasi hyvin että "mikään koira ei kuitenkaan ole samanlainen kuin toinen, aina saa uusia ideoita toisen koiran kouluttamisesta mutta jos ei osaa vetää oikeista naruista ei siitä tule mitään". Tämä oli jotenkin niin hyvin sanottu mielestäni. Koirat on aina koiria, ja yksilöitä. Tokossa tiedän että Saga kyllä osaa, minun on vain ohjaajana osattava vetää oikeista naruista ja saada vire takaisin. Oppia koiralta miten tehdä oikein.

 Mies oli kasvattanut pari oikein hienoa käyttö- ja muotovaliosalukeita, jonka kanssa oli matkustanut ympäri maailmaa. Nyt hänellä oli yksi viisivuotias saluki joka ei ollut vielä startannut kisoissa, koska koiralla ei ollut tarpeeksi itseluottamusta. Toisaalta, hän totesi, voittaminen ei tunnu miltään jos on koira joka vain voittaa kaiken. Vaikeuksien kautta voittaminen tuntuu aina paljon paremmalta ja ansaitummalta kuin pelkällä voitokkaalla koiralla. Toki, myös voitokkaan koiran kanssa täyty tehdä töitä, mutta se on kyllä totta, että voitto vaikeuksien kautta tuntuu aina parhaalta. Ja aina elämä ei mene "by the book", mikä sinänsä voi joskus olla ihan hyväkin asia.

Tätä olisi hyvä ajatella itsekkin vähän useammin. Taippareihin treenasimme kolmisen vuotta. Ensiksi riista ei kiinnostanut ollenkaan, sitten liikaakin ja Saga puri niitä. Kirves on miltei heitetty kaivoon jo montakin kertaa, mutta aina on ollut jokin pienenpieni toiveenpilke joka on auttanut tsemppaamaan eteenpäin. Ja niin pääsimme kuin pääsimmekin siihen päivään missä Saga suoritti taipparit kuin vettä vaan. Ja että, se oli hyvä tunne!

Elämä ja koiran kanssa treenaminen ei aina mene "by the book" mikä sinänsä on hyväkin, muutenhan siitä tulisi tylsää. Vaikka se tietysti helpottaisi hermoja välillä... Nämä asiat eivät tietysti ole mitenkään uusia ajatuksia, mutta niitä on hyvä muistaa aina välillä, varsinkin kun treenit menevät päin sanonko mitä. Elämä ei aina mene "by the book", mutta koiraohjaajan täytyy vain oppia vetämään oikeista naruista oikeaan aikaan. Ja kun tämä tapahtuu, syntyy menestystä!