Tallikaveri

Moikka vaan!

Täällä blogin puolella on nyt ollut hieman radiohiljaisuutta, pahoittelen siitä! On vain ollut hirveästi tekemistä viimeisen työharjoittelun kaikkine raportteineen ja tentteineen. Mutta nyt ollaan taas back in buisness!

Valitettavasti myös Sagan arkitreeni on hieman kärsinyt tästä radiohiljaisuudesta, se on kieltämättä jäänyt vähiin. Mutta tässä pari päivää sitten päätin ottaa neidin mukaan tallille. Hän on ollut siellä jo montakin kertaa, mutta tallikoirana sitä aina huomaa jotain uutta tutkisteltavaa ja treenattavaa.

Usein tallilla on muitakin koiria, joten Saga yleensä tykkää tulla tallille kun tietää että saa leikkiä muiden koirien kanssa. Hevoset ovat tosin neidin mielestä aika pelottavia, varsinkin sen jälkeen kun neiti käveli ensimmäisellä maastolenkillä hepan kanssa liian lähelle kavioita ja sai haavan tassuunsa. Joten tätä ollaan vähän treenattu. Tämän lisäksi neiti päätti edellisellä tallikerralla kävellä hepan tarhaan, jolloin sai sähköiskun kuonoonsa sähköaidasta. Joten tallilla sattuu ja tapahtuu!

Tämä sähköisku ei aiheuttanut sinänsä mitään, neiti vain pelästyi kovasti. Sen seurauksena hän ei oikein uskaltanut liikkua talli alueella. Nyt meillä olikin vähän terapia treeniä, jotta Saga uskaltaisi taas liikkua vapaasti ja pelottomasti talli alueella. Kun tultiin tallille hän jäi ensiksi auton luokse ihmettelemään, mutta tuli sitten nätisti perässä tallille vaikka häntä olikin melkein koipien välissä. Siellä sitten vain käveltiin ympäriämpäri, kehuin kovasti ja annoin nameja.

Vähän ajan päästä Saga rentoutui hieman ja uskalsi liikkua hieman itsenäisemmin, vaikka olikin varovainen. Mutta ottaessani hepan tarhasta sisään tallille, hän juoksi takaisin auton luokse turvaan. Se siitä terapia treenistä siis… No menin taas hakemaan hänet, mutta laittaessani hepan ratsastuskuntoon huomasin ettei Saga uskaltanut olla yksin(boksiin hän ei koskaan ole tullut), joten päätin sitoa hänet kiinni pitkällä liinalla jotta hän rauhassa saisi tutustua ympäristöön.

Kyllä neiti siellä kiltisti makasi, muttei sen enempää liikkunut tai uskaltautui muualle. Ratsastuksen jälkeen(jolloin Saga oli aidassa kiinni liinalla) tuli kuitenkin paras lääke pelkoon. Nimittäin toinen tallikoira kaveri! Tämän kaverin avulla hän ensin varovasti uskaltautui tarha-alueella ja siitä vähän ajan kuluttua tallille. Oi onnea kun taas näki neidin juoksevan iloisesti ja pelottomasti tallilla!

                                 

                                 

Vaikka Saga ei ihan vielä uskalla tulla niin lähelle hevosta että voisin ottaa hänet juoksemaan vapaasti vieressä kun maastoillaan, on kyllä tosi kivaa kun hän on talilla mukana! Saa viettää päivää sekä suurten että vähän pienempien nelijalkaisten kanssa.

 

 

Tallilla ei siis suinkaan ole vaaratonta ottaa koiraa, varsinkaan pentua mukaan, mutta toisaalta se on hyvä treeniä tutustua uuteen ympäristöön, hevosiin ja matelle mukavaa seuraa.

Pääsiäistunnelmissa!

Näin näyttelyiden jälkeen ollaan Sagan kanssa otettu aika rauhallisesti. Ollaan käyty metsälenkeillä, tavattu leikkikavereita ja muuten vain nautittu keväisestä säästä!

