Itseluottamuksen rakentamista ja tassujen kastelua

Aikojen alussa, Sagan saavuttua ensimmäisenä flattina taloomme, tarkoitus oli pitää häntä kotikoirana. Sitten kuvaan tuli näyttelyt. Sitten toko. Nomeen en ole koskaan oikein syttynyt kunnolla. Onhan se ollut kivaa treenata vaihteen vuoksi jotain muuta kun tokoa ja taipparit on ollut itsestäänselvyys, että tehdään. Mutta vasta viime aikoina on pieni, tavoitteelisempi, nomekipinä alkanut syttymään. Ehkä siihen tarvittiin koronapandemia, jotta olisi pakko päästä kunnolla metsään tuulettumaan välillä?

Viime viikonloppuna olimme mökillä, jossa on erinomaiset metsät nomeiluun sekä lapsenvahti (äitini), joka edesauttaa sen, että N voi tulla mukaan apparina ja heittäjänä metsään. Sanomattakin selvää, että viikonlopun teemana oli nomen tehotreenit koirien kanssa. Samalla sain harjoitella noutokuvien ottamista. 

*Saga*

*Simo*

Saga

Sagalle tein linjaa ja muutaman ohjauksen. Ohjaukset sujuvat yllättävän kivasti (toki tehdään vielä pienillä etäisyyksillä), koska Saga on tottunut tokosta tekemään ohjaustehtäviä. Pillikuuliaisuus on edelleen haaste. Poispäin juostessa pysähdys, sekä lähihaun pillitys tahtoo kaikua turhan helposti kuuroille korville neidin luultaessa tietävänsä ohjaajaa paremmin mitä pitää tehdä. Luoksetulon yhteydessä toimii paremmin, sekä muutaman toiston jälkeen kierrosten laskettua.

Linjaa olemme tehneet jo jonkin verran, ja edistystä on havaittavissa. Motivoidulle linjalle lähtee hyvin eikä enää karkaa hakuun yhtä helposti. Koska Sagan vedenhimo on erittäin vahva (mikään ei pysäytä tätä flattia menemästä veteen, ei edes ohjaajan huuto), tein linjan rantaan, veden äärelle. Ensimmäisellä kerralla oli pakko käydä kastamassa tassut ennen palautusta, mutta jo seuraava nouto sujui oppikirjan mukaisesti. Sagan kesäteema on veden äärellä malttia ja vesilinja Ehkä vielä joskus saan tuon vesihirviön ruotuun.

*Sikariote on paras ote, kun tulee kiire vedestä pois.*

Simo

Simo on saanut tehokuurin hakuruutua. Tyypillä tahtoo itseluottamus pettää parin haun jälkeen, varsinkin jos ei heti löydä. Nyt teimme motivoidun ruudun, oikein pienen sellaisen, vastatuuleen. Haki suureksi ilokseni neljä damia kuudesta, ilman minkäänlaista itseluottamus- tai motivaatio-ongelmaa. Tuulinen päivä edesauttoi damien löytämistä. Muutaman kerran olen toistanut harjoituksen eri maastoissa, eli todella pieni ruutu vastatuuleen motivoituna ja pikkuhiljaa alkaa itseluottamus kasvaa. 

Tein myös pari linjaa veden ääreen, jotka menivät oikein hienosti. Pidemmillä matkoilla epävarmuus iskee välillä, lähtee hyvin linjalle mutta puolessa välissä pysähtyy ja katsoo taakse, että minne matte jäi.Muuten lähtee suoraviivaisesti ja nopeasti linjalle. Kesän teemana paljon motivoituja juttuja, jotta saisimme itsevarmuutta lisää.

Onko sinulla ideoita tai treenivinkkejä miten treenata koiran itseluottamusta?

Mukavaa kevään jatkoa kaikille, pysykäähän terveinä!

Flatti- katoava metsästyskoekoira?

Viimeisessä Flattiviestissä (Flattien oma rotulehti) luin artikkelin siitä, miksi flatti joka ennen oli niin tuttu näky metsästyskokeissa, ei enää ole yhtä tavallinen siellä. Asiaa on pohdittu jo jonkin aikaa monelta eri kantilta ja syitä on monia. Mutta treenatessani riistojen kanssa varsinkin yksi syy tuli mieleeni. "Eihän se välttämättä ole kaikille niin kivaa kantaa kuolleita lintuja mukanaan ja heittää metsään". Seisoessani peltojen laidalla, muutama kuollut varis kädessäni, katsellessani ihmisiä, jotka kävelivät koirineen tai yksin valkoisissa lenkkareissaan pelloilla tuli väistämättä tunne, että täytyyhän sitä olla hiukan hullu tehdessään tätä. Samalla mietin muita syitä flattien metsästyskoekatoon, sekä muutenkin harrastuskoirana.

