Mietteitä pentukoulun pedagogiikasta

Aloitimme Simon kanssa hiljattain pentukoulun. Ajatuksena oli, että Simo mahdollisimman pian oppisi olemaan muiden koirien kanssa ja treenaamaan/keskittyä myös häiriössä. Sagan ollessa pentu asuimme vielä Vaasassa, joten pk-seudun koirakoulut eivät olleet minulle ennestään tuttuja. Olin kuitenkin kuullut yhdestä koirakoulusta joka kaiken lisäksi oli vain vartin ajomatkan päästä meistä. Selailin kyseisen koirakoulun nettisivuja ja pistin lopulta viestä, josko voisimme Simon kanssa aloittaa pentukurssilla vaikkei herra silloin ollut vielä 12 viikkoa täyttänyt.

Kyseinen pentukurssi oli rullaava kurssi mikä käytännössä tarkoitti sitä, että kurssi pyörii jatkuvasti vuodesta toiseen ja voit hypätä mukaan milloin tahansa ja lopettaa neljän kerran jälkeen. Koirakoulun vetäjä kilpailee itse tokossa arvokisoissa joten ajattelin, että tämä kuulostaa aivan loistavalta paikalta. En tosin ollut aivan vakuuttunut tästä koko ajan pyörivästä kurssimuodosta. Tämähän tarkoitti sitä, että samalla tunnilla oli pentuja jotka oli viimeistä kertaa ja jotkut ensimmäistä kertaa. Opettaja-korvaani tämä kuulosti hieman epäorganisoinnulta, mutta jos se vetäjän mielestä oli toimiva systeemi niin mikä ettei.

*Simo 13 viikkoa*

Ensimmäisenä kertana en ollut löytää koko koirakoulun, koska se oli muuttanut vanhasta paikasta(jossa olin kerran aikaisemmin käynyt) eikä kylttejä ollut missään. Simo 10 viikkoa sylissäni pyörin paikan ympäri ja kysyin eri paikoista missäköhän se voisi olla. Toisessa kerroksessa sanoivat kaikki, mutta toisen kerroksen ovet olivat lukossa. Reilun puolen tunnin kuluttua ja parin puhelun koirakoululle, jossa kukaan ei vastannut, löysin paikan. Ehdimme siis olla mukana kymmenen minuuttia ensimäisestä kerrasta. Näillä minuuteilla koitin pikaisesti päästä jyvälle mitä muut  tekivät. Kaikki kävelivät ympyrää, jotkut etenpäin ja jotkut peruuttaen. Hihnassa kulkeminen oli siis tehtävänä. Koitin Simon kanssa tehdä samoin (mikä ei tietysti ihan onnistunut kun pentu aisti hermostuneisuuteni) ja juuri kun olin alkanut päästä jyvälle oli tehtävän vaihto. Vähän istumista, luoksetuloja ja sitten olikin aika loppu. Tästä maksoin kuitenkin kaikkien neljän kerran täyden hinnan. Pikkasen kyllä suututti.

Toisella kerralla löysin paikan heti ja olimme hyvissä ajoin paikalla. Taas peruutettiin ja hatjoitelstiin hihnassa kävelemistä, kaikki yhtä aikaa. Kouluttaja seisoi keskellä ja kertoi mitä piti tehdä ja antoi kymmenen eri vinkkiä samaan aikaan miten jotkut koirat reagoi, miten hän teki omien koirien kanssa, mitä kannattaa ajatella ja miten naapurin koirat tekevät. Ja taas tehtävän vaihto. Kaikki harjoittelivat istumista paikallaan kun nami laitetaan maahan. Simo oli kaikista pennuista pienin, eikä oltu juuri tätä harjoiteltu joten kesti vähän ennen kuin ymmärsi mitä häneltä pyydettiin. Juuri oli alkanut sujumaan niin oli taas tehtävän vaihto, ja vuorossa luopuminen/luoksetulo namikäden kanssa. En ole siis vieläkään ymmärtänyt mikä on tämän harjoituksen ideana. Reilun parinkymmenen minuutin intensiivisen harjoittelun jälkeen oli Simo 11 viikkoa aivan naatti. Mutta vielä vaihdettiin tehtäviä samaan tahtiin kuin sekunttikello tikittää. Kaikki yhtä aikaa.

Jo tässä vaiheessa alkoi tämän koirakoulun pedagogiikka hieman ärsyttää. Ymmärrän, että pentuja on hyvä treenata yhdessä jotta oppivat olemaan yhdessä. Mutta 30 minuuttia yhteen putkeen on pienille pennuille jo aikamoinen sessio. On uusi ympäristö, uudet tehtävät, uudet ihmiset ja uudet tavat. Sitten pitäisi vielä puoli tuntia putkeen jaksaa keskittyä. Ohjaaja kyllä osasi koirien koulutuksen muuten, mutta kun pyörii samaa piiriä ympäri ja toinen seisoo keskellä selostamassa mitä tulee tehdä antamatta mitään yksilöllisiä ohjeita ollenkaan, mietin kyllä mistä tämä koulu on suosionsa saanut. Mieluummin olisin nähnyt että kurssin aika olisi vaikka tunti, ja muutama harjoitus olisi tehty yksitellen niin että pennut saaavat huilia välillä. Myös katsomalla muita oppii todella paljon nimittäin. N kävi kolmannen kerran Simon kanssa koulussa. Kymmenen minuutin jälkeen hän tiivisti tunteeni pentukoulusta todella hyvin; yhtä hyvin voisi laittaa CD:n päälle kotona ja kuunnella sitä. Tulisi paljon halvemmaksikin.

Ohjaaja on varmasti todella osaava itse ja muut kurssit oikein hyviä. Meille ja flattipennulle tällainen koultustyyli ei vain sovi. Toki mieleen on muistunut eri koulutustyylejä ja vinkkejä pennun kanssa. Simolle on myös tehnyt todella hyvää treenata muiden koirien seassa. Mutta muuten en voi valitettavasti suositella kurssia meidän osalta. Meillä on vielä yksi kerta jäljellä, mutta sen jälkeen harjoittelemme toisaalla.

Onko teillä koekmuksia eri  pentukouluista? Onko positiivisia tai negatiivisia kokemuksia?

Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain

*Saga 4v ja Simo 3kk*

Viikonloppuna oli mitä mainioin sää käydä pitkällä kävelyllä ja pyyhkiä Canonilta pölyt pois. Perjantaina ja lauantaina oli töiden puolesta kurssilla, mutta sunnuntaina oli ehdottomasti päästävä ulos metsään! Koska myös N oli kerrankin samaan aikaan kotona, päätimme mennä Nuuksioon koirien kanssa. Kurssilla muuten huomasin miten tottunut on mennä ulos pitkille kävelyille joka päivä . Kahden päivän istumisen jälkeen oli aivan pakko päästä ulos haukaaman raitista ilmaa!

 *Uskaltaako vai ei...?*

*No rannalta ehkä kun toi iso mustakin osaa!*

Jo kahden päivän poissaolon jälkeen huomasin miten Simo mielestäni oli ehtinyt kasvaa. Pikku pentu-palleroa ei kohta enää ole, vaan pieni flatinalku tepastelee terhakkaasti Sagan perässä ja keksii kaikenlaisi jekkuja. Huomasimme myös Nuuksiossa, että pentupanta on nyt jo mennyt pieneksi (siksi jossain kuvissa on panta päällä ja lopussa ei, kun otimme pannan pois). Nopeasti tuo pikku tyyppi kasvaa! Sagan kanssakin he tulevat vihdoinkin hyvin toimeen, mitä nyt välillä tulee leluista tai luista pientä sanomista Sagan puolelta, mutta onneksi eivät kaipaa enää 200% läsnäoloa ja vartioimista!

Simo kävikin edellisenä viikkona ensimmäisissä rokotuksissa ja oli oikein reipas pieni mies. Kiveksiä ei vielä löytynyt joten toivotaan että nyt kohtapuolin tekisivät tuloaan... Vannoutunut narttujen omistaja kun ei ole urosta ennen omistanut alkoi tietysti heti panikoimaan, vaikkei kennelillä koskaan ole kivesvikaista koiraa ollut.... Milloin suunilleen teidän urosten kivekset ovat tehneet tuloaan jos eivät ole jo luovutusiassä laskeutuneet? Muuten on kasvanut hyvää tahtia ja kaikki näytti oikein hyvältä. 

Sagakin on alkanut ottamaan Simoa enemmän mukaan leikkeihin. Usein ulkona menee tassulla tökkimään Simoa niin, että tämä kaatuu, ja jää sitten odottamaan että Simo tulisi jahtaamaan häntä. Sitten heittäytyy selälleen ja antaa Simon riehua. Välillä neidille tulee sellaisia leikkihepuleita, että on vähällä jyrätä Simon kun ei tahdo vauhdissa muistaa, että pikku pentu ei vielä ehdi samaan tahtiin mukaan. Onneksi Simo on oppinut väistää Sagaa kun hepulit iskee ja sitten voivat jatkaa leikkimistä kun neiti on rauhoittunut. 

