torstai 4. helmikuuta 2016

Malttia hallintatreeneissä

Viikonloppuna pidettiin treeniryhmämme kanssa niin hyvät malttitreenit! Tylsä jos koirilta kysytään, mutta tehokas ja erittäin tarpeellinen kaikille sanoo omistajat! Ei olla oikeastaan tehty ollenkaan Nome juttuja Sagan kanssa nyt talvella. Mökillä muutama viikko sitten tuli muutama dami heitettyä hankeen ensi kertaa pitkästä aikaa.




Sekä nome- että WT kokeissa on koiran maltti ja hallinta erittäin tärkeässä asemassa. Riistaa tai dameja heitellään ja muut koirat noutavat, mutta voi olla että itse joutuu odottamaan. Siloin ei auta piippaaminen ja hihnassa riehuminen.

Otettiin kukin vuorotellen samantyyppisiä harjoituksia, kukin oman koiran tasolla. Saavuimme Sagan kanssa hieman myöhässä treeneihin, ja neiti meni jo parkkiksella ihan ylikierroksilla kun näki kaverit ja dameja joita heiteltiin sinne tänne. Jo parkkiksen yli käveleminen osoittautui hyväksi hihnankävely treeniksi kun toinen oli niin intoa täynnä. Neidillä on muutenkin ollut viime aikoina jotain 2,5 vuotis uhmaa, joten nyt oli hyvä tilaisuus vaatia kunnolla käyttäytymistä. Ollaan lähiaikoina vain treenattu tokoliikkeittä, hallissa ja kaikki tokohärpäkkeet mukana. Silloin Saga tunnistaa tilanteen. Mutta nyt mentiin muina miehinä vain jonnekin ulos missä tapahtui paljon kivaa.




Omaa vuoroamme odotellessa, koitin ottaa pätkiä nomeseuraamista Sagan kanssa, mutta ai että kun nuo mustat trimmaamattomat korvat olivat vain koristeena. Joko neiti juoksi poikittain edessäni tai sitten oli lähdössä jonnekin ihan muualle. Tästä lähdettiin sitten tositoimiin. Ensimmäisenä käveltiin (tai yritettiin...Matte käveli ja tuo duracell tapaus pomppi vieressä) keskelle nurmea. Dami heitettiin kuonon edestä markkeerauksena, mutta ei päästetty koiraa noutoon. Sen sijaan ohjaaja haki damin, palasi koiran viereen ja toinen henkilö tuli ottamaan damin ohjaajalta. Muutaman kerran Saga nykäisi kun oli lähdössä hakemaan damia, mutta jäi kuitenkin nätisti istumaan paikalleen. Ainoa asia mikä jouduttiin uusimaan oli damin antaminen toiselle henkilölle (vertaa riistan antaminen tuomarille esim taippareissa). Saga ei ollenkaan halunnut toisen henkilön ottavan hänen damin pois, ja hyppi sitten sen perään. Toisella kerralla istui sitten suhteellisen hyvin paikallaan.



Toisena tehtävänä oli luoksetulo keskellä "damimyrskyä". Häiriöluoksetuloja ollaan treenattu aika paljon, mutta en ollut ihan satavarma ettei neiti jäisi miettimään ottaako damin mukaan matkaan tai ei. Eli koira istumaan, ja itse kävelin kentän toiselle laidalle. Koira kutsuttiin luokse ja sen edetessä ohjaajaan luo heiteltiin dameja sen edestä ja ympäri. Tästä Saga kuitenkin selvisi oikein hienosti, ei edes vilkaissut dameja! Tässä vaiheessa alkoi jo sitä keskittymiskykyä löytyä, ja pystyin kävelemään tehtävälle ja sieltä pois neiti suhteellisen hyvässä hallinnassa. Ei hän vieläkään tosin ollut kanssani samaa mieltä siitä ettei tänään noudettaisi dameja, mutta kuunteli ainakin hiukan käskyjä. Tehtävien ohessa tein koko ajan lyhyitä nome seuraamispätkiä jotta saisin neidin kuulolle. Tätä(kään) ei tietysti talvella olla treenattu niin paljon, mitä nyt neiti on kulkenut pari metriä sivulla lenkeillä kun ihmisä tulee vastaan. Mutta nyt sai laittaa kaikki aivosolut töihin, ja kyllä neiti pysyi lopuksi ihan hyvin vieressä vaikka muut teki omia tehtäviä.


Viimeinen tehtävä oli kävellä pisteestä A pisteeseen B, ja takaisin, koira vapaana ja toisen henkilön heitellessä dameja ympäri. Tässä vaiheessa huomasi koirien hyväksyvän etteivät pääse tänään noutamaan. Kaikki kävelivät oikein hyvin enemmän tai vähemmän vieressä ja antoivat damien olla. Saga oli vissiin tässä vaihessa älynnyt tämän olevan hallintatreeni, sillä meidän vuoron tullessa hän seurasi just eikä melkein vieressä, melkein tokoseuraamisessa, pitäen koko ajan kontaktia minuun.


Tällaisia treenejä porukassa pitäisi olla useammin! Oli aivan mahtavat treenit ja tuli just oikeaan saumaan. Seuraavana päivänä minulla oli flatti joka odotti kun käskettiin, eikä hiipinyt omia matkojaan, ja tuli heti kutsuessa, eikä nuuskinut ensin valmiiksi ja sitten luokse. Valitettavasti tällaiset prushallinta treenit jää uein unholaan, kun tekee noutoja ja palautuksia ja tokoliikkeitä. Halinta ja maltti on kuitenkin kaikkien kisakoirien, lajista riippumatta, kaiken A ja O.


Onko teillä muilla ollut tämäntyyppisiä malttitreenejä? Tai onko hyviä ideoita maltti ja hallintatreeneihin?


2 kommenttia:

  1. Se on WT eikä W-koe :"Ddd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupsista, kiitos kun huomasit! Taisi se D hypätä jonnekkin muualle... ;) korjaan asian.

      Poista

Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)