Joulukortit- pinterestkuva vs todellisuus

Itsenäisyyspäivän pidemmän vapaaan kunniaksi päätimme N kanssa ajella Vaasaan tervehtimään N perhettä siellä. Koska tulemme olemaan koko joulun etelä-Suomessa tapaaminen oli samaan aikaan hyvä ajoitus vaihtaa joululahjoja yms. Koska eteläisessä Suomessa ei silloin vielä ollut lunta maassa päätin, että otetaan samalla jouluvalokuvat Vaasassa. Kerrankin saataisiin hieman valkoista joulukuviin.

Olin löytänyt pinterestistä kuvan jossa koira oli aisoissa potkukelkan edessä poron lailla. Tämä näytti mielestäni todella kivalta, ja aloin heti päässäni soveltamaan tätä kuvaa meidänkahden mustan kanssa. Miten olisi jos toinen musta (Simo) olisi poro, tai toinen musta (Saga) istuisi potkukelkalla pitämässä ohjia suussaan? Tällainen kuva oli pakko laatia! Oli vain muutama ongelma; etelässä ei ollut lunta, minulla ei ollut potkukelkkaa, eikä aisoja tai muita asiaan kuuluvia remmejä. Päätin, että lenkkeilyvaljaat ja -hihna saavat toimia aisojen sijaan. Uupui vielä potkukelkka ja lumi. Potkukelkan voisin varmaan saada lainaan, mutta lumi ei tunnetusti aina tule pyynnöstä. Siksi Vaasanreissu tulikin juuri oikeaan saumaaan. Sieltä kun löytyi sekä potkukelkka että lunta. Autossa kohti pohjoista totesin tosin, että olin ollut niin tarkka kameran, tonttulakkien ja muiden tavaroiden kanssa, että valjaat ja joustohihna jäivät kotiin. Tarkistin muutaman flattituttavan kanssa jotka asuvat Vaasassa, mutta heilläkään ei ollut valjaita. 

Kuvauspäivänä kävin ensimmäiseksi tarkistamassa paikan. Päivä oli aika pilvinen, joten sain hiukan joustaa paikkavalinnassani ja unelmastani lumisestä matsästä valon puutteen takia. Kävi myös ilmi, että Vaasan luonnosta ei löydy haluaamaani isoa tasaista alustaa. Joka paikassa oli kiviä, kallioita tai muita muhkuroita kuvan tiellä. Kun paikka loppujen lopuksi löytyi, oli aika ottaa koirat, N, ja tavarat paikan päälle. Anopilta olin onneksi saanut lainata lampaantaljan ja pari lyhtyä rekvisiitaksi. Ajatuksena oli teettää Simolle valjaat narusta, mutta emme saaneet niitä mitenkään nätisti laitettua, joten perus hihna sai toimia. Tämän jälkeen opastin N miten hänen tulisi toimia ja asettaa koirat jotta saisin kuvat. Loppujen lopuksi tehtiinkin niin, että minä laitoin kameran asetukset valmiiksi ja opastin valokuvauskulman N:lle ja minä asetin koirat. Hieman haasteita antoi potkukelkan pieni istuin johon Saga ei ihan uskaltanut istua. Loppujen lopuksi sain kuitenkin neidin paikalleen kuvauksen ajaksi.

 *Rekvisiitan asettelu*

 *"Siis pistäisittekö vähän vauhtia siellä, tylsää!"

Halusin oikeastaan yllä olevan tyyppisen kuvan, jossa koko potkukelkka näkyy. En kuitenkaan ollut tyytyväinen taustaan, joten N päätti kokeilla ottaa edestä kuvia. Tässä välin tosin Simolta meni hermot odottamiseen joten koko setti piti järjestää uudestaan...

 *Pää juuri oikeaan asentoon, että sarvet pysyvät päällä..."

*Unohdin ottaa kamerasta autofokuksen pois kun N vaihtoi kuvakulmaa...*

En ole tainnut koskaan aiemmin suunnittellut yhtä kuvaa näin paljon ja panostanut rekvisiittaan, sekä yksityiskohtiin. Koko kuvaussessio vei reilun tunnin, eikä lopputulos ollut loppujen lopuksi ihan pinterestkuvan näköinen. Mutta olen kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen.

Tämän kuvan myötä haluamme toivottaa kaikille lukijioille oikein mukavaa joulua ja riemullista uutta vuotta!

T: Johanna, Saga ja Simo

Uusi aluevaltaus: SNJ:n rallytokomestaruus

Syksyllä järjestettiin treeniporukallemme rallytokon tutustumiskerta josta kerroinkin jo aiemmassa postauksessa. Koska treeniporukkamme on täynnä puolihulluja flatti-ihmisiä jotka sen enempää miettimättä hyppäävät tuiki tuntemattomaan ja osallistuvat kaikennäköisiin karkeloihin, löysimme yhdessä ilmoituksen SNJ:n rallytokomestaruuksista joulukussa. Sanomattakin selvä, että tämän yhden rally treenikerran jälkeen piti ilmoittautua kokeeseen, ei yhden vaan kahden koiran kanssa!

Kameraa ei valitettavasti ollut mukana, joten kaikki kuvat ova kännykkäräpsyjä ja Riitan tai Sarin käsialaa.

