Rehellinen koira-arki

Tiedätte kuinka mediassa on ollut paljon pihetta siitä, etä sosiaalisessa mediassa näkyvä arki on sitä "ihanne-arkea" eikä näytä todellisuutta? Tämä asia taka-ajatuksena ajattelin kertoa tämän päiväisen ihan rehellisestä koira-arjesta. Vaikka koira-arki enimmäkseen onkin mukavaa, on sillä, niin kun kaikilla asioilla, myös varjopuolensa. Joskus vaan tulee niitä päiviä vastaan kun näistä karvaisista kavereista voisi teettää rukkaset tai myydä halvalla torilla. Tänään oli sellainen päivä...

Olen ollut pari päivää töistä poissa flunssan takia, ja oppilaat olivat sopivasti ylösalaisin kun on ollut sijainen eikä rutiinit ole pysyneet. Todella pitkäksi venyneen työpäivän jälkeen suuntasin väsyneenä kotiin koirien luo jotka olivat olleet todella kauan yksin, omatunto kolkuttaen. Päästin SImon huoneestaan ulos riehumaan Sagan kanssa ja istahdin hetkeksi alas. Ulkona oli kylmä ja pimeää, eikä millään houkuttaisi lähteä ulos. Puin kuitenkin koirille heijastinliivit päälle, itselle pari kerrosta vaatetta ja otsalampun. Ja eikun menoksi.

Pirtsakka ilma piristi koiria jotka säntäsivät sinne tänne alusta asti kuonot maassa. Ensimmäiset parisataa metriä on aina vähän taistelua, ennen kuin molemmat saa tarpeensa tehtyä ja muistavat taas käytöstavat. Suunnattiin kohti metsää jotta molemmat saisivat rauhassa päästellä pahimmat höyryt pois. Otsalamppu päälle, hihnat pois, ja menoksi. Kaksi heijastinliiviä sinkosi sinne tänne metsässä kävelessäni polkua eteenpäin. Hetken kävelyn jälkeen havahduin siihen, ettei oikeastaan mitään enää kuulunut. Vihelsin, mutta en saanut toivomaani reaktiota. Mahtoi joku kiinnostava tuoksu pidättää heitä, ajattelin. Tänne-käskyllä alkoi jo kuulua rapinaa metsästä ja Simo loikkasi iloisesti luokseni. Sagaa ei näkynyt. Huusin uudestaan ja vihelsin. Tänne!, nyt heti tänne!, nami! ja ruokaa! -käskyt eivät tuottaneet toivottua tulosta. Saga joka ei-koskaan, ei siis koskaan, ole karannut, tulee yleensä siinä vaiheessa, kun äänestä kuulee että nyt alkaa emännällä mennä hermot. Mutta ei tänään. Mietin, josko neiti olisi jäänyt heijastinliivistä kiinni johonkin puskaan eikä pääse irti. Ei olisi ensimmäinen kerta. Laitoin Simon hihnaan, ja lähdimme etsimään Sagaa. Muutaman sadan metrin päästä neiti tuli oikein tyytyväisesti maiskutelle kävellen meitä kohti. Oli näköjään löytynyt jotain ihanaa syötävää. Pidettiin lyhyt palaveri neidin kanssa, josko käskyjä totellaan vai ei, ja jatkoimme matkaa.

Otsalampusta alkoi tietysti kaiken kukkuraksi akku loppumaan joten koirat saivat luvan pysyä polulla. Muutama kilometri menikin oikein hyvin, kunnes huomasin Sagan poikenneen polulta ja tallusteli metsän syvyyksiä päin. Komensin tänne, mutta sanaa ei kuulunut ja neiti jatkoi matkaansa. Jonkun eläimen ihanan jätöskasan äärellä löysin hänet tyytyväisesti maiskutellen, eikä neidillä ollut aiettakaan tulla käskystä luokse. Pidettiin astetta vakavampi keskustelu mukamas tottelvaisen neidin kanssa, että mihin niitä korvia oikein on luotu. Loppumatka sujuikin hiukan paremmin, eikä Saga lähtenyt omiinpäin uudestaan.

