Orastavan kisaihmisen herääminen

Parin vuoden kisatauon jälkeen (toko, näyttelyitä ei lasketa) ja seuraavaan kokeen kolkuttaessa ovelle, on tietysti hyvä istua alas pohtimaan: miksi minä treenaan ja miksi minä kisaan? 

Treenaamiseen on helppo vastata. On mukavaa treenata, varsinkin kun on mukava treeniryhmä. Koirat pitävät siitä ja väsyvät hyvin aivojumpan jälkeen. Omasta puolesta tykkään tehdä asioita yhdessä S-tiimin kanssa ja pidän TOKOsta. Sen pilkun tarkkuus sekä viehättää, että väsyttää. Sillä sisimmässäni asuu pieni kontrollifriikki, joka pitää pienestä vääntelystä ja että asiat ovat just, eikä melkein. Tosin hermot eivät aina riitä tämän täydellisyyden tavoittelemiseen.Entä kisaaminen? Tämä on itse asiassa hyvä kysymys, sillä olen surkea kisaihminen. Ei siksi, etten siedä häviämistä (joukkueen nolaaminen ja omakohtainen totaali fiasko SM-kisoissa on asia erikseen...), vaan en oikeastaan välitä häviänkö vai voitanko. Toki, voittaminen on hauskaa, mutta onhan se itse koekin ihan kivaa puuhaa ja jos se sitten menee hyvin, tämä on lisäplussa. TOKO:ssa, niin kuin monessa koiralajeissa, on se hyvä puoli, että pitkälti kilpailee itseään vastaan. Voit jahdata ykköstulosta, mutta se on kisaa itseäsi vastaan. Lisäbonuksena voi mahdollisesti saada kiivetä palkintopallille! 

Mietin pitkään, ilmoittautuisinko flattien TOKOmestaruuteen lokakuussa. Emme ole kilpailleet pitkään aikaan, ja moni pikkujuttu on vielä liian epävarma saadakseen täydellisen tuloksen. Orastava kisaihminen alkoi kuitenkin heräämään sisälläni ja totesi, että mestaruudessa on monen monta tuttua, huipputokoilijoita joka iikka, ja kovat paineet pärjätä. Sillä et ole A. kilpaillut pariin vuoteen, joten kaikki odottavat miten pitkälle olette päässeet ja B. kaikki tietävät, että tätä voittajaluokkaa on treenattu jo jonkin aikaa ja olisi korkea aika saada tulos. 

Tosin, itseni tuntien tiedän, että jos en nyt pääse kokeeseen en varmaan koskaan mene (ainakaan lähitulevaisuudessa), koska kynnys tulee olemaan liian korkea. Tänä vuonna Sagalla ei kerrankin ole juoksuja mestaruuden aikaan, mitä hänellä on ollut nyt kolme vuotta putkeen, kokeessa on mukava tuomari ja ilmapiiri. Päätin siis heittää orastavan kilpailijani romukoppaan ja totesin, että osaamme mitä osaamme Sagan kanssa, menemme sinne katsomaan, miten kisaaminen sujuu pitkän tauon jälkeen ja vietämme mukavan päivän flattimaisessa tokohengessä. Emme ole mukana missään joukkueessa (ainakaan vielä), joten emme nolaa muita kuin itsemme. Pahimmassa tapauksessa, näen kokeen maksettuna treeninä (hintakin on suunnilleen sama, joten ero ei ole suuri. ;) ).

                                                                                *Rennolla meiningillä mennään* 

Monet odottavat minun starttaavan kahden koiran kanssa mutta totesin, että pysyäkseni jotakuinkin järjissäni taapero- uusi työpaikka-päiväkotiarki rumbasta, treenaan vain Sagaa koetta varten. Jos Simo olisi helpompi tapaus hänkin voisi tulla mukaan, mutta vielä on liian monta palasta auki. 

Vielä on muutama viikko aikaa saada liikkeet jotakuinkin kasaan, kunnes koittaa The TOKO viikonloppu. Voi olla, että tämän jälkeen orastava kisaihminen heräilee taas horroksestaan ja treenaamme tämän jälkeen ihan kilpailuhengessä. Mutta ensiksi otamme (tai yritämme...) rennon koesuorituksen alle, jossa tavoitteenamme on ehjä kokonaisuus, jossa sekä koiralla, että ohjaajalla on hauskaa.

Oletko sinä rento kisafiilistelijä tai kilpailuihminen henkeen ja vereen? Oletko osallistunut kokeeseen vain kokeillaksesi menoa?

 

Intensiteettiä ja keskittymisen puutetta

Hieman on ollut hiljaiseloa täällä blogin puolella nyt, toisaalta tuntuu että en ole ainoa bloggaaja jolla on ollut muuta kuin blogi mielessä. Töissä on ollut kauhea rumba, välillä olen ollut iloinen jos päivästä selviää hengissä. Ellei olisi koiraa ja miestä olisin varmaan nukkunutkin töissä, sen verran tekemistä olisi ollut. Onneksi tilanne vaikuttaa olevan rauhoittumaan päin, niin pystyy jatkaa elämää töiden jälkeenkin. Sagan treenit ovat myös olleet aika minimissä, ohjatuissa ollaan tietysti käyty ja kaveriporukan kanssa vuokrattiin kerta viikossa Agimestalta hallivuoro. Ulkona on ollut räntää ja jäätä ja kaikenpuolin masentava sää. Tänään tosin aurinko paistoi ja oli todella keväinen ilma! Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan teki mieli napata treenikassi ja suunnata ulos treenaamaan.

                           *Vaasassa oli vielä talvi, kun käytiin siellä moikkaamassa viikonloppuna. Kaikki kuvat ovat sieltä.*

Ohjatuissa ollaan keskitytty paljon Sagan keskittymiseen ja liikkeiden alkuihin. Saga on tokossa aika löysä, eikä flatin tapaan ihan jaksa keskittyä. Sattuneesta syystä olen alkanut kutsua sitä liikkureiden painajaiseksi. Neiti myös osaa liikkeet ja tietää tasan tarkkaan mistä ja milloin saa palkkaa, eikä siis viitsi tehdä mitään ekstraa. Tästä syystä olemme keskittyneet alkuihin ja siirtoihin, jotta saisimme energian kohdistumaan liikkeisiin eikä turhiin sähläyksiin. Näin ollen saisin lisää intensiteettiä koko koiran tekemiseen.

Olemme menneet kokeenomaisesti kentälle ja aloittaneet liikkeen, mutta Sagan ottaessa kontaktia palkkaan ja vapautan liikkeiden tekemisen sijaan. Tämän jälkeen olemme hallitusti siirtyneet seuraavaan aloituspaikkaan. Liikkeiden välissä olen rupatellut koiralle ja palkannut, pitääkseni keskittymisen minuun. Välillä olen myös tehnyt osan liikkeestä, mutta puolessa välissä palannut koiran luokse ja palkannut. Näillä "yllätyspalkoilla" pyrin siihen, ettei koira koskaan tiedä varmasti missä kohtaa saa palkan. Näin kiinnostus ja keskittyminen pysyy koo ajan minussa ohjaajana, eikä missään muussa. Muutama viikko olemme tehneet tätä, ja pari päivää sitten tehtiin taas kokeenomainen treeni. Koutsin sanojen mukaan Saga oli kuin toiselta planeetalta. Neiti keskittyi minuun, seurasi liikkeiden välissä mallikkaasti. Energia ja intensiteetti keskittyi liikeiden tekoon eikä turhaan sähläämiseen. Oli niin upea tunne tehdä töitä keskittyneen ja osaavaan koiran kanssa!

Eilisessä omatoimitreeneissä pitikin tosin saada palautusta maan pinnalle, kun neiti osoitti tasan kuinka paljon osaa riehua ennen liikkeitä, ja niiden välissä. Jopa niiden aikanakin. Parin liikkeen jälkeen taisi kuitenkin se kuuluisa hehkulamppu syttyä tuon duracellflatin korvien välissä, ja sama keskittyminen ja intensiteetti mikä oli ohjatuissa, löysi paikkansa Sagassa. Liikkeissä huomasin, ettei olla tehty kokonaisi liikkeitä pitkään aikaan. Kapulan nouto oli suoraan sanoen surkea, puri kapulaa ja palautti vinosti taakseni, kaukoissa ennakoi ja niin edelleen. Nämä tosin on suhteellisen helposti korjattavissa koska Saga oikeasti osaa liikkeet. Toukokuuhun on vielä hyvin aikaa viilata liikkeitä ennen SM kisoja.

Tokosta näyttelyihin; Sagan Viron valionarvo vahvistui viikko sitten, ja ruusuke ja kuuniakirja saapui postitse. Nyt täytyisi vielä anoa Suomen valionarvoa niin neiti on virallisesti Viron ja Suomen muotovalio.

Oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille!