Tunnaria ja valonpilkahdusta tunnelin päässä

Tiistaina pakkasin kiireisen työpäivän jälkeen tokokassin ja koiran autoon, ja suuntasin kohti Agmestan treenejä. Vaikka ei olla kovin paljon kotona ehditty treenailla, ovat ohjatut treenit ihania henkireikiä arkeen.

Tarkoitus oli treenata kiertomerkin bongaamista, tunnistusnoutoa, sekä hieman seuraamista. Olen edelleen jatkanut "yllätyspalkan" antamista liikkeiden välissä, ja se näyttää tepsivän. Saga on hyvin kuulolla ja keskittyy minuun paremmin kuin koskaan. Nykyään kontaktinpito on niin intensiivistä, ettei muut käskyt ihan tahdo mennä perille. Merkin kiertoon tai tunnariin sai antaa kaksi tai kolme käskyä ennen kuin tapahtui mitään... Postauksen lopussa oleva tunnarivideo on oiva esimerkki tästä. Ei ainakaan tule tylsää kun aina on jotain treenttavaa!

Merkin kierrossa Sagalla on jostain syystä vaikeuksia bongata tötsä. Usein neiti haahuilee muiden merkkien ympäri, ruutumerkkien tai muiden esineiden ympäri. Nyt pyysin apparia siirtämään merkkiä Sagan näkemättä. Kun merkki oli paikoillaan käännyimme ja koitin saada Sagan bongamaan merkkiä alustavalla "missä merkki?". Tämän jälkeen appari kävi taputtamassa merkkiä näyttääkseen, että siinä se tosiaan oli. Tällä pyrin opettamaan Sagalle, että merkin kierrossa merkki on aina suoraan edessä. Parin kerran jälkeen neiti bongasi jo merkin aktiivisemmin, mutta vielä tämä kaipaa vahvistusta.

Tunnistusnoudossa Sagalla menee helposti kierrokset liian korkealle eikä silloin jaksa keskittyä tehtävään, vaan ottaa ensimmäisen parhaan kapulan suuhunsa. Monen treenikerran jälkeen alkaa nenän työnskentely paraantua. Vielä ollaan lähellä kasaa, sillä mitä pidempi matka, sitä enemmän kierrokset nousevat. Tällä kertaa otimme vielä hieman lisää matkaa kapuloihin, enkä laskenut oikeaa kapulaa heti maahan, vaan kosketin maata ja häiriöesineitä ennen kuin piillotin kapulan. Palkan saa heti kun on nostanut oikean kapulan, eli palautusta ei olla vielä otettu treenin aiheeksi. 

Suurin haaste meille molemmille tässä liikkeessä on rauhallisuus. Olen niin tottunut, että Sagan virettä täytyy nostaa jokaiseen liikkeeseen, että usein itse hätiköin liikaa jonka seurauksena Saga on epätarkka. Nyt oli lisäksi vielä kamera lisähäiriönä. Kotiläksynä on siis vieläkin kärsivällisyyden ja rauhallisuuden harjoitteleminen!

                                          

Seuraaminen. Meidän ikuisuusprojekti. En ole kerran enkä kaksi miettinyt josko me koskaan saamme tämän liikkeen toimimaan. Edes tyydyttävästi. Saati sitten sitä tasoa mihin EVL tasoon tarvitaan. Nyt on kuitenkin ilmestynyt pientä valonpilkettä tunnelin päässä. En uskalla vielä sanoa, että seuraaminen olisi edistynyt, sillä niin monta kertaa olemme kokeilleet jotain uutta motivointisysteemiä tähän liikkeeseen. Uusi metodi on voinut toimia kerran tai kaksi, vain palataaksemme takaisin lähtöruutuun. 

Mutta, kuten olen maininnut, olemme tehneet paljon keskittymistreeniä, jotta Sagan kontakti ja keskittyminen pysyisi minussa eikä kaikessa muussa. Tämän seurauksena Saga pitää perusasennossa kontaktia aivan eri tavalla kuin tähän asti. Heti pysähdyttyäni neiti ottaa kontaktin ja pitää sen kunnes toisin sanotaan. Ennen katse haahuilli sinne tänne. Nyt olen todella todella varovaisesti yhdistänyt tätä positiivista kontaktinpitoa liikkeeseen. Emme ole kävelleet montaa askelta, ja eniten teemme käännöksiä jotta into pysyisi yllä, mutta koko Sagan olemus seuraamista kohtaan on vaihtunut. Koko koira on enemmän motivoitunut liikkeeseen, se on intensiivisempi ja tarkempi. Tämän seurauksena uskallan siis taas tuntea pienen pientä toivonpilkahdusta. 