Ajattelin, että rallyn alokasluokka voisi olla hyvä koeharjoitus Simolle koska koiran täytyy olla kytkettynä. Mutta minulla oli myös Sagalle taka-ajatus kokeen kanssa. Neiti on viime aikoina jotenkin mennyt lukkoon toko kokeissa, eikä tee ollenkaan siinä vireessä mitä treeneissä tekee. Olen luullut että oma jännittäytyminen on ollut osasyy, mutta viime aikoina en olekaan jännittänyt paljon. Koksa rallyssa on paljon temppuja ja tehtäviä kesken seuruun ajattelin, että tämä opettaisi neidille että myös kesken seuruun voi tapahtua eri tehtäviä. Tämä toivottavasti nostaisi virettä samaan tasoon kun treeneissä.

Kokeen treenimäärä oli kyllä minimissä, itse priorisoin hallitreeneissä tokon liikkeittä ja rallya tuli välillä tehtyä kotona, kun muisti. Simo kanssa harjoiteltiin enimmäkseen istumista ja maahanmenoa ohjaajan kävellessä koiran ympäri. On niin mahdottoman jännää kun emäntä kävelee ympäri etät pakko kääntyä näkemään minne hän menee! Molempien koirien kanssa harjoiteltiin sivulta eteenistumista, sekä saksalaista käännöstä. Muut liikkeet olivatkin, enemmän tai vähemmän, tuttuja tokosta. Pari päivää ennen koetta tehtiin kokeenomainen rata koirien kanssa. Simon kanssa olisimme saaneet mitalin yleisön parhaasta viihdyttäjästä, Sagan kanssa meni sitten oikein hyvin, mitä neiti oli niin korkeassa vireesssä että rupesi keulimaan kun piti istua eteen.

Kokeen suurin haaste oli oikeastaan Simon oikeanlainen valmistautuminen. Sagan kanssa en koskaan tee pitkiä lenkkejä ennen koetta, mutta oli jotenkin tunne, että Simo saattaa sitä tarvita... Sagan kanssa otettiin koe enemmin treenin kannalta, enkä viitsinyt tehdä sen suurempia kisavalmistautumisia.

Alokasluokka alkaisi vasta 14:30 joten aamulla oli hyvin aikaa tehdä kaikenlaista. N vei Sagan lyhyelle kävelylle ja itse lähdin Simon kanssa kunnon metsälenkille. Noin yhden maissa lähdimme kohti koepaikkaa jotta olisimme hyvissä ajoin ostamassa koekirjat yms. Paikanpäällä oli jokseenkin tympeä respatäti jolta ensimmäiseksi sain haukut koska en ole merkannut rokotussivut passissa mitenkään. Toiseksi sain haukut koska Simon passin kannet on purtu rikki (passi itsessään siis ihan ehjä, vain kannet ovat puoliksi syöty, ja olen monesti tarkistanut, että toimii kuitenkin rokotuskorttina kunhan ei pyri ulkomaille rikkinäisen passin kanssa). Noh, kun tästä oltiin selvitty sain tietää, että kaikki alokasluokan koirat piti mitata ja sirut tarkistaa samaan aikaan. Siis minunko pitäisi tulla kahden häslän flatin kanssa samaan aikaan tarkistukseen? Kysyin jos mitenkään olisi mahdollista tuoda ne yksitellen, toisen odotellessa autossa, mutta ei. Molemmat piti tuoda samaan aikaan. Simo, joka ei vastaavassa tilanteessa ole ennen ollut, oli aivan hilpeänä. Hirveästi ihmisiä ja koiria, ja kaikki ovat tulleet hänen vuoksi tänne! Pakko moikata ihan kaikkia! Hiukan kesti ennen kuin sain kaksi hilpeää koiraa ja kassit jotenkin inhimillisesti laitettua nurkkaan ilman, että ne hyppivät kaikkien päälle. Lopuksi selvittiin tarkistuksesta ja tein Simolle eri keskittymisharjoituksia, että unohtaisi muut koirat (yritys olikin hyvä, toteutus eri asia...) ja Sagalle muutaman seuruu pätkän. Saga olikin todella hyvässä vireessä ja Simo...noh..hän oli oma itsensä. ;)

Tämän jälkeen oli rataantutustumisen vuoro, joten laitoin koirat hetkeksi autoon. Saimme kiertää radan kerran tuomarin kanssa ja hetken itseksemme ja kysellä tuomarilta kaikki mitä mielessä pyöri. Kun rata oli tullut tutuksi hain Simon autossa joka starttaisi toisena. Käveltiin ympäri ämpäri ja koitin saada tyypin kuuntelemaan minua. Hetken päästä alkoi näkyä valoa tunnelissa vaikka oli niin jännää! Ensimmäisen koiran selvitettyä radan menimme lähtöviivalle odottamaan. Simo oli innokas, mutta keskittyi todella hyvin koko radan ajan. Kehuin paljon koko radan läpi ja käytin käsiapuja, ja näin ollen selvisimme koko radan läpi hengissä ja yhdessä! Saksalaisen käännöksen jouduin uusimaan, koska Simolle tuli valtavan kiire eteenpäin, ja yksi 360 asteen käännös oli kyllä jonkunmuun muotoinen kuin ympyrän, mutt akokonaisuudessaan olin todella tyytyväinen pikkumiehen menoon elämänsä ensimmäisissä kisoissa! Niin juokseminen taidettiin selvittä kahdella jalalla pomppien, mutta mitä pienestä...Simolla oli ainakin kivaa! Paljon kehuja ja sitten pienimies autoon.