10.5 ollaan ilmoitettu Saga Tuomarinkylän Royal Canin näyttelyihin, mutta tällä hetkellä meillä on vähän kevättaukoa siitä treenaamisesta. Sopi hyvin myös ajatellen että matella on viimeiset opiskelut meneillään ja hussella uusi työ. Perus arkitottelevaisuutta tietysti aina treenataan, ja siinä on muun muassa uusi noutajahihna auttanut paljon! Mutta siitä sitten enemmän seuraavassa postauksessa!

Nyt haluaisimme Sagan kanssa toivottaa kaikille blogin lukijoille ja kävijöille oikein aurinkoista ja mukavaa pääsiäistä! <3

“Tästä ei kyllä tule mitään..!”

Hellurei!
Perjantai iltana suunnattiin Sagan kanssa Espooseen pakkaamaan ja ottamaan N mukaan lauantain Erikoisnäyttelyitä varten! Viikolla ei ehditty hirveästi treenata Sagan kanssa, mutta ajattelin että mennään nyt kuitenkin ensimmäitä kertaa kaikki kolme näyttelyihin pääasiassa katsomaan mitä se on, joten ei kannata liika stressata… sanoi hän joka tuskin nukkui koko viikolla ennen näyttelyitä…! Mutta stressi sikseen! Pe iltana pestiin Saga hänen uudella shampoolla. Olin varta vasten käynyt Mustissa ja Mirrissä ostamassa uutta shampoota kun huomasin että neidin karva alkaa olla hieman kiilloton ja nahka kuivahko ja hilseilevä talven jäljiltä. Sitä paitsi neidiltä lähtee aivan järkyttävästi karvaa nyt kun luultavasti on ensimmäiset juoksut tulossa kohta. Tämä tiesi sitten harjaus ja puunaus sessiota melkein joka päivä.
Pesu teki kuitenkin tehtävänsä ja neiti kiilsi kun mikäkin puunattu timantti pesun jälkeen! Sitten oli tiedossa harjaus ja kynsien leikkaus, sekä muiden tavaroiden pakkaaminen. Noin kello yhdeltä kaikki oli valmista seuraavan päivän lähtöä varten klo. 7.

Aamulla suuntasimme siis Hyvinkään päin. Tultuamme perille menimme ilmoittamaan Sagan ja näyttämään rokotuskortit jne. Siinä samassa tapasimme naisen jolla oli oikein rodunomainen pomppiva ja iloinen flätti. Nainen kuitenkin tästä pomppimisesta hermostui ja tokaisi tuon otsikossa olevan kommentin. “Tästä ei kyllä tule mitään!!” Tämän seurauksena kehätoimitsija katsoi häntä rauhallisesti ja totesi siihen että “tuo on kyllä flätinomistajalle aika tavallinen lause!”. Hupaisa alku!

Kohta alkoi sitten porukkaa tulla, joillakin puoli taloa mukana. Mutta useimmilla oli häkki koiralle ja jonkinlainen telttatuoli. Aloittelijoina meillä oli koira mukana, eikä mitään muuta, mutta onneksi neiti viihtyy autossa joten hän sai sitten odottaa siellä aina kun oli tauko. Hauskinta alussa oli kyllä tavata tuttavia! Ensikertalaisia kun olemme, ei niitä hirveästi ollut, muut tuntuivat olleen kuin kotonaan. Mutta Ainakin Sagan veli, Morris oli paikallaan sekä Harvahampaan kennelin omistaja, Sagan kasvattaja koirineen. Ihanaa oli hieman keskustella heidän kanssaan ja vaihdella kuulumisia jotta sai hermostuksen pysymään kurissa.
 
