lauantai 23. joulukuuta 2017

Jouluvideo 2017

Tämän vuoden jouluvideon myötä haluamme toivottaa kaikille lukijoille oikein iloista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2018!

Linkki videoon:
https://www.youtube.com/watch?v=AEuOIa4p8HQ&feature=youtu.be


Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!




Toivoo,
Johanna, Saga ja Simo

lauantai 16. joulukuuta 2017

Koiramessut 2017 bloggaajana




Edellisenä viikonloppuna oli vuoden kohokohta koiraihmisille; koiramessut tai tuttavallisemmin messari. Uutta tälle vuodelle oli muun muassa se, että messut järjestettiin kolmena päivänä (pe-su) edellisvuosien kahden päivän sijaan. Uutta oli myös bloggaajien ja muiden media-ihmisten kutsuminen paikalle. Bongasin sattumalta netistä ilmoituksen jossa pystyi ilmoittautumaan bloggaajaksi koiramessuille. Mitään muuta vaatimusta ei ollut kuin että piti olla blogi ja sitoutui kirjoittamaan messuista. Olin myös luvannut esittää Harmin kehässä, joten eniten aikaa tuli tietysti vietettyä flattikehän lähistöllä. 

Lauantaiaamuna istuuduin junaan aamutuimaan kohteena Helsingin messukeskus. Omasta mielestäni on todella mukavaa olla messarissa ilman koiria, ei tarvitsee stressata kilometrin pituisissa autojonoissa, saati sitten koko aikaa huolehtia koirasta ja häkistä vaan voi mennä ja tulla miten haluaa.



Hieman kahdeksan jälkeen ilmoittauduin paikalle bloggaajana. Aika luksusta oli muuten aloittaa aamu teekupposta juodessa, selaillen kaikkea messumateriaalia läpi mikä tuli bloggaajien kassin mukana. Tämän jälkeen siirryin alas flattikehää etsimään. 

Messukeskus on koiraihmisten ja koirista kiinnostuneiden isoin spektaakkeli koko vuonna. On luentoja, tapahtumakehä missä esitetään erinäisiä harrastuksia, työkoirien ja pelastuskoirien esittelyä, kolme päivää koiranäyttelyitä, rotutori missä on yli 40 eri koiranrotua esittelyssä ja paaaljon muuta. Messut ovat siis oiva tilaisuus tutustua johonkin rotuun tai koiriin yleensä.





Flattien kehät alkoivat 10, ja ilmoittautuneita koiria oli noin 60 kappaletta. Odotellessani urosten valioluokkaa oli mukavaa rupatella tuttujen kanssa, vaihtaa kuulumisia ja ihailla hienoja koiria. Flattikehän lähistöllä oli myös junior-handlerien kehät sekä cihuahuat. Kun on itse tottunut esittämään isoja koiria kehässä jonka kanssa oikeasti pitää juosta kovaa, näytti pienten Chihujen kehät hupaisalta kun isot ihmiset kävelevät peräkanaa ympäri kehää ja minikokoiset koirat tepsuttelevat vieressä.  ;)




Flattien kehät alkoivat ajoissa, mutta tuomari arvosteli kaikki koirat erittäin tarkasti joka tarkoitti sitä, että aikataulut venyi venymistään. Harmi oli isossa urosten valioluokassa jossa oli noin 13 muuta koiraa. Tuomari teki yllättävän päätöksen näin isolle luokalle, mikä oli minulle ihan uusi juttu mutta varmaan hänelle helpompi. Kokoomakehässä hän vilkaisi nopeasti kaikkia koiria mutta kun oli aika liikkua hän otti ensimmäisen puoliskon porukasta, juoksutti ympäri kehää ja aloitti sitten heti yksilöarvostelun niistä koirista. Me muut jäimme hieman miettimään minne meidän juoksuvuoro hävisi mutta kohta joku ymmärsi, että hän ensin arvostelee ensimmäisen puoliskon ja vasta sitten toisen. Eli kun ensimmäisen puoliskon koirat oli kaikki yksilöarvosteltu, loput meistä kutsuttiin uudestaan kehään, ikään kuin uudestaan kokoomakehään. Sitten juostiin ympyrää, jonka jälkeen oli meidän yksilöarvosteluiden vuoro. 


Harmi oli tässä vaiheessa ehtinyt rauhoittua sopivan paljon, mitä nyt yritti väkisin purra sormieni läpi saadakseen namin. Kehään oli jäänyt joltain paljon nameja ripoteltuna ympäri kehää jota jostain syystä ei kukaan korjannut pois. Tämä hieman vaikeutti Harmin liikkumista, koska tyyppi yritti tietysti puskea namien perään. Edes takaisin liikkeet oli mitä oli, ympyrässä ravasi hienosti ja seisoi nätisti. Kuulin tuomarilta paljon "excellent" alkavia lauseita ja ajattelin, että tästähän tulee hyvä. Hämmästyin kuitenkin kun meille nousi sininen EH lappu. Arvostelusta selvisi myöhemmin, että tuomari muuten tykkäsi Harmin rakenteesta ja tyypistä mutta hänen mielestään Harmilla oli tasapurenta. En ole sen enempää tutkinut Harmin hampaita ennen, mutta tästähän piti ottaa selvää. Erittäin tasainen hammasrivi herralla tosiaan oli, kun taas flatilla kuuluu olla leikkaava purenta. Kiinnostavaa on, ettei purennasta ennen ole tullut sanomista.