Seurattiin muiden menoa hetken, kunnes tuli aika hakea Saga autosta. Neiti olikin luokassa toiseksi viimeinen. Lämmittelyalueella oli hyvässä vireessä, mutta huomasin heti kehään siirtyessäni, miten vire laski ja neiti meni jotenkin lukkoon. Kuunteli kyllä, mutta ei ollut ollenkaan yhtä iloinen ja yhteistyöhaluinen kuin muuten. Edellinen koirakko oli kaatanut pujottelun ensimmäisen törpön, ja onneksi huomasin tätä ennen lähtöäni, ja pyysin tuomaria nostamaan sen. Muuten hyvä, mutta eiköhän neiti mennyt nuuskimaan sitä kävellessämme siitä ohi. Onneksi ei kuitenkaan kaatanut. Ensimmäiset kolme tehtävää meni jotenkin horroksessa, Saga käveli sivulla mutta ei ottanut kontaktia eikä ollut jonkin mukana. Teki kuitenkin liikkeet käskystä. Kolmen tehtävän jälkeen hän jotenkin heräsi henkiin ja radan puolessa välissä alkoi jo näkyä samaa intensiteettiä ja virettä jota on treeneissä. Eli loppu hyvin kaikki hyvin, vaikkei parhain suoritus näin tokosilmillä katsoen. Mutta täm hieman vahvisti sitä mitä epäilin, että rallytoko voisi auttaa Sagan kisavirettä koska itse en näissä kisoissa jännitä ja lisäksi niissä tapahtuu enemmän aisoita ja saa kehua koiraa.

Tuloslistalla näin että olimme molempien koirien kanssa saanet tuloksen. Simo sai 77 pistettä, josta olin todella ylpeä! Saga sai täydet 100 pistettä ja suureksi yllätyksekseni voitimme koko luokan. Tuomari ei ollut rokottanut tötsän nuuskimisesta, koska se olisi pitänyt nostaa ennen meidän kehään tuloa. Tämä oli mielestäni todella reilusti tehty tuomarilta.

Kiva ja erilainen kokemus kaikenkaikkiaan ja sain olla ylpeä molemmista mustista. Simo kanssa on vielä paljon tekemistä ennen kuin päästään tokokentille, mutta tämä on mielestäni oikein oiva alku ja hyvää harjoitusta sitä ajatellen.

Rehellinen koira-arki

Tiedätte kuinka mediassa on ollut paljon pihetta siitä, etä sosiaalisessa mediassa näkyvä arki on sitä "ihanne-arkea" eikä näytä todellisuutta? Tämä asia taka-ajatuksena ajattelin kertoa tämän päiväisen ihan rehellisestä koira-arjesta. Vaikka koira-arki enimmäkseen onkin mukavaa, on sillä, niin kun kaikilla asioilla, myös varjopuolensa. Joskus vaan tulee niitä päiviä vastaan kun näistä karvaisista kavereista voisi teettää rukkaset tai myydä halvalla torilla. Tänään oli sellainen päivä...

Olen ollut pari päivää töistä poissa flunssan takia, ja oppilaat olivat sopivasti ylösalaisin kun on ollut sijainen eikä rutiinit ole pysyneet. Todella pitkäksi venyneen työpäivän jälkeen suuntasin väsyneenä kotiin koirien luo jotka olivat olleet todella kauan yksin, omatunto kolkuttaen. Päästin SImon huoneestaan ulos riehumaan Sagan kanssa ja istahdin hetkeksi alas. Ulkona oli kylmä ja pimeää, eikä millään houkuttaisi lähteä ulos. Puin kuitenkin koirille heijastinliivit päälle, itselle pari kerrosta vaatetta ja otsalampun. Ja eikun menoksi.

Pirtsakka ilma piristi koiria jotka säntäsivät sinne tänne alusta asti kuonot maassa. Ensimmäiset parisataa metriä on aina vähän taistelua, ennen kuin molemmat saa tarpeensa tehtyä ja muistavat taas käytöstavat. Suunnattiin kohti metsää jotta molemmat saisivat rauhassa päästellä pahimmat höyryt pois. Otsalamppu päälle, hihnat pois, ja menoksi. Kaksi heijastinliiviä sinkosi sinne tänne metsässä kävelessäni polkua eteenpäin. Hetken kävelyn jälkeen havahduin siihen, ettei oikeastaan mitään enää kuulunut. Vihelsin, mutta en saanut toivomaani reaktiota. Mahtoi joku kiinnostava tuoksu pidättää heitä, ajattelin. Tänne-käskyllä alkoi jo kuulua rapinaa metsästä ja Simo loikkasi iloisesti luokseni. Sagaa ei näkynyt. Huusin uudestaan ja vihelsin. Tänne!, nyt heti tänne!, nami! ja ruokaa! -käskyt eivät tuottaneet toivottua tulosta. Saga joka ei-koskaan, ei siis koskaan, ole karannut, tulee yleensä siinä vaiheessa, kun äänestä kuulee että nyt alkaa emännällä mennä hermot. Mutta ei tänään. Mietin, josko neiti olisi jäänyt heijastinliivistä kiinni johonkin puskaan eikä pääse irti. Ei olisi ensimmäinen kerta. Laitoin Simon hihnaan, ja lähdimme etsimään Sagaa. Muutaman sadan metrin päästä neiti tuli oikein tyytyväisesti maiskutelle kävellen meitä kohti. Oli näköjään löytynyt jotain ihanaa syötävää. Pidettiin lyhyt palaveri neidin kanssa, josko käskyjä totellaan vai ei, ja jatkoimme matkaa.

