perjantai 25. huhtikuuta 2014

Tallikaveri

Moikka vaan!


Täällä blogin puolella on nyt ollut hieman radiohiljaisuutta, pahoittelen siitä! On vain ollut hirveästi tekemistä viimeisen työharjoittelun kaikkine raportteineen ja tentteineen. Mutta nyt ollaan taas back in buisness!

Valitettavasti myös Sagan arkitreeni on hieman kärsinyt tästä radiohiljaisuudesta, se on kieltämättä jäänyt vähiin. Mutta tässä pari päivää sitten päätin ottaa neidin mukaan tallille. Hän on ollut siellä jo montakin kertaa, mutta tallikoirana sitä aina huomaa jotain uutta tutkisteltavaa ja treenattavaa.

Usein tallilla on muitakin koiria, joten Saga yleensä tykkää tulla tallille kun tietää että saa leikkiä muiden koirien kanssa. Hevoset ovat tosin neidin mielestä aika pelottavia, varsinkin sen jälkeen kun neiti käveli ensimmäisellä maastolenkillä hepan kanssa liian lähelle kavioita ja sai haavan tassuunsa. Joten tätä ollaan vähän treenattu. Tämän lisäksi neiti päätti edellisellä tallikerralla kävellä hepan tarhaan, jolloin sai sähköiskun kuonoonsa sähköaidasta. Joten tallilla sattuu ja tapahtuu!

Tämä sähköisku ei aiheuttanut sinänsä mitään, neiti vain pelästyi kovasti. Sen seurauksena hän ei oikein uskaltanut liikkua talli alueella. Nyt meillä olikin vähän terapia treeniä, jotta Saga uskaltaisi taas liikkua vapaasti ja pelottomasti talli alueella. Kun tultiin tallille hän jäi ensiksi auton luokse ihmettelemään, mutta tuli sitten nätisti perässä tallille vaikka häntä olikin melkein koipien välissä. Siellä sitten vain käveltiin ympäriämpäri, kehuin kovasti ja annoin nameja.

Vähän ajan päästä Saga rentoutui hieman ja uskalsi liikkua hieman itsenäisemmin, vaikka olikin varovainen. Mutta ottaessani hepan tarhasta sisään tallille, hän juoksi takaisin auton luokse turvaan. Se siitä terapia treenistä siis… No menin taas hakemaan hänet, mutta laittaessani hepan ratsastuskuntoon huomasin ettei Saga uskaltanut olla yksin(boksiin hän ei koskaan ole tullut), joten päätin sitoa hänet kiinni pitkällä liinalla jotta hän rauhassa saisi tutustua ympäristöön.

Kyllä neiti siellä kiltisti makasi, muttei sen enempää liikkunut tai uskaltautui muualle. Ratsastuksen jälkeen(jolloin Saga oli aidassa kiinni liinalla) tuli kuitenkin paras lääke pelkoon. Nimittäin toinen tallikoira kaveri! Tämän kaverin avulla hän ensin varovasti uskaltautui tarha-alueella ja siitä vähän ajan kuluttua tallille. Oi onnea kun taas näki neidin juoksevan iloisesti ja pelottomasti tallilla!

                                20140423_155625 

                                  20140423_160602

Vaikka Saga ei ihan vielä uskalla tulla niin lähelle hevosta että voisin ottaa hänet juoksemaan vapaasti vieressä kun maastoillaan, on kyllä tosi kivaa kun hän on talilla mukana! Saa viettää päivää sekä suurten että vähän pienempien nelijalkaisten kanssa.

20140423_160607  20140423_160617

 

Tallilla ei siis suinkaan ole vaaratonta ottaa koiraa, varsinkaan pentua mukaan, mutta toisaalta se on hyvä treeniä tutustua uuteen ympäristöön, hevosiin ja matelle mukavaa seuraa. Iloiset kasvot

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)