Orastavan kisaihmisen herääminen

Parin vuoden kisatauon jälkeen (toko, näyttelyitä ei lasketa) ja seuraavaan kokeen kolkuttaessa ovelle, on tietysti hyvä istua alas pohtimaan: miksi minä treenaan ja miksi minä kisaan? 

Treenaamiseen on helppo vastata. On mukavaa treenata, varsinkin kun on mukava treeniryhmä. Koirat pitävät siitä ja väsyvät hyvin aivojumpan jälkeen. Omasta puolesta tykkään tehdä asioita yhdessä S-tiimin kanssa ja pidän TOKOsta. Sen pilkun tarkkuus sekä viehättää, että väsyttää. Sillä sisimmässäni asuu pieni kontrollifriikki, joka pitää pienestä vääntelystä ja että asiat ovat just, eikä melkein. Tosin hermot eivät aina riitä tämän täydellisyyden tavoittelemiseen.Entä kisaaminen? Tämä on itse asiassa hyvä kysymys, sillä olen surkea kisaihminen. Ei siksi, etten siedä häviämistä (joukkueen nolaaminen ja omakohtainen totaali fiasko SM-kisoissa on asia erikseen...), vaan en oikeastaan välitä häviänkö vai voitanko. Toki, voittaminen on hauskaa, mutta onhan se itse koekin ihan kivaa puuhaa ja jos se sitten menee hyvin, tämä on lisäplussa. TOKO:ssa, niin kuin monessa koiralajeissa, on se hyvä puoli, että pitkälti kilpailee itseään vastaan. Voit jahdata ykköstulosta, mutta se on kisaa itseäsi vastaan. Lisäbonuksena voi mahdollisesti saada kiivetä palkintopallille! 

Mietin pitkään, ilmoittautuisinko flattien TOKOmestaruuteen lokakuussa. Emme ole kilpailleet pitkään aikaan, ja moni pikkujuttu on vielä liian epävarma saadakseen täydellisen tuloksen. Orastava kisaihminen alkoi kuitenkin heräämään sisälläni ja totesi, että mestaruudessa on monen monta tuttua, huipputokoilijoita joka iikka, ja kovat paineet pärjätä. Sillä et ole A. kilpaillut pariin vuoteen, joten kaikki odottavat miten pitkälle olette päässeet ja B. kaikki tietävät, että tätä voittajaluokkaa on treenattu jo jonkin aikaa ja olisi korkea aika saada tulos. 

Tosin, itseni tuntien tiedän, että jos en nyt pääse kokeeseen en varmaan koskaan mene (ainakaan lähitulevaisuudessa), koska kynnys tulee olemaan liian korkea. Tänä vuonna Sagalla ei kerrankin ole juoksuja mestaruuden aikaan, mitä hänellä on ollut nyt kolme vuotta putkeen, kokeessa on mukava tuomari ja ilmapiiri. Päätin siis heittää orastavan kilpailijani romukoppaan ja totesin, että osaamme mitä osaamme Sagan kanssa, menemme sinne katsomaan, miten kisaaminen sujuu pitkän tauon jälkeen ja vietämme mukavan päivän flattimaisessa tokohengessä. Emme ole mukana missään joukkueessa (ainakaan vielä), joten emme nolaa muita kuin itsemme. Pahimmassa tapauksessa, näen kokeen maksettuna treeninä (hintakin on suunnilleen sama, joten ero ei ole suuri. ;) ).

                                                                                *Rennolla meiningillä mennään* 

Monet odottavat minun starttaavan kahden koiran kanssa mutta totesin, että pysyäkseni jotakuinkin järjissäni taapero- uusi työpaikka-päiväkotiarki rumbasta, treenaan vain Sagaa koetta varten. Jos Simo olisi helpompi tapaus hänkin voisi tulla mukaan, mutta vielä on liian monta palasta auki. 

Vielä on muutama viikko aikaa saada liikkeet jotakuinkin kasaan, kunnes koittaa The TOKO viikonloppu. Voi olla, että tämän jälkeen orastava kisaihminen heräilee taas horroksestaan ja treenaamme tämän jälkeen ihan kilpailuhengessä. Mutta ensiksi otamme (tai yritämme...) rennon koesuorituksen alle, jossa tavoitteenamme on ehjä kokonaisuus, jossa sekä koiralla, että ohjaajalla on hauskaa.

Oletko sinä rento kisafiilistelijä tai kilpailuihminen henkeen ja vereen? Oletko osallistunut kokeeseen vain kokeillaksesi menoa?