 

Ihmiset muuttavat yhä enemmän kaupunkeihin, taloja on paljon ja tiiviisti. Moni sanoisi jo tässä vaiheessa, että ihminen on vieraantunut luonnosta. Lähimmässä metsässä on kymmenen puuta, muuten se hakattiin alas ja rakennettiin leveä kuntobaana hiihtolatuineen. Koirat tulee olla kytkettynä tai muuten saat kuvasi facebookiin asuinpaikkakuntasi ryhmään ja syyttelyt, että kiinnipitolaki on olemassa, jonka jälkeen kaikki kukkahattutädit miettivät miten ihmeessä porukka voi olla niin tyhmiä, että päästävät koiransa vapaaksi koska löytyyhän koirapuistot. Jos vielä alkaisi heittämään kuolleita lintuja ympärilleen saisi varmaan ilmoituksen eläinrääkkäyksestä. Näin hieman kärjistettynä. Toki, moni flatti-ihminen asuu maalla, juuri tästä syystä. Flatti tarvitsee tilaa ja vapautta juosta ja varsinkin jos haluaa treenata kunnolla, täytyy treenimaastoa löytyä. Mutta myös moni, itse mukaan lukien (vaikka se maalle muutto olisi harras toive) asuu niin ikään kaupungissa. Tilaa treenaamiseen kunnon maastossa on vähän ja varsinkin näin korona-aikaan ovat metsät täyttyneet ihmisistä. Myös ne reitit, jotka luulit, ettei moni muu löydä. Usein täytyy olla valmis ajamaan pitkiäkin matkoja (noh, tähän kyllä moni koiraharrastaja on tosin jo tottunut) löytääkseen hyviä maastoja. Henkilökohtaisesti nome treenimme on ollut hiukan haasteellista tehdä, varsinkin näin korona-aikaan, koska erittäin usein tehdessäsi pitkää linjaa tai hiukan isompaa hakuruutua, tulee joko vastatehty, uusi tie vastaan kesken reitin, tai sitten tulee ihmisiä ja koirakkoja vastaan nurkan takaa juuri kun olet lähettämässä koiran. 

Ajanpuute voi myös olla iso syy. Flatti on ihana ja monipuolinen koira, mutta kaipaa treeniä ja kehittyy jokseenkin hitaasti. Pitkän työpäivän jälkeen, kun lapset on haettu ja ruokittu, sekä omat rästityöt tehty, pitäisi vielä ajaa monta kymmentä kilometriä keskelle metsää heittämään kuolleita lintuja. Onhan siinäkin oma urakkansa. Tätä pitäisi sitten jaksaa tehdä monta vuotta, vaikka ehkä toisella rodulla pääsisi helpommalla ja nopeammin kokeeseen. Helpommalla pääsee esimerkiksi pystyttämällä rally-toko kylttejä takapihalle tai tehdä nose-work etsintöjä. 

Flatti- kaunis metsästyskoira vai kuolleita eläimiä rääkkävä kapistus?

 

Nämä ovat omia pohdintojani (hiukan kärjistettynä) siitä, miksi flattia ei enää samalla tavalla näy metsästyskokeissa. Tosin tämä on omasta mielestänikin harmi. Flatin kiehtovuus on omasta mielestäni nimenomaan sen dual-purpose käytössä. Miten se aamupäivällä voi olla kauniina näyttelykehissä vain ollakseen mitä mainioin metsästyskoira illalla. Olisi todella harmi, jos flattikin jakaantuisi näyttö- ja käyttölinjaisiin niin kuin moni muu rotu (ja kyllä, tätä on nyt jo valitettavasti havaittavissa). Vaikka en itse aktiivisesti osallistu metsästyskokeisiin (koska osaamaton ohjaaja, mutta ehkä vielä joskus tulevaisuudessa osallistun) minusta on ihanaa treenata koiria niille rodunomaisilla asioilla, johon ne ovat jalostettu. Flatti on metsässä kuin kotonaan ja tekee mielellään työtä käskettyä. Onhan sitä vaan niin kaunista katsella.

Onko sinun koirarotusi jakautunut käyttö- ja näyttölinjaisiin? Minkä valitsit ja miksi? 

PS: Karsea tämä bloggerin uudistus! Pahoittelut siis, jos kuvat ovat ihan vinksinvonksin.

 

Kun on aikaa; mistä löytää treenivinkkejä?

Olen monesti todennut, että tokossa tiedän aika usein miten treenata uusia asioita, niihin liittyviä tekniikoita ja kikka kolmosia. Nomessa tosin huomaan itseni usein ajattelevan, että mitäpä jos koirat osaisivat tällaisen tai tuollaisen asian, mutta ongelmatilanteessa en ole oikein varma, miten asiaa rakennetaan eteenpäin. Varsinkin näin korona- aikaan kun ei voi osallistua koulutuksiin ja treenata ryhmän kanssa, jossa saisi vinkkejä. Niinpä päätin yhdistää vanhaa ja uutta!

