Voiko tämä olla näin helppoa? Apua yllättävästä suunnasta.

Tiedättekö sen tunteen, kun olet jo kauan nähnyt paljon vaivaa yhden asian eteen ja sitten yhtäkkiä ilmestyy uusi mahdollisuus, joka tarjoaa saman asian mutta paljon pienemmällä vaivalla? Tai kun olet tottunut raahaamaan isoa taakkaa selässäsi kauan ja yhtäkkiä se poistetaan? Helpotuksen tunne iski hiljattain minuun, kun yllättävä tarjous ilmestyi vielä yllättävämmästä suunnasta!

Koiraurheilun talvikausi on väsyttävää aikaa jo ulkona vallitsevan pimeyden vuoksi, mutta myös treenien ajomatkan vuoksi. Olen jo monen vuoden ajan tottunut noin tunnin ajomatkoihin iltamyöhään ja alkuyöstä eri treenihalleihin jossain teollisuusalueiden perukoilla. Aina ei ole tuntunut maailman parhaimmalta idealta lähteä iltamyöhään ajelemaan kehä kolmosta päästä päähän, kun muu perhe on jo nukkumassa, mutta mitä sitä ei tekisi koiriensa vuoksi? Puolen yön jälkeen paluu kotiin noin kahden tunnin ajomatkan ja parin tunnin treenin jälkeen vain todetakseen, että herätyskello soi viiden tunnin kuluttua. Nykyään kaksijalkainen versio herätyskellosta soi vielä aikaisemmin... Usein onkin ollut aika nuutunut olo näiden treenipäivien jälkeen. Ihana treeniporukka on kuitenkin vetänyt puoleensa ja sen vuoksi kärsii kyllä yöajamiset.

                      

*Kyllä me olemme sen ajamisen arvoiset!*

Hiljattain sain veljeltäni viestin, jossa hän kertoi lapsuudenystävänsä äidin (joka myös tokoilee) ollessa aikeissa rakentaa omaa hallia aivan meidän lähialueillemme. Pidin tätä aluksi vitsinä, mutta kuullessani asiasta myös muualta otin yhteyttä veljeni ystäväni äitiin. Ilmeni, että hän oli kuin olikin rakennuttanut itselleen hallin, jonne oli meiltä vain vartin ajomatka. Siis vartin! Ja koska halli on oikeistaan vain hänen tarpeilleen rakennettu, saisin vuokrata sitä aina kun hän ei ole siellä treenaamassa.  Huomasin yhtenä päivänä ehtiväni lähettää töistä viestin, jos halli olisi iltapäivällä vapaa, napata koirat kotoa mukaan, treenata tunnin ja vielä palata kotiin inhimilliseen aikaan. Ehdin jopa poiketa kaupan kautta ja kuitenkin palata kotiin ennen iltamyöhään. Kyllä se 45 kilometrin vaihtuminen 7,6 kilometriin huomaa. Aikaahan on yhtäkkiä vaikka mihin! 

                           *Ei ole riemulla rajaa kun ei keskellä yötä tarvitse ajaa!*

                                                                                      *Halli ei ole maailman suurin, mutta meidän tarpeisiin sopiva. Ja mitä parasta- se on lähellä!*

Halli on uusittu kasvihuone, eli kylmä. Kuitenkin reilut 30 metriä pitkä, 10 metriä leveä ja pohjana keinonurmi. Voittajaluokan ruudun saa vielä mahtumaan, mutta mitään täysisoja EVL:n liikkeitä siellä ei tehdä. Meidän tämänhetkisten tarpeisiimme halli on kuitenkin täydellinen ja ajan säästyminen korvaa kaikki muut puutteet! Joka toinen viikko olemme edelleen "yövuorossa", eli ajelemme treenaamaan porukalla kunnolliseen isoon halliin. Mutta nyt on tarvittaessa katto pään päällä koko talven ja vielä lähellä.

Nyt on kuulkaas aikaa vaikkapa tämän blogin hieman ahkerampaan näpertämiselle. Olenkin saanut kiinnostavan yhteistyötarjouksen blogille, siitä seuraavassa postauksessa lisää!

 

Oikein ihanaa viikonjatkoa kaikille!

 

 

Yrittämisen ja erehtymisen kautta iloon

Päätimme sitten laittaa pisteen minun ja Sagan parin vuoden kestäneelle kisatauolle edellisellä viikonlopulla. Monen miettimistauon jälkeen uskaltaako vai eikö, nolaammeko itsemme vai eikö, tuli sitten ilmoitettua itsemme rotuyhdistyksen TOKO mestaruuksiin, jossa tottelevaisin koira kruunattaisiin tämän vuoden mestariksi. Koska nukkuminen on yliarvostettua, lähdimme lauantaina aamukuudelta ajamaan parin tunnin matkaa kohti Asikkalaa. 

Postauksen kaikki kuvat ovat c) Marianne Forsell.

                        

Asikkalan maneesi alkaa jo tuntua tutulta paikalta pitää kyseiset kilpailut, olemmehan järjestäneet mestaruuskisat siellä jo muutaman vuoden. Tänä vuonna tuomarina toimi tuttuun tapaan Ralf Björklund, erittäin sympaattinen tuomari, ja koiria oli ilmoitettu noin 14 kappaletta. Ei siis mikään hurjan iso koe tiedossa, mutta jylläävän koronan takia tämä oli hiukan odotettavissa.

