Jättäessämme pilvisen ja sateisen itä-Suomen taaksemme, muuttui keli aurinkoisemmaksi ja lämpimämmäksi. Pysähtyessämme Lapualla saimme riisua hupparit ja pitkät housut, ottaaksemme shortsit ja aurinkolasit takaisin käyttöön. Noin kuuden tunnin ajomatkan jälkeen olimme perillä Vaasassa anoppini luona, meren äärellä. Tuskin ehtivät koirat edes hypätä autosta pois, kun jo suuntasivat mereen. Kuten flatit yleensä, he eivät viikon aikana olleet montaa hetkeä kuivina.
Saga useimmiten juoksee veteen, odottaa että joku heittää jotain noudettavaa, ja jos ei sitä tule neiti menee makaamaan veteen. Simo taas ui mielellään ympäriämpäri ja tekee jopa omia pieniä uintilenkkejä. Tekniikassa on tosin vielä hiottavaa sillä takapää on todella alhaalla, jonka seurauksena Simo nielee paljon merivettä ja siitä ei kivaa seuraa. Simo oppi sisäsiistiksi noin neljän kuukauden ikäisenä, eikä sen jälkeen ole tehnyt vahinkoja sisälle. Yhtäkkiä Vaasassa (kun emme itse nähneet) saimme kuulla, että Simo oli pissannut kunnon lätäkön matolle. Emme olleet uskoa korviamme, ja vielä vähemmän kun tämä toistui jopa nelisen kertaa! Mietimme mitä kummaa Simoa vaivaa, kun ei tosiaan ole yli puoleen vuoteen tehnyt vahinkoa sisällä. Ainoaksi syyksi keksimme meriveden juomisen, koska ei muuten vaikuttanut kipeältä tai ärsyyntyneeltä. Pieni minioni ui päivät pitkät ja joka uintikerralla hän nieli varmaan montaa litraa vettä. Tämän seurauksena vettä vain tuli eikä Simo vaikuttanut itse huomaavan että teki vahinkoa, koska välillä käveli samaan aikaan. Ulkona teki sitten jopa parin minuutin pissat. Tämä onneksi loppui kun aloimme tarkkailla Simoa enemmän ja viemään ulos, pikkupennun tavoin, todella usein. Kotona tämä pissaralli onneksi loppui, joten uskoaksemme uintitekniikka ja veden juonti oli syypää.
*Saga nauttii meressä*
*Simo the sikarimies*
Vaasassa oli, kuten suuremmassa osassa maata, todella kuuma ja aurinkoista. Elohopea hipoi 30:n raja, mutta onneksi meri teki olosta mukavamman. Koirat viihyivätkin eniten vedessä, ja heti yrittäessä lenkittää heitä tuli todella kuuma. Simolla kuitenkin oli virtaa kuin pienessä kylässä autoilun jälkeen, joten jotain järkevää piti yrittää keksiä ettei pienimies tuhoaisi koko huushollia. Koirat pystyivät valvotusti olemaan pihalla vapaana, mutta eivät kuitenkaan samalla tavalla koko päivän ajan kuten niillä on tapana olla vanhempieni mökillä. Täten he eivät myöskään saaneet yhtä paljon itsenäistä liikuntaa koska olivat enemmän sisällä.
Mietittyämme asiaa, päätimme kokeilla Jungsundin vaellusreittiä. Reitin pituuden pystyi valitsemaan itse. Koko reitti oli noin 12 kilometriä pitkä, mutta taukopaikkoja löytyi noin parin kilometrin välillä, jonka avulla oli helppo määrittää kuinka pitkän osan oli kävellyt. Valitsimme kahdeksan kilometrin pätkän joka suurilta osin meni lampien ja vesistöjen vieressä, jotta koirat voisivat uida.
*Paita ja peppu*
Reitti alkoi metsäpolulla jonka jälkeen oli parin kilometrin pururata. Olin kuvitellut reitin olevan Nuuksion reittien tyylinen, joten pururadan pätkä tuli yllätyksenä ja tuntui heti alussa tylsähköltä. Muutaman kilometrin jälkeen iski makean veden tuoksu nenään, ja sen jälkeen polku kulki vesistöjen ohessa melkein koko matkan. Koirat nauttivat täysin siemauksin kun pystyiät vapaasti rynnätä sinne tänne, uida lumpeenlehtien perään ja riehua toistensa kanssa (onneksi ei polulla olut muita ihmisiä tuohon aikaan). Puolen matkan jälkeen pidimme juomatauon ja sitten käännyimme takaisin. Kahden tunnin, monen valokuvaustauon ja kahdeksan kilometrin jälkeen (Saga ja Simo juoksivat varmaan tuplasti pidemmälle), alkoi vauhti hieman hidastua kun oli pahin energia purettu. Kotona oli kaksi erittäin tyytyväistä, märkää ja väsynyttä flattia.
*Saimme nauttia ihanista kesäilloista hyvän ruoan kera*
Ihanaa kesän jatkoa kaikille!