Vaasa KV

Viime viikonloppuna oli vuorossa perinteinen Vaasan kansainvälinen näyttely. Flateilla piti alunperin olla Ragnhild Ulin, Ruotsista, tuomarina mutta viime hetkellä tuli tuomarinmuuots ja flatit siirtyivät Kyproslaiselle Konstantinos Adreoulle. Tästä syystä myös kehä alkoi vasta klo 12 maissa. Olimme tulleet Vaasaan perjantai-iltana N ja koirien kanssa ja asuimme N äidin luona noin parinkymmenen minuutin matkan päästä Botniahallista missä näyttely järjestettiin. Näin ollen ehdimma rauhassa herätä ja pakata aamulla tavarat ennen kuin lähdön aika koitti.

Ragnhild Ulin kasvattaa itse flatteja Ruotsissa ja tämän huomasi ilmoittautuneista flateista. Yleensä Vaasassa on noin 10-15 flatteja ilmoittautuneita, mutta tänä vuonna ilmoittautuneita olikin 26. Nartttujen valioluokassa olikin pelkkiä tuttuja nimiä ja kasvoja. Kun tulimme Sagan kanssa paikalle hieman klo 11 jälkeen, ehdimme rauhassa pistää häkin pystyyn ja vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa kehän reunalla ennen flattien alkua kehän myöhästymisen jälkeen. Vaasan näyttelyssä on se mukava puoli, että oaikalle tulee monta tuttavaa ja muite koirattomia. Jotkut tulevat tutustumaan tiettyyn rotuun, muut vain moikkaamaan tuttavia mitä ei muuten usein näe.

*Kuva: Sanna Lähdekorpi*

 Narttujen valioluokassa Saga oli yllättävän reippaalla tuulella ja jaksoi seistä ja ravata nätisti. Yksilöarvostelussa halusi hieman vetää taas takajalat alleen, mutta muuten seisoi nätisti ja heilutti häntää. Kerran häntä laski, mutta sain neidin innostumaan uudestaan silittelemällä ja häntä nousi takaisin heilumaan. Juoksussa sain jälkikäteen kuulla N:ltä, että en en enää ihan pysy Sagan vauhdissa mukana kun neiti juoksee niin kovaa, mtt aihan vielä en ajatellut ulkoistaa esittämistä. Yksilöarvostelussa saimme ERIn jonka jälkeen nopeasti häkin kautta ja kilpailuluokkaan. Kilpailuluokassa seistiin ja mentiin kierros ympäri kunnes tuomari poimi neljä parasta narttua. Hetken hän mietti Sagan ja Sagan siskon Akan välillä, mutta loppujen lopuksi siskolikka veti pidemmän korren ja Saga oli VAL ERI 3 hyvällä arvostelulla. Kovin tyytyväisiä oltiin kuitenkin tähän tuokseen, huomioon ottaen että luokassa oli mukana monta voitokasta ja korkeatasoista narttua.





Yksilöarvosteluiden loputtua esitimme Harvahampaiden kasvattajaryhmän neljällä nartulla (Iitu, Akka, Saga ja Hulda) joka oli ROP kasvattaja KP:n kera. Ei muuta kuin isoja kehiä odottelemaan. Katsoimme aikatauluista, että kasvattajaryhmät olisivat melkein viimeisinä isoista kehistä, ja päätimme lähtemään N äidin luokse pakkaamaan tavarat ja hakemaan Simon tässä välissä. Lähdimme myös N isän luokse lounaalle koirien kanssa, koska näyttelypaikalta ei ollut kuullut mitään (olimme pyytäneet heitä soittamaan jos kehien järjestys muuttuisi). Juuri kuin olimme istuutumassa autoon tuli soitto, että kasvattajaryhmät oli kutsuttu kokoomakehään. Tuli ihan pikkaisen kiire! Vaihdoin näyttelyhousut autossa ja N taisi tehdä uuden nopeusennätyksen Vaasan keskustan ja Botniahallin välillä (ONNEKSI ei nähty poliiseja..!). Juoksin Sagan kanssa sisälle ja näin kasvattajien kokoomakehän. Näyttelyhihna ja jakku oli häkissä hallin toisella puolella ja oli juoksemassa sinnepäin kun tuli huuto, että nyt noin vaan kehään! Hypättiin sitten Sagan kanssa lenkkihihnan ja lilan hupparin kera muiden mustajakkuisten esittäjien keskelle.