*Minäkö tottelematon?!"

Lenkin lopussa tulee käveltyä lenkkipolun vierellä muutama kilometri, jonka viereisellä nurmisella "kaistalla" koirat melkein päivittäin juoksevat vapaana. He ovat tottuneita olemaan piittamatta ihmisistä ja muista vastaantulijoista. Tämän ihanan karkumatkalenkin jälkeen tosin molempien kuonot kävivät tiuhaan tahtiin, jäljestäen jotain maassa. Välillä käytiin metsässä, kunnes emännän karjumisesta tultiin takaisin. Lopulta kyllästyin tähän leikkiin ja molemmat joutuivat hihnaan. Lenkin loppupäässä odotti vielä pikkukoirien martta-kokous ja kuoroharjoitus, noin seitsemän pikkukoiran kerääntyneen kesken tietä, monien verraten äänensä kestävyyttä haukkumisharjoituksilla. Nämä piti vielä ohittaa melkein ojanpohjaa myöten kävellen. kaksi flattia puskien eri suuntiin moikkaamaan pikkukoiria, jotka eivät tietysti voineet siirtyä. Tarvitseeko mainita että loppulenkki tehtiin armeijantyylisellä lyhyellä hihnalla?

Kotona sitten mustat asettuivat matolle, katsoivat emäntää suurilla ruskeilla anteeksypyyntöjä täynnä olevien silmien kanssa. Eihän sellaisesta katseesta voi olla sulaamatta. Vaikka ne voisi välillä myydä oikein halvalla. Mutta vain välillä... ;)

*Onneksi edes toinen tottelee välillä...*

Tällaista tänään, hieman rehellistä koira-arkea ja avautumisen tarve!
 Ps. Kaveri ilmoitti että häneltäkin löytyisi välillä kaksi mustaa halvalla myyntiin jos tarvetta on...

Muistia ja linjatreeniä

Kävimme Simon kanssa hiljattain Jaanan ja Lucky-flatin kanssa treenamassa muunmuassa markkeerauksia ja muistia. Tästä sain rutkasti inspiraatiota omiin nometreeneihin, ja näitä asioita ollaankin sovellettu S-tiimin kanssa lähiaikoina.

Sagalle pyrin aina tekemään pienen maltti- tai seuruutreenin alle, ettei neiti mene ihan oman päänsä mukaan. Malttia pitäisi oikeastaan treenata paljon enemmän, mutta ei auta kun se on emännänkin mielestä tylsää. Simon kanssa taas otetaan perustottelevaisuutta, esimerkiksi luoksetuloa, perusasentoa yms. Tämän jälkeen vasta aloitamme dummien kanssa treenaamisen.

Ideana on ollut heittää pari dummya (yksi kummallekin koiralle) markkeerauksena tarkkaan paikkaan. Koirat ovat saaneet opetella käskyn "muista" , jonka jökleen pieni kävelypätkä seuraavaan kohteeseen jossa taas parin dummyn markkeeraus. Hieman päivästä riippuen olen tehnyt noin kaksi tai kolme muistipaikkaa. Yksin treenatessa tällainen treeni asettaa hieman haasteita, mutta olen jopa saanut N mukaan treenaamaan Sagaa kerran. Tai no, se treeni loppui siihen että pellon omistaja(?) hääti meidät pelloiltaan pois, mutta se on eri tarina se (selvennykseksi vielä, että olen aina luullut meidän "treenipeltojen" olevan kaupungin omistuksessa ja ollut siellä vaikka kuinka monta kertaa, mutta tällä kertaa kävi näin).

 *N ja Saga*

 Kun muistimarkkeeraukset on heitetty, kävellään takaisin ensimmäiselle pisteelle, josta lähetetään linjalle ja dummyn luo. Simo on yllättänyt minut muistillaan, arjessa kun hänellä tuuppaa välillä olevan kultakalan pituinen muisti. Pitkät matkat aiheuttavat vielä epäröintiä välillä, mutta pienellä kannustuksella tekee hienoa linjahakua. Palautuksissa on vielä viilomista, mutta nekin ovat paranemaan päin kunhan ei kierrokset nouse liikaa.