Klo 10 alkoivat kehät Sileäkarvaisten noutajien erikoisnäyttelyissä Hyvinkäällä 12.4. Ensimmäisinä oli pienten pentujen luokka. Ne olivat kyllä niin pieniä ja hurjan söpöjä pikku flättejä, eikä ikinä uskoisi että meidän Saga neiti on ollut niin pieni joskus! Tässä vaiheessa oltiin otettu Saga sisään halliin. Vähän juoksutin häntä, harjoteltiin seisomista ja otettiin hieman kontaktitreeniä ettei neiti heti ryntäisi kaikkien muiden, n. 170 flätin sekaan…

Kun pikkupentujen luokka oli ohi, oli sitten meidän vuoro, eli narttu pentujen luokka 7-9kk. Tässä vaiheessa olin jo ehtinyt seistä katselemassa mitä siellä kehässä tapahtuu ja hermoilla aivan valtavasti miten tämä menee. Hermojani ei hirveästi rauhoittanut se, että “kaikki” muut treenasivat koiriensa kanssa, juoksivat sinne tänne, tiesivät tarkkaan mitä tekivät ja koirat olivat superhienoja! Me sitten tultiin metsämörrimme kanssa sinne näyttäytymään… Juuri ennen meidän kehän alkua näimme sitten hienon flättipennun joka olikin Sagan sisko, Harvahampaan Look Like a Typhoon “Luna”! Hauskaa oli nähdä heitäkin, vaikka tieto siitä että he, ja Sagan toinenkin sisko Harvahampaan Like a Hurricane “Akka”, olivat tulossa samaan luokkaan ei kyllä yhtään rauhoittanut.
 
No kun kehä alkoi menimme Sagan kanssa sinne sitten seisomaan ja tekemään parhaamme! Parin neuvon jälkeen löysimmekin oman paikkamme, ja siitä se sitten alkoi! Ensin kaikki seisottivat koiransa, jonka jälkeen oli juoksuttamisen aika kehän ympäri.


Yllä olevassa kuvassa näkyy Saga ja hänen siskonsa. Vasemmalta: Harvahampaan “"Laughing Wind “Saga”, Harvahampaan Like a Hurricane “Akka” ja Harvahampaan Look Like a Typhoon “Luna”.


Juoksuttamisen jälkeen piti seistä kehän reunalla odotellessa omaa vuoroaan tulla arvostetuksi. Narttuja Sagan luokassa oli kuusi kappaletta, joten onneksi oman vuoron odottaminen hirveän kauan kestänyt.



Saga taisi ymmärtää tilanteen vakavuuden ja istui nätisti vieressäni odottelemassa. Tämän jälkeen oli sitten tuomarin arviointi vuorossa. Sagan “ongelma” on oikeastaan se, että neitimme on liian rauhallinen. Jos näin voi/saa sanoa. Toisin sanoen flättien melkin kuuluu hyppiä ja olla hieman villejä näyttelyissä. Varsinkin hännänheilutus kuuluu rodunomaisiin ominaisuuksiin jota flätin enemmän tai vähemmän tulee tehdä näyttelyissä. Meidän neiti kyllä osaa seistä paikallaan, mutta seisottuaan vähän aikaan, hän “vakavoituu” eikä heiluta enää häntää. Neiti pitää nätisti katsekontaktia ja niin edespäin, mutta tämä pieni villeys ja into puuttuu.
Tietoisena tästä lähdimme tuomarin eteen seisomaan. Niin kauan kuin oli lihapulla kuonon edessä Saga antoi tuomarin tutkia itseään kiltisti, mutta hampaat olivat sitten ihan eri juttu! Niitä ei kyllä kukaan vieras ihminen tule tonkimaan! Pienen ylipuhumisen jälkeen tuomari kyllä lopuksi sai hampaatkin katsottua. Mutta sitä täytyykin tulevaisuudessa treenata!

Sagan vahvuus on ehdottomasti juokseminen. Hän juoksee nätisti vierellä kevyin askelin vetämättä ja pomppimatta kuten monet muut flätit.

 

Kun kaikki oli arvosteltu yksitellen, kaikki saivat juosta vielä kierroksen kehässä. Tämän jälkeen tuomari kätteli pari koiraa, ja kesti hetken ennen kuin ymmärsin että nämä tippuivat pois ja me olimme Sagan kanssa neljän parhaan joukossa! Tämä oli erittäin suuri yllätys ja puolisokissa juoksutin Sagaa vielä kierroksen kehän ympäri,neljän parhaan kanssa.