 *Pikku herra taivaanrannan maalari*

Yllä oleva kuva on mielestäni niin hyvä tilannekuva. Kameralinssin sivulla seisoo N joka yritti saada koirat istumaan haluamaani kohtaan haluamallani tavalla. Aina ei onnistu kun on ahne flatti ja namia kädessä! :D

Nyt alkaa siis vihdoinkin tuntuan siltä, että voi oikeasti nauttia tästä kahden koiran arjesta! <3

Kohti voittajaa

Kuten jo ajemmin olen maininnut, on Saga treenit jääneet paljon väemmälle Simon tulon jälkeen. Nyt kun tyyppi jo joitain hetkiä pärjää yksin elän toivossa, että kohta päästään taas kunnolla treenaamaan! Vähän perusjuttuja ollaan katsottu Sagan kanssa ennen lenkkejä tms ja ohjatuissa aina yritetty tehdä "materiaali liikkeet" eli hypyt, ruudut jne jotka tarvitsevat tavaraa. Lenkeille kun ei aina jaksa raahata kaikkia ruutukartioita mukaan...

Jäävät:
Liikkeestä maahanmeno on haastava koska Sagan keskittyminen helposti herpantuu tässä (koska seuraaminen...). Muuten ovat hyvällä mallilla ja kaksi jäävää peräkkäin ei aiheuta ongelmia.

Ruutu:
Bongaus on parantunut ihan valtavasti, vielä vahvistetaan paikkaa. Pitäisi myös harjoitella eri kartiohäriköiden kanssa, ottaa turhan paljon häiriötä jos esim. ruudun takana on jokin ylimääräinen kartio tai merkki. Muuten on oikein kivalla mallilla.

Tunnari:
Kun harjoitellaan itse tekee rauhallisesti ja tarkasti hommia. Apparin viedessä tunnarin menee turhan korkeilla kierroksilla ja nappaa elposti väärän. Täytyy siis vielä harjoitella paljon apparin kanssa jotta saadaan se yhtä rauhalliseksi ja varmaksi kuin ilman.

Metallikapulan nouto:
Metallikapula ei kuulu Sagan lempivarusteisiin, joten pitkin hampain noutaa, mutta noutaa kuitenkin. En ole viitsinyt puuttua hirveän paljon puruotteeseen, koska metallia on kuitenkin vain voittajassa. Hypyssä haluaa välillä ohittaa takaisintullessa jos ei tule lisäkäskyä hypystä. Muuten ihan ok. Harjoitellaan paljon vinojen heittojen ja kulmien palauttamista.

Kaukot:
Kaukot ovat ALOssa ja AVOssa olleet Sagan vahvuus, mutta voittajan kaukot aiheuttavat kyllä harmaita hiuksia. Eivät meinaa millään valmistua kun aina pitää liikutta jotain tassua. Nyt ollaan lähinnä tehty maahan-seiso-maahan vaihtoja mikä on ihan tarpeeksi haastavaa. Läheltä toki onnistuu, mutta heti kun ottaa vähänkin etäiseyyttä joku takatassuista liikkuu. Ei auta kun jumpata enemmän niin ehkä se joskus... Ollaan yritetty takapalkalla, mutta neiti ei halua silloin nousta kun jää siihen niin kiinni. Ohjaajan taskusta palkka tai sitten erikseen takapalkka maahanmenoista on tähänasti toiminut parhaiten.

Paikallaolo:
Saga jää rauhallisesti paikkikseen vaikka olen piilossa. Joskus hitusen levoton jos ollaan uudessa paikassa, mutta ei kuitenkaan nouse paikaltaan tms.

*häriö paikkista*

Seuraaminen ja peruuttaminen:
Jos seuraaminen on Sagan inhokkiliike niin peruuttaminen taitaa olla juuri se päinvastainen. Tyyppi on niin innokas peruuttamaan, että tehdän kovaa työtä sen hillitsemiseen. ;) Tehdään toki vain muutamia askelia vielä mutta paljon käännöksiä jotta neiti pysyy hollilla eikä lähde seilailemaan minnekkään. Meidän vakio peruuttaminen on, että olen juuri htinyt antaa "peru" käskyn, ottaa askeleen ja huomaan, että neiti onkin peruuttanut jo pari metriä ja odottaa innoissaan palkaa kun on säästänyt emännän turhilta askelilta!