Pienen koiramäärän takia, alemmat luokat saatiin nopeasti hoidettua, ja kohta olikin voittajaluokan vuoro. Nimestään huolimatta luokan kuudesta koirakosta vain tottelevaisin voittaisi. Onnenpekka ei ollut meidän puolellamme tänään ja olimme Sagan kanssa ensimmäinen koirakko, joka suoritti radan. Aikoinaan eräs viulunopettajani sanoi, että esityksessä tärkein on yhteinen alku ja loppu, mitä siinä välissä tapahtuu ei ole niin suurta merkitystä. Noh, aloitimme ja lopetimme Sagan kanssa kyllä yhdessä, mutta siinä välissä ehtikin tapahtua kaikenlaista. Ohjaajaa alkoi juuri ennen kehään menoa jännittää niin, että mietin kantaako jalat (ihan oikeasti mietin, keskeytyykö koe, jos esimerkiksi pyörryn kesken seuruun...). Alla seuraa tarkempi analyysi mitä siinä alun ja lopun välillä tapahtui:

Paikkis -9:

Valmistautuminen kokeeseen on mennyt hyvin, kun autossa matkalla kokeeseen muistaa, että tällainen liikekin on olemassa, emme ole muuten treenanneet sitä kokeenomaisesti ollenkaan. Mutta, osaamattomat treenaa vai miten se meni. Koira meni maahan, niin taisi se kuonokin mennä vähän turhan paljon, mutta pysyi ja nousi vasta käskystä. Miinuspiste nuuskimisesta, muuten hyvä.

Metallinouto 8 ,5:

Alkoi hyvin, ohjaaja ei heittänyt ketään kapulalla päähän ja Sagakin ylitti esteen. Esteen jälkeen alkoikin tapahtua. Koska valkoiset merkit hiekassa. Nämä olivat valtavan kiinnostavia ja Saganhan piti nuuskia ja tutkia näitä kummallisuuksia. Tuplakäsky palautti neidin tassut maan pinnalle, että olimmekin tekemässä töistä, ja kapula tuotiin turvallisetsi perille.

Kaukot - 6:

Tämä paljon pelätty liike. Koiran pitää toimia myös etäisyydellä. Sagalla tuuppaa tulemaan ikävä tässä ja etenee usein luokseni, mutta tänään hän pysyi paikallaan. Tosin i-s vaihto kaipasi tuplakäskyä ja s-i vaihdossa annoin väärän käsimerkin, jonka seurauksena Saga meni väärään asentoon. Ei ole helppoa pitää kaikki asiat oikein mielessä. Ohjaaja seuraavaksi koulutukseen.

Jäävät -8

Kunhan ohjaaja oppii luottamaan koiraansa, niin homma alkaa toimia. Turhat olan yli tarkistukset, että koira varmasti tekee työtä käskettyä, miinusti turhia pisteitä. Vähän tassuttelua Sagan suunnalta, mutta muuten hän osasi hommansa.

Ruutu- 0

Meni ruutun, pysähtyi jopa mitä olin epäillyt, ettei tee. Maahanenossa tuli blackout (koiralla, kerrankin ohjaaja oli kartalla) ja Saga asteli luokseni. Uusi yritys ruutun, ei mennyt hyvin. Kolmannella käskyllä meni maahan ja loppu otettiin treenimielessä. Pääsimme yhdessä maaliviivan yli ja ensimmäinen osio loppui siihen.

Linkki videoon

Tässä välissä koiralle palkka, vettä ja autoon. Ohjaajan syke alkoi palata normaaliin lukuihin oltuaan omissa sfääreissä. Jos luulin, että pahin oli ohi tässä vaiheessa, petyin. Hakiessani koiran autossa toista puoliskoa varten, alkoi jalkoja taas tutista ja syke nousta. Mietin, mitä jos tiputan tunnarikapulan vain koska sormet ovat kylmästä hiestä kankeat...

                                

Tunnari-0

Ei, en tiputtanut kapulaa. Mutta Saga päätti ottaa lisämatkaa kapuloille, olivat näemmä liian lähellä hänen mielestään. Tutkittuaan hiekkaa hieman kauempaa hän palasi kapuloille ja teki työnsä loppuun.

Luoksetulo - 6

Maahanmenosta lähti jostain syystä nousemaan takaisin perusasentoon, eikä ohjaaja parantanut asiaa antamalla sekä suullisen, että kehoavun. Loppu meni hyvin ja hyvä stoppi tuli.

Ohjattu nouto- 8,5

Sagan mielestä työmäärä ei vastannut palkkaa, mikä alkoi näkymään vireessä. Seuruu alavireinen, muuten nouti hyvin.

Seuruu -6,5

Perusasennot avoimet ja paikoittain vähän vinot, peruutusta saisimme myös treenata lisää, mutta se olikin jo tiedossa. Mitä enemmän pysähdyksiä, käännöksiä ja temponvaihteluita oli, sitä paremmaksi seuruu muuttui.

Kokonaisvaikutus 7.

Linkki videoon

Summasummarum, tulipahan osallistuttua ja rotuyhdistystä kannustettua! Mieleen painui taas mitä se TOKO oikeasti on. Ei pelkästään eri liikkeitä, vaan häiriöitä, pieniä osia ja yhteistyötä, joka kantaa kaiken tämän läpi. Saga ei ollut oikein kuulolla kehässä, eikä reagoinut käskyihin normaalilla intensiteetillä. Mitä luultavimmin otti itseensä jännityksestäni, onhan hän aina ollut herkkä aistimaan sellaista. 

Kiva päivä muuten, ainakin koesuorituksen jälkeen. Vikalistaa tuli päivitettyä, mutta harvoin koe on antanut niin paljon uutta motivaatiota treenaamisen. Joten uutta matoa koukkuun ja mitä näitä nyt on!

*Ex-tempore joukkue sijoitus toisena*

Orastavan kisaihmisen herääminen

Parin vuoden kisatauon jälkeen (toko, näyttelyitä ei lasketa) ja seuraavaan kokeen kolkuttaessa ovelle, on tietysti hyvä istua alas pohtimaan: miksi minä treenaan ja miksi minä kisaan? 