                  

Neljän parhaan joukossa oli Sagan lisäksi hänen molemmat siskonsa! Juoksuttelun jälkeen tuomari alkoi jakaa voittoruusukkeita kolmelle parhaalle koirakolle. Ensin hän kätteli Sagan siskoa, jonka jälkeen luulin tämän voittaneen. Mutta heidän poistuessaan kehästä ymmärsin että olimme kolmen parhaan joukossa Sagan kanssa! Tämän jälkeen sai sitten joku vihreän ruusukkeen ja Sagan sisko Akka sai sinisen ruusukkeen. Tässä vaiheessa meikäläisen muistiin ei enää ole luottamista. Yllätys oli niin suuri kun näin koirakon koirakon jälkeen poistuvan kehästä, että hämärästi vain muistan tajunneeni minun ja Sagan voittaneen narttujen pentuluokan!!! Kuten alla olevasta kuvasta näkyy(ei mitään tietoa milloin se on otettu) shokki olikin aika iso! Meidän piti tulla Sagan kanssa tutustumaan näyttelyihin, ja sitten voitimmekin luokan ja saimme kunniapalkinnon!


En siis edes muista Sagan siskon saaneen ruusuketta ja kuitenkin he seisoivat vierelläni…!


Pentuluokan nartut sijoittuivat seuraavasti:
PEN 7-9kk (6)
1 KP, PNP1 Harvahampaan Laughing Wind
2 KP Harvahampaan Like a Hurricane
3 Pikestar’s Omenankukka
4 Angelique Tulip Rock On Fire
Chiccoxen Sound of Silence
Harvahampaan Look Like The Typhoon




Yllättyneinä ja shokissa suuntasimme sitten Sagan kanssa hallista ulos pienelle kävelylle. Aivan mahtava aloitus! Ainoa huono puoli tässä oli se, että jouduimme odottamaan iltapäivään asti rodun parasta pentu kilpailua, mihin Sagan oli tarkoitus osallistua kun kerran voitti narttu luokan.

Rodun parhaasta tittelistä kilpailee pentuluokkansa voittanut narttu ja pentuluokkansa voittanut uros. Jutun ironia oli siinä, että pentujen paras uros ei ollut kukaan muu kuin Sagan rakas veli Morris!


Laitoimme sitten Sagan autoon ja menimme sisälle katsomaan muita luokkia. Flätti näyttelyissä paras asia kyllä on sosiaalinen ilmapiiri! Monet tulivat onnittelemaan meitä voitosta ja saimme puhua monen koiraihmisen kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä.
Parin tunnin jälkeen kävimme pienellä metsälenkillä Sagan kanssa jotta hän hieman rentoutuisi ja saisi muuta tekemistä kuin autossa kököttäminen. Päivän mittaa selvisi kuitenkin valitettavasti että vaikka ROP(rodun paras) pentu kilpailu yleensä pidetään heti pentujen kehän loputtua, oli nyt päätetty pitää se viimeisenä eli vasta myöhään iltapäivällä. Lisäksi koko ohjelma oli n. kaksi tuntia myöhässä, joten Saga parka joutui odottamaan kuusi tuntia seuraavaa kehää.

Odotus oli pitkä ja neitimme kyllä väsyi vaikka autossa odottelikin nätisti. Mutta lopulta saimme astua kehään Morriksen vastapäätä.


Sitten oli samat jutut taas, ensin yhdessä juoksuttaminen, sitten tuomari katsoi Sagaa ja Morrista yksitellen ja sitten taas juoksemista. Tässä vaiheessa kyllä huomasi että Saga oli lopen uupunut, ihan niin kuin Matte myös. Eli kaksi väsynyttä aloittelijaa oli kehässä kilpailemassa.

