lauantai 17. joulukuuta 2016

Koiranäyttelyvuoden kohokohta

...on tietysti koiramessut tai tuttavallisemmin messari. Tulihan sitä taas odotettua ja siellä käytyä, kun "kaikki muut" olivat lähdössä. En tosin ilmoittanut Sagaa näyttelyihin tänäkään vuonna kun on vielä niin lyhyessä karvassa. Tänä vuonna oli flattieja tuomaroimassa kotimainen tuomari molempina päivinä, joten en viitsinyt maksaa melkein 80 euroa siitä, että saataisiin parhaassa tapauksessa sileän ERIn tai EH:n tuomarilta joka sitä paitsi on arvostellut Sagaa ennenkin ryhmänäyttelyissä.



Mutta eihän messaria kuitenkaan voi jättää väliin, joten lupauduin esittämään Harmai lauantain kehässä. Flattien kehät alkoivat  puoli kymmeneltä, joten heti aamusta hyppäsin junaan kohti Pasilaa ja messukeskusta. Vaikka olisi ollut hauskaa ilmoittaa Saga mukaan, totsin, että oli aika mukava istua rauhassa ilman koiraa töpötäydessä junassa, lukien viestejä miten pitkät autojonot messukeskukseen oli. Saavuttuani messukeskukseen ja löydettyäni näyttelykoirani, piti todeta että nämä "kaikki muut" joiden piti olla messarissa eivät olleetkaan siellä. Ilmeisesti kotimaiset tuomarit ja monen flatin karvanlähtöaika oli saanut monen tutun jäävän kotiin ja flatteja olikin lauantaina vain 54. Paljon oli kuitenkin ruotsalaisia, muunmuassa Caci´s ja Almanza kennelistä, sekä muutama norjalainen.





Lauantaina oli Tarjo Hovila tuomarina, joka osoittautui varsin ripeäksi arvostelijaksi, kaikkien iloksi. Joten kehät edistyivät ripeää vauhtia ja kohta olikin urosten käyttöluokka johon piti Harmin kanssa osallistua. Harmilla oli virtaa kuin pienessä kylässä vaikka olinkin ottanut sen ajoissa häkistä jaloittelemaan. Mutta namin avulla sain herran seisoman suhteellisen hyvin. Ravasi oikein kivasti, joskin hieman innostuksestaan vetäen. Tuloksena saatiin KÄY ERI 2 SA. Tuttumme Danny sijoittui hienosti ensimmäiseksi. Paras uros kehässä Harmi olikin jo rayhoittunut ja malttoi paremmin. Emme kuitenkaan päässeet jatkoon. Uroksista voiton vei aivan mahtava upea flatti norjasta Altaflats Ain't I'm A Dog "Lukas". Oli kyllä niin upeaturkkinen ja hienosti liikkuva flattiuros että oli todellakin voittonsa ansainnut! Mahtava häntä ja hienot pyöreät tassut!




Kehät katsottuamme piti alkaa purkaa ostoslistaa pakollisella shoppailukierroksella. Tuntui, että standea oli vielä enemmän kuin edellisenä vuonna, mutta messutarjoukset eivät ehkä niin hyviä. Tavoitteena oli ostaa dentastixeja, metallikapula, noutajahihna ja mahdollisesti näyttelymekko ja jakku. Denastixit löytyivätkin melkein heti Pedigreen standilta, todella edulliseen hintaan kaupan hintaan verrattuna. Berran metallikapulat M koossa olivat loppu, joten lopulta päädyin sportdogs.fi standiin ostamaan yhde, joka muuten osoittautuikin tukevammaksi ja paremmaksi(sekä halvemmaksi!) kuin Berran kapulat. Näyttelymekkoa kokeilin, mutta hramillisesti sillä oli vetoketju jo valmiiksi rikki, eli sen etsimistä täytyy jatkaa... Myös siniset noutajahihnat olivat loppu, mutta muuten sain kakki tarvitsemani(ja vähän lisää...).


Mukavaa oli taas pyöriä näyttelykehässä ja puhua koirajuttuja kaikkien kanssa. ensi vuonna uudestaan!

Kävikö joku teistä messarissa joko tapahtumakehässä tai näyttelykehässä pyörimässä? Tai vain nelijalkaisia ihastelemassa? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)