Erilainen Lahti KV

On koiranättelyitä jotka jää muistoihin koska koira pärjäsi niin hyvin. Sitten on niitä jorka muistaa koska koira ei pärjännyt tai jokin ei sujunu päivän aikana. Tämän vuoden Lahti KV tulen muistamaan kahdesta syystä. Se oli Simon ensimmäinen, ja luultavasti viimeinen näyttely, Sagan tuloksista ei jäänyt myöskään jälkipolville kerrottavaa ja itse olin kipeä. Mutta ai että oli hauskaa!

*Mustat <3*

*Harvahampaan On The Road Again, Simo, 8kk*

Lauantaina makasin sängyn pohjalla kuumeessa, voimattomana enkä pystynyt edes käyttämään koiria ulkona itse. Illalla vointi parani sen verran, että päätin Buranan voimin lähteä näyttelyyn seuraavana päivänä. Sillä ei ollut väliä jos en pystyisi esittämään koiria itse, mutta halusin ainakin olla paikanpäällä. Onneksi N pääsi mukaan näytelmiin auttamaan roudaamisessa.

Flateilla oli kerrankin tarpeeksi iso kehä, vaikka omille voimille se postinmerkin kokoinen kehäkin olisi riittänyt tällä kertaa. Simo oli ainoa pentu 40:stä ilmoittautuneista flateista. Ei olla oikeastaan ollenkaan treenattu mitään näyttelyjuttuja kun ei näytä siltä, että miniherralla olisi näyttelyuraa tulossa. Tästä huolimatta minimies yllätti minut olemalla todella pätevä! Ei loikkinut ja riehunut hihnan päässä niin kuin yleensä tekee, vaan ravasi kuin vanha tekijä vierelläni ja antoi kiltisti tuomarin kopeloida itsensä läpi. Sijoitusta ei saatu kun toinen kives puuttuu, mutta oikein kiva ja koirannäköinen arvostelu. Arvostelu vapaasti suomennettuna:
Keskikokoinen uros, oikeanmuotoiset silmät. Hieman korkeuttaan pitempi. Hyvä karvanlaaatu. Vielä keskeneräinen, tarvitsee aikaa.

*Video Simosta kehässä*

Myös kasvistäti oli paikanpäällä ja yhtyi tuomarin kommenttiin, että Simossa on sen verran ikää että toinen kives tuskin enää laskeudu. Tämähän on ollut tiedossa jo jonkin ajan, mutta harmittaa kyllä aivan vietävästi kuitenkin. Halusimme varta vasten näyttelykoiran ja Simossa olisi siihen ainesta, pikku simpanssi on aivan isänsä näköinen pienenä. Mutta ei auta harmitus kun asialle ei voi mitään tehdä. Ainakin sain kerran nauttia siitä, että oli molemmat koirat mukana kehässä!

*Harmi*

 Omien koirien lisäksi sain esittää AVO urosta kokoomakehässä ja tetysti Harmia. Tässä vaiheessa alkoi huomata ettei omat voimat olleet ihan kohdallaan. Parin kehäkierroksen jälkeen alkoi voimat hiipua ja jopa hieman pyörryttää. N oli kehän toisella laidalla enkä saanut hänellekään viitottua että toisi juotavaa. Mutta onnekis oli vapaita tuoleja kehänlaidalla johon pääsin istumaan välissä ja keräämään voimia. Koirien esittäminen ei tainnut olla aivan priimaa omalta osaltani tänään, mutta ainakin Harmi sai ERIn. Tuomarilla oli muuten todella tiukka linja, EH:ita tuli enemmistölle ja vain viisi urosta ja kolme narttua saivat SA:n.

*Saga*

Sagan kanssa nolasimme itsemme totaalisesti kehässä. En tiedä mikä neitiin meni, mutta veti ihan kauheasti kehän keskustaa päin, enkä millään saanut sitä lopettamaan. EH tästä riehumisesti tuli ihan oikeutetusti. Yllättävän hyvä arvostelun Saga kuitenkin sai, huomioon ottaen esiintyminen, vain liikkeestä oli sanomista, muuten oli hyvä karvanlaatu ja kokonaisuus.

