lauantai 9. toukokuuta 2020

Kun kaikki ei mene ihan niin kuin Strömsössä


Saga ja Simo ovat viimeaikana päässeet kunnostautumaan ei ehkä ihan lajityypillisessä asiassa, nimittäin mallihommissa! Tämähän tarkoitti sitä, että piti tarttua harjaan ja trimmisakseen saadakseni pahimmat koronakaranteeni karvatukot poistettua. Ensiksi oli luvassa perinteinen äitienpäivänkuvan otto valkovuokkojen kera. Olen jo muutaman viikon pitänyt lenkeillä silmät auki, tutkien missä löytäisin sopivan paikan kuvaukseen lähialueella. Vakiopaikoissani kasvaa joko hirmu määrä risuja nykyään, tai sitten kukkapaikan yli on rakennettu tie. Eli piti löytää ihan uusi