Satuin löytämään kirjastosta vanhan kirjan "Träna din retriever", (suom. Miten kouluttaa noutajaasi), jonka lisäksi olen katsonut YouTubesta ja Instagramista erilaisia treenivinkkejä, varsinkin eteen lähetykseen ja ohjaamiseen. Eihän pelkästään niillä tiedoilla metsästyskokeeseen lähdetä, mutta riittänee meille tällä hetkellä, jotta saamme vähän treenattua metsähommia.

Sagan kanssa olen keskittynyt ohjaamiseen ja pillipysäytyksiin. Saga lähtee turhan helposti hakuun, ja kerää kierroksia nähdessään metsän ja damirepun. Simolla ollessa tassu paketissa, minulla oli hyvä syy ottaa vain Saga pelloille treenaamaan damihommia. Aloitimme oikein perus ohjauksilla oikealle ja vasemmalle. Jätin Sagan istumaan, heitin damit ja kävelin eteenpäin. Tämän jälkeen kutsuin luokse, pysäytin damien väliin ja lähetin hakemaan vuorotellen oikeaa ja vasempaa damia. Tämän jälkeen vaikeutin tehtävää muun muassa lisäämällä etäisyyttä sekä häiriöheitoilla. Suureksi ilokseni Sagan alkoi muutaman tehtävän jälkeen keskittyä todella hyvin ja kierrokset laskivat. Neiti ei saanut kertaakaan päättä itse minkä damin haki, vaan lähetin kaikille ohjauksien kautta. Tämä rauhoitti sekä koiraa, että suuta damien käsittelyssä.

Linjalähetyksissä Saga tekee erittäin helposti vapaata hakua, ja pilli kuuluu kuuroille korville. Olemme siis vahvistaneet linjalle lähetystä, motivoiduilla ja lyhyillä linjoilla, joita pikkuhiljaa olemme pidentäneet. Välillä Saga saa päähänpistoksen, että eteen voikin tarkoittaa vasemmalle rinteeseen etsimistä, koska siellä oli äsken kani/tuuli/valo/keiju/mikäliekiinnostava asia, mutta muuten linjalle lähettäminen on vahvistunut ja hakuun karkaaminen on vähentynyt.

Simon kanssa olemme aloittaneet linjalle lähettämisen. Hänen kanssansa ei olla tehty yhtä paljon vapaata hakua kuin Sagan kanssa, joten hakuun karkaaminen ei tässä ole ongelma. Pitkillä linjoilla Simo tosin muuttuu epävarmaksi, ja itseluottamus pettää helposti puolessa välissä, jonka syystä olen lyhentänyt linjoja ja motivoinut erittäin paljon hieman pidempiä matkoja. Itseluottamuksen puute on Simolla myös alkanut näkyä vapaassa haussa, mikä on kiinnostavaa sinänsä, että vuosi sitten tätä ongelmaa ei ollut. Liekö kyseessä myöhäinen "mörkö-ikä" tai mikä, mutta ei auta kun ottaa muutama askel taaksepäin ja vahvistaa itseluottamusta. Muuten Simo tekee oikein kivasti työtä ja on suht kuuliainen pillille.

Samalla olen opettanut molemmille koirille malttia odottamalla hihnatta omaa vuoroaan paikalla. Erittäin hyödyllistä molemmille koirille, vaikkakin pieniä karkaamisia välillä vielä tapahtuukin. Eli senkin asian tiimoilta on tehtävä työtä, mutta sanoisin, että olemme noin kuukaudessa edistyneet paljon. Sekä koirat, että ohjaaja. Pillikuuliaisuudessa on molemmilla koirilla vielä tekemistä, varsinkin pysäytyksen suhteen. Lyhyellä matkalla Saga pysähtyy kuin seinään mutta pitkällä matkalla tepastelee luokse. Simo tulee taas usein joko heti luokse tai sitten tepastelee hitaasti ohjaaja päin. Mutta näin kiteytettynä, olen yllättynyt miten paljon treeni-ideoita voi saada ja soveltaa vanhasta kirjasta sekä Instagramista. Tämän lisäksi ideoiden etsiminen ja analysoiminen tätä kautta on ollut aika hauskaa!

Oletko sinä uskaltanut olla ryhmätreeneissä näin korona-aikana? Onko ideoita pillitys luoksetulon ja pysäyttämisen erotteluun?