Kauan jouduimme seisottamaan tietämättä kävelikö tuomari vain huvikseen ympäri vai tuomaroiko. Yhdessä viheessa hän tuli meidän ohi todeten "keep your money". Emme sitten tienneet tarkoittiko tämä että peli oli jo menetetty vai mitä... Tässä vaiheessa kuitenkin ehdin käväistä vaihatmassa jakun ylle ja Sagalle näyttelyhihnan päälle. N oli myös ehtinyt sisälle ja opastin häntä videoimaan isoa kehää. Ennen kehää käytiin koirien järjestys ja viime hetken yksityiskohdat läpi (kuten, koirat lähekkäin, ei liian nopea juoksutahti että meikäläinen pysyy mukana jne..). Isossa kehässä juostiin sisälle, seisotettiin ja juostiin edestakaisin. Tämän jälkeen tuomari poimi meistä neljä jatkoon menijää. Juoksimme kehän toiselle laidalle ja seisotimme. Suureksi iloksemme Harvahampaan Kennel kuulutettiin ykköspaikalle voittajina! Tämä "keep your money" taisi siis olla tomarin tapa sanoa, että ottakaa vain rauhallisesti tai vastaavaa. 

Kannatti siis ajaa 150km/h moottoritiellä hallille... Tämän jälkeen oli hyvä pakata kamppeet ja suunnata alas etelään onnistneen näyttelypäivän jälkeen. Kiitos kaikille tutuille ja sukulaisille seurasta ja kiitos heille jotka tulivat meitä katsomaan! :)

Kun kehon rajoitus tulee vastaan

Huippu-urheilijoille on arkipäivää, että jokin kehossa on vinossa, tulee kipeäksi tai sattuu jotakin, ettei pysty treenaamaan suunnitellusti. Yleensä ihmiset silloin kommentoivat että "lepoa vaan, niin kyllä se siitä sitten. Mitä yksistä kilpailuista, terveys on tärkein!" Ja onhan se totta, terveyttä ei voi koskaan arvostaa liikaa. Mutta kummasti kaikki tuntuu erilaiselta, kun tämä iskee omalle kohdalle. Veljeni on EM-triathlonisti ja sairastanut enemmän tai vähemmän viimeisen puolen vuoden aikana, mutta vasta nyt voin täysin samaistua miten ärsyttävää sen täytyy olla kun haluaa treenata, mutta keho sanoo ei.

Nyt en ole huippu-urheilija, treenaan vain koiria oman iloni vuoksi, eikä minulta ole mennyt jalka poikki tai muuta vakavaa. Mutta olen raskaana. Ja kyllä, tämäkin voi välillä tuntua tarpeeksi työläältä. Kun ei ole tottunut siihen, että keho muuttuu ja täytyy miettiä kaksi kertaa mitä tekee ennen kuin tekee, koska masuasukin hyvinvointi on täysin sinun vastuullasi, voi yhtäkkinen vastoinkäyminen, joka estää sinua treenaamasta niin kuin olet tottunut, tuntua enemmän kuin ärsyttävältä. Kun on liian paljon halua, mutta liian vähän voimaa...

Olen saanut olla rauhassa raskaana ilman mitään oireita tai ongelmia yli puolet raskaudesta, mutta nyt on masutyyppi päättänyt, että äidin tulisi vähän hidastaa tahtia. Olen jo jonkin aikaa kärsinyt supistuksista ja kivuista vatsassa. Kivut esiintyvät varsinkin rasituksen aikana tai jälkeen, kuten töissä tai treenatessa koiria. Tiedän, että tämä on kehon tapa kertoa, että täytyy ottaa hieman rauhallisemmin, mutta samalla se on niin vaikeaa sisäistää, kun on tottunut kävelemään pitkiä metsälenkkejä eri maastossa ja treenata aktiivisesti koirien kanssa 365 vuorokautta vuodessa. Supistukset ovat olleet muutama päivä sitä luokkaa, että olen väkisinkin joutunut loikoilla sohvalla, N viedessä koirat lenkille. Mutta kyllähän sitä väkisinkin tuntee itsensä laiskaksi, kun toinen pääsee ulos ja itse vain makoilee sohvalla. Onneksi kuitenkin lepo auttaa ja levätyn päivän jälkeen voin yleensä mennä ja tehdä suht normaaliin vauhtiin.

