Itseluottamuksen rakentamista ja tassujen kastelua

Aikojen alussa, Sagan saavuttua ensimmäisenä flattina taloomme, tarkoitus oli pitää häntä kotikoirana. Sitten kuvaan tuli näyttelyt. Sitten toko. Nomeen en ole koskaan oikein syttynyt kunnolla. Onhan se ollut kivaa treenata vaihteen vuoksi jotain muuta kun tokoa ja taipparit on ollut itsestäänselvyys, että tehdään. Mutta vasta viime aikoina on pieni, tavoitteelisempi, nomekipinä alkanut syttymään. Ehkä siihen tarvittiin koronapandemia, jotta olisi pakko päästä kunnolla metsään tuulettumaan välillä?

Viime viikonloppuna olimme mökillä, jossa on erinomaiset metsät nomeiluun sekä lapsenvahti (äitini), joka edesauttaa sen, että N voi tulla mukaan apparina ja heittäjänä metsään. Sanomattakin selvää, että viikonlopun teemana oli nomen tehotreenit koirien kanssa. Samalla sain harjoitella noutokuvien ottamista. 

*Saga*

*Simo*

Saga

Sagalle tein linjaa ja muutaman ohjauksen. Ohjaukset sujuvat yllättävän kivasti (toki tehdään vielä pienillä etäisyyksillä), koska Saga on tottunut tokosta tekemään ohjaustehtäviä. Pillikuuliaisuus on edelleen haaste. Poispäin juostessa pysähdys, sekä lähihaun pillitys tahtoo kaikua turhan helposti kuuroille korville neidin luultaessa tietävänsä ohjaajaa paremmin mitä pitää tehdä. Luoksetulon yhteydessä toimii paremmin, sekä muutaman toiston jälkeen kierrosten laskettua.

Linjaa olemme tehneet jo jonkin verran, ja edistystä on havaittavissa. Motivoidulle linjalle lähtee hyvin eikä enää karkaa hakuun yhtä helposti. Koska Sagan vedenhimo on erittäin vahva (mikään ei pysäytä tätä flattia menemästä veteen, ei edes ohjaajan huuto), tein linjan rantaan, veden äärelle. Ensimmäisellä kerralla oli pakko käydä kastamassa tassut ennen palautusta, mutta jo seuraava nouto sujui oppikirjan mukaisesti. Sagan kesäteema on veden äärellä malttia ja vesilinja Ehkä vielä joskus saan tuon vesihirviön ruotuun.

*Sikariote on paras ote, kun tulee kiire vedestä pois.*

Simo

Simo on saanut tehokuurin hakuruutua. Tyypillä tahtoo itseluottamus pettää parin haun jälkeen, varsinkin jos ei heti löydä. Nyt teimme motivoidun ruudun, oikein pienen sellaisen, vastatuuleen. Haki suureksi ilokseni neljä damia kuudesta, ilman minkäänlaista itseluottamus- tai motivaatio-ongelmaa. Tuulinen päivä edesauttoi damien löytämistä. Muutaman kerran olen toistanut harjoituksen eri maastoissa, eli todella pieni ruutu vastatuuleen motivoituna ja pikkuhiljaa alkaa itseluottamus kasvaa. 

Tein myös pari linjaa veden ääreen, jotka menivät oikein hienosti. Pidemmillä matkoilla epävarmuus iskee välillä, lähtee hyvin linjalle mutta puolessa välissä pysähtyy ja katsoo taakse, että minne matte jäi.Muuten lähtee suoraviivaisesti ja nopeasti linjalle. Kesän teemana paljon motivoituja juttuja, jotta saisimme itsevarmuutta lisää.

Onko sinulla ideoita tai treenivinkkejä miten treenata koiran itseluottamusta?

Mukavaa kevään jatkoa kaikille, pysykäähän terveinä!

Kun kaikki ei mene ihan niin kuin Strömsössä

Saga ja Simo ovat viimeaikana päässeet kunnostautumaan ei ehkä ihan lajityypillisessä asiassa, nimittäin mallihommissa! Tämähän tarkoitti sitä, että piti tarttua harjaan ja trimmisakseen saadakseni pahimmat koronakaranteeni karvatukot poistettua. Ensiksi oli luvassa perinteinen äitienpäivänkuvan otto valkovuokkojen kera. Olen jo muutaman viikon pitänyt lenkeillä silmät auki, tutkien missä löytäisin sopivan paikan kuvaukseen lähialueella. Vakiopaikoissani kasvaa joko hirmu määrä risuja nykyään, tai sitten kukkapaikan yli on rakennettu tie. Eli piti löytää ihan uusi paikka. Hiukan lisähaasteita toi myös se tosiseikka, että tänä vuonna olisi kahden koiran lisäksi hiukan vajaa 10 kuukautta vanha neiti mukana, eli paikka saisi mielellään olla suht lähellä eikä ihan keskellä umpimetsää.