Otsalampusta alkoi tietysti kaiken kukkuraksi akku loppumaan joten koirat saivat luvan pysyä polulla. Muutama kilometri menikin oikein hyvin, kunnes huomasin Sagan poikenneen polulta ja tallusteli metsän syvyyksiä päin. Komensin tänne, mutta sanaa ei kuulunut ja neiti jatkoi matkaansa. Jonkun eläimen ihanan jätöskasan äärellä löysin hänet tyytyväisesti maiskutellen, eikä neidillä ollut aiettakaan tulla käskystä luokse. Pidettiin astetta vakavampi keskustelu mukamas tottelvaisen neidin kanssa, että mihin niitä korvia oikein on luotu. Loppumatka sujuikin hiukan paremmin, eikä Saga lähtenyt omiinpäin uudestaan.

*Minäkö tottelematon?!"

Lenkin lopussa tulee käveltyä lenkkipolun vierellä muutama kilometri, jonka viereisellä nurmisella "kaistalla" koirat melkein päivittäin juoksevat vapaana. He ovat tottuneita olemaan piittamatta ihmisistä ja muista vastaantulijoista. Tämän ihanan karkumatkalenkin jälkeen tosin molempien kuonot kävivät tiuhaan tahtiin, jäljestäen jotain maassa. Välillä käytiin metsässä, kunnes emännän karjumisesta tultiin takaisin. Lopulta kyllästyin tähän leikkiin ja molemmat joutuivat hihnaan. Lenkin loppupäässä odotti vielä pikkukoirien martta-kokous ja kuoroharjoitus, noin seitsemän pikkukoiran kerääntyneen kesken tietä, monien verraten äänensä kestävyyttä haukkumisharjoituksilla. Nämä piti vielä ohittaa melkein ojanpohjaa myöten kävellen. kaksi flattia puskien eri suuntiin moikkaamaan pikkukoiria, jotka eivät tietysti voineet siirtyä. Tarvitseeko mainita että loppulenkki tehtiin armeijantyylisellä lyhyellä hihnalla?

Kotona sitten mustat asettuivat matolle, katsoivat emäntää suurilla ruskeilla anteeksypyyntöjä täynnä olevien silmien kanssa. Eihän sellaisesta katseesta voi olla sulaamatta. Vaikka ne voisi välillä myydä oikein halvalla. Mutta vain välillä... ;)

*Onneksi edes toinen tottelee välillä...*

Tällaista tänään, hieman rehellistä koira-arkea ja avautumisen tarve!
 Ps. Kaveri ilmoitti että häneltäkin löytyisi välillä kaksi mustaa halvalla myyntiin jos tarvetta on...

Muistia ja linjatreeniä

Kävimme Simon kanssa hiljattain Jaanan ja Lucky-flatin kanssa treenamassa muunmuassa markkeerauksia ja muistia. Tästä sain rutkasti inspiraatiota omiin nometreeneihin, ja näitä asioita ollaankin sovellettu S-tiimin kanssa lähiaikoina.

Sagalle pyrin aina tekemään pienen maltti- tai seuruutreenin alle, ettei neiti mene ihan oman päänsä mukaan. Malttia pitäisi oikeastaan treenata paljon enemmän, mutta ei auta kun se on emännänkin mielestä tylsää. Simon kanssa taas otetaan perustottelevaisuutta, esimerkiksi luoksetuloa, perusasentoa yms. Tämän jälkeen vasta aloitamme dummien kanssa treenaamisen.

Ideana on ollut heittää pari dummya (yksi kummallekin koiralle) markkeerauksena tarkkaan paikkaan. Koirat ovat saaneet opetella käskyn "muista" , jonka jökleen pieni kävelypätkä seuraavaan kohteeseen jossa taas parin dummyn markkeeraus. Hieman päivästä riippuen olen tehnyt noin kaksi tai kolme muistipaikkaa. Yksin treenatessa tällainen treeni asettaa hieman haasteita, mutta olen jopa saanut N mukaan treenaamaan Sagaa kerran. Tai no, se treeni loppui siihen että pellon omistaja(?) hääti meidät pelloiltaan pois, mutta se on eri tarina se (selvennykseksi vielä, että olen aina luullut meidän "treenipeltojen" olevan kaupungin omistuksessa ja ollut siellä vaikka kuinka monta kertaa, mutta tällä kertaa kävi näin).

 *N ja Saga*

 Kun muistimarkkeeraukset on heitetty, kävellään takaisin ensimmäiselle pisteelle, josta lähetetään linjalle ja dummyn luo. Simo on yllättänyt minut muistillaan, arjessa kun hänellä tuuppaa välillä olevan kultakalan pituinen muisti. Pitkät matkat aiheuttavat vielä epäröintiä välillä, mutta pienellä kannustuksella tekee hienoa linjahakua. Palautuksissa on vielä viilomista, mutta nekin ovat paranemaan päin kunhan ei kierrokset nouse liikaa.

Saga on varma tekijä joka ei anna periksi. Vaikka dummy olisi meren pohjalla kilometrin päässä hän hakisi sen epäröimättä. Tämä itseluottamus tosin aiheuttaa hieman flattimaista viisautta, kun neiti usein luulee tietävänsä ohjaajaa paremmin miten hommat tehdään ja missä ne dummyt on (aika usein emäntä tosin on ollut oikeassa...vielä!). Linjan ideaa neiti ei aivan ymmärrä, vaan lähtee turhan helposti laajenemaan hakua. Muistitehtävät toimivat paremmin, koska silloin on tarkka päämäärä, ja aivoja on heiton ja haun välissä jouduttu käyttämään jolloin tekee hyvin. Mutta esimerkiksi sokkolinjassa lähtee helposti omatoimiseen hakuun.