Treenaamiseen on helppo vastata. On mukavaa treenata, varsinkin kun on mukava treeniryhmä. Koirat pitävät siitä ja väsyvät hyvin aivojumpan jälkeen. Omasta puolesta tykkään tehdä asioita yhdessä S-tiimin kanssa ja pidän TOKOsta. Sen pilkun tarkkuus sekä viehättää, että väsyttää. Sillä sisimmässäni asuu pieni kontrollifriikki, joka pitää pienestä vääntelystä ja että asiat ovat just, eikä melkein. Tosin hermot eivät aina riitä tämän täydellisyyden tavoittelemiseen.Entä kisaaminen? Tämä on itse asiassa hyvä kysymys, sillä olen surkea kisaihminen. Ei siksi, etten siedä häviämistä (joukkueen nolaaminen ja omakohtainen totaali fiasko SM-kisoissa on asia erikseen...), vaan en oikeastaan välitä häviänkö vai voitanko. Toki, voittaminen on hauskaa, mutta onhan se itse koekin ihan kivaa puuhaa ja jos se sitten menee hyvin, tämä on lisäplussa. TOKO:ssa, niin kuin monessa koiralajeissa, on se hyvä puoli, että pitkälti kilpailee itseään vastaan. Voit jahdata ykköstulosta, mutta se on kisaa itseäsi vastaan. Lisäbonuksena voi mahdollisesti saada kiivetä palkintopallille! 

Mietin pitkään, ilmoittautuisinko flattien TOKOmestaruuteen lokakuussa. Emme ole kilpailleet pitkään aikaan, ja moni pikkujuttu on vielä liian epävarma saadakseen täydellisen tuloksen. Orastava kisaihminen alkoi kuitenkin heräämään sisälläni ja totesi, että mestaruudessa on monen monta tuttua, huipputokoilijoita joka iikka, ja kovat paineet pärjätä. Sillä et ole A. kilpaillut pariin vuoteen, joten kaikki odottavat miten pitkälle olette päässeet ja B. kaikki tietävät, että tätä voittajaluokkaa on treenattu jo jonkin aikaa ja olisi korkea aika saada tulos. 

Tosin, itseni tuntien tiedän, että jos en nyt pääse kokeeseen en varmaan koskaan mene (ainakaan lähitulevaisuudessa), koska kynnys tulee olemaan liian korkea. Tänä vuonna Sagalla ei kerrankin ole juoksuja mestaruuden aikaan, mitä hänellä on ollut nyt kolme vuotta putkeen, kokeessa on mukava tuomari ja ilmapiiri. Päätin siis heittää orastavan kilpailijani romukoppaan ja totesin, että osaamme mitä osaamme Sagan kanssa, menemme sinne katsomaan, miten kisaaminen sujuu pitkän tauon jälkeen ja vietämme mukavan päivän flattimaisessa tokohengessä. Emme ole mukana missään joukkueessa (ainakaan vielä), joten emme nolaa muita kuin itsemme. Pahimmassa tapauksessa, näen kokeen maksettuna treeninä (hintakin on suunnilleen sama, joten ero ei ole suuri. ;) ).

                                                                                *Rennolla meiningillä mennään* 

Monet odottavat minun starttaavan kahden koiran kanssa mutta totesin, että pysyäkseni jotakuinkin järjissäni taapero- uusi työpaikka-päiväkotiarki rumbasta, treenaan vain Sagaa koetta varten. Jos Simo olisi helpompi tapaus hänkin voisi tulla mukaan, mutta vielä on liian monta palasta auki. 

Vielä on muutama viikko aikaa saada liikkeet jotakuinkin kasaan, kunnes koittaa The TOKO viikonloppu. Voi olla, että tämän jälkeen orastava kisaihminen heräilee taas horroksestaan ja treenaamme tämän jälkeen ihan kilpailuhengessä. Mutta ensiksi otamme (tai yritämme...) rennon koesuorituksen alle, jossa tavoitteenamme on ehjä kokonaisuus, jossa sekä koiralla, että ohjaajalla on hauskaa.

Oletko sinä rento kisafiilistelijä tai kilpailuihminen henkeen ja vereen? Oletko osallistunut kokeeseen vain kokeillaksesi menoa?

 

Kompassiton koira, ohjaajan kuntotesti ja pennuntuoksua (+treenivideo!)

Tokon treenirintamaalta terve! Jonkin aikaa on vierähtänyt sitten edellisen treenipostauksen, joten ajattelin päivittää kuulumisia alkuviikon tokotreeneistä. Emme siis suinkaan ole lakanneet treenaamista, mutta usein olemme kesän aikana treenanneet yksin, jolloin kuva- tai videomateriaalia ei juurikaan tule otettua.

Alkuviikosta meillä oli treeniporukkamme kanssa treenit Sipoon Nikkilässä. Tällä kertaa meitä olikin vain kolme, josta S-tiimi olivat ainoat aikuiset koirat. Muuten seurassa oli kaksi nelikuukaista ihanaa flattipentua. Todella päteviä flatinalkuja joilla oli vielä pentutuoksua karvoissa. Melkein iski itsellekin pentukuume, mutta vain melkein.... Nikkilässä olemme löytäneet ison, todella hyvän nurmikentän. 

Sagalla oli teemana liikkuroidut, kokonaiset liikkeet. Hän sai ensimmäisessä setissä tehdä luoksetulon, jäävät ja tunnistusnoudon.