Sagan kanssa meillä on tavoitteena startata flattien tokomestaruuksissa voittajaluokassa (ellei juoksut yllätä taas...) ja olemmekin treenanneet aktiivisesti viime aikoina. Varsinkin kaukot ja tunnari asettaa haastetta, kun neiti ei oikein malta vaan on kiire luokseni. Totta kai myös muut liikkeet kaipaavat vielä viimeistelyä. Myös Simon kanssa olen treenannut tavoitteellisemmin, jospa syksyllä voisimme korkata tokokentät. Olemme päässeet todella hyvin vauhtiin ja löytäneet meille kaikille sopivan treenitavan ja -tyylin. Siksi kai ärsyttää enemmän kuin muuten, että ei pysty treenaamaan samalla intensiteetillä enää. Toki löytyy myös päiviä, että voi treenata normaaliin tapaan, mutta vauhtia ja intensiteettiä on saanut laskea, kehoa kuunnellen.

Yllättävää on huomata miten itse reagoi ympäristön ja lähipiirien kommentteihin. Toki, kaikki tarkoittavat hyvää, mutta kuultuaan kommentin "lepoa vaan, lopeta treenaaminen" on yleisin kommentti. Hyväähän ihmiset tarkoittavat mutta kun treenaaminen on harrastus, josta aidosti sekä minä että koirat nauttivat, sitä ei noin vain lopeteta kuin seinään. Rakkaudesta lajiin! Toisaalta saa myös kuulla miten porukat ovat kävelleet monen tunnen lenkkejä haastavissa maastoissa päivää ennen laskettua aikaa, ja silloinhan vasta sitä väkisinkin tuntee olonsa laiskaksi. Kuten huomaatte, koskaan ei ole hyvä! :D

Saga ja Simo ovat onneksi hyviä leikkimään ja liikuttamaan toisiaan keskenään, kun metsälenkkien tahti on väkisinkin hidastunut. Treenit olen yrittänyt suunnitella aina päivän olon mukaan. Esimerkiksi peruasasentoa, kaukoja ja tunnaria voi tehdä ilman sen suurempaa fyysistä aktiivisuutta itseltä. Silloin on vain varottava, ettei saa kahta innokasta flattia suoraan vatsaan. Onneksi lepo yleensä auttaa ja toki on myös monia päiviä, kun voin treenata ilman supistuksia ja särkyä ollenkaan. Täytyy itse vain opetella hiljentämään vauhtia ja kuunnella kehoa, ettei masutyyppi tule ihan liian aikaisin. 

Miten muut ovat selvinneet raskausajasta ja koirien treenaamisesta? Onko vauhti pysynyt samana koko matkan tai oletko joutunut hiljentämään? Onko sinulle tai koiralle sattunut vastoinkäymisiä joka on pistänyt treeni-/kilpailusuunnitelmat uusiksi?

Kuumakallen ja vinkuiitojen koulutusta

Alkuvuodesta näin flattien aluetoiminnan facebook sivuilla ilmoituksen Tiina Mursulan nomekoulutuksesta joka järjestettäisiin maaliskuussa. Kurssin nimi "Kuumakallet ja vinkuiitat" tarttui heti silmiini. Sehän oli kuin tehty Sagalle! Kurssi järjestettäisiin kerrankin lähellä, eikä edes tarvitsisi ajella ympäri puoli Suomea. Olen kauan pohdinnut osallistumista nomekurssille mutta tieto siitä, että Saga on alkanut nostamaan kierrokset ihan liian korkealle kuunnellakseen mitään metsässä, on pidättänyt minut ilmoittautumasta. Tämä kuulosti kuitenkin sopivan matalan kynnyksen koulutukselta, ja uskalsin ilmoittautua koiran kanssa.