Muuten pidän todella paljon Sagan tekemisestä juuri nyt. Koko koira on intensiivisempi ja kohdistaa energiansa tekemiseen eikä riehumiseen. On todella ilo treenata tämän kaverin kanssa ja yhteistyömme on parantunut paljon.

Koira, enemmän kuin paras ystävä

Varsinkin viime aikoina ovat eri tutkimukset näyttäneet miten koira pystyy auttamaan ihmisiä arjessa. Sekä psyykkisesti, että fyysisesti. On lukukoiria, huumekoiria, opaskoiria, halikoiria ja avustajakoiria. Vain muutaman mainitakseni. Tämän lisäksi ihan tavallinen kotikoirakin laskee omsitajansa verenpainetta, tuo iloa elämään ja antaa positiivisen elämänasenteen. Koiranomistaja saa myös päivittäin liikuntaa ja raitista ilmaa, ja on näin ollen pirteämpi ja iloisempi kuin muut.

Käydessäme läpi ostosopimusta Sagan ostoshetkellä kolmisen vuotta sitten, oli sopimuksessa pykälä jonka kasvattaja halusi tehdä erityisen selväksi. Koira ei ole mikään kone. Se voi tuottaa ennalta arvaamattoia kuluja ja huolia, sekä tuottaa muuta vahinkoa. Koira on eläin ja kaikkea voi sattua. Tämä on aivan totta, ja monelta tutultakin olemme kuullut miten koirien eläinlääkärimaksut, syödyt kengät, rikotut sohvat ja matot ja muut tuhot tyhjentävät omistajan kukkaron liiankin nopeasti. 

Mutta vaikka koira voi tuoda yllättäviä kuluja ja vaikeuksia arjen palapelissä, on sen antama rakkaus ja ilo ihmiselle sen kaiken arvoista. Vaikka sinulla olisi miten huono päivä tahansa, sinulla on aina pirteä hännänheiluttaja tervehtimässä kotiintullessasi. Joku, jonka mielestä juuri sinä olet se kaikkein paras ja ihanin. Koira antaa seuraa ja rakkautta. Se lohduttaa ja tarjoaa tukea ja turvaa. Se ei koskaan arvostele sinua vaan rakastaa sinua pyytteettömästi.

Mieheni tehdessä paljon iltavuoroja, koska vuorotyö, olen monesti illat yksin kotona. Vaikka asummekin suhteellisen rauhallisella alueella, täällä liikkuu välillä kaikkea puukkomiehistä murtovarkaisiin ja muita kummajaisia. Olen monena näinä iltoina ollut kiitollinen meidän hännänheiluttajan antamasta tuesta ja turvasta. Kukaan, tai mikään, ei voi lähestyä taloamme ilman että Saga sen tietää ja ilmoittaa asiasta (eivät edes putkimiehet jotka kerran meille ilmoittamatta olivat tulossa tarkistamaan talon putkia. Pelästyivät haukkuvaa mustaa koiraa..!). Myös pimeässä metsässä kävelessäni olen ollut tietoinen, ettei mikään tai kukaan pääse lähelleni tai kimppuuni Sagan luvatta. Tämä antaa todella suuren turvallisuuden tunteen.

Kanimme kuoltua muutama päivä sitten oli Saga taas tukenani ja turvana kun ikävä ja suru iski. Kärsivällisesti hän piti emänälleen seuraa, antoi halia ja surra kunnes N tuli kotiin. Koirat elävät täysin meidän ihmisten armoilla. He eivät voi kertoa huolestaan eikä kivuistaan. He eivät vaadi mitään ja antavat pyytteetöntä rakkautta ihmiselle. On syynsä, että koiraihmisten väitetään olevan onnelisimpia kuin muut ihmiset. Väsyneisyyden iskiessä harmaan arjen keskellä nämä aisat unohtuvat helposti. Mutta niitä on hyvä miettiä välillä ja olla kiitollinen siitä mitä on, ja näyttää sitä koiralle.

                            Koira voi olla vain joku sinulle, mutta sille sinä olet koko maailma.

 Olen kauan miettinyt tällaisen postauksen tekoa, mutta en ole osannut pukea ajtuksiani sanoiksi. Nyt tosin tuntui hyvältä hetkeltä tehdä tämä. Aina on hyvä muistaa mistä saa olla kiitollinen.