Eli vielä on töitä tehtävänä. Saa nähdä mennäänkö ollenkaan tämän vuoden puolella kokeisiin. Mutta toisaalta en jaksa pitää kiirettä vaan haluan ensin liikkeet varmoiksi. Mieluummin sitten pari enempi, varma, koe ensi vuoden puolella kuin muutama huti tällä vuodella. Paljon harjoitellaan myös liikkeiden väliä, ettei tämä liikkuriahdistelija lähtisi omille teilleen liikkeiden välissä. Tämä on mielestäni myös nähty koekissa että on parantunut paljon. Muuten yritän tehdä lyhyitä ja iloisia treenipätkiä Sagan kanssa, jottaa motivaatio pysyy yllä.

Voiko olla treeni-ikävä?

Simon tulon jälkeen Sagan tokoilut ja treenit ylipäätään ovat olleet minimissä. Oikeastaan olemattomat pieniä takapihatreenejä lukuunottamatta. Kuten aiemmissa postauksissa olenkin sanonut, arki on meillä tällä hetkellä todella kiireellistä. Emme ole koskaan N kanssa samaan aikaan kotona, ja kun SImo on hereillä täytyy häntä ja Sagaa vahtia ettei mitään tapahdu. SImon nukkuessa on sitten Sagan lenkitys ja kun tulee takaisin Simo tas herää... Älkää käsittäkö väärin, pentu on ihana ja innolla odotan mitä tuon flatinalun tulevan pitää. Mutta tietysti helpottaisi jos olisimme N kanssa molemmat kotona samaan aikaan tai Simo osaisi jo olla vähän aikaa yksin. Mutta kyllä hän siitä kasvaa!

Ensimmäinen treenaamaton viikko ei hirveästi haitannut. Huono omatuno kyllä kolhui kun Saga ei saanut tehdä muuta kuin kävellä metsäpolkuja ristiin rastiin, mutta muutaman viikon kuluttua alkoi jo tulla vieroitusoireita(minulle siis, ei koiralle). Onneksi meillä on joka toinen maanantai ohjatut treenit mihin olen voinut ottaa Simon mukaan. Se on ollut minun ja Sagan henkireikä arjessa. Ajoimme viikonloppuna yhden treenikentän ohi jossa olen joskus käynyt treenaamassa Sagan kanssa. Kyllä sydäntä pisti ja oikein kova ikävä treenaamaan iski! En ole oikeastaan koskaan ennen tuntenut sellaista treeni-ikävää. Taas tuli maanantai ja treenipäivä ja ai, että meillä oli hauskaa Sagan kanssa! Niin ihanaa oli taas pitkästä aikaa päästä treenaamaan ja neitikin ihan silminnähden nautti. Itse tunsin miten rentouduin ja kaikki arkihuolet hävisivät hetkeksi. Ei haitannut vaikkei kaikki mennyt täydellisesti (tosin treenit meni kyllä yllättävän hyvin meidän rteenimäärää katsoen), me vain nautimme ja pidimme hauskaa kun taas sai tehdä yhdessä. Sillä aikaa kun odotimme treenivuoroamme Sagan kanssa pääsin vähän treenaamaan Simoa, leikin ohella, siinä sivussa. Molemmat koirat treenattuna ja väsyneinä ja todella onnellinen emäntä! 

Nyt on projektina opetella Simolle pikkuhiljaa nätisti hihnassa odottelemista. Näin voisin ottaa hänet mukaan treenikentän laidalle odottamaan kun vuorotellen treenaan Sagaa ja Simoa.

Valitettavasti tämä oli yksi viimeisimpä treenejä, koska hallipaikkaa ei olla löydetty talveksi. Joka toiseksi maanantai-illaksi ei millään halua löytyä hallipaikkaa, vaan kaikkiin pitää sitoutua joka viikoksi. Ryhmämme on kuitenkin niin iso ja porukkaa tulee Vihdistä ja Asikkalasta ja kaikkialta sen väliltä, että joka viikoksi sitoutminen on todella vaikeaa. Joten jos jollain on vinkkejä hallipaikasta antaa (jossa mahtuu tekemään vähintää VOI luokan liikkeet) otan ne avosylin vastaan! Mielellään Espoo-Helsinki-Vantaa-Sipoo-yms akselilla.