 *Tuli vähän muuta kuin koiria kuvattua hakutreenin aikana*

Nämä tehtävät ovat olleet helppoja tehdä lenkin ohessa, ja koirat ovat nauttineet perustreenien vaihtelusta.  Viime viikonloppuna ulkoilutin kameraakin pitkästä aikaa, mutta treenaaminen ja valokuvaaminen samaan aikaan ei ihan ottanut onnistuakseen. Onneksi tuli muutama kiva otos joka näkyy tässä postauksessa.

Kilpailu arjen kelloa vastaan

Viime postauksesta onkin aikaa. Syynä ulkomaanmatka, sekä kiirettä koirien kanssa. Miten- se selviää tästä postauksesta. Olen miettinyt tämän postauksen tekoa jo jonkin aikaa. Otiskon vaihtoehtona voisi myös olla "sekalauma tai narttulauma- on siinäkin pulma!" Tai: "narttu-vai uroslauma, edut ja haitat." Mutta aloitetaanpas ihan alusta.

Muutama viikko sitten suuntasimme N kanssa Kreikkaan, Karpathoksen saarelle viikon aurinkolomalle. Koirat olivat niinkin lähellä kuin Tampereella hoidossa. Tässä huomasimme taas miten vaikeaa on A. saada koira viikoksi hoitoon, ja B. saada kaksi koiraa viikoksi hoitoon. Iso kiitos vielä Liisalle joka pelasti tilanteen! Päivää ennen matkaa ajoin S-tiimin kanssa pari tuntia Tampereelle ja takaisin. Toiset koirat olivat Sagasta todella kiinnostuneet ja Liisa kysyikin jos Saga tekee juoksuja. Vakuutin, että vasta kuukauden päästä pitäisi aloittaa. Eli ei syytä huoleen. Simo päätti heti jättää itsestään lähtemättömän vaikutuksen ja merkkasi sisälle noin neljä kertaa. Matolle. Siis urokset! Sinne koiruudet kuitenkin jäivät ja lähdimme matkaan. Viikon puolessa välissä sain Liisalta viestin, että Sagalla on alkanut juoksut. Siis miten meni näin omasta mielestä?! Onneksi oli enää muutama päivä kunnes kotiudumme eikä Simo ollut juoksuista moksiskaan.

*Hussella ja Simolla on pakkaamisen prioriteetit kohdallaan!*

Kotona pidimme koirat muutaman päivän yhdessä tavalliseen tapaan. Simo ei ollut Sagasta hirveän kiinnostunut, mutta neiti sen sijaan kävi kokoajan tyrkyttämässä itseään Simolle. Parin päivän kuluttua totesimme, ettei tästä tule mitään ja laitoimme koirat eri huoneisiin. Toinen oli meidän kanssa, ja toinen portin takana. Yöt Saga vietti portin takana, ja työpäivien aikana oli Simon vuoro. Toisena viikkona Simo alkoi olemaan todella stressaantunut ja innostunut ja kyykytti vain portin vieressä. Tätä hän teki jonkin aikaa kunnes ymmärsi, ettei portin läpi pääse.

Mutta miten lenkit? Juoksujen alussa pystyimme tekemeään lyhyen aamulenkin, hihnassa, molempien kanssa. Mutta sitten koitti taas aika ottaa molemmat erikseen. Silloin alkoi kilpailu arjen kelloa vastaan. Aamulenkeillä päätimme aina N kanssa kumpi ottaa kumman koiran, mutta iltapäivien pitkät lenkit jäivät minun harteille, N tehdessä niin pitkiä päiviä. Puolentoista viikon ajan juoksin siis töistä kotiin, käytin Simon pienellä pissalenkillä, että sai pahimmat höyryt pois, kävelin tunnin lenkin Sagan kanssa, laitoin Sagan telkien taakse, vaihdoin koiraa, ja sitten toisen tunnin lenkin Simon kanssa. Kesällä tämä varmaan toimisi paremmin, mutta kun ulkona on pimeää, sateista ja koleaa, ja haluaisi mieluuten käpertyä peiton alle kotona, alkoi nämä megapitkät ulkoilutuspäivät todella vaatia veronsa. Sisällä olin useimmiten noin kello 20 aikaan jolloin pitäisi vielä jaksaa tehdä ruokaa ja töitä. Sanomattakin selvää, että koirien treenaaminen ja talon siivous jäi toissijalle tämän ajan aikana. Monet kysyivät jos emme saisi toista koiraa hoitoon juoksujen ajaksi, mutta tosiasia on, että emme. Äitini on allerginen, appivanhemmat asuvat noin 400 kilometrin päässä ja muilla flatti-tutuilla on valmiiksi jo monta koiraa tai pentu. Tarkoitushan olisi että Simo leikataan, mutta tällä hetkellä meillä ei riitä taloudelliset resurssit siihen, eli sitä odotellessa!