Maaliskuun viimeisenä sunnuntaina, sopivasti talviajan vaihtuessa kesäaikaan, ajelimme Sagan kanssa kohti Vantaata. Sateinen ja hieman kolea sunnuntaiaamu, ei vaikuttanut haittaavan flatti-ihmisiä, sillä paikalla oli monta tuttua flattiharrastajaa mutta myös uusia flatinomistajia ja -harrastajia, mikä yllätti positiivisesti. Odotellessamme ovenavajaa istuimme tihkusateessa terassilla ja vaihdoimme kuulumisia tuttujen kanssa. Ehdimme myös aloittaa esittelykierroksen missä piti kertoa koiran ikä, trenitausta ja nomeen liittyvät ongelmat. Monella oli ylivireys ongelmana, joka on johtanut erilaisiin sijaistoimintoihin kokeessa tai treeneissä. Mukana oli myös nuoria, kokemusta kaipaavia flatinalkuja jotka halusivat saada vinkkejä treenialulle. 

Sagan kanssa ongelmana on tosiaan ylivire ja jossain määrin vinkuminen. Varsinkin Simon tultua taloon, Saga on lähinnä saanut toimia hakuruudun "tyhjentäjänä" tai motivaationa Simolle. Hiukan olemme tehneet linjaa, mutta ei kovin onnistuneilla seurauksilla, koska neiti karkaa niin helposti hakuun. Olen aiemmin huomannut Sagan vireen kohenevan, kun ei pääse ensimmäisenä tekemään metsässä. Mutta kun on lähinnä saanut tyhjentää ruutua ei ole haitannut, vaikka neiti onkin tehnyt vähän oman pään mukaan, eikä siihen olla hirveästi puututtu. Tämän seurauksena olemme nyt siinä tilanteessa, ettei edes helppo markkeeraus toimi ilman, että neiti joko karkaa metsään etsimään lisää dummeja, tai pureskelee reikiä dummyyn (kyllä, suu käy niin kovana, että dummyt ovat saaneet kunnolla kyytiä). Ohjaajalla on siis vain peiliin katsomista. 

Aamu alkoi reilun tunnin luennolla, jossa kävimme läpi eri ongelmia, ohjaajan ja koiran suhdetta sekä muiden ihmisten asennetta tällaisiin ongelmiin. Keskustelu kävi aika ajoin jopa kiivaana, kun eri näkökulmat ja ihmisten asenteet tulivat puheeksi. "Koira vaihtoon" kommentti ihmetytti monia, ja syystäkin. Useimmille koira on pääasiassa perheenjäsen, eikä perheenjäseniä noin vain myydä eteenpäin, jos ne eivät taida sinulle sopivaa harrastuslajia. Myös koiran ja ohjaajan mielentila puhutti. Itselleni tuli uutena tietona se, että nometreenit on hyvä lopettaa rauhallisessa mielentilassa, eli tekee jotakin rauhoittavaa koiran kanssa ennen kuin lopettaa treenit. Näin koira oppii itse säätämään viretilaansa, ja muistaa seuraavalla kerralla tämän rauhallisen mielentilan.

Luennolla meidät oli järjestetty treenipareihin, ja metsään päästyämme ensimmäinen pari olikin valmiina koirien kanssa. Oli dummyen heiluttelua, pillitystä ja huutamista metsässä ilman, että koirat saivat noutaa. Tarkoituksena oli harjoitella koirien malttia, ja siedättää heitä maltilliseen odottamiseen ilman repimistä ja riehumista. Useimmilla koirilla oli tämäntyyppinen ongelma. 