Itse olin tämän esiintymisen jälkeen aivan puhki ja N sai tuoda juotavaa ennen kuin taas pääsin jaloille. Mutta neljä koiraa sain kuitenkin esitettyä joten jokseenkin tyytyväinen sai olla päivän saldoon kun oma vointi otetaan huomioon.

Kehän loputtua laitoimme koirat häkkeihin ja suuntasimme shoppailukierrokselle. Mukaan tarttui possunkorvia, uusi lelu koirille (joka kesti 5 minuuttia kotiutumisen jälkeen...) sekä Naturis treenilihapötköjä. Luita ja treeninameja kun kuluu huomattavasti enemmän nyt kahden koiran kanssa niin täytyy aina yrittää hankkia näyttelyistä missä on hieman halvempaa.

Parin viikon päästä olisi sitten erkkarit luvassa Sagalle. Simo pääsee turistina mukaan pitämään tassuja pystyssä Saga-tädille.

Koira-arjen varjopuolia- auttaako some?

Blogissa on ollut, ja tulee olemaan hieman hiljaisempaa ja kuvattomampaa vähän aikaa. Syynä tietokone- ja kameran laturit jotka meidän nuorin S-tiimiläinen päätti lisätä ruokavalioonsa ja purra poikki kolmeen osaan... Olen pitkään pohtinut kirjoittaako vaiko en tätä postausta, mutta nyt kun kuvat ovat vähissä tämä tulee aika hyvään saumaan.

Simon kanssa on viime aikoina ollut aika paljon kaikenlaista eikä kahden koiran arki ole aina tuntunut auringonpaisteelta. Tässä vaiheessa muiden koiraihmisten ja treenikavereiden tuki on auttanut paljon. Mutta vastaan on myös tullut pari yllätystä miten muiden koiraongelmiin suhtaudutaan. Arkemme rasittavin huoli on, että yksinolo ei suju Simolta työpäivien aikana. Simo on ollut pienessä tilassa yksin, pääsi ulos tilasta Sagan luo ja veti kodin irtaimiston uuteen uskoon. Kokeilimme Sagan kanssa yhdessä pienessä tilassa samalla tuloksella (tekivät muuten hyvin yhteistyötä!). Kokeilimme jättää heidät Sagan kanssa rajoitettuun, mutta hieman isompaan, tilaan. Tämä toimi pari päivää mutta sitten oli taas paikat levällään vaikka olemme piilottaneet kaiken. Kotiin tultuamme pikku herra on ollut itse suloisuus, makaa tyytyväisenä matolla nakertamassa luuta tai lelua ja näyttää kaikinpuolin viattomalta. Tämän lisäksi Simollahan on allergia joka on hieman pahentunut (luultavasti voimme lisätä sianlihan allergialistaan) ja toinen kives on edelleen kateissa.

Mutta treeneissä tykkään todella paljon Simon tekemisestä ja pieni mies on innokas ja oppivainen mutta osaa kuitenkin keskittyä. Simo on myös tehnyt Sagalle hyvää, pieni kateus treeneissä on nimittäin antanut myös lisäpotkua Sagan treeni-intoon. Puhumattakaan siitä, miten paljon seuraa S-tiimiläisillä on toisistaan. Alkuvaikeuksien jälkeen he ovat nykyään kuin paita ja peppu, paitsi ruoka-aikana. ;)

Olen kysynyt apua muutamasta koiraryhmästä facebookissa tuohon yksinolo-ongelmaan, sekä muilta koiraihmisiltä. Enemmistö ihmisistä ovat olleet auttavaisia, ymmärtäväisiä ja myötätuntoisia. Antaneet vinkkejä, my ja tsempanneet. Mutta somessa tulee aina näitä henkilöitä esiin joita jään miettimään miten heidän ajatusmaailmansa oikein toimii, ja miksi ei joskus vaan voi jättää kommentoimatta. Esimerkiksi jos kysyn vinkkejä yksinoloon ennen kuin pentumme on rikkonut koko talon minua ei hirveästi auta se, että joku toteaa pitäneensä koiria vuodesta X eikä kukaan niistä ole koskaan tuhonnut mitään. Kiitos siis kommentistasi, tuliko itselle parempi mieli tästä? Se ei nimittäin auttanut minua yhtään kun kerran apua pyysin. Törmäsin myös kiinnostavaan kommenttiin koskien Simoa jos hänestä tulisi kivesvikainen. Keskusteltiin siitä, että kivesvikaisesta koirasta saa kasvattajalta pieni osa ostosummasta takaisin. Tähän joku kommentoi, että eihän se mitään auta koska koirasta ei koskaan voi tulla mitään valiota joten eihän koirasta sitten mitään hyötyä ole.