Luoksetulo:

Erinomainen vauhti, saisi pysähtyä napakammin. Toisella yrityksellä teki hyvän pysähdyksen (piti ottaa liike kolmeen kertaan, koska emme saaneet videota toimimaan...). Viimeisellä kerralla ok vauhti, mutta jäi lopussa miettimään jotain ja perusasentoontulo viivästyi. Itse täytyy muistaa antaa pysäytyskäsky aiemmin, koska iso koira nopealla vauhdilla tarvitsee kuitenkin fyysisesti tilaa pysähtyäkseen. Olen tosin hieman epävarma, kuinka aikaisin käskyn saa antaa, jotta koiran saa pysähtymään merkille? Kellään tarkempaa tietoa?

                                              * Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=Tb6cUtYeqQw*

Jäävät:

Liikkeestä maahan ja istu. Ensiksi sai palkan pelkästä seuruusta jatkaessamme seuruuta liikkurin käskyttämisen jälkeen, jottei ennakoisi pysähtymistä. Videolla tämä näkyy hyvin, kontakti tippuu liikkurin käskyttäessä. Tämän jälkeen otimme koko liikkeen. Seuruu ja maahanmeno hyvä, istuminen vähän takkuili, tätä olemme näköjään tehneet liian vähän. Ohjaajalla on isoja ongelmia muistaa millä puolella kartioita pitää kävellä. Tämä ei vain jää päähäni, enkä käsitä miten se voi olla niin vaikeaa Kellään jotain hyvää muistisääntöä sille?

*Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=Ou5qAvyD4Cc*

Tunnistusnouto:

Hyvä vauhti, nuuski hyvin eikä arvannut. Palautus ok, joskin kapulan ote oli hieman löysä, jonka seurauksena kapula tippui ottaessani sen pois.

Pieniä kauneusvirheitä, mutta suurin osa saimme hyvin korjattua heti ja oli oikein tyytyväinen neidin tekemisiin!

Simo vuorostaan sai tehdä vauhtinoutoa, kapulan pitoa ja tunnarin alkua.

Nouto:

Simolla on vähän hidas vauhti kapulalle, jota yritimme vauhdittaa tuplaheitolla. Eli appari heittää kapulaa minun jälkeeni vielä pidemmälle. Simo nosti kapulan erinomaisesti ja toi hyvin. Vauhtipalkkasin pallolle. Hiukan vauhti kiihtyi kapulan luo tämän avulla, mutta ei vielä olla siinä täydessä vauhdissa mitä etsin.

Kapulan pito:

Pitää kapulaa hyvin ja pureskelematta. Pieni ongelma on kapulan ottaminen. Usein joudun laittamaan kapulan Simon suuhun, sen sijaan että hän itse hieman pompahtaisi ja nappaisi sen suuhun. Olen yrittänyt treenata tätä, mutta heti "tositilanteessa” kokeenomaisesti tehden, Simo vakavoituu enkä saa häntä pompahtamaan. Vaihdoin paikkaakin pidossa, nykyään olen Simon edessä, sillä hän paineistui liikaa, kun kurotin sivusta antamaan kapulaa. (Video on toisesta treenikerrasta)

*Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=MbSvYDzoJNc*

Tunnari:

Oli hieman ihmeissään jonkun muun viedessä tunnarikapulan piiloon. Oli pieni kasa kapuloita edessä ja "oma" piilotettiin nurmikkoon. Etsi hyvin ja palautti erinomaisesti, mutta lähettäminen oli vielä epävarma. Ei oikein ymmärtänyt liikkeen olevan sama, jonkun muun viedessä kapulan.

Hieman lisää innokkuutta olisin toivonut Simolle, mutta kuuma sää taisi tehdä vauhdille tepposen. Muuten teki kivasti työtä.

Tämän jälkeen oli mukavaa istahtaa katselemaan pikkupentujen touhuilua ja yhdessä miettiä erilaisia treenikeinoja niille. Mikäs siinä nurmikolla auringossa istuskellessa, pentuja katsellessa ja koirajuttuja höpötellessä! Voisi maanantai-illan huonomminkin viettää.

*Ohjaajien treeninamit; vadelmia ja suklaakeksejä*

Toisella kierroksella Saga oli tulta ja tappuraa. Tosin se taisi mennä hieman ylikin....

Ohjattu nouto:

Vasen kapula oli pahasti hukassa. Näytimme pari kertaa kapulan, mutta kummasti se vain katosi uudestaan. Loppujen lopuksi tämä löytyi. Oikea kapula löydettiin ongelmitta. En tiedä mikä vasemmassa oli, vetikö takana oleva ruutu liikaa puoleensa (hyvin mahdollista...) tai pitääkö neidille hankkia kompassi. Muuten teki kivalla vauhdilla ja palautukset olivat hyvät.

Ruutu:

Ensiksi sai mennä ruutuun namikipolle, tämä innosti neitiä niin että korvat katosivat eikä stop käskyä kuultu. Toistolla parani. Loppuosan luoksetulo oli hyvä ja sai juosta pallolle.

Kaukot:

Ruoka takapalkkana. Teki oikein mukavasti vaihdot. Hieman yritti taas fuskata maahan-seiso vaihdolla siirtäen vain toista etutassua, mutta korjasi kun kerrattiin kriteerit.

Simon toinen sarja menikin oikein kivasti, kun aloitettiin se vauhdikkaasti.

Vauhdikas kentälletulo:

Facebook muistutti minua vanhasta kikasta, jota aikoinaan teimme Sagan kanssa. Appari pitää koiraa, ohjaajan juostessa kentälle. Appari päästää koiran ohjaajan juostessa ja ohjaaja kääntyy ja antaa sivulle käskyn. Tästä saadaan kivasti lisävauhtia ja innokkuutta koiraan, joka ainakin toimi erittäin hyvin Simolla! Teimme pari kertaa tämän harjoituksen ja Simo oli aivan innoissaan. Ohjaajan kunto taisi tosin loppua kesken...