 *Tottakai nomekurssilla täytyy olla lämmintä kaakaota lounaaksi mukana! Oli kyllä suolaista naposteltavaakin....*

Sagan vuoron tullen neiti oli ollut auton takakontissa jo toista tuntia kuunnellen laukauksia ja pillittelyä, vire olikin sen mukainen... Kovasti piti kokeilla ohjaajan hermoja ja nopeutta, kun kävelimme hihna tiukalla parkkipaikalta metsänreunaan missä kaikki odottivat. Parina miellä oli Norma. Metsänreunalle saapui kaksi innosta vinkuvaa koiraa. Ohjaaja katsoi molempia virtapiikkejä hetken ja käski sitten minun viedä Sagan takaisin autoon. En oikeastaan saanut tälle selitystä miksi, mutta uskoisin sen johtuvan siitä, että molemmat piippaavat flattineidit yllyttivät toinen toistaan. 

Toisella keralla, kun tulimme Sagan kanssa paikanpäälle neiti oli hiljempi, mutta ei ottanut minuun mitenkään kontaktia. Kävelimme ensiksi pitkällä hihnalla metsän reunassa ikään kuin näyttääksemme, ettei siellä ollut dummeja. Tämähän ei neitiä rauhoittanut. Kävelimme sitten hiekkatietä metsästä poispäin nomeseuraamisessa. Kouluttaja muistutti monesti minua hengittämään syvään ja rentoutumaan. Tämä yllättäen auttoi hiukan sekä Sagaa, että omaa keskittymistä, sillä kyllähän siinä verenpaine väkisinkin nousee, kun koira ei koulutuksessa tottele (vaikka se periaatteessa oli tämän kurssin tarkoitus). Käveltyämme edestakaisin muutaman metrin kerralla alkoi neidinkin korvat pikkuhiljaa avautumaan ja namit taas maistumaan. Ideana hiekkatiellä kävelemisellä oli, että tekee jotakin täysin päinvastaistaan koiran odotusten. Saga odotti, että pääsisi metsään rallattelemaan siksi kävelimme poispäin ja vaadimme kontaktia tiheillä käännöksillä. 

Hetken kuluttua saimme luvan noutoon. Saga istumaan, dummy minun ja koiran välissä maahan ja kutsu luokse. Ensimmäinen nouto meni oikein hyvin. Saga ymmärsi, että nyt on tosi kyseessä. Seuraavalla noudolla Saga tiputti dummyn jalkoihini ja oma keskittyminen herpaantui sekunniksi. Kotona olisin puuttunut tähän, mutta en ollut varma, miten toimia nyt kun kerta ei treenattu luovutuksia. Kouluttaja pyysi, etten välitäisi siitä mutta tämän hetken epäröintini johdosta Saga päättikin suunnata metsään nuuskimaan perusasentoon tulemisen sijaan. Muutaman käskyn ja pienen uhkailun jälkeen neiti tuli sivulle. Kouluttajan mukaan tämä tapahtui myös siksi, että tehtävästä tuli Sagalle liian vaativa, eikä hän vielä kestänyt sen paineita (selkokielellä ei jaksanut keskittyä siihen, ettei saanut tehdä mitä lystää...). Tehtiin muutama dummy keskellä nouto lisää, mutta tällä kertaa niin, että minä hain dummyn ja Saga vain katsoi. Kun neiti oli sopivan rauhallinen, lopetimme treenin ja vein Sagan autoon. 

Oikeastaan harjoittelimme "ei mitään tekemistä", mikä oli Sagalle oikein hyvä, vaikka se itselle tuntui hassulta olla nomekurssilla tekemättä noutoja. Tosin huomasin loppupäivän eron Sagan mielentilassa. Neiti oli paljon kuuliaisempi kuin yleensä metsälenkillä, eikä riehunut turhia. Nyt pitäisi siis itse vain muistaa lukea koiraa jokaisen treenikerran aikana, ja pysäyttää treenit ennen kuin kiehuu yli.

Paljon koulutuksessa, oli minulle ennestään tuttua mutta tulihan myös hieman uutta tietoa. Itselle teki hyvää joutua käytännössä harjoittelemaan tekemään ei mitään, sekä miettiä omaa mielentilaa treenien aikana. Ohjaaja ja koira kun ovat vähän samanlaisia kärsivällisyysjutuissa...

Mietitkö sinä koiran ja/tai ohjaajan mielentilaa aktiivisesti treenin aikana? Tai harjoitteletteko sen säätämistä eri lajeissa?