Mutta hienosti Saga jaksoi yrittää tehdä parhaansa! Lopuksi saimme vastaanottaa vihreän ruusukkeen, ja Sagasta tuli VSP pentu, eli vastakkaisen sukupuolen paras pentu. Selkokielellä puhuen, hän sai toisen ijan kaikista pennuista ja ihana Morris veli valittiin ROP pennuksi! Aika ironista että sisarukset keskenään kilpailevat, mutta toisaalta hauskaa, ei ollut niin hirveästi väliä kuka voittaa!
Loppujen lopuksi oli ollut piiitkä päivä täynnä yllätyksiä ja odotusta! Mutta ihanaa oli ollut ja kyllähän se näyttelykärpänen puraisi toden teolla! Seuraavan kerran Saga on jo junnu luokassa, joten saa nähdä miten menee…

Vasemmalta yllä olevassa kuvassa: Harvahampaan Live Like a Thunder “Morris” ROP pentu, Harvahampaan Laughing Wind “Saga” VSP pentu.




Tämän jälkeen alkoi pitkä matka Vaasaan. Väsyneinä mutta onnellisena kiitämme tältä päivältä kaikkia mukana olleita ja varsinkin meidän taitavaa pikkuneitiä joka todellakin osaa yllättää! <3

Treeniviikonloppu

Tänä viikonloppuna oli tarkoituksena olla Espoossa ja ottaa rennosti Sagan kanssa. No suunnitelma ei mennyt aivan putkeen, sillä viikonlopusta tuli varsinainen treeniviikonloppu!

Perjantaina viestiteltiin Sagan ja Sagan veljen, Morriksen, isän omistajan Mariannen kanssa josko hän ehtisi trimmata Sagan ja Morriksen ennen seuraavan viikonlopun erikoisnäyttelyitä. Asiasta sovittiin, pisti Sagan autoon ja neiti olikin sitten ensimmäistä kertaa oikein trimmauksessa!

  

Neidillä olikin aikamoinen leijonakarva, joten kyllä hän näytti pieneltä trimmauksen jälkeen!

Tämä trimmaus oli siis ohjelmassa. Mutta sen jälkeen innostuttiinkin vähän treenaamaan perustottelevaisuutta, kun kerran meillä oli Sagan ja Morriksen kanssa niin taitava koutsi auttamassa! Marianne ja Leo ovathan pärjänneet mainiosti sekä näyttelyissä että Tokossa, joten treenit pystyyn vain!

Ensin harjoiteltiin hieman kuuliaisuutta ja remmin kunnioitusta, eli toisin sanoen että pennut eivät vetäisi hihnasta kävellessä. Saimme Sagan kanssa Mariannelta vinkin kokeilla noutajahihnaa, tavallisen kaulapannan ja hihnan sijan. Olen hieman ollut noutajahihnoja vastaan, varsinkin koska minulle tulee epävarma olo jos koira juoksee vapaana, eikä sillä ole kaulapantaa jossa on nimilappu ja puhelinnumerot jos koira karkaa. Saga ei ole edes yrittänyt karata kertaakaan, mutta on aina tämä jos…

Noh, yritimme kuitenkin noutajahihnalla. Saimme myös neuvon että aina jos Saga vetää hihnasta pysähtyy itse, ottaa remmistä kaksin käsin kiinni ja nykäisee. Tämä ilman mitään “ei” käskyä tai muuta kehotusta, jotta koira oppisi kunnioittamaan hihnaa. Tällä tavalla hihnasta tulle “the bad guy” eikä ihmisestä hihnan toisessa päässä. Kieltämättä oli tehokas oppitunti! Sagalle riitti kaksi nykäisyä ja sitten hän ymmärsi, etei hihnasta vedetä ja seurasi minua kuin varjo! Ihan ihmeellistä!

Kokeiltiin myös pitää koirat vapaana vuorotellen, ja kutsua ne luokse vaikka paikalla oli toisia koiria. Saga on tähän asti ollut aivan mahdoton toisien koirien kanssa. Jos hän näkee koiran, hän ryntää luokse ja haluaa leikkiä. No, tämän pienen remmi kurinpalautuksen jälkeen, riitti pieni “ei” jos hän tassutteli liian lähelle muita koiria, sitten hän palasi luokseni kuten ei koskaan muissa aikeissa ole ollutkaan!