Kaukot:

Oikein hyvin takapalkalle. Istumiseen nousu on vähän takkuillut, joten siitä palkkasin usein.

Ruutu:

Ensiksi motivoituna pallolla, niin että näki pallon viennin. Seuraavaksi pallo oli ruudussa puolipiilossa. Simpalla on outo tapa vilkaista ruutua mikrosekunnin, jonka jälkeen katsoo aivan muualle. Tämä sekunnin katse tosin taitaa riittää, sillä tyyppi juoksee tasaisen varmasti ruutuun. Vauhtia kaipaisin vielä lisää, joten siihen pitää keksiä vielä jotain (kyllä, olemme kokeilleet kilpailua, toimii hetken mutta ei montaa kertaa).

*Kylpy palkkioksi kuumista treeneistä!*

Olin oikein tyytyväinen Simon toiseen kierrokseen. Koira oli kuulolla ja teki hyvällä mielellä hommia. Molemmat koirat tekivät oikein kivasti, vaikkakin Sagan korvat katosivat toisella kierroksella jonnekin. On se vain aina niin paljon hauskempaa treenata porukassa kuin yksin!

Kolme askelta kohti kehitystä

Edellisessä postauksessa kirjoitin minun ja Simon ongelmista tokon suhteen. Vire oli matala ja koira laiskan puoleinen, eikä innostunut oikein mistään. Nyt olemme pari viikkoa treenanneet itse, jolloin olen ollut tarkkana erityisesti kolmen asian kanssa.

Ensimmäiseksi, kentällä tehdään vire ja motivaatio katossa. Olen palkannut heti koiran osoittaessa aktiivisuutta minua kohtaan. Liian matalasta vireestä olen viheltänyt pelin poikki, tehnyt temppuja, juossut karkuun ja kaikin tavoin yrittänyt aktivoida koiraa. 

Toiseksi olen pitänyt treenikerrat todella lyhyinä. Simo on saanut tulla kentälle, tehdä muutaman jutun ja sitten takasisin tauolle, ennen kuin minkäänlaista väsymystä tai tylsistymisen merkkiä ehtii tulla. 

Kolmanneksi tehdään tekniikkatreenit kotona. Perusasennon paikka, kontaktit, maahanmenon napakkuus ja mitä näitä nyt on. Kaikkea "pientä näpertämistä" missä matalampi vire ei haittaa, olemme tehneet joko kotona sisällä tai takapihalla. Näin koira saa tekniikkatreeninsä, mutta pitää vireen korkealla kentällä.

Miten tämä sitten on toiminut?

Teknisesti meillä on vielä paljon tekemistä Simon kanssa, mutta perusilme kentälle tultaessa on kuin eri koiralla. Alkuviikosta treenasimme koutsimme valvovan silmän alla, ja jo Simon tullessa autossa pois hän totesi, että Simo tulee nyt kentälle ihan eri asenteella kuin edellisellä kerralla. Treenasimme noin tunnin verran ja vielä tunnin lopussa Simo jaksoi olla aktiivinen ja motivoitunut. Treeneissä saimme apua etenkin muutamaan vauhtiliikkeeseen ja seuruuseen;

Ruutu:

Simo lähtee ruutuun kovaa mutta vauhti hiipuu matkalla, oli ruudussa mikä palkka tahansa. Menee laukalla loppuun asti, mutta ei täysillä. Kokeilin kilpailla sen kanssa pallolle ruutuun, mikä hiukan antoi lisäpotkua. Lopuksi otimme Sagan avuksi. Marianne piti Sagaa pannasta ja minä pidin Simoa ihan ruudun vieressä. Saga lähetettiin pallolle ruutuun, ajatuksena että nappaa pallon juuri Simon nenän edestä. Ja tämähän toimi! Simo lähti kuin tykin kuulasta ruutuun ehtiäkseen pallolle ennen Sagaa. Tästedes teemme siis tehokuurin kisaamista ruutuun, jonka jälkeen koitan ylläpitää samaa vauhtia ilman Sagan kanssa kisaamista.

Luoksetulo ja nouto:

Luoksetulossa Simo tulee hyvällä vauhdilla nähdessään lelun, mutta ilman lelua tulee maitolehmän laukalla. Muutaman vauhtipalkkauksen jälkeen kokeilimme ns. yllätyspalkkaa. Kutsun luokse tavallisen tapaan, mutta kesken liikkeen lähden juoksemaan pois, ja heitän lelun koiran lähestyessä. Poisjuokseminen tapahtuu välillä melkein heti koiran lähdettyä liikkeelle, välillä keskellä ja välillä liikkeen lopussa. Ideana on ylläpitää yllätyspalkka, eli koira ei koskaan tiedä missä vaiheessa palkka lentää.

Teimme saman asian noudon kanssa paitsi, että välillä pyysin Simoa hyppimään minua vasten kapula suussa. Kapulan Simo tiputti herkästi hyppiessään minua päin, mutta tässä vaiheessa emme kiinnittäneet siihen huomiota. Vauhti kuitenkin parani huomattavasti molemmissa liikkeissä.

*Helmikuu 2020...*

Seuruu:

Simon tekniikka tokossa seuraa aika lailla ajatusta "melkein-mutta ei kuitenkaan". Seuruussa tämä tulee hyvin esille. Kontakti on Simolla parantunut huimasti meidän tehotreeniviikkojen aikana ja seuraa liikettä, mutta jää auttamattomasti liian taakse liikkeessä ja on väljä. Olen yrittänyt vahvistaa oikeaa paikkaa palkan eri suunnalla, eri palkalla ja kaikilla kikka kuutosilla mitä olen keksinyt, mutta kuitenkin seuruupaikka on liian takana. Treeneissä kokeilimme kahta eri tekniikka, jotka sekoitettuani luulen auttavan Simoa. 