 *Altaflats Aint I`m a Dog, joka oli ROP ja loppujen lopuksi BIS 4! Todella kaunis herra jolla upeat tassut!*





Kun kehät vihdoin ja viimein oli saatu loppuun suuntasimme syömään. Perinteikäs Hesburger ei enää Messukeskuksessa ollut (näyttelyiden jälkeen kuuluu aina mennä Heseen!) joten päädyimme jonottamaan pastaravintolaan. Hyvää oli sekin.

Toisesta hallista löytyi myyntikojut, tapahtumakehä ja rotutori. Koiramessuilla oli tänä vuonna yli 40 rotua esittämässä itsensä rotutorilla. Useimissa standeissa oli myös oman rodun edustaja jota sai silitellä, sekä rotuyhdistyksen porukkaa. Jos harkitsee koiran hankkimista ja haluaa tutustua eri rotuihin on siis messari the paikka missä voi samalla kysyä rodun tuntevilta ihmisiltä kysymyksiä ja tutustua ilmi elävään rotunsa edustajaan.





Rotutorin lisäksi standeja oli muun muassa vakuutusyhtiöillä, jotka kertoivat koiravakuutuksistaan ja niitä pystyi ostamaan paikan päältä messu alennuksella. Kennelliitolla oli myös Hau Life! standi jossa pidettiin tietoiskuja koirista. Osastolla oli myös henkilöitä neuvomassa kysymyksiin koskien koiria, rodunvalintaa tai muita arjen koira-aiheisia asioita.

Myös Kennelliitto ja Kennelliiton Kaverikoirat löytyivät paikalta, sekä Kennelliiton Nuoret jossa sai askarella naruleluja koirille. Esittelyssä oli myös muiden maiden kennelliittoja kuten esimerkiksi Puolan kennelliitto.

Koiramessuilla oli paikalla yli 100 myyjää ja koirille oli tarjolla treenitavaraa, ruokaa, petejä, leluja ja paljon paljon muuta. Omistajalle löytyi taas ulkoiluvaatteita, näyttelyasusteita ja kodin koiramuotoisia koristeita. Itselle tarttui mukaan Simolle uusi treenilelu Mustin ja mirrin standilta, sekä neljä Dentastix pakettia. Ne kun oikeasti ovat niin paljon halvempia Messarissa (5e per paketti) kuin kaupasta ostettuna. Etsin myös valopantoja koirille, mutta ne olivat valitettavasti loppu kun löysin niiden myyntipaikan. Myös possunkorvia tarttui mukaan Sagalle. 




Showlinkin standilta pystyi ostamaan sekä "oikeita" ruusukkeita jos koira oli ollut voitokas kehässä, että hieman humoristisemmalla tekstillä höystettyjä ruusukkeita omalle nelijalkaiselle.

Koiramessuilla esitettiin myös erilaisia lajeja kuten Nose Work, DoBoa, koiratanssia, Fly Ball ja paimennusta. Luentoja oli myös niistä kiinnostaville muun muassa atopiasta, positiivisesta koulutusmetodista ja paljon muusta. Valitettavasti en ehtinyt itse jäädä sen enempää kuuntelemaan näitä kun oli kaksi mustaa odottamassa kotona, vaikka kiinnostavilta vaikuttivatkin.





Hieman harmitti ettei valopantoja ollut.  Kysyin myyjältä josko saisi tilata kotiin niitä messuhinnoilla, mikä monessa paikassa on yleinen käytäntö jos kysyntää on mutta tavarat loppu, mutta tämä ei heille käynyt. Jäi sitten pannat hankkimatta. Myös uutta näyttelymekkoa olen sivusilmällä etsiskellyt, mutta moni mekko on joko liian lyhyt näyttelyihin tai muuten vaan liian kireä /väärän mallinen ettei siinä voi juosta. Dog it Life myy nimenomaan koiranäyttelyihin tarkoitettuja vaatteita, mutta en oikein pidä heidän mekkojen tyylistä. Vinkkejä mistä saa hyviä näyttelymekkoja saa siis antaa!

Tällä kertaa ei tullut sen enempää ostettua, kun loppusyksystä kuitenkin olin Porvoossa Cats & Dogsilla ostamassa treenitavaroita. Oli toisaalta neljä pakettia Dentastixeja, kamera ja vähän muuta pientä kivaa ihan tarpeeksi kantaa junassa kotiin. 

