lauantai 19. elokuuta 2017

Flattien tokomestaruus

Flattikerho on kerran aikaisemmin järjestänyt rodun tokomestaruuden ja tänä vuonna se pidettiin keski-Suomessa Mänttäällä noin viikko sitten takaperin. Ilmoitin Sagan mestaruuksiin melkein heti ilmttautumisen avattua, oikeastaan katsomatta sen enempää missä nämä karkelot pidetään. Mielestäni on tärkeää tukea tapahtumaa kun tokomestaruus kerran järjestetään, oli sitten koiran taso ja paikka melkein mikä tahansa. Ihan mukvaahan se ei kuitenkaan ollut, kun pari päivää ennen koetta tarkistin koepaikan osoitteen ja totesin olevan reilun kolmen tunnin ajomatkan päästä meiltä! Viimeinen lomapäivä vietettiin siis aamuviiden herätyksellä, sekä kuudensadan kilometrin ajomatkalla... Mitä sitä ei tee koiransa vuoksi!




Koe oli hyvin järjestetty, ja olimme treeniporukan kanssa ilmoittautunut joukkueena kokeeseen. Onneksi olimme, kokeessa oli nimittäin seitsemän koiraa josta flatteja tasan meidän joukkueen viisi koiraa. Tuomarina toimi Salme Mujunen.


*Märkää oli!*

Aamuyhdeksältä saavuimme sateen saattelemana koepaikalle, ilmoitin Sagan ja rupattelimme tuttujen kanssa. Otin neidin autosta ja vähän leikittiin kehän vieressä. Oli muuten niin aamu-uninen neiti joka pomppasi autsta ulos, että mietin mitä tästä kokeesta tulee.  Koira takaisin autoon lepäämään ja annoin olla ALO luokan aikana siellä keräämässä voimia. Kuvasin alokasluokan suorituksia ja otin sitten Sagan autosta. Toinen oli herännyt henkiin ja autosta tuli ulos ihan eri vireinen koira kuin tunti aikaisemmin. Virtaa oli kuin pienessä kylässä ja korvat kadoksissa. Tehtiin muutama siirtyminen ja palkattu liikkeen alku, jonka jälkeen suunnattiin kehää kohti. 





Paikallaolo-10

Paikallaolo oli rauhallinen ja hyvä, useasti on hieman tassutellut kun olen siirtynyt taakse, mutta nyt istui nätisti paikallaan.

Seuraaminen- 5

Sanon vaan, että flatti... Alkoi ihan kivasti seuraamaan, hieman jätätti toisella suoralla mutta kiri sen hyvin kiinni pysähtymisen jälkeen. Kunnes vesi tuli eteemme. Kokeen edeltävänä yönä oli satanut todella paljon ja vettä tuli vielä koe-aamunkin. Kehä oli siis aika kostea ja paikka pakoin oli pieniä lampia. Tällainen tuli eteemme seuraamisessa. Tarvitseeko sanoa enempää? Noh, sinnehän se Saga sinkosi ja ai että mikä tyytyväinen ilme! Tassutteli vähän vedessä mutta tuli sitten käskystä sivulle. Emäntä vain tästä niin yllättyi, että sekosi hieman seuraamiskaaviossa tämän jälkeen. Koira sen sijaan seurasi oikein tyytyväisenä kun oli päässyt veteen... Eihän siinä voinut muutakun nauraa! Kokeen jälkeen kierrettiin sitten kaikki vesilätäköt ilman että niihin sai hyppiä.



Liikkeestä seisominen- 8,5

Seuraamisosuus hieman haahuileva, mutta pysähtyi napakasti ja pysyi tassuttelematta paikallaan koko liikkeen ajan.

Liikkeestä maahanmeno- 0

Oli pieni tunne, että tämä nollataan eikä neidillä ei ollut aikomusta mennä maahan. Vasta kolmannella käskyllä meni maahan. 

Luoksetulo- 9,5

Hyvällä vauhdilla tuli, teki pienen uukkarin takanani kun sen verran kovaa tuli. Intoa riitii. :)

Ruutu- 0

Inokas koira ja ohjaajan moka. Ennen ruutua oli tauko kun liikkuri rakensi ruudun. Saga siis bongasi sen jo kehän ulkopuolella. Ennen ruutua oli kaksi viivaa ja pysähdyin kauimmaiselle viivalle. Neiti viriteltiin ja Saga melkin tärisi kun oli valmis ruutuun. Tässä vaiheessa liikkuri ilmoitti että menkääpäs sinne lähimälle viivalle. Tiesin heti että tämä ei lopu hyvin, ja eiklhän Saga singonnut suoraan ruutuun ja teki itsenäisetsi täydellisen stopin(olisi muuten ollut täyden kympin suoritus!). Kun sitten ihan luvalla käskin ruutuun jäi juuri etunauhan eteen ja lisäkäskyllä jäi kuitenkin niin eteen, että puoli tassua meni nauhan yli. Että näin meillä.



Nouto- 9,5

Nopea ja tehokas nouto, joskin pikkasen pyöritteli kapulaa suussa palautuksessa.

Estehyppy- 9,5

Ei lisättävää.

Kaukot- 10

Ei Sagan parhaimpia, osaa tehdä maahanmenon tehokkaammin. mutta riitti vissiin tuomarille.

Merkin kierto- 9,5

Erinomainen bongaus ja vauhti. Vähän koski kartiota joka onneksi pysyi pystyssä. 


 *Saga AVO 2 sija 2*


*Flattijoukkue Sija 1*

Innokas tyyppi oli siis mukana. Ei kuitenkaan voi olla tyytymätön, hyvä vire on tärkein. Ja ainakin neidillä oli hauskaa. :) Tuloksena meidän fiilistelystä saatiin AVO2, sija 2. Flattijoukkue sijoittui (yllätys) ensimmäiskesi ja saatiin hienot mitalit. Kokeen loputtua ihanat järjestäjät olivat vielä järjestäneet mitalikahvit kaikille. Todella mukava päivä ja iloisin mielin ajettiin kolmisen tuntia takaisin etelään.

Ps: Vidota tulossa kunhan saan sen ladattua, netti tökkii... 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)