Ensiksi peruutan ja palkkaan Simon seuratessa namikättä ja pään ollessa oikeassa kohdassa. Ajatuksena "seuraaminen takaperin". Tämän jälkeen käännetään koira lennosta normaaliin seuruuseen. Aluksi palkka heti käännöksestä, mutta tulevaisuudesta muutaman askeleen jälkeen. Näin saan koiran aktiivisemmaksi seuruussa. 

Toisena ideana on pudottaa nami kainalosta. Periaatteessa sama asia mitä moni tekee lelulla, mutta namilla koska näin saamme enemmän toistoja, eikä liike katkea pallon heitosta yms. Tätä tehtiin aluksi vain kontaktin otosta paikalla, jotta oppisi palkan suunnan. Tällä saamme seuruupaikan tiiviimmäksi. Sekoittamalla näitä "aktiivisuus" ja "nami kainalosta-tiivis seuruu" treenitekniikoita toivon asennon parantuvan.

Tuntui todella hyvälle huomata koiran toimivan paremmin ja tiedostaa tehneensä oikein treeneissä. Nyt voimme jo ottaa seuraavan askeleen leikistä kohti "oikeaa tokoa". Paljon on vielä tekemistä tuon koiran kanssa, enkä ikinä uskonut pentuaikana meidän olevan tässä tilanteessa, missä joudun tekeväni kaiken aktivoidakseni Simoa. Mutta sitä ne leikkaukset teettävät, ja nyt näkyy jo valoa tunnelin päässä. Itselle on tärkeää muistaa pitää treenit tarpeeksi lyhyinä ja välttää tekniikkaa ja pikkuviilausta kentällä, niin emmeköhän tällä vuosituhannella pääse tunnelista pois.

Voiko koira olla liian kiltti? Kun ohjaajan on aika katsoa peiliin.

Toko on laji, missä koiran tulee olla keskittynyt, hyvässä vireessä ja innokkuudella työskentelvä yksilö. Samaan aikaa täytyy olla keskittynyt ja esimerkiksi malttaa haistaa kaikki tunnistusnoudon kapulat läpi, mutta olla valmis juoksemaan täyttä vauhtia määrätylle paikalle seuraavassa sekunnissa. Tämä vaatii koiralta kuuliaisuutta, hyvää virettä ja motivaatiota, sekä oikeaa asennetta. 

Flatin kanssa saa useimmiten tehdä paljon työtä juuri tuon hyvän vireen ja motivaation kanssa. Flatti on pohjimmiltaan suhteellisen vilkas koira, mutta toko ei sen luonteinen laji, jolloin matalavireisyys usein näyttäytyy sähläämisellä ja keskittymättömyydellä. Toisaalta flatti on myös hyvin kiltti koira, ja joillakin saadaan tehdä paljon työtä saadakseen oikean asenteen ja jopa hieman aggressiota esiin.

Simon kanssa treenaaminen on, erinäisistä henkilökohtaisista syistä, jäänyt vähän vasemman käden pikkurillille. On ollut terveyshuolia ja leikkauksia, jotka eivät ole juurikaan parantanut treenimotivaatiota hänen suhteensa. Tästä syystä minulla on nyt kotona kaksi vuotias flatti, jonka kanssa emme edelleenkään ole startanneet kokeessa, ja matka sinne on vielä pitkä. Simo on kuitenkin aina ollut flatiksi hyvin keskittymiskykyinen ja aika kiltti koira, mutta kuitenkin sopivan kokoisella moottorilla asennettuna. Viime aikoina olen kuitenkin kunnostautunut Simon suhteen, ja asetin itsellemme tavoitteeksi startata flattien tokomestaruudessa huhtikuussa. 

Enemmän treeniä -enemmän ongelmia

Rupesimme treenaamaan kunnolla tätä tavoitetta kohti. Mutta kuinkas ollakaan, mitä enemmän treenasin sitä enemmän pinnan alla ollut, treenejämme hiukan häirinnyt pikkuruinen ongelma kasvoi, kunnes jouduin tarttumaan härkää sarvista toteamalla, että meiltä puuttuu kokonaan pohja treenaamiseen. Leikkauksen jälkeen Simo on rauhoittunut paljon, mutta valitettavasti tämä koskee myös treenatessa. Hän teki työtä käskettyä, mutta puolella sydämellä, nätisti perässä tassutellen. Yritin hetsata leluilla ja nameilla ja käyttää kaikki kikka kuutoset, mutta en vain saanut Simon sisäistä, horroksessa olevaa karhua heräämään. En keksinyt tähän muuta syytä, kun että Simosta on kerta kaikkiaan tullut liian kiltti. 

Kun huomasin tulevani kotiin kertomaan useaan kertaan, että treenit menivät muuten hyvin, mutten saanut Simoa toimimaan haluamani tavalla, totesin että on aika tehdä jotain. Laitoin viestiä luottokoutsillemme, Mariannelle, joka lupasi auttaa meitä. Selitin ongelmamme hänelle, ja kerroin, etten keksi muuta tapaa kuvailla koiran tekemistä, kun että hän on liian kiltti. Yksi ilta, reilun tunnin treeni, paljon testailua sinne tänne ja iso purkki nameja, mutta iso kivi putosi harteiltani ja tunsin, että ehkä Simosta vielä tulee tokokoira. 