Nuorten koirien katselmus

Edellisenä vuonna olin Simon kanssa flattikasvattajien järjestämässä nuorten koirien katselmuksessa. Katselmukseen saa osallistua nuoret, 2 vuotiaat tai alle, flatit. Siellä käydään läpi eri rasteja, jossa tarkastetaan muun muassa koiran riistavietti, noutohalu, reagointi laukaukseen ja ulkomuoto. Periaatteessa kaikki taippariin liittyvät osat plus ulkomuoto arvostelu. Jokaisella rastilla saa myös käytännön treenivinkkejä kotiin. Tapahtuma oli niin mukava edellisellä kerralla, että päätin tänä vuonnakin lähteä, kun vielä on Simo iän puolesta mahdollisuus. Niinpä pakkasimme auton ja lähdimme koko perhe erittäin sateisena sunnuntai aamuna ajelemaan kohti Koriaa. Vettä tuli, kun saavista kaataen, mutta onneksi sade hellitti hieman päivänmittaan. 

Edellisenä vuonna emme olleet treenanneet Simo kanssa juuri lainkaan eikä yhteistyö oikein toiminut. Tehtävät Simo kuitenkin hoiti huolella, ja esimerkiksi hakuruutu tyhjennettiin nopeasti. Tänä vuonna toivoin parempaa yhteistyötä ja tottelevaisuutta, olemmehan treenanneet sitä tokossa. Tiesin, että jos jokin on epävarmaa, se on riistan nosto ja käsittely johtuen siitä, että emme ole juurikaan treenanneet riistalla.

Simolla oli kierrokset aika korkealla kuullessaan laukauksia ja nähdessään muut koirat mikä ihmetytti, sillä hän on yleensä todella rauhallinen tällaisissa tilanteissa. Tein muutaman kontaktiharjoituksen ja koitin saada hänet kuulolle ennen kuin suuntasimme kohti ensimmäistä rastia.

Aloitimme vesinoudolla, jota olemme kesällä hieman treenanneet. Rastin vetäjä kysyi miten Simo noutaa vedestä ja kehuin reipasta veteenmenoa ja noutohalua. Kerroin, että palautuksia vielä täytyy hioa sillä dummy tai riista usein jää rantaveteen, mutta muuten tämä toimii hyvin. Annoimme Simon katso lokkia ja heitimme noutoon vähän matkan päähän veteen. Pienen mietinnän jälkeen Simo meni veteen (jyrkkä ranta ilmeisesti ihmetytti), otti lokin ja palautti sen matalaan veteen rantaviivalle. Tässä minun hyväkäytöksinen nuori herrani alkoi nyppiä lintua ja lopuksi merkkasi sen päälle! Olin aivan ymmälläni sillä Simo ei ole koskaan ennen tehnyt mitään sen tapaista. Kielsin jyrkästi ja otin linnun pois. 

Toinen nouto heitettiin syvemmälle ja Simo eteni suoraviivaisesti sen luo. Vaihtoi otetta linnusta pari kertaa matkan aikana, mutta ui muuten suoraviivaisesti takaisin. Lokki jäi kuitenkin matalaan veteen, eikä Simoa hirveästi kiinnostanut tuoda sitä lähemmäs. Näin siis hyvin vedestä noutava flattini esitteli taitomme... Kommenttina saimme, että mukava koira mutta hieman kukkoilevalla päällä. Tätä kukkoilua on kyllä ollut kotonakin lenkeillä havaittavissa, varsinkin Simon opittua, että vaunulenkeillä tai lapsi kantorepussa en pysty samalla tavalla uuttumaan hänen tekemisiinsä. Nyt pitäisi siis saada tyyppi palautettua takaisin maan pinnalle. 

Vesinoutokatastrofin jälkeen oli vuorossa markkeeraus ja hakuruutu. Ennen rastille pääsemistä oli suht pitkä odottelu, jossa Simon kierrokset nousivat vielä enemmän. Hän rupesi piippaamaan eikä millään malttanut istua paikallaan. Markkeeraukset tehtiin dummeilla ja niistä Simo selvisi täydellisesti. Nouto onnistui ja palautti suoraan käteen. Kakkosmarkkeerauksessa oli aikeissa vaihtaa dummya, mutta sain pysäytettyä. Tämän jälkeen tosin Simon viimeinen ruuvi taisi löystyä ja hän juoksenteli sinne tänne ymmärtämättä mitä piti tehdä. Kutsuin takaisin ja Simo sai noutaa toisen dummyn jotta pääsisi takaisin peliin.

Hakuruudussa Simo reagoi tarkasti ampumiseen. Löysi linnut hyvin, mutta jäi hieman miettimään mitä sille linnulle oikein piti tehdä. Kahden noudon jälkeen alkoi juoksennella ympäri hakuruutua noutamatta mitään. Kutsuin takaisin ja lähetin uudestaan. Pienellä avulla Simo nouti seuraavat kaksi lintua. Yhteistyö meillä siis toimi hyvin, mutta linnut ihmetyttivät. 