Kyllä, Simo ostettiin näyttely- ja tokovalion ura silmälläpitäen. Mutta! Simo on myös perheenjäsen ja vaikka pikku herra onkin aiheuttanut paljon vaivaa ja jättää lompakon tyhjäksi, on hän meille kovin rakas ja ihana treenikaveri. Prioriteetti yksi on saada terveys kuntoon ja sen jälkeen mietitään muita ongelmia. Saamme kuitenkin osallistua toko- ja nome kokeisiin vaikkei sitä valiotitteliä saada. Ja terveys on kuitenkin aina tärkein. Mielestäni yllä oleva kommentti osoittaa aika ahdasmielistä näkökulmaa. Ei koiran elämä voi olla hukkaan heitetty jos on muuten terve ja toimiva vain koska se ei saa titteleitä nimensä eteen.



Toisaalta löytyy taas ihania ystäviä jotka soittavat ja laittavat viestiä vain kysyäkseen miten yksinolo sujui siltä päivältä tai, että on keksinyt uuden idean mitä voisi kokeilla. Meitä on moneen junaan mutta en koskaan lakkaa yllättymästä miten erikoisia ja jopa hävyttömiä kommentteja ihmiset voivat somessa kirjoittaa, varsinkin koiraryhmissä, vain koska luulevat olevansa anonyymeja. Tositilanteessa  harvat ihmiset uskaltaisi sanoa samaa kasvotusten.

Mutta pohjasta ei voi tulla kuin ylöspäin vai miten se meni. Välillä taas on niin ylpeä noista mustista ja varsinkin nyt viikonloppuna Simo yllätti meidät positiivisesti olemalla todella pätevä sukujuhlissa! Kolme koiraa (Saga, Simo ja veljeni koira Hugo) ja 15 ihmistä jotka istuvat sohvilla kahvittelemassa ja rapsuttelemassa koiria. Ei ole muuten pikku flatille mikään helppo paikka olla rikkomatta tai kaatamatta mitään kun on niin kivaa tavata uusia ihmisä! Vähän tuli riehumista Hugon kanssa, mutta muuten Simo käyttäytyi erittäin hienosti ja totteli nopeasti kun käskettiin pois kahvittelijoiden luota, ettei iloisesti heiluva häntä kaataisi mitään. Myös Saga käyttäytyi hienosti ja sukujuhlien konkarina hän löysi nopeasti paikkansa kavipöydän alta ja jalkojeni päältä.

*Kuva lainattu netistä*

Tällaista tällä kertaa!

Oletko sinä ollut tilanteessa jossa apu ei aina ole tullut siitä suunnasta mistä odotit? Tai onko tavallisista poikkeaavia ideoita yksinoloon?

Kilpajuoksua ja merkin kaatoa, eli TOKOloma!

Pitkästä aikaan treenipostausta! Olemme tosiaan, upeasta säästä nauttimisen lisäksi, myös tokoilleet jonkin verran sekä ohjatuissa treeneissä, että omatoimisesti. Simon kanssa olen myös tehnyt muutamia noutotreenejä, mutta siitä lisää toisessa postauksessa.

*Paras treeniporukka uusissa pannoissa*

*Ja sama porukka edetäpäin. Vasemmalta Simo, Saga, Hertta, Lumi, Nuusa ja Norma*

Sagan kanssa olemme keskittyneet ruutuun, kaukoihin ja tunnariin, johon ollaan saatu uusia vinkkejä.