Totesimme, että nyt keskityn motivaation nostattamiseen erilaisilla tempuilla ja leikillä kentällä. Virettä voi muunmuassa nostattaa haukuttamalla Simoa (vinkkejä miten tätä opetetaan otetaan siis vastaan! Ruoan kanssa kun se ei toimi...). Palkkaan myös Simoa aina, kun hän on aktiivinen minua kohtaan. Olen opettanut myös häntä pomppimaan minua kohti käskystä. Kentällä teen tulen tekemään korkeassa vireessä todella lyhyitä treenejä, ja paljon motivaatiota nostattavia asioita. Tekniikkaa treenaamme ihan eri tilanteissa esimerkiksi takapihalla. 

*Kaikkensa antanut tokokoira*

Simon kaltaisen kiltin koiran kanssa tulee helposti treenattua liikaa tekniikkaa, vireen kustannuksella. Ja kyllä- olen ohjaajana joutunut katsomaan itseäni peilistä ja todennut, että varmaan näin on meilläkin käynyt. Leikkauksen myötä Simo on rauhoittunut vielä enemmän, ja siihen kun laittaa paljon tekniikkaa ja liian vähän motivaatio- ja vireen nostattavia treenejä sekaan, on soppa valmis. Jouduin ikäväkseni toteamaan, ettemme tule saamaan pakettia valmiiksi flattien tokomestaruuteen Simon kanssa, mutta sen sijaan olen erittäin iloinen huomatessani, että jo nyt Simon vire on noussut treenikentällä ja hän on paljon aktiivisempi minua kohtaan. Liikkeet täytyy vielä opettaa uudestaan tällä pohjalla, joka vie oman aikansa, mutta nyt voin treenata vahvalla pohjalla tuntematta koko ajan, että minun täytyy vetää koiraa perässäni. Ehkä meidät siis vielä nähdään Simon kanssa koekentillä tulevaisuudessa...!

Vinkkejä miten opettaa koira haukkumaan otetaan mieluusti vastaan! :)

Kuplasta ulos ja taas mennään!

Tammikuu tietää uutta vuotta ja uuden treeni- ja kilpailukauden aloitusta. Kilpailukaudella tarkoitan tässä sekä näyttelyitä, että toko kokeita. Viikon päästä on vuorossa tämän vuoden ensimmäinen näyttely Sagan osalta. Näyttelykausi korkataan kevyesti Turku KV näyttelyllä, jonne on ilmoitettu 44 flattia.... Kävimme muutama päivä sitten moikkaamassa Mariannea, joka trimmasi sekä Sagan, että Simon flatin näköisiksi. Simolle halusin myös kunnon trimmin, jotta saisin otettua uudet rakennekuvat. Viime kuvat taitavat olla pentuaikana otettuja.

Oli muuten hurjan hauskaa päästä vähän vauvakuplasta ulos juttelemaan koiraa pitkästä aikaa! Pikku M oli kyllä mukana, mutta tulevana mini-handlerina hän oli oikein tyytyväinen katsellessa Mariannen trimmaustuokiota. ;) Flattien tokokoe huhtikuussa tuli tietysti puheeksi, ja mainitsi varovaisen haaveeni osallistua molempien koirien kanssa (kunhan Saga ei taas aloita juoksuja silloin). Tiedän, että en ehdi treenata tarpeeksi tavoitteellisesti luokkavoittoa tai virheetöntä suoritusta varten, mutta toisaalta ehkä ehtisin treenata saadakseni hyvän kokonaisuuden.

*Saga, kieli keskellä suuta keskitytään*

Liikkeet Saga periaatteessa osaa, mutta onhan meillä paljon treenattavaa, kokonaisuuden puutteesta puhumattakaan. Simosta en niinkään uskalla sanoa mitään, kun hän ei ole ennen kokeessa käynyt. Flattien tokokoe tuntuu kuitenkin jotenkin sopivan matalan kynnyksen kokeelta, jotta uskaltaisin mennä kentälle nolaamaan itseni ja koirat... Toisaalta tuntuu siltä, että vien jonkun toisen, osaavamman, paikan kokeesta, mutta toisaalta tällainen "matalan kynnyksen" koe voisi olla hyvä kokemus meille reilun vuoden kisatauon jälkeen. Vaikka se sitten olisi maksettu kokeenomainen treeni. Mene ja tiedä, mutta ainakin koitamme treenata enemmän ajatuksella ja tavoitteellisemmin ja katsotaan mihin se kantaa.

                                                           *Harvahampaan On the Road Again, Simo, 2v*

*Harvahampaan Laughing Wind, Saga, 6 v.*

Trimmauksen jälkeen otimme kuvat molemmista koirista (Sagastakin edelliset rakennekuvat ovat otettu vuonna miekka ja kirves, jos ei näyttelykuvia lasketa mukaan). Seisotin Simoa, joka aluksi oli hieman ihmeissään mitä tässä pitää tehdä. En ole välittänyt pitää mitään näyttelytreenejä hänelle, kun kerran ei saa näyttelyihin osallistua. Pienen harjoittelun ja muutaman pompun jälkeen sain kuitenkin tassut paikalleen ja Simokin taisi ymmärtää, että nyt oli poseeraus kyseessä, eikä tokoilu.

*2v, 6v & 6kk*

Marianne seisotti Sagan, ja juuri kun olimme saaneet viimeiset kuvat otettua loppui pikku-M:ltä kärsivällisyys istua turvakaukalossa. Tässä tulikin vastaan pikkulapsiarjen todellisuus, versus jos olisin vain tullut koirien kanssa. Välttääkseni huutokonsertin matkalla kotiin, annoin M:n leikkiä hetken auton takakontissa. Tässä vaiheessa ei voi kun ihastella flattien toimintaa lasten kanssa. Sekä Saga, että Simo makasivat tyyneesti vieressä ja katselivat rauhassa, kun M peuhasi vieressä ja mietti heidän tassuja ja häntiä. Lopulta pääsimme kotiin asti uusien kuvien, trimmattujen koirien ja tyytyväisen äidin ja lapsen kanssa. Näin voi pienestä trimmaus- ja valokuvaustreffistä tulla perheen kokopäivän retki.