Mietin miten ihmeessä Simo rupesi juoksennella tuolla tavalla, kun yleensä etsii tehokkaasti ruudun läpi. Ruokatauon aikana laitoin Simon autoon lepäämään. Tauon jälkeen minulla olikin paljon rauhallisempi ja kuuliaisempi koira kuin ennen. Olen niin tottunut, että Sagan kierrokset nousevat metsässä ja Simo on rauhallisen tarkkaavainen, etten oikein ymmärtänyt miten kierroksilla Simo oli ennen taukoa. Ilmeisesti tämä aiheutti ylimääräisen juoksentelemisen ja riistan nyppimisen mitä hän ei ole koskaan ennen tehnyt. 

Jäljellä minulla oli mukanani se "tavallinen" kuuliainen Simo. Teimme motivoidun taipparijäljen jossa Simo ensin eteni niin kovalla vauhdilla, että juoksi ensin kanin ohi mutta palasi sitten sen luokse ja nouti suoraviivaisesti sen takaisin suoraan käteeni. 

Tänä vuonna meillä toimi yhteistyö, mutta riistankäsittely vuorostaan tökki. Ainahan täytyy löytyä jotain treenattavaa...! Päivä oli kuitenkin todella opettavainen minulle, että Simo voi mennä näinkin korkeille kierroksille metsässä, kun ympärillä tapahtuu. Muuten olin tyytyväinen koiraan ja varsinkin siihen, että yhteistyö toimi niinkin hyvin. Kunhan saisimme riistaa ostettua, suuntaamme ampumaradalle treenaamaan malttia ja riistan käsittelyä, jotta voisimme keväällä mennä taippareihin. 

Miten teidän syksynne on lähtenyt käyntiin?

Vesinoutoa ja hallintaa

Muiden noutajaihmisten lähtiessä sorsastamaan, me olemme keskittyneet nomeiluun näin kotosalla. Koirista huomaa heti, kun treenit ovat jääneet vähemmälle. Kun N on ollut hieman enemmän kotona iltasin, on ollut helppoa jättää lapsi hänen kanssaan kotiin, napata dummyt mukaan kun hermot menee huomionkipeisiin koiriin jotka melkein kirjaimellisesti kiipeävät seiniä pitkin. Tästä sen huomaa, että flatti tarvitsee tekemistä.

Hieman haastetta tuo koirien totaalisen eri treenitarve. Saga tarvitsisi todella paljon maltti- ja hallintatreeniä ja kiihtyy aivan liikaa nähdessään, kun toinen tekee, varsinkin veden ääressä. Simo taas tarvitsee haastetta uusissa maastoissa ja vesityöskentelyssä. Valitettavasti aika vaan ei riitä ottamaan koiria yksitellen treenaamaan. Mutta useimmiten olen ensin treenannut Sagan kanssa hallintaa ja jotain muuta, jonka jälkeen Simo on saanut tulla treenaamaan. 

Mökillä on helppo tehdä eri nomeharjoituksia, kun on koko ajan veden äärellä ja eri tyyppistä metsää löytyy ihan kulman takaa. Saimme pikku-M:n muutamaksi tunniksi mummille hoitoon, jotta pystyimme N kanssa tekemään kunnon vesitreenin molempien koirien kanssa vuorotellen.

Saga:

Sagan kanssa olemme treenanneet hallintaa veden äärellä tehden ihan perus noutoja rantaa pitkin. Saga ei kuitenkaan ole päässyt veteen. Myös seuruuta veteen päin ja rantaviivan mukaan olemme tehneet, josta veteen päin tuuppaa olemaan todella haasteellista neidille. Kun vire hieman laski, ja noudot sujuivat maalla ilman, että Saga oli lähdössä veteen koko ajan teimme pienen kaksoismarkkeerauksen, josta toinen dummy oli maalla ja toinen heitettiin veteen. Saga sai noutaa maalla olevan ja itse hain vedessä olevan. 

Kerran neiti meinasi kaksoismarkkeerauksessa karata veteen, mutta muuten tämä toimi yllättävän hyvin, kun pohjalla oli toimivat perusnoudot ja hallinta tehtäviä! Neiti tosin kiihtyy nollasta tuhanteen heti vettä nähdessä, että vielä on paljon töitä edessä. Kevään nome koulutuksen jälkeen olen kuitenkin aina pyrkinyt siihen mitä kouluttaja vinkkasi, että kuumenevan koiran treenit pitää aina lopettaa siihen, että koira on rauhallinen. Tähän olen pyrkinyt Sagan kanssa ja se on mielestäni auttanut paljon.

Simo:

Simolle tehtiin perus taipparinoutoja veteen. Jää turhan paljon heittäjään kiinni ja sitä olemme pyrkineet treeneissä saamaan pois. Lisäksi olen vahvistanut pitoa matalassa vedessä, Simon helposti tiputtaessa dummyn rantaviivaan.