Saga on varma tekijä joka ei anna periksi. Vaikka dummy olisi meren pohjalla kilometrin päässä hän hakisi sen epäröimättä. Tämä itseluottamus tosin aiheuttaa hieman flattimaista viisautta, kun neiti usein luulee tietävänsä ohjaajaa paremmin miten hommat tehdään ja missä ne dummyt on (aika usein emäntä tosin on ollut oikeassa...vielä!). Linjan ideaa neiti ei aivan ymmärrä, vaan lähtee turhan helposti laajenemaan hakua. Muistitehtävät toimivat paremmin, koska silloin on tarkka päämäärä, ja aivoja on heiton ja haun välissä jouduttu käyttämään jolloin tekee hyvin. Mutta esimerkiksi sokkolinjassa lähtee helposti omatoimiseen hakuun.

 *Tuli vähän muuta kuin koiria kuvattua hakutreenin aikana*

Nämä tehtävät ovat olleet helppoja tehdä lenkin ohessa, ja koirat ovat nauttineet perustreenien vaihtelusta.  Viime viikonloppuna ulkoilutin kameraakin pitkästä aikaa, mutta treenaaminen ja valokuvaaminen samaan aikaan ei ihan ottanut onnistuakseen. Onneksi tuli muutama kiva otos joka näkyy tässä postauksessa.

Kilpailu arjen kelloa vastaan

Viime postauksesta onkin aikaa. Syynä ulkomaanmatka, sekä kiirettä koirien kanssa. Miten- se selviää tästä postauksesta. Olen miettinyt tämän postauksen tekoa jo jonkin aikaa. Otiskon vaihtoehtona voisi myös olla "sekalauma tai narttulauma- on siinäkin pulma!" Tai: "narttu-vai uroslauma, edut ja haitat." Mutta aloitetaanpas ihan alusta.

Muutama viikko sitten suuntasimme N kanssa Kreikkaan, Karpathoksen saarelle viikon aurinkolomalle. Koirat olivat niinkin lähellä kuin Tampereella hoidossa. Tässä huomasimme taas miten vaikeaa on A. saada koira viikoksi hoitoon, ja B. saada kaksi koiraa viikoksi hoitoon. Iso kiitos vielä Liisalle joka pelasti tilanteen! Päivää ennen matkaa ajoin S-tiimin kanssa pari tuntia Tampereelle ja takaisin. Toiset koirat olivat Sagasta todella kiinnostuneet ja Liisa kysyikin jos Saga tekee juoksuja. Vakuutin, että vasta kuukauden päästä pitäisi aloittaa. Eli ei syytä huoleen. Simo päätti heti jättää itsestään lähtemättömän vaikutuksen ja merkkasi sisälle noin neljä kertaa. Matolle. Siis urokset! Sinne koiruudet kuitenkin jäivät ja lähdimme matkaan. Viikon puolessa välissä sain Liisalta viestin, että Sagalla on alkanut juoksut. Siis miten meni näin omasta mielestä?! Onneksi oli enää muutama päivä kunnes kotiudumme eikä Simo ollut juoksuista moksiskaan.

*Hussella ja Simolla on pakkaamisen prioriteetit kohdallaan!*

Kotona pidimme koirat muutaman päivän yhdessä tavalliseen tapaan. Simo ei ollut Sagasta hirveän kiinnostunut, mutta neiti sen sijaan kävi kokoajan tyrkyttämässä itseään Simolle. Parin päivän kuluttua totesimme, ettei tästä tule mitään ja laitoimme koirat eri huoneisiin. Toinen oli meidän kanssa, ja toinen portin takana. Yöt Saga vietti portin takana, ja työpäivien aikana oli Simon vuoro. Toisena viikkona Simo alkoi olemaan todella stressaantunut ja innostunut ja kyykytti vain portin vieressä. Tätä hän teki jonkin aikaa kunnes ymmärsi, ettei portin läpi pääse.

