Parin vuoden kisatauon
jälkeen (toko, näyttelyitä ei lasketa) ja seuraavaan kokeen kolkuttaessa
ovelle, on tietysti hyvä istua alas pohtimaan: miksi minä treenaan ja miksi
minä kisaan?
Treenaamiseen on helppo vastata. On mukavaa treenata, varsinkin
kun on mukava treeniryhmä. Koirat pitävät siitä ja väsyvät hyvin aivojumpan
jälkeen. Omasta puolesta tykkään tehdä asioita yhdessä S-tiimin kanssa ja pidän
TOKOsta. Sen pilkun tarkkuus sekä viehättää, että väsyttää. Sillä sisimmässäni
asuu pieni kontrollifriikki, joka pitää pienestä vääntelystä ja että asiat ovat
just, eikä melkein. Tosin hermot eivät aina riitä tämän täydellisyyden
tavoittelemiseen.
Entä kisaaminen? Tämä on itse asiassa hyvä kysymys, sillä olen
surkea kisaihminen. Ei siksi, etten siedä häviämistä (joukkueen nolaaminen ja
omakohtainen totaali fiasko SM-kisoissa on asia erikseen...), vaan en
oikeastaan välitä häviänkö vai voitanko. Toki, voittaminen on hauskaa, mutta
onhan se itse koekin ihan kivaa puuhaa ja jos se sitten menee hyvin, tämä on lisäplussa.
TOKO:ssa, niin kuin monessa koiralajeissa, on se hyvä puoli, että pitkälti
kilpailee itseään vastaan. Voit jahdata ykköstulosta, mutta se on kisaa itseäsi
vastaan. Lisäbonuksena voi mahdollisesti saada kiivetä palkintopallille!
Mietin pitkään, ilmoittautuisinko flattien TOKOmestaruuteen
lokakuussa. Emme ole kilpailleet pitkään aikaan, ja moni pikkujuttu on vielä
liian epävarma saadakseen täydellisen tuloksen. Orastava kisaihminen alkoi
kuitenkin heräämään sisälläni ja totesi, että mestaruudessa on monen monta
tuttua, huipputokoilijoita joka iikka, ja kovat paineet pärjätä. Sillä et ole
A. kilpaillut pariin vuoteen, joten kaikki odottavat miten pitkälle olette
päässeet ja B. kaikki tietävät, että tätä voittajaluokkaa on treenattu jo
jonkin aikaa ja olisi korkea aika saada tulos.
Tosin, itseni tuntien tiedän, että jos en nyt pääse kokeeseen en varmaan koskaan mene (ainakaan lähitulevaisuudessa), koska kynnys tulee olemaan liian korkea. Tänä vuonna Sagalla ei kerrankin ole juoksuja mestaruuden aikaan, mitä hänellä on ollut nyt kolme vuotta putkeen, kokeessa on mukava tuomari ja ilmapiiri. Päätin siis heittää orastavan kilpailijani romukoppaan ja totesin, että osaamme mitä osaamme Sagan kanssa, menemme sinne katsomaan, miten kisaaminen sujuu pitkän tauon jälkeen ja vietämme mukavan päivän flattimaisessa tokohengessä. Emme ole mukana missään joukkueessa (ainakaan vielä), joten emme nolaa muita kuin itsemme. Pahimmassa tapauksessa, näen kokeen maksettuna treeninä (hintakin on suunnilleen sama, joten ero ei ole suuri. ;) ).
*Rennolla meiningillä mennään*
Monet odottavat minun starttaavan kahden koiran kanssa mutta
totesin, että pysyäkseni jotakuinkin järjissäni taapero- uusi
työpaikka-päiväkotiarki rumbasta, treenaan vain Sagaa koetta varten. Jos Simo
olisi helpompi tapaus hänkin voisi tulla mukaan, mutta vielä on liian monta
palasta auki.
Vielä on muutama viikko aikaa saada liikkeet jotakuinkin kasaan, kunnes koittaa The TOKO viikonloppu. Voi olla, että tämän jälkeen orastava kisaihminen heräilee taas horroksestaan ja treenaamme tämän jälkeen ihan kilpailuhengessä. Mutta ensiksi otamme (tai yritämme...) rennon koesuorituksen alle, jossa tavoitteenamme on ehjä kokonaisuus, jossa sekä koiralla, että ohjaajalla on hauskaa.
Oletko sinä rento kisafiilistelijä tai kilpailuihminen
henkeen ja vereen? Oletko osallistunut kokeeseen vain kokeillaksesi menoa?