Erittäin hyvä ja tehokas treeni kieltämättä!

Tästä sitten innostuttiin Morriksen omistajan kanssa treenaaman lisää, joten lauantaina tapasimme aamupäivällä treenaamaan samoja juttuja, ilman koutsia tällä kertaa.

 

Emme olleet vielä ehtineet hankkia noutajahihnaa Sagalle, joten tämä treeni sai toimia tavallisen hihnan ja pannan kanssa. Ensin otettiin kontaktia koiriin, ja sitten toinen meistä seisoi paikallaan, kun toinen kiersi hiekkakenttää ja treenasi seuraa ja kuuliaisuutta vaikka kaveri oli lähellä. Kyllä huomasi että Saga edellispäivänä oli ollut koulutuksessa! Vaikka huomasi että noutajahihnan kanssa kuuliaisuus oli 100% ja nyt ehkä 95% tavallisen hihnan kanssa, hän kuitenkin seurasi erittäin nätisti ja kuunteli käskyjä herkeämättä vaikka Morris istuikin lähellä katsomassa.

 

Oli kyllä aivan uskomatonta loppujen lopuksi että neitimme seurasi niin hyvin ilman hihnaakin, vaikka paras kaveri ja veli oli mukana häiritsemässä! Mutta vaikka se remmistä nykäiseminen tuntuukin välillä vähän kovakouraiselta, huomattiin että neitimme vain on sellainen joka tarvitsee vähän kurinpalautusta ja kovempia otteita välillä. Ja kuten ala olevasta kuvasta näkyy, hän ei vaikuta olevan hirveän pahoillaan asiasta.

Tosin löytyi myös tällaisia hetkiä, kun esimerkiksi Saga läysi pallon joka olikin sitten ihana aarre ja kiinnostavampi kuin mikään muu! Pari kertaa hän pomppi iloisena tiehensä pallo suussaan, eikä antanut ottaa kiinni. Siinä todettiin vain että lisää treeniä vielä…

Sunnuntaina sitten oli näyttelytreenien vuoro! Jos asia on mennyt joltakulta ohi, olemme siis ilmoittaneet Sagan hänen ihka ensimmäisiin näyttelyihin, Flättien erikoisnäyttelyihin Hyvinkäällä. Tällä kertaa treenasimme Mariannen kanssa, ja saimme pari hyvää vinkkiä. Ensimmäiseksi sain tietää että meillä näköjään oli vääränlainen näyttelyhihna, nimittäin Spanieli hihna… Kaikkea sitä nyt täytyy tietää että niitä remmejäkin on erilaisia eri koirille!

No onneksi saimme lainata Mariannelta “oikean” noutaja näyttelyhihnan. Sain myös vinkin kiristää sitä ja nostaa sen melkein Sagan korviin asti jotta juostessa olisi parempi kontrolli. Olen tähän asti juoksuttanut Sagaa löysällä hihnalla, eikä neiti ollut aluksi kovin vakuuttunut asiasta. Mutta pienen ylipuhumisen jälkeen hän kyllä juoksi ihan nätisti.

Koska näyttelyt on meikäläisellekin ihan uusi juttu seuraan herkeämättä kaikkia ohjeita mitä saan. Tähän asti olen saanut kuulla että ei kannata siirtää Sagan jalkoja kun häntä seisotetaan, vaan hän oppi sen ajallaan itse. No, nyt sain sitten kuulla toisen version, että jalkoja kannattaa siirtää. Kun sitä kokeiltiin, niin kyllähän siitä neidistä löytyikin näyttelykoiran ainesta! Valitettavasti en minä häntä silloin seisottanut, mutta emmeköhän opi tuon homman Sagan kanssa jossain vaiheessa.  

Aktiivinen viikonloppu oli, mutta antoi paljon! Tästä siis suunnataan vain etiäppäin!