Treenianalysointi- meidän heikkoudet ja vahvuudet

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille! Täällä ruudun toisella puolella vuosi aloitettiin kevyesti 38 asteen kuumeella. Hieman katkerana olen katsonut muiden facebook- ja instagrampostauksia kun ovat aloittaneet uuden vuoden treenaamalla, itse kun jouduin perumaan vuoden ensimmäiset treenit sairastelun takia. Mutta ei voi mitään, ainakin sain enemmän aikaa kirjoittaa blogia!

Ja mikä olisikaan parempi tapa aloittaa uusi vuosi kuin analysoida tulevia treenejä? Mitä olemmekaan tehneet ja mihin pitäisi vielä panostaa. Olen yrittänyt pilkkoa toko kokeiden eri liikkeitä pieniin palasiin ja miettiä mitä kummankin koiran kanssa tehdä.

Saga:

Sagan vahvuus on ehdottomasti tottelevaisuus. Hän oppii liikkeet ja kuuntelee, mutta vire laskee helposti. Olen yrittänyt nostaa sosiaalisen palkan arvoa ja tehdä treeneistä lyhyitä, mutta intensiivisiä ja hauskoja jotta saisin mahdollisimman korkean vireen. Tekniikka harjoitukset ovat tietysti olleet eri treenikerroilla. Sagan mielestä työnteko ei ole sen arvoista, jos ei siitä saa ruokaa, joten sosiaalisen palkkauksen treenaamisessa on omat haasteensa. Loppusyksyn megalyhyillä ja korkeavireisellä treenikerralla, olen tieten tahtoen mennyt treenikentälle, ajatuksen tehdä vain muutama helpohko vauhdikas asia, ja palkata vain sosiaalisesti, jonka jälkeen jatkamme lenkille. Uskon tämän metodin sopivan Sagalle, ja ajatuksena on pikkuhiljaa pidentää treenejä ja lisätä haasteitä huomattuani kun/jos sosiaalisen palkan merkitys on kasvanut.

Siirtymiset ovat myös treenin alla oleva asia. Tämä oikeastaan liittyy hieman ailahtelevaan vireeseen, joten siirtymisien arvoa täytyy nostaa. Tätä treenasimme paljon yhdessä vaiheessa, ja ne olivatkin jo hyvällä mallilla, mutta laiska ohjaaja ei sen jälkeen ole vahvistanut niitä, joten ne ovat tietysti unohtuneet. Taas saa ohjaaja katsoa itseään peiliin.

Simo:

Simon suurin este kokeisiin on tällä hetkellä maahanmeno. Hän jää turhan kiinni käsiapuun ja otettuani käsiavun pois, herra ei menekään maahan. Tätä olen yrittänyt vahvistaa monella eri tekniikalla ja idealla mutta ei. Voi hitaasti tassutellen mennä tuplakäskyllä, mutta vauhdikasta pomppua en herrasta irti saa. Joten tätä treenaamme Simon kanssa paljon. Simon vauhvuus on ehdottomasti leikkisyys, mutta kuitenkin jonkun asteen keskittyneisyys (ainakin flattien mittapuulla).

Siirtyminen koirajonossa (esim. paikkikselle) on osoittautunut Simolle hieman haasteelliseksi. Olemme tehneet niin paljon työtä Simon keskittymisen eteen ja sen, ettei välittäisi muista koirista, joten nyt on muuttunut hiukan epävarmaksi ja jätättää seuruussa koirajonossa. Tämä on tullut esille vasta hiljattain, joten täytynee etsiä monta koirajonoa missä voimme tehdä positiiviset treenit.

Simon siirtymiset on aika hyvällä mallilla, mutta seuruussa haluaa unohtaa takapään pienen matkan jälkeen. Aloittaa siis hyvin, mutta muutaman metrin jälkeen siirtyy "lenkkimoodiin" ja kääntää takapäätä ulospäin. Asennon vahvistamiseksi olen palannut seuruutreeneihin aitojen viereen, jos saisi siitä tukea eikä pääsisi avautumaan samalla tavalla. Samalla yritän vahvistaa takapään käyttöä eri jumppaliikkeillä.

Uusin, ja yllättävin, haaste Simon kanssa on itse asiassa intensiteetti. Leikkauksen jälkeen Simo on rauhoittunut sen verran, että leikki ja tekee, mutta ei enää samalla intensiteetillä kuin ennen. Eli sitä täytyy työstää, jotta saisimme sen takaisin. 

Tämän lisäksi treenataan "vain" kaikki liikkeet valmiiksi koetta varten. Varovaisena haaveena olisi startata molempien koirien kanssa flattien tokomestaruudessa huhtikuussa, mutta aika näyttää ehdimmekö treenata tarpeeksi, jotta saisimme paketin kasaan siihen. 

Ohjaajana saan myös kehittyä siinä, että molemmat koirani palkkautuvat niin eri tavalla. Siinä missä Saga on ahne ja rakastaa ruokaa eniten maailmassa, haluaa Simo leikkiä ja repiä. Helposti tulee Simolle välillä kaivettua namit esille, mutta tuon yllä mainitsevani intensiteetin takia yritän itse palkata eniten lelulla.

Tällaisia mietteitä vuoden alussa. Mitä treenisuunnitelmia teillä on vuoden varalle?