*Saga ja Simo saivat Liisan koirien lisäksi leikkä Simon Peetu-veljen kanssa, sekä Peetun omistajan toisen koiran kanssa*

*Veljekset kuin ilvekset; Simo ja Peetu-veli*

Mutta ei mitään huonoa ettei hyvääkään! Simolle on tehnyt valtavan hyvää saada lenkkeillä ainoana koirana. Muuten lenkkeilemme aina yhdessä molempien koirien kanssa. Simon mielestä toiset koirat ovat aivan huiput, ja voikin lähteä koiran perään vaikka tämä olisi kiloetrin päässä. Pienimies kun on niin kovapäinen, että ei auto huudot eikä kiroilut että jättäisi muut koirat rauhaan. Simohan ei haasta riitaa, eikä ole aggressiivinen, vaan haluaa moikata ja kutsuu leikkiin. Kun kävelee molempien koirien kanssa en ole oikein saanut kunnolla puututtu tähän oikeaan aikaan, sillä Saga otta heti itseensä jos rupean räyhäämään (hänen mielestä) syyttä. Nyt kävelimme siis Simon kanssa ihmisten ja koirien keskellä vapaana, räminpurkki toisessa kädessä ja namit toisessa. Ilman räminäpurkkia täytyy vielä vähän testailla mutta muuten Simo oppi tässä ajassa ohittamaan ihmiset ja koirat nätisti, ilman hihnaa. Yllätykselliset tilanteet, jos koira tulee yllättäen vastaan enkä itse ehdi saada Simoa sivulle, ovat vielä haastavia. Mutta ehkä vielä nekin korjaantuvat. Nyt olemme ainakin päässeet ison askeleen eteenpäin.

Tällä viikolla ovat juoksut loppuneet, eikä yhteinen lenkki koirien kanssa ole koskaan tuntunut niin luksukselta kuin ensimmäinen yhteinen juoksujen jälkeen! Riitti, että kerran oli tehnyt pitkän metsälenkin eikä tarvinnutkaan kotiin tullessa vaihtaa vielä toiseen koiraan ja tehdä sama lenkki uudestaan. Ai että, mitä arjen luksusta! Toivonmukaan Simo on leikattu ennen Sagan kevään juoksuja, niin pääsisimme vähän helpommalla.

 *On se rankkaa olla viikon hoidossa!*

Tsemppiä kaikille vuoden pimeimpään aikaan! 

Uusi laji- uudet haasteet!

Tällä viikolla olemme korkanneet hallikauden. Eli tervetuloa taas jäätävän myöhäiset talvi-illat ja yöt jotka aherretaan treenaillen koska kaikki järkevät ajat ovat varattuja tai vähintään tuplahintaisia myöhäisiä iltojen nähden! Vielä ei tosin olla päästy aloittelemaan ihan myöhäisempiä treenejä, sunnuntaina oli jopa inhimilliseen aikaan treenit. Mutta emme suinkaan treenanneet tokoa sunnuntaina (ehei, maanantait ja torstait ovat tokoilua varten keksitty!), vaan kokeilussa oli täysin uusi lajituttavuus. Laji, joka sai siivet alleen ja yltänyt koirakansan suosioon. Arvasitko jo? No kyllä, rally-tokoa käväistiin kokeilemassa!

*Simo ja Lumi pusuttelupisteellä*

Treenikaverimme Jenny oli järjestänyt rally-tokoilevan treenikaverinsa meille esittämään kyseistä lajia. Kyseessä ei siis ollut virallinen koulutus, vaan treeniporukan hömppä idea kokeilla tätä uutta "muotilajia". Tiedän että monet "ei-kilpaihmiset", sekä monet tokoilijat ovat innostuneet tähän lajiin. Olen hiljaa itsekseni ajatellut, että joskus voisi olla hauskaa kokeilla mitä se touhu on. Tietämykseni ennen tutustumiskoulutusta oli seuraava:

- Rallyssa on kyltit joita pitää lukea vauhdissa 

- Kylteissä olevat temput suoritetaan kyltin edessä tuomarin määrämässä järjestyksessä (tässä tulikin mieleen kun nuorempana piti esteratsastuksessa aina opetella esterata. Radan muistaminen olikin usein se jännittävin juttu kisassa)

- Kaikilla on 100 pistettä suorituksen alussa, josta sitten vähennetään pisteitä eri kömmähdyksien takia.

- Jossain luokassa on jonkin sortin "käytösruutu" ( jostain blogista luin että siellä oli ollut pizzalaatikkoja häiriönä?)

*Kuva lainattu netistä*

Tiedossa ei siis ollut paljon kehuttavaa. Tutustumistreeneissä kävimme ensiksi rally-tokon säännöt läpi. Flatilla ei saa olla noutajahihnaa (emmehän me omista muuta hihnaa!?) ja pannan täytyy olla luokollinen, ei kuristava tai puolikuristava (kaikki tokopannat meillä on puolikuristavat...). Vaatteissa ei saa roikkua mitään. Namit ja lelut saa olla taskuissa suorituksen aikana, mutta luonnollisesti eivät saa tippua sieltä. Näistä asioista voi saada hylätyn. Tässä kohtaa minusta oli erityistä se, että kukaan ei kerro jos olet tehnyt jonkun asian jonka seurauksena suorituksesi hylätään. Toisin sanoen voit tehdä muuten täyden pisteen suorituksen mutta, kun tulet maaliin ja katsot ilmoitustaululle voi olla, että sinut on hylätty heti kun tulit radalle. Koska oli väärä panta. Tai roikkuva esine. Tai vääränväriset vaatteet (huomaa sarkasmi...). Tässä lajissa pitäisi siis varmaan tavata säännöt tarkkaan läpi, sillä ne ovat mielestäni täynnä niin sanottua nippelitietoa. Moni varmaan ihan hyvällä ajatuksella siihen laitettu, mutta omaan päähän kuulostaa siltä, että sääntöjen laatijalla on ollut tylsää.