Sitten tuli the Päivä. Sää oli hiukan hankala vaihtelevine auringonpaisteineen ja puolipilvisyyksineen. Juuri kun sai valoasetukset laitettua auringonpaisteeseen, tuli iso pilvi ja teki kuvasta liian tumman, tai päinvastoin suora auringonpaiste teki puhkipalaneen taustan ja ylivalottuneet koirat. Tämän lisäksi apukäteni, eli mieheni, sai samana päivänä jonkun vatsapöpön eikä pystynyt tulemaan mukaan auttamaan kuvaussessiossa. Valinnanvaroja oli kaksi. 

1. Lykkää kuvausottoa parilla päivällä, toivo hyvää säätä ja keksi joku paikka mistä saisit kuvat tulostettua korona-aikaan niin, että ehtivät äitienpäiväksi (nopealla googletuksella kaikki lähellä olevat olivat koronan takia kiinni, eikä nettitilaus ehtisi perille ajoissa).

2. Ota lapsi ja koirat mukaan ja tee itse.

Pikaisen pohdinnan jälkeen päädyin toiseen vaihtoehtoon. Minulla oli muutama idea, miten suunnilleen haluaisin sommitella kaikki kuvaan, mutta olin ajatellut, että N avulla saan muutaman kuvausidean kokeiltua läpi nopeasti ennen kuin kaikilla menee hermot. Noh, sitä ei tehty nyt... Käveltiin kuvauspaikalle, levitin viltin maahan, jonne laitoin pikkuneidin ja koirat odottamaan. Kokeilin nopeasti valoastetukset läpi ja katsoin pari mahdollista kuvauspaikkaa. Asennoissa nyt ei tullut sitä taiteellisuutta mitä olisin halunnut, mutta minkä teet. Muutaman kuvan sain otettua, ei mitään täydellisyyksiä, koska en pystynyt peruuttamaan tarpeeksi kauas, jotta saisin haluamaani ilmaa mukaan kuvaa. Mutta 10 kk vanha neiti ja koirat eivät hirveän kauan paikalla pysyneet. Tai koirat pysyivät, kunnes pikkuneiti päätti kiivetä niiden päälle tai muuta vastaavaa. 

*Oikein RIEMULLISTA äitienpäivää!"

*Jotkut eivät ihan jakaneet äidin kuvausintoa...*

Mietin kävellessäni kenen hermot menevät ensimmäiseksi kuvauksessa, mutta ei kai liene yllätys, että pikkuneidin. Ei edes välipala pelastanut tilannetta, ja kun koiratkin katsoivat minua sillä katseella että "anna mutsi nyt oikeasti olla jo" annoin periksi, pakkasin tavarat ja lähdimme kotiin. Ajattelin, että ehkä kamerassa löytyy joku kuva, joka sopii omalle äidille ja anopille antavaksi äitienpäivänä. Onneksi löytyy kuvamuokkausohjelmia ja ystävä, joka minuutin varoituksella muokkaa ne asiat pois, mitä et itse osaa ja saimme tämän vuoden kortit pelastettua. Itselleni tuli muistutuslistalle, että en koskaan enään lähde kuvaamaan lasta ja koiria ilman, että apukäsiä tai tarkkaa tietoa siitä, että saan sen noin viidessä minuutissa toimimaan. Säästetään kaikkien hermoja...

Seuraavana päivänä koirat olivat oikein ammattilaisen kuvaamana, kun sain viestin Nina Highlanderilta jos hän ja Tiia Tahvainen Photography voisivat harjoitella koirien kuvausta meidän mustilla. Niinpä seuraavankin päivänä tuli koiria ikuistettua noin puolentoista tunnin ajan keskuspuistossa. Kuvia en ole vielä saanut, joten niitä odotellessa!