Ruutu: Oikean paikan löytäminen ruudussa ilman motivointia on Sagalle hankalaa. Bongauksessa ei ole mitään ongelmaa, mutta jos namippurkki ei ole houkutuksena jää neiti helposti liian eteen. Tällöin on riskinä, että etutassut tulevat nauhan ulkopuolelle maahan käskyn myötä, ja koko liike nollataan. Tämä tapahtui muun muassa flattien tokomestaruuksissa.

Lähdimme työstämään motivaation ja asenteen kautta. Ohjatuissa treeneissä Marianne piti Sagasta kiinni ja minä seisoin vieressä. Huusi käsky ja minä annoin ruutu-käskyn. Mutta Sagan sijaan minä juoksin ruutuun takanauhan luo taputtamaan maata, että "tässä se oli". Tämän ideana on tehdä kilpailutilanne koiran kanssa, missä koiralle tulee iso halu päästä ensin ruutun mutta ei tiedä koska pääsee juoksemaan ja koska ei. Tämä toistettiin pari kertaa kunnes Saga päästettiin juoksemaan ruutuun. Kriteerinä oli, että keskiviivan yläpuolella ei hyväksyttäisi pysähtymistä, vaan neidin piti etsiä itsensä niin taakse kuin mahdollista. Tämä toistettiin muutama kerta eri etäisyksistä. Tehtiin loppuviikosta omatoimitreeneissä samaa ja nyt vaikutti siltä, että lamppu syttyi ja ruudun paikka alkoi olla selvempi. En tosin tiedä kumpi saa enemmän kuntoa kun juostaan kilpaa ruutuun, koira vai emäntä ... Näillä kuitenkin jatketaan!

Kaukot: Kaukoissa tuntuu, että junnataan samassa paikassa... Seiso-istu vaihdossa ollaan otettu koroke käyttöön, jotta Saga ymmärtäisi tekniikan. Esimerkiksi saunan jakkara on toiminut hyvänä apuna kun on tarpeeksi korkea ja tukeva. Etutassut jakkaralle ja siitä käsky istumaan niin, että saa kunnolla etutassut alleen. Alkaa pikkuhiljaa tuottaa tulosta, ja neiti on ymmärtänyt mistä tekniikasta on kyse. Näitä jatketaan. Seiso-maahan vaihdossa ollaan otettu targetti takatassuille käyttöön- Josko ne sillä pysyisi paikallaan kun ei kerta crocsit tai paino tassujen päällä ole toiminut.

Tunnari: Verkko kapuloiden päällä on tuottanut tulosta. Enään ei hätiköi yhtä paljon kapuloiden kanssa. Tehdään paljon harjoituksia niin, että ensimmäisessä tunnarissa verkko päällä ja sitten ilman. Näitä jatketaan.

Simon kanssa ollaan työstetty merkin kiertoa ja kontaktia.

Merkin kierrossa pikku tyranni on vähät välittänyt kartiosta ja jyrännyt suoraan sen yli. Tai kiertänyt sen niin tiukkaan, että joutuu loikkaamaan kaatuneen kartion yli. Kokeiltiin laittaa namikuppi kartion taakse piiloon. Simo lähetetään kiertoon, ja juuri kun nappaa namin syöksyn kartion sivulle ja houkuttelen herran sen ympäri. Tämä on auttanut sekä merkin bongaamisessa, että kiertämisen ideassa. Kunhan pieni mies vielä malttaisi odottaa, että nami on laitettu piiloon eikä heti syöksyisi päälle... Mutta en voi valittaa, intoa ja virtaa tuosta pennusta löytyy kuin pienestä kylästä!

Kontaktissa on vielä häiriöherkkä, mutta on oppinut aika hyvin nostamaan katseen käskystä ja osaa pienessä häiriössä pitää sitä suhteellisen hyvin.

Kaikenkaikkiaan pikku-herra tarvitsee paljon häiriötreenejä mutta on innokas pieni oppija joka kuitenkin keskittyy hyvin ja on mielyttämisenhaluinen. Vaikka pikku-tyranni osaa olla todella rasittava kotioloissa tykkään todella paljon sen tekemisestä treeneissä! Ja eiköhän se joskus rauhoitu kotonakin... :)