                                                                                   *Kuva lainattu netistä*

Sääntöjen jälkeen kävimme eri kylttejä läpi ja teimme pienen radan johon tutustuttiin. Opin, että käytösruutua ei vielä ole alemmissa luokissa. Useimmat liikkeet tai temput olivat tokoilijalle tuttuja, mutta esimerkiksi saksalainen täyskäännös, sekä sivulletulo oikealta olivat uusia asioita. Myös pysähtyminen ja esimerkiksi koiran vieminen eteen ilman istuutumista siinä välissä, tulee olemaan omaan tokopäähän vaikeaa. Sitä ollaan nyt nelisen vuotta jankattu että koira aina istuutuu perusasentoon kun ohjaaja pysähtyy... Se mikä tosin tekee rallysta helpon oloisen (tai ainakin alemmat luokat) on, että koiralle saa rupatella niin paljon kun jaksaa ja haluaa, ja saa antaa käsiapuja. Tokopäähäni en sitten millään meinannut uskoa tätä, sehän meinaa sitä, että jopa Simo olisi miltei kisavalmis rally-tokon alokasluokkaan.

Kävimme radan koira kerrallaan läpi kouluttajan kanssa. Luulin, että Sagalla ei tulisi olemaan mitään ongelmaa, mutta mahdollisesti Simolla jokunen liike aiheuttaisi päänvaivaa. Kiinnostavaa oli kyllä miten erilailla koirat reagoivat tähän ihan uuteen tilanteeseen. Simo, joka ei vielä ole tokoillut niin kauan j ajolle esimerkiksi perusasento ei ole niin juurettu päähän, pärjäsi oikein hyvin. Käsiapujen avustuksella hän liikkui molemmilla sivuilla ja edessä oikein nätisti, kättäni seuraten. Ainoa haaste oli oikeastaan kylttien tuoma häiriö, sekä liikkeet missä piti kiertää koira. Simo kestää sen että menen vierelle, mutta emme ole vielä päässeet siihen pisteeseen, että olisin koiran takana (eikä sitä kyllä olla treenattukkaan...). Juokseminen sujui kahdella jalalla pomppien, eli ellei juoksemisen tyyliä olla presisoitu säännöissä, saimme siltä radalta hyväksytyn tuloksen. ;)

Saga taas on niin juurtunut tokoon ja siihen, että kaikki tapahtuu vasemmalla puolella. Kun neiti pääsi hirmuinnolla kentälle ja huomasi ensimmäisen kyltin, oli jopa häiriötreenatun tokokoiran pakko katso mitä ihmeen roskaa hänen tokokentälleen on lentänyt! Melkein pystyin kuulemaan kuinka Sagan aivoissa raksutti kun käänyttiin sinnetänne, kierrettiin tötsiä ja tehtiin spiraaleja, että mitä ihmeen tokoa tämä on?! Edessä istumiset, saksalainen ja oikealta tuleminen perusasentoon tuotti Sagalle vaikeuksia. Hän ei yhtä herkästi kuin Simo seuraa kättäni, eikä ymmärtänyt sitten alkuunkaan miksi ihmeessä nami menee oikealle jos kerran pitää mennä perusasentoon. Muutaman kerran namihoukuttelun jälkeen hänkin taisi ymmärtää jutun jujun, ja siirtyi helposti eteeni.

Kaikenkaikkiaan alokasluokka vaikuttaa, rehellisesti sanoen, todella helpolta kun on tokotaustaa.Ylemmistä luokista en vielä osaa sanoa, mutta ymmärtääkseni myös avoin luokka on helppo. Kun kerran koira on alossa kytkettynä ja sille saa rupatella uskon, että rally-toko kilpailu voi olla oikein hyvä portti tuleviin tokokokeisiin Simolle. Sagalle se voisi tuoda mukavaa vaihtelua treenaamiseen. Neiti kun helposti kyllästyy jankkaamaan samoja liikkeitä. Alokasluokka on ainakin käytävä kokeilemassa molempien koirien kanssa, aika sitten näyttää jaksammeko tehdä sen enempää. Toko kun kutenkin on päälajimme. Mutta aika näyttää!

 Harrastatko sinä rally-tokoa? Mitä vinkkejä antaisit aloittelijalle?

Ajatuksen tasolta käytäntöön ja kokeisiin asti?

Loppuviikosta saimme koirien kanssa nauttia ihanan aurinkoisesta syyspäivästä ilman sen suurempia aikatauluja. Tällaisista parin tunnin kiireettömistä metsä-/peltolenkeistä on vierähtänyt liian pitkä tovi. Sekä emäntä, että koirat nauttivat oloistaan ja sain taas hieman kuvamateriaalia kerättyä. Tosin mustien koirien valokuvaus aurinkoisella pelloilla ei ollut maailman helpoin asia, varsinkin kun pilvisyys vaihtelee. 

Nuorten koirien katselmuksen jälkeen olen taas saanut enemmän motivaatiota nometreenien suhteen. Myös peltolenkeille tuli dummyt otettua mukaan, ja treenattiin malttia sekä pillikuuliaisuutta valokuvauksen ohella. Sagalla ja Simolla olen saanut aloittaa nometreenaamisen aivan eri tavalla. Varmaan siksi on olo ollut hieman epävarma Simon suhteen, eikä niin paljon ole tullut treenattua kuin olisi pitänyt. Mutta nyt ollaan taas saatu uudet ideat ja eväät peliin miten jatkaa Simon kanssa. 