Tällaista tänä vuonna koiramessuilla, vuoden päästä taas uudestaan!









perjantai 8. joulukuuta 2017

Treenimotivaation paluu

Viime aikoina ollaan S-tiimiläisten kanssa ryhdistäydytty hieman tokotreenien kanssa. Itsellä on ollut hitusen enemmän energiaa arkisin ja päätin että tuon pikku-piraijan täytyy saada jotain järkevää tekemistä ennen kuin tuhoaa koko talon (nimimerkillä et koskaan tiedä mikä tuho sinua odottaa kotona töiden jälkeen). Tässä kuussa meillä on myös ollut Mariannen kanssa parit ohjatut treenit mikä on nostanut sitä kauan kaipaamaa treenimotivaatiota.



Saga on saanut Simon tultua kivasti enemmän eloa treeneihin. Kotona neiti on passivoitunut totaalisesti pennun takia, mutta treeneissä virtaa on senkin edestä. Jopa seuraaminen on melkein alkanut sujumaan (kop kop...). Olemme Sagan kanssa tehneet iltaruoan aikaan kaukoja, jotta saataisiin ne kuosiin edes tällä vuosituhannella. Tämä on hieman auttanut ja vaikken vielä ole läheskään kymmenen metrin etäisyydellä, ei kuitenkaan tarvitse päivystää kuonon edessä. Seiso-maahan tekniikka on vielä vaikea, mutta muuten alkaa sujumaan. Olen myös vahvistanut ohjattua noutoa paljon. Jostain syystä oikean puolinen kapula tuotti Sagalle paljon enemmän vaikeuksia kuin vasemman. Neiti epäiröi, eikä "uskaltanut" irrota minusta kunnolla hakemaan sitä. Kerran tehtiin Mariannen valvovan silmän alla näyttääkseni mikä on ongelma, ja voila! Ongelmaahan ei enään ollut! Saga nouti molemmat kapulat epäröimättä hetkeäkäään. Mietittiin sitten mikä siinä voisi olla syynä. Todettiin, että syy voi olla niinkin helppo, että olen treenannut paljon puolipimeällä kentällä ulkona ja voi olla että oikean puolinen kapula on vain ollut liian pimeässä paikassa. Itse en ollut tätä ajatellut, mutta kun koira katsoo kapuloita aluksi takaviistoon se voi olla hyvinkin mahdollista, että pimeys on tehnyt Sagan epävarmaksi jos ei ole nähnyt noudettavaa kunnolla.




Tunnarissa Saga on alkanut jostain kumman syystä napsimaan vääriä kapuloita ja nuuskii muutenkin huolimattomasti kapulat läpi, tuoden usein väärän. Tätä ei tee jos minä vien kapulan mutta jostain syystä silloin kun jokin muu vie sen. Olen alkanut pysäyttämään Sagaa juuri ennen kapuloita ja odottamaan, että neiti rauhoittuu, jos tämä rauhoittaisi tilannetta ja saisi Sagan enemmän kuulolle. 
L-liike on ihan kivalla mallilla ja sitä ollaan myös työstetty pitkän tauon jälkene. Itse haluaisin hieman enemmän ripeyttä seuraamiseen jäävien jäkeen, ei siinä kun nousee ja alkaa seuraamaan. Nyt Saga jää hieman miettimään että mitä siinä oikein piti tehdä. Ideoita miten tätä voisi työstää?








Pikku-piraija Simolla vaihtuu hampaat ja tyyppi pistää aivan kaiken suuhun ja repii sen tuhansiin palasiin. Oli sitten kyse kynistä, käsistä, leluista tai nettikaapeleista niin kaikki menee suun kautta... Treeneissä tehdään Simon kanssa kaikki leikin kautta luonnollisesti, mutta tuo pikku-tyyppi leikkii todella hyvin! Sagaa olen saanut opettaa leikkimään, eikä neiti vieläkään oikein sitä osaa treeneissä, mutta Simo oikein repii ja taistelee kunnolla.

Olemme tehneet paljon motivoituneita luoksetuloja, hieman perusasentoa ja leikillä vähän katsottu merkin kiertoa ja ruutua. Kunhan pikku-piraija malttaa on sillä erittäin kiva asenne treeneihin ja osaa, ensimmäisen energiapurkauksen jälkeen, keskittyä oikein kivasti! Nopeasti tietysti väsyy joten tehdään oikein lyhyitä treenikertoja korkealla vireellä.



Nyt viikonloppuna on sitten luvassa vuoden kohokohta, messari! Aikeissa oli mennä sinne la-su esittämään Harmia, mutta nyt alkaa flunssa tehdä tuloaan joten katsotaan mikä vointi on lauantain jälkeen... Olen myös ilmoittautunut messariin bloggajaaksi (ensimmäistä kertaa bloggaajana missään karkeloissa) joten täytyypi koitaa muistaa ottaa kamera mukaan. Aikeissa olisi ainakin ostaa molemmille ässille Dentastixeja ja katsoa jotain uusi valopantoja. Meillä on kuukauden sisällä mennyt itsestään rikki, hävinnyt jonnekin metsään tai Simo purrut rikki ainakin neljä kappaletta... Eikä näitä mustia näy iltaämärässä ilman valopantaa. Ideoita kestävälle ja hinta-laatu suhdeltaan hyvälle pannalle otetaan siis vastaan!