Tämän lisäksi sain havahduin siihen, että meidän mökin rannalla olevan kaislikon voisi hyvin hyödyntää vesinoutoon (En itse ymmärrä miten en ole tätä aikaisemmin tajunnut...). Tuumasta toimeen. Simo sai harjoitella markkeerauksia kaislikon läpi. Minä ja Simo seisoimme siis rannalla, josta oli pieni uintimatka suht tiheään kaislikkoon. Kaislikko oli pari-kolme metriä leveä, jonka läpi uitua pääsi avoveteen.

N heitti dummyn markkeerauksena kaislikon takana ja minä lähetin Simon noutoon. Ensimmäisellä kerralla jäi kaislikon sisäpuolelle eikä ymmärtänyt uida läpi, mutta pienellä avulla N:ltä hän ymmärsi jutun jujun, ja jo toinen nouto sujui varmemmin. Itseluottamusta tuossa koirassa kyllä on, kunhan ymmärtää tehtävän. Palautus sujui Simon mielestä helpomman tien kautta, eli kaislikkoa kiertäen. Tätä sitten treenasimme vielä, jotta saisimme suoraviivaiset palautukset. Simo tekee nomehommia todella kivasti, rauhallisesti mutta suurella itseluottamuksella. Harmi vaan, ettei ohjaaja oikein osaa kehittää sitä. Jos löytäisimme jonkun, joka voisi auttaa meitä ALO luokan treenaamisen alkuun, olisi minulla varovainen toive startata joskus metsästyskokeissa Simon kanssa.

Muuten olin todella tyytyväinen molempien korien tekemiseen. Saga pysyi hanskassa ja teki mitä pyydettiin ja Simo ymmärsi hyvin uuden tehtävän. Hellepäivinä vesitreeni on sitä paitsi mitä parhain treenimuoto, kun ei pysty lähtemään pitkälle lenkille väsyttämään koiria.

Mitkä asiat ovat sinun mielestäsi erityisen tärkeitä rakentaa ja treenata taippareiden jälkeen, kokeita silmällä pitäen?

Mökkeilyä ja nometreeniä

Viime aikana olemme olleet paljon mökillä koirien kanssa ja nauttineet lomasta ja säästä. N:llä oli myös ennen juhannusta viikko lomaa, jolloin vihdoinkin sain seuraa metsään ja nomeiltua koirien kanssa. Koirat ovat nauttineet mökkeilystä suuresti, koska saavat uida päivät pitkät helteessä. Kaupungissa kun ei ole ihan samaa mahdollisuutta. Täällä päin on myös ihania metsiä nometreenaamiseen. Kun ei tarvitse ajaaa monta kymmentä kilometriä saadakseen kunnon hakuruudun tehtyä se kyllä madaltaa treenien kynnystä paljon. 

Nomessa olen tehnyt paljon töitä Sagan maltin kanssa. Kevään kuumakalle kurssin jälkeen olen panostanut paljon siihen, että hallinta ja matti menevät ennen kaikkea. Jokainen nometreeni neidin kanssa aloitetaan seuruu- ja kontaktitreenillä, kunnes kierrokset ovat laskeneet. Tämän jälkeen yleensä tulee muutama lyhyt damin heitto, jotka joko minä tai Saga noutaa. Vireen mukaan. 

*Kaikki metsäkuvat ovat N ottamia. Oli nnäköjään unohtanut laittaa automaattitarkennuksen ja puut olivat näköjään vähän tiellä, mutta jotain mustaa sentään näkyy. ;) *

Tällä kertaa Saga sai myös tehdä pitkästä aikaa ykkös- ja kakkos markkeerauksia. Alun malttitreenin jälkeen heitettiin ensiksi helppo markkeeraus metsään. Heiton jälkeen käännyin ja seurautin Sagaa muutaman metrin taaksepäin ennen kuin sai luvan lähteä. Neiti löysi damin hyvin ja palautti yllättävän rauhallisesti. Parin heiton jälkeen alkoi suu käydä, kun vire nousi, jonka jälkeen minä noudin itse pari damia. Tämän jälkeen taas yksi markkeeraus, joka meni niin hyvin, että siirryimme kakkosmarkkeerauksiin. Itse hain ensimmäisen dummyn ja Saga sai noutaa toisen. Toisella markkeerauskerralla jouduin lähettämään toiselle dummylle uudestaan, kun ei meinannut sitä löytää, mutta muuten toimi oikein hyvin ja oli positiivisen yllättynyt miten hyvin Saga toimi.