 

Kuvassa Harvahampaan Laughing Wind, “Saga”, 8kk

Flättitreffit

Tigerin treffipäivän jälkeen tavattiin sitten kaikki kolme flätti kaverusta “koirasaarella”. Alfons, 5,5kk, on jengin pienin eikä päässyt edellisenä päivänä osallistumaan kaveritreffeihin, vatsataudin takia. Mutta onneksi pikkunen herra voitti taudin ja pääsi sitten toisena päivänä mukaan kirmaamaan ja riehumaan.

 

Vaikka kaverukset eivät olleet nähneet neljään viikkoon, huomasi heti etteivät he olleet unohtaneet toisiaan. Heti toistensa nähtyään, Saga ja Alfons riensi toisen luokse ja aloittivat heti riehumisen. Siitä huomasikin että Alfons oli nyt neljässä viikossa kasvanut. Yleensä herra nimittäin aina roikkuu Sagan niskakasvoissa kiinni, kun ei muuten pysy vauhdissa mukana, mutta nyt hän sai jopa Sagan alleen ja kaverukset juoksivat hippaa Tigerin kanssa saaren ympäri ja mäkeä ylös ja alas… Pakko oli olla kiitollinen siitä ettei kukaan muu ollut paikalla, niin hurjaa meno oli että joku tuntematon varmaan olisi ihmetellyt mitä niitä koiria vaivaa…

                            

Pari yhteiskuvaakin yritettiin ottaa, namin avulla saatiin kaverukset pysymään sekunnin tai pari aloillaan. Mutta kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, namikin houkuttelee enemmän kuin se paikallaan istuminen!

 

Myös kaikki kolme yhdessä leikkivät todella nätisti. Aika hauskaa kyllä on ajatella että kun hankittiin Saga, ei tunnettu ketään muuta flättiä. Mutta aivan sattumalta tavattiin Alfonsin kanssa koirasaarella kerran kun oltiin Sagan kanssa lenkillä. Alfons ja Saga tulivat heti erinomaisen hyvin toimen, ja rupesimme tapamaan saarella. Alfons vuorollaan tapasi Tigerin, taas sattumalta, ja sitten järkättiinkin oikea flättitreffi kerran. Ja siitä kaikki sitten alkoi. On kyllä ihanaa seurata kaikkien kasvamista ja edistymistä, sekä huomata ne rodunomaiset piirteet jokaisessa koirassa vaikka ne ovatkin ihan eri alueilta, eri kennelistä ja ovat muutenkin(kuten kaikki yksilöt) keskenään erilaisia.

 

Yllä olevissa kuvissa yritetään tällä kertaa saada kaikki kolme koiraa yhteiskuvaan. Innokkaita kun nämä flätit ovat, kestikin vähän ennen kuin saatiin kaikki istumaan… Kuvassa ensin Alfons hyppii namin perään ja sitten Tiger.

 

Tästä triosta voi ainakin todeta että Saga on kaikista pahin keppivaras. Hän yleensä hiipii lähelle kaveria, tämän pureskellessa jotain maukasta keppiä. Ja kun toinen nostaa päätään katsoakseen kuka ihme häiriköi hänen kepinsyöntiä, Saga on napannut kepin suuhunsa valon nopeudella…. Mutta nyt kun Alfons on hieman kasvanut, hän yleensä juoksee perään ja sitten alkaa vetoleikki kepistä.

Muuten huomaa kyllä noutamisinnon ja energisyyden kaikissa kolmessa koirissa. Eli aivan rodunomaisia spektaakkeleja ovat kaikki kolme!

Tiger, niin viisaana herrasmiehenä, ei yhtä paljon vetoleikeistä piittaa. Mutta nämä kaksi nuorta ovat aina toistensa kimpussa joko kepin tai frisbeen kanssa!

Loppujen lopuksi saatiin yksi onnistunut kuva tästä triosta. Vasemmalta: Alfons, 5,5kk; Saga, 8kk ja Tiger 3v.