Näiden kuvien myötä haluaisimme kuitenkin toivottaa kaikille oikein mukavaa äitienpäivää, sekä kaksi- että nelijalkaisille sellaisille! <3 

Vanha, uusi aluevaltaus

Pääsiäisen kunniaksi kaivoin vanhan, pölyttyneen ystäväni esille. Kamerani! Viimeisen puolen vuoden aikana olen enimmäkseen kuvannut kännykällä ja kamera on saanut kerätä pölyä nurkassaan. Monesti olen katsonut sitä, varsinkin kauniina päivinä, että pitäisköhän... Mutta liikkuessani kahden koiran ja lastenvaunujen kanssa on puhelin tuntunut helpommsalta ottaa mukaan kuin raahata järkkäriä kameralaukkuineen päivineen.



Olen jo pidemmän aikaa seurannut eri valokuvaajia sosiaalisissa medioissa, varsinkin treenikuvia ajatellen. Otin jo yhtenä päivänä Canonin mukaan ollessani Simon kanssa lenkillä mutta huomattuani, ettei kuvista tullut mitään julkaisukelvollista, heitin pyyhkeen kehään. Nyt tosin otin itseäni niskasta kiinni, kameran mukaan mökille, käänsin asetukset täysin manuaaliseksi ja otin kuvia. Ajattelin, että aloitetaanpa kaikki alusta uudestaan samalla. Säästin itseäni pettymykseltä enkä edes yrittänyt mitään poseerauskuvia. Kunhan räpsin kuvia koirista eri valoitusasetuksilla, miten ne nyt saattoivat sinä hetkenä olemaan. Täysi aurinko ja mustat koirat olivatkin hieman haastavampi kuvauskohde, mutta pikkuhiljaa alkoi kameran maagisuus asettumaan sormenpäihin ja pieniä juttuja valokuvaamisen ABC:sta muistui mieleen.


*Taisi Saga hieman miettiä mitä se matte touhuu kun yhtäkkiä räpsii hirveän määrän kuvia vaikka vaan lepää nurmikolla*

Sanomattakin selvää, ettei yhdestäkään kuvasta tullut mitään fantastista, mutta muutamasta räpsystä tuli tarpeeksi hyviä, jotta itse olisin jokseenkin tyytyväinen tähän aloitukseen. Kuvien editointi ja muokkaaminen onkin sitten kokonaan edessäni. Usein tiedän, mitä haluaisin muuttaa, mutta taidot ei riitä ja ohjelma puuttuu. Kursille olisikin mukava osallistua, mutta sepä ei taida näin korona-aikaan oikein onnistua (ja ei, en ole henkilö jonka kärsivällisyys riittää youtube videoiden katseluun, tarvitsisin kurssin/henkilön joka melkein kädestä pitäen näyttää ja kertoo mitä tehdä).

Ensimmäiseksi treenaa listalla onkin miten saada värit paremmin esille ympäristöstä. Mustia koiria kuvatessa tuuppaa ympäristö jäädä usein ylivalaistuneeksi. Toiseksi, myös liikekuvia pitäisi treenata saadakseni tarkennuksen just oikeaan kohtaan oikeassa ajassa, eikä esimerkiksi koiran korvaan tms.




*Alemmassa kuvassa olen hieman lisännyt valoa tietokoneen omalla muokkausohjelmalla. Tosin yllä olevassa kuvassa värit tulevat paremmin esille, mutta siinä Saga on liian tumma. Vinkkejä tällaiseen ongelmaan?*

Jos löytyy vinkkejä tähän niin laittakaa ihmeessä kommenttia, tai jos löytyy joku lyhyt mutta ytimekäs tutoriaali netistä oikein selkokielellä niin voi myös vinkata. ;)

Oikein mukavaa pääsiäisen jatkoa kaikille!

Selvittämällä säästää rahaa

Blogia kauemmin seuranneet muistanevat, että Simolla on piilokives, joka täytyisi leikata pois. Täällä pk-seudulla sellainen projekti olisi aivan hurjan kallis, jonka syynä rupesimme tutkimaan hintoja vähän kauempaa. Tarkoituksena oli ottaa viralliset lonkka- ja kyynärkuvat samalla nukutuksella, mikä tietysti vaati klinikalta kuvausmahdollisuutta. 

*Onneksi on ollut hieno sää, niin on päässyt nauttimaan auringosta pelloilla!"

Otimme selvää Vaasan klinikoista, ajatuksena, että voisimme tervehtiä N sukulaisia samalla. Tosin bensaan menisi aika paljon rahaa, eikä klinikat olleet viikonloppuisin auki, mikä aiheutti hieman haasteita. Veljeni oli leikkauttanut espanjanvesikoiransa Turussa halvemmalla kuin PK-seudulla. Otin yhteyttä flattituttavaan, joka asuu Turussa, ja kysyin vielä häneltä vinkkejä eri klinikoista Simon tarvittaviin toimenpiteisiin. Soitin muutaman klinikan läpi ja sain selville, että hinta olisi ainakin parisataa halvempi kuin pk-seudulla. Silmäpeilausta heillä ei sinä hetkellä ollut, mutta muut toimenpiteet onnistuisivat. Sillä hetkellä Sagalla oli juoksut ja Simo oli jo kertaalleen karannut Sagan luokse, sekä hypännyt ikkunan läpi ja karannut ulos (hän oppi siis itse miten suljettu ikkuna avataan), joten totesin että silmistä viis, kunhan saadaan koira leikattua. Silmäpeilauksen voi aina hoitaa myöhemmin eikä koiraa sen vuoksi tarvitse nukuttaa. 

Noin pari viikkoa ennen leikkausta tuli treeniporukan kanssa puhetta Simon leikkauksesta. He kysyivät minne olin viemässä Simoa leikkaukseen ja hämmästelivät sitten korkeaa hintaa. Totesin sen olevan paljon halvempi kuin esimerkiksi meidän oma eläinlääkärimme, mutta olen avoin muille ehdotuksille. Sain heti muutaman ehdotuksen klinikoista Sipoossa, Porvoossa ja Heinolassa. Soitin seuraavana päivänä Sipooseen Moreliuksen pieneläinklinikalle, selitin tilanteen ja kysyin hinta-arviota. Kuullessani, että se olisi Turun hinnasta vielä hieman halvempi (plus, että Nikkilä on meitä puolet lähempää kuin Turku!) varasin heti ajan Simolle. Varasin samalla Sagalle ultra-ajan varmuuden vuoksi, ettei vain pääsisi vahinkoa käymään, kun Simo karkasi hänen luokseen juoksujen aikana...

Nyt leikkauksesta on kulunut noin viikko. Leikkaus meni hyvin ja oikea kives poistettiin pussista. Vasen piilokives oli niin pieni, että se varmuuden vuoksi lähetettiin patologille tutkittavaksi, että varmasti on kives eikä mikään muu. Lähipäivinä pitäisi sekä lonkkakuvaukset tulokset, että patologin vastaus tulla. Ensimmäisenä päivänä Simo oli väsynyt ja lääkkeistä aika sekaisin, eikä halunnut syödä mitään. annettiin lisää kipulääkettä vielä illalla ja veimme hihnassa pihalle tekemään tarpeensa, mutta muuten hän sai vain levätä. Saga kävi välillä nuuskimassa ja miettimässä mitäköhän energiselle kaverille oli tapahtunut. 

Seuraavana aamuna Simo söi vähän ja töistä kotiin tullessa minulla oli täysin hereillä oleva, iloinen pienimies vastassa. Ruoka on maistunut ja haava näyttää hyvältä, mitä nyt hiukan punoittaa tikkien kohdalta. Simo itse uskoo olevansa elämänsä kunnossa, ja olisi valmis riehumaan ja juoksemaan vaikka minne. Aivojumppaa, muun muassa namien etsimisen muodossa, on siis ollut kovassa käytössä, kun hihnalenkkeilyä on vielä viikko edessä. Ensi viikon loppupuolella pitäisi olla täysin toipunut ja saa taas juosta vapaana. Vielä vähän aikaa koetellaan siis sekä Simon, että emännän hermoja...!

Jos kellään on lisäideoita (rauhalliseen) aivotyöskentelyyn mitä voi tehdä potilaan kanssa, otan ne ilolla vastaan! 

Veikkolan koirkerhon match show ja vuoden äitienpäiväkuvat

Koska Tuomarinkartanon vinttikoiraradalle on päästävä ainakin kerran näyttelyyn tai vastaavaan kevät/kesä sesongin aikana, pistin heti päivänmäärän kalenteriin nähdessäni, että Veikkolan Koirakerho järjestää siellä match shown. Ajattelin, että Simo voisi kerrankin saada harjoitusta kehässä, kun ei muuten saa osallistua näyttelyihin. Viikon aikana oli ollut minuuttiaikataulua ja ohjelmaa sun muutakin, jota olo oli aika uupunut loppuviikkoa kohden. Kauniin sään kunniaksi päätin kuitenkin ajella koirien kanssa mätsäriin. Pakkasin myös muutamat treenilelut ja kapulat mukaan ajatellen, että voisin hyödyntää odotusaikaa Sagan tokotreenaamiseen.

*Tämän vuoden äitienpäiväkortti*

Kuten Vinttikoiraradalla järjestettävissä mätsäreissä yleensä,emme niin sanotusti olleet ainoat osallistujat. Vein tavarat isojen aikuisten kehänauhan viereen, ilmoittauduin ja hain sitten koirat odottelemaan kehien alkua. Mukana oli myös Mira ja hänen koiransa Nelson ja Manu, joten alkuodotus menikin nopeasti kuulumisia vaihdellen. 

Simo oli vasta numero 29 ja olin juuri ottamassa Sagan häkistä tarkoituksena mennä hieman sivulle tokoilemaan, kun rupesin seuraamaan tuomarin touhuja. Sen sijaan, että hän olisi ottanut koirat perinteisesti parettain kehään, hän otti ensimmäiseksi noin 10-13 koiraa samaan aikaan kehään ja juoksutti näitä kaikkia pari kierrosta kehän ympäri. Vasta tämän jälkeen kehään kutsuttiin koirat pareittain. Tuomari käytti kuitenkin niin paljon aikaa jokaisen koiran tutkimiseen ja juoksuttamiseen, että muut kehät ehtivät alkaa ja loppua ennen kuin isot aikuiset olivat edes puolessa välissä. Tämä johti siihen, että parit eivät pysyneet numerojärjestyksessä, sillä ihmisillä joilla oli monta koiraa joutuivat menemään toiseen kehään välillä. Esimerkiksi huomasin yhtäkkiä että numero kahdentoista jälkeen ei tullutkaan 13 vaan parit olivat 15 ja 19. Näin siis parhaaksi jäädä kehän viereen odottamaan ja seuraaman tilannetta.

Kuten arvata saattaa, saimme "väärän" parin ja jouduimme paljon aikaisemmin kehään kuin olisi pitänyt. Parina meillä oli parivuotias saluki. Simon kanssa ei olla oikeastaan ollenkaan treenattu mittään kehäkäytöstä, saati sitten seisomista, kun ei kerran virallisiin näyttelyihin ole asiaa. Sain kuitenkin pikkumiehen seisomaan ryhdikkäästi ja hyvin alussa. Tuomari oli aivan valtaisan kiinnostava, einkä millään meinannut saada Simoa pysymään paikallaan. Hän kuitenkin näytti hampaat nätisti ja sain loppujen lopuksi kiinostuksen tuomarista minuun, jotta tuomari sai Simon kopeloitua läpi. Juoksemisessa Simo ravasi nätisti, mutta aika hitaasti. Tämä kuitenkin sopi minulle, sillä huomasi parin kierroksen juoksemisen jälkeen, ettei masu-asukki aivan arvostanut juoksemista... Lopussa Simo ei aivan jaksanut seistä, vaan kiemurteli vähän vinoon ja veti takajalat alleen. Saimme sinisen nauhan.

Tässä välissä otin Sagan häkistä ja otimme pätkän seuruuta ja muutaman jäävän liikkeen kehän sivussa. Koiria makoili vähän siellä täällä, viakka koitin olla sivussa häiritsemättä kehään, joten mitään suuria liikkeitä en uskaltanut ottaa. Saga seurasi hyvin ja oli oikein hyvässä vireessä, mutta jäävissä nenä meni maahan tällä "olen juuri lopettanut juoksut mutta koirat kiinnostavat yhä" neidillä. Napakan muistutuksen jälkeen tämäkin meni jo paljon paremmin. Teki neidillekin hyvää saada näin paljon häiriötä ja tuoksuja tokoiluun!

Sinisten nauhakehässä Simo seisoi taas aluksi todella nätisti häntä heiluen. Taas juoksutettiin pari kierrosta ympäri ja sitten seisotettiin. Ja seisoimme. Ja seisoimme. Simo ehtikin jo aivan tylsistyä tässä vaiheessa, eikä mikään poseeraus ollenkaan kiinnostanut. Vinkulelu oli ihan tylsä sillä senkanssa ei saanut leikkiä ja namit liian huonot (koska emäntä oli unohtanut, että mätsärissä tarvitaan nameja...). Sain kuitenkin SImon seisomaan suht paikallaan aina tuoamrin katsoessa, vaikka häntä ei heilunut. Ajattelin, että en tässä vaiheessa rupea riehumaan sen kanssa, sillä muuten koko koira hyppäisi syliini jos innostaisin häntä. Näköjään tämä oli oikea ratkaisu, silä meidät valittiin neljän parhaan joukkoon. Ja taas juoksutettiin. "Isot koirat, kuten tuo flatti saa juosta ensin niin mennän heidän kovaan tahtiin" sanottiin. Noh, kovaa ei juostu, koska vatsaa oli alkanut särkeä jo muutaman juoksuaskeleen jälkeen, mutta Simon tahtiin tsemppasin loppuun asti. 

*Vasemmalta Harvahampaan trio: Manu, Saga ja Simo*

Nelonen ja kolmonen valittiin palkintopalleille. Jäljellä oli Simo ja toinen saluki. En tiedä oliko saluki narttu vai mikä siinä oli, mutta koira kiinnosti Simoa aivan valtavasti, ja meni tovi ennenkuin sai pikkumiehen keskittymään minuun. Tämä rimpuilu luultavasti maksoi meille voiton, mutta erittäin tyytyväisenä sain ottaa vastaan toisen palkintosijan Simon kanssa. Ellei muuta niin tämä oli erittäin hyvää treeniä Simolle, liikkua monen muun koiran kanssa. Palkinnoksi saimme kynsienleikkuu lahjakortin, nameja ja puruluita, sekä uuden hihnan ja haavasprayta.

Ilohuumuttelun ja palkintokuvien jälkeen otin Sagan kanssa vielä tunnarin ja kaukoja, ennen kuin pakkasin tavarat ja suuntasimme tyytyväisinä kotia päin. Voin tunnustaa, että lauantain nomekurssin Sagan kanssa jouduin perumaan, koska masu-asukki ei todellakaan arvostanut mätsärissä juoksemista. Taidanpa ulkoistaa Sagan esittämisen erkkareissa jollekin muulle (että tiedätte kaverit jotka tulevat sinne! ;) ).

Käyttekö te usein mätsäreissä? Osallistutko harjoituksen vuoksi tai hauskuuden/harrastuksen vuoksi?

Tokoa ja kadonneen motivaation etsintä

Pitkästä aikaan treenipostausta! Kuvia tällaiseen on uupunut jo pidemmän aikaan, mutta nyt päätin raahata kameran mukaan hallille ja nakittaa jonkun ottamaan meistä kuvia (kiitos Tina ja Jenny!).

Kuten aiemmassa postauksissa olen kirjoittanut, on Sagalla ollut treenimotivaatio pahemman kerran hukassa. Nyt olemme sitten pidemmän aikaan "höntsäilleet", leikkineet ja tehneet helppoja ja hauskoja juttuja kentällä, jotta saisimme motivaation takaisin. Tämä on onneksi auttanut hieman, joskin itse joudun taas katsomaan itseäni peilistä, että Saga ei vaan kestä pitkiä "hiomistreenejä". Hänelle sopii parhaiten lyhyet ja ytimekkäät treenit korkeassa vireessä ja esimerkiksi lenkin alussa tehdyt jutut. Taas opimme lisää. Viime treenikerroilla olen valinnut pari-kolme liikettä jotka olen pilkkonut osiin niin, että ollaan treenattu lyhyesti sitä mitä Saga osaa huonoiten. Tämän jälkeen aina jotakin helppoa väliin ja hurjat bileet pystyn kun menee hyvin. 

Maanantaina meillä oli treenit Mariannen valvovan silmän alla, jolloin valitsin ohjatun noudon ja tunnarin treenattavaksi (luoksetuloa ei eihditty). Noudossa oli suuntien vahvistaminen teemana. Yksitellen Saga osaa suunnat, mutta kun mukana on häiriöitä niin neiti muuttuu epävarmaksi, että missä se kapula olikaan. Hyvin saatiin kiinni tästä, ja vaikka oikea kapula oli kummasti piilossa koko ajan, minut yllätti Sagan energisyys ja korkea vire joka kantoi koko treenin läpi. Ihanaa huomata, että ollaan saatu tulosta, nyt kun osaisi olla pilaamatta sitä.

Tunnarissa Sagalla on jokin omituinen asenne. Neiti osaa liikkeen aivan hyvin, mutta kun liike tehdään kokeenomaisesti hän menee kapuloille "hällä väliä" asenteella ja nappaa ensimmäisen parhaan suuhunsa. Jos itse vien kapulan, tai seison aivan neidin takana ja kiellän jos edes vähän yrittää napsia toisia kapuloita, liike menee kuin tanssi. Jokin kikka kuusitoista pitäisi siis tähän keksiä. Muuten Sagalla oli tosiaan vire ja motivaatio korkealla koko treenin ajan, mikä oli meille jo iso onnistuminen!

Simon kanssa ollaan treenattu paljon hallintaa ja keskittymistä. Hän on tarvinnut paljon aikaa, ja olenkin monelle sanonut, että nyt vasta alka olemaan sellainen fiilis että Simolla loksahtaa palaset paikoilleen ja hän ymmärtää mitä häneltä vaaditaan treeneissä. Toki meillä on vielä paljon tekemistä ennen kokeeseen menoa, mutta edistystä on tapahtunut paljon, varsinkin keskittymisen ja hallinnan suhteen! 

Mariannen kanssa keskityimme noudon loppuosaan, eli sivulletuloon kapula suussa. Simolla on todella hyvä kapulanpito, mutta en ole saanut tyyppiä liikkumaan metriäkään kapula suussa. Toki hän lähtee noutoo, mutta jos laittaa kapulan suuhun ja pyytää luokse ei ole liikkunut senttiäkään. Selitin tämän Mariannelle joka pyysi meitä näyttämään miten yleensä teemme. Varmaan arvaatte mitä tapahtui?! Simo nousi kutsusta, kapula suussa, ja tuli luokseni aivan kun ei olisi eläessään muuta tehnyt! Ainakin saimme makeat naurut... Sivulletulo tekniikkaa tehtiin sitten muutaman kerran niin, että Simolla oli kapula suussa, menin hännänpäähän seisomaan ja pyysin sivulle. Tästä siirryimme sitten luoksetuloon niin, että Marianne piti Simoa ja laittoin kapulan suuhun juuri kun kutsuin luokse. Siitä sitten hieman avustettuna otin pikku-miehen siivulle. Ottaen huomioon ettei tyyppi ennen ple liikkunut ollenkaan kapula suussa, tämä meni aivan mainiosti! Vielä kaipaa apua perusasentoon tulemisessa, mutta eiköhän sitäkin saada piakkoin vahvistettua.

Tämän jälkeen siirryimme merkin kiertoon. Olen aikaisemmin tehnyt Simolle merkin kiertoa namikuppi kierron takana, mutta tyyppii on alkanut jyräämään tötsän yli heti namin napattua. Lelulla on sama ongelma. Nyt yritimme ihan kädellä ohjausta, mutta Simo on niin namikädessä kiinni, ettei nähnyt koko tötteröä. Koitettiin laittaa muutama kapula tötterön taakse esteeksi, ettei pääsisi kiertämään niin tiukast, mutta samalla seurauksella. AInakin tuli naurettua melkein kyyneleet silmissä tälle tohelolle.

Aikamme loppui valitettavasti kesken, mutta edes Marianne ei keksinyt tähän hätään muuta keino kun, että otatan merkin sisään olohuoneeseen ja odotan josko Simo tarjoaisi kiertoa edes vähäsen itsestään. Tästä sitten liike pitäisi rakentaa uusiksi, jotta Simokin pääsisi jyvälle ettei namin bongaus ollut se ainoa tehtävä tässä. Jos teiltä löytyy treenivinkkejä tämän suhteen niin otan ilolla vastaan!

Halilla kuvatessani huomasin, että liikekuvista ei tullut mitään. Koitin vaihtaa asetuksia manuaalisesta sportti modiin, ja vaihtaa vlaistuksen asetuksia, mutta mikään ei auttanut. Onko ideoita mikä voisi olla pielessä? Tai eikö kalusto vaan riitä? Käytössä on ihan perus Canon EOS 1100D ja Canon EFS 55-250mm putki. Simon kuvat antavat vähän osviittaa miten suttuisia liikekuvista tulee, ja olisi kivaa saada muuta kuin istumakuvia treeneistä.