 Simon kanssa tehtiin taipparimainen hakuruutu dummeilla. Heitettiin yksi motivaatiodummy, mutta jostain syystä ei löytänyt tätä heti vaan lähti heti hakuun. En viitsinyt tähän puuttua, vaan annoin etsiä rauhassa dummyt. Simo teki laajaa ja tehokasta hakua, joskin alussa oli hieman turhan paljon vauhtia. Jokainen dummy tuotiin suoraviivaisesti käteen. Tässä tyypissä olisi kyllä paljon potentiaalia nomekoiraksi. Harmi vaan, ettei emäntä ole yhtä pätevä nomehommissa... Mutta ehkä yhdessä opitaan vielä, kunhan saadaan joku hieman antamaan treenivinkkejä. Tyyppi on rohkea ja etenee hyvin, nyt vielä viilataan jälki kuntoon niin uskon että läpäisee taipparit hyvin syksyllä. Kyllä sen vaan huomaa, että olen pikkupentuajan tehnyt paljon enemmän maltti- ja kuuliaisuustreniä Simon kuin Sagan kanssa. Virheestään sitä oppii. ;)

Treenien jälkeen molemmat koirat saivat pulahtaa mereen ja kyllä oli kaksi tyytyväistä ja väsynyttä flattia jotka makasivat mökkipihan nurmella tämän jälkeen! 

Mites teillä on kesän alku sujunut?

Kuumakallen ja vinkuiitojen koulutusta

Alkuvuodesta näin flattien aluetoiminnan facebook sivuilla ilmoituksen Tiina Mursulan nomekoulutuksesta joka järjestettäisiin maaliskuussa. Kurssin nimi "Kuumakallet ja vinkuiitat" tarttui heti silmiini. Sehän oli kuin tehty Sagalle! Kurssi järjestettäisiin kerrankin lähellä, eikä edes tarvitsisi ajella ympäri puoli Suomea. Olen kauan pohdinnut osallistumista nomekurssille mutta tieto siitä, että Saga on alkanut nostamaan kierrokset ihan liian korkealle kuunnellakseen mitään metsässä, on pidättänyt minut ilmoittautumasta. Tämä kuulosti kuitenkin sopivan matalan kynnyksen koulutukselta, ja uskalsin ilmoittautua koiran kanssa.

Maaliskuun viimeisenä sunnuntaina, sopivasti talviajan vaihtuessa kesäaikaan, ajelimme Sagan kanssa kohti Vantaata. Sateinen ja hieman kolea sunnuntaiaamu, ei vaikuttanut haittaavan flatti-ihmisiä, sillä paikalla oli monta tuttua flattiharrastajaa mutta myös uusia flatinomistajia ja -harrastajia, mikä yllätti positiivisesti. Odotellessamme ovenavajaa istuimme tihkusateessa terassilla ja vaihdoimme kuulumisia tuttujen kanssa. Ehdimme myös aloittaa esittelykierroksen missä piti kertoa koiran ikä, trenitausta ja nomeen liittyvät ongelmat. Monella oli ylivireys ongelmana, joka on johtanut erilaisiin sijaistoimintoihin kokeessa tai treeneissä. Mukana oli myös nuoria, kokemusta kaipaavia flatinalkuja jotka halusivat saada vinkkejä treenialulle. 

Sagan kanssa ongelmana on tosiaan ylivire ja jossain määrin vinkuminen. Varsinkin Simon tultua taloon, Saga on lähinnä saanut toimia hakuruudun "tyhjentäjänä" tai motivaationa Simolle. Hiukan olemme tehneet linjaa, mutta ei kovin onnistuneilla seurauksilla, koska neiti karkaa niin helposti hakuun. Olen aiemmin huomannut Sagan vireen kohenevan, kun ei pääse ensimmäisenä tekemään metsässä. Mutta kun on lähinnä saanut tyhjentää ruutua ei ole haitannut, vaikka neiti onkin tehnyt vähän oman pään mukaan, eikä siihen olla hirveästi puututtu. Tämän seurauksena olemme nyt siinä tilanteessa, ettei edes helppo markkeeraus toimi ilman, että neiti joko karkaa metsään etsimään lisää dummeja, tai pureskelee reikiä dummyyn (kyllä, suu käy niin kovana, että dummyt ovat saaneet kunnolla kyytiä). Ohjaajalla on siis vain peiliin katsomista. 

Aamu alkoi reilun tunnin luennolla, jossa kävimme läpi eri ongelmia, ohjaajan ja koiran suhdetta sekä muiden ihmisten asennetta tällaisiin ongelmiin. Keskustelu kävi aika ajoin jopa kiivaana, kun eri näkökulmat ja ihmisten asenteet tulivat puheeksi. "Koira vaihtoon" kommentti ihmetytti monia, ja syystäkin. Useimmille koira on pääasiassa perheenjäsen, eikä perheenjäseniä noin vain myydä eteenpäin, jos ne eivät taida sinulle sopivaa harrastuslajia. Myös koiran ja ohjaajan mielentila puhutti. Itselleni tuli uutena tietona se, että nometreenit on hyvä lopettaa rauhallisessa mielentilassa, eli tekee jotakin rauhoittavaa koiran kanssa ennen kuin lopettaa treenit. Näin koira oppii itse säätämään viretilaansa, ja muistaa seuraavalla kerralla tämän rauhallisen mielentilan.