Sagaa ei olisi pentuna voinut dummyt ja riistat kiinnostaa vähemmän ja sain tehdä hurjan määrän töitä että motivaatio nousisi ja neiti ottaisi riistan suuhun. Tänä päivänä motivaatiota on taas hieman liikaakin ja suu käy hieman liiankin paljon... Sagan vahvuus on tosin aina ollut tottelevaisuus. Kun sai motivaation nostettua, on neiti aina tehnyt mitä häneltä pyydetään, tykkäsi sitten siitä tai ei. Ei ole säheltänyt turhia vaan aina kuunnellut minun käskyjäni. Simo taas on pienestä pitäen ollut rohkea ja innostunut noutaja, mutta täysi säheltäjä. Palautuksien kanssa ollaan saatu, ja saadaan, tehdä paljon töitä. Eli motivaatita löytyy vaikka muille jakaa, mutta se perustottelevaisuus on vielä treenattava erikseen.

Mutta mitä kuuluu NOME treenirintamaalle juuri tällä hetkellä?

Saga läpäisi taippari helposti parisen vuotta sitten. En ollut ajatellut nomepuolelle mitään sen kummempaa jatkoa, mutta monet ovat yrittäneet kannustaa meitä jatkamaan kokeisiin. Tämä on toistaiseksi jäänyt ajatuksen tasolle, mutta nyt on pieni kiinnostuksen kärpänen iskenyt kokeita kohden. Jää nähtäväksi saadanko tämä ajatuksesta käytännön tasolle ja kokeisiin asti.

Jotta kokeisiin voisi osallistua olisi meillä Sagan kanssa paljon treenattavaa. Maltti, seuraaminen ja vesityö ovat heti kolme asiaa johin piäisi isolla kädellä puuttua. Neiti kun ei ihan aina jaksa odottaa seuraavaa heittoa tai siirtymistä jos dummy tai riista kerran on heitetty jonnekkin. Toinen haaste tulee myös olemaan seuraaminen hihnatta, juurikin tämän maltin vuoksi. Toki Saga pysyy kun hokee "seuraa, seuraa" koko aikaa, mutta sellainen rento ja luotettava seuraaminen metsässä meiltä puuttuu. Metsä kun on Sagan mielestä tehty vapaana juoksemista ja rällättämistä varten. Suurin haaste tulee olemaan vesityö. Miksi ihmeessä ei saisi heti juosta uimaan jos joku sinne jotain heittää?! Ei kuulkaas tule kuuloonkaan! Jos on vettä edessä niin siellä uidaan-piste.

Kuten huomaa nämä kaikki asiat oikeastaan paljon maltista ja kuuliaisuudesta kiinni. Haastetta lisää vielä se, että malttia on myös ohjaajan mielestä aivan jäätävän tylsää treenata. Koita siis sitten motivoida se koiralle...

Ohjauksen Saga varmaan oppisi suht nopeasti, eikä haussa ole mitään ongelmaa. Ongelma on lähinnä neidin poissaaminen hausta jos ei mitään löydy. Hän kun ei ihan heti anna periksi. juuri tämä periksiantamattomuus on toinen vahvuus Sagalla, puhumattakaan ylseisestä tottelevaisuudesta. Mutta tämä asia etenee lähinnä oman kiinnostuksen mukaisesti. Niin kauan kuin toko on ykköslajimme on nome lähinnä vaihtelua elämään. Jos se sitten kantaa kokeisiin asti jää nähtäväksi, vaikka hauskaa olisi kokeilla.

Simo on osoittanut olevansa rohkea nuori mies joka ei turhia mörköjä näe. Riistan käsittelyä ja kantamista viilataan vielä hieman, mutta muuten sen kanssa ei ole suurempia ongelmia. Nenätyöskentely sujuu myös hyvin. Simon kanssa tein pikkupentuna paljon malttia-mikä näkyy nyt. Pienimies malttaa paljon paremmin kuin Saga, sekä veden äärellä että maalla. Seuruuta ei olla vielä tehty, siitä tulisi seuraava projekti. Hakuruudussa Simo tuo hyvin lähimmät dummyt/riistat, nyt pitäisi vain lisätä into menemään myös syvemälle ruutuun. Toisaalta ehkä tämä on hyväksyttävää kun on tehnyt tasan kolme tai neljä ruutua elämässään... Haaste Simon kanssa (tai enempi treenattava asia, ei tämä ikeastaan sen kummempi haaste ole) tulee olemaan maltti tehtävien välissä ja jälkeen. Kun yksi haku on suoritettu olisi niin kivaa mennä moikkaamaan kaikki ihmisiä ja koiria ja mitä tyyppejä seurasta ikinä saattaa löytyä. Silloin tuuppaa ohjaaja ja loput työstä helposti unohtumaan. Muuten uskon nome rintaman tulemaan olemaan helpompi Simon kuin Sagan kanssa. Hyvällä innolla ja vireellä tekee paljon.

Mutta tällaista kuuluisi meidän nome puoleiseen treenikalenteriin. Hieman ollaan nyt loppukesästä jo aloitettu työstämään näitä asioita, mutta muuten etenemme oman motivaation mukaan. Nome on kuitenkin koirien luontaista työtä, ja on ihanaa nähdä koiria toteuttmassa itseään ilman, että aina täytyy miettiä motivaatioa ja vrettä niin kuin tokossa. Sekä koirat, että ohjaaja nauttii vaihtelusta!