Mutta miten lenkit? Juoksujen alussa pystyimme tekemeään lyhyen aamulenkin, hihnassa, molempien kanssa. Mutta sitten koitti taas aika ottaa molemmat erikseen. Silloin alkoi kilpailu arjen kelloa vastaan. Aamulenkeillä päätimme aina N kanssa kumpi ottaa kumman koiran, mutta iltapäivien pitkät lenkit jäivät minun harteille, N tehdessä niin pitkiä päiviä. Puolentoista viikon ajan juoksin siis töistä kotiin, käytin Simon pienellä pissalenkillä, että sai pahimmat höyryt pois, kävelin tunnin lenkin Sagan kanssa, laitoin Sagan telkien taakse, vaihdoin koiraa, ja sitten toisen tunnin lenkin Simon kanssa. Kesällä tämä varmaan toimisi paremmin, mutta kun ulkona on pimeää, sateista ja koleaa, ja haluaisi mieluuten käpertyä peiton alle kotona, alkoi nämä megapitkät ulkoilutuspäivät todella vaatia veronsa. Sisällä olin useimmiten noin kello 20 aikaan jolloin pitäisi vielä jaksaa tehdä ruokaa ja töitä. Sanomattakin selvää, että koirien treenaaminen ja talon siivous jäi toissijalle tämän ajan aikana. Monet kysyivät jos emme saisi toista koiraa hoitoon juoksujen ajaksi, mutta tosiasia on, että emme. Äitini on allerginen, appivanhemmat asuvat noin 400 kilometrin päässä ja muilla flatti-tutuilla on valmiiksi jo monta koiraa tai pentu. Tarkoitushan olisi että Simo leikataan, mutta tällä hetkellä meillä ei riitä taloudelliset resurssit siihen, eli sitä odotellessa!

*Saga ja Simo saivat Liisan koirien lisäksi leikkä Simon Peetu-veljen kanssa, sekä Peetun omistajan toisen koiran kanssa*

*Veljekset kuin ilvekset; Simo ja Peetu-veli*

Mutta ei mitään huonoa ettei hyvääkään! Simolle on tehnyt valtavan hyvää saada lenkkeillä ainoana koirana. Muuten lenkkeilemme aina yhdessä molempien koirien kanssa. Simon mielestä toiset koirat ovat aivan huiput, ja voikin lähteä koiran perään vaikka tämä olisi kiloetrin päässä. Pienimies kun on niin kovapäinen, että ei auto huudot eikä kiroilut että jättäisi muut koirat rauhaan. Simohan ei haasta riitaa, eikä ole aggressiivinen, vaan haluaa moikata ja kutsuu leikkiin. Kun kävelee molempien koirien kanssa en ole oikein saanut kunnolla puututtu tähän oikeaan aikaan, sillä Saga otta heti itseensä jos rupean räyhäämään (hänen mielestä) syyttä. Nyt kävelimme siis Simon kanssa ihmisten ja koirien keskellä vapaana, räminpurkki toisessa kädessä ja namit toisessa. Ilman räminäpurkkia täytyy vielä vähän testailla mutta muuten Simo oppi tässä ajassa ohittamaan ihmiset ja koirat nätisti, ilman hihnaa. Yllätykselliset tilanteet, jos koira tulee yllättäen vastaan enkä itse ehdi saada Simoa sivulle, ovat vielä haastavia. Mutta ehkä vielä nekin korjaantuvat. Nyt olemme ainakin päässeet ison askeleen eteenpäin.

Tällä viikolla ovat juoksut loppuneet, eikä yhteinen lenkki koirien kanssa ole koskaan tuntunut niin luksukselta kuin ensimmäinen yhteinen juoksujen jälkeen! Riitti, että kerran oli tehnyt pitkän metsälenkin eikä tarvinnutkaan kotiin tullessa vaihtaa vielä toiseen koiraan ja tehdä sama lenkki uudestaan. Ai että, mitä arjen luksusta! Toivonmukaan Simo on leikattu ennen Sagan kevään juoksuja, niin pääsisimme vähän helpommalla.

 *On se rankkaa olla viikon hoidossa!*

Tsemppiä kaikille vuoden pimeimpään aikaan!