Luennolla meidät oli järjestetty treenipareihin, ja metsään päästyämme ensimmäinen pari olikin valmiina koirien kanssa. Oli dummyen heiluttelua, pillitystä ja huutamista metsässä ilman, että koirat saivat noutaa. Tarkoituksena oli harjoitella koirien malttia, ja siedättää heitä maltilliseen odottamiseen ilman repimistä ja riehumista. Useimmilla koirilla oli tämäntyyppinen ongelma. 

 *Tottakai nomekurssilla täytyy olla lämmintä kaakaota lounaaksi mukana! Oli kyllä suolaista naposteltavaakin....*

Sagan vuoron tullen neiti oli ollut auton takakontissa jo toista tuntia kuunnellen laukauksia ja pillittelyä, vire olikin sen mukainen... Kovasti piti kokeilla ohjaajan hermoja ja nopeutta, kun kävelimme hihna tiukalla parkkipaikalta metsänreunaan missä kaikki odottivat. Parina miellä oli Norma. Metsänreunalle saapui kaksi innosta vinkuvaa koiraa. Ohjaaja katsoi molempia virtapiikkejä hetken ja käski sitten minun viedä Sagan takaisin autoon. En oikeastaan saanut tälle selitystä miksi, mutta uskoisin sen johtuvan siitä, että molemmat piippaavat flattineidit yllyttivät toinen toistaan. 

Toisella keralla, kun tulimme Sagan kanssa paikanpäälle neiti oli hiljempi, mutta ei ottanut minuun mitenkään kontaktia. Kävelimme ensiksi pitkällä hihnalla metsän reunassa ikään kuin näyttääksemme, ettei siellä ollut dummeja. Tämähän ei neitiä rauhoittanut. Kävelimme sitten hiekkatietä metsästä poispäin nomeseuraamisessa. Kouluttaja muistutti monesti minua hengittämään syvään ja rentoutumaan. Tämä yllättäen auttoi hiukan sekä Sagaa, että omaa keskittymistä, sillä kyllähän siinä verenpaine väkisinkin nousee, kun koira ei koulutuksessa tottele (vaikka se periaatteessa oli tämän kurssin tarkoitus). Käveltyämme edestakaisin muutaman metrin kerralla alkoi neidinkin korvat pikkuhiljaa avautumaan ja namit taas maistumaan. Ideana hiekkatiellä kävelemisellä oli, että tekee jotakin täysin päinvastaistaan koiran odotusten. Saga odotti, että pääsisi metsään rallattelemaan siksi kävelimme poispäin ja vaadimme kontaktia tiheillä käännöksillä. 

Hetken kuluttua saimme luvan noutoon. Saga istumaan, dummy minun ja koiran välissä maahan ja kutsu luokse. Ensimmäinen nouto meni oikein hyvin. Saga ymmärsi, että nyt on tosi kyseessä. Seuraavalla noudolla Saga tiputti dummyn jalkoihini ja oma keskittyminen herpaantui sekunniksi. Kotona olisin puuttunut tähän, mutta en ollut varma, miten toimia nyt kun kerta ei treenattu luovutuksia. Kouluttaja pyysi, etten välitäisi siitä mutta tämän hetken epäröintini johdosta Saga päättikin suunnata metsään nuuskimaan perusasentoon tulemisen sijaan. Muutaman käskyn ja pienen uhkailun jälkeen neiti tuli sivulle. Kouluttajan mukaan tämä tapahtui myös siksi, että tehtävästä tuli Sagalle liian vaativa, eikä hän vielä kestänyt sen paineita (selkokielellä ei jaksanut keskittyä siihen, ettei saanut tehdä mitä lystää...). Tehtiin muutama dummy keskellä nouto lisää, mutta tällä kertaa niin, että minä hain dummyn ja Saga vain katsoi. Kun neiti oli sopivan rauhallinen, lopetimme treenin ja vein Sagan autoon. 

Oikeastaan harjoittelimme "ei mitään tekemistä", mikä oli Sagalle oikein hyvä, vaikka se itselle tuntui hassulta olla nomekurssilla tekemättä noutoja. Tosin huomasin loppupäivän eron Sagan mielentilassa. Neiti oli paljon kuuliaisempi kuin yleensä metsälenkillä, eikä riehunut turhia. Nyt pitäisi siis itse vain muistaa lukea koiraa jokaisen treenikerran aikana, ja pysäyttää treenit ennen kuin kiehuu yli.

Paljon koulutuksessa, oli minulle ennestään tuttua mutta tulihan myös hieman uutta tietoa. Itselle teki hyvää joutua käytännössä harjoittelemaan tekemään ei mitään, sekä miettiä omaa mielentilaa treenien aikana. Ohjaaja ja koira kun ovat vähän samanlaisia kärsivällisyysjutuissa...

Mietitkö sinä koiran ja/tai ohjaajan mielentilaa aktiivisesti treenin aikana? Tai harjoitteletteko sen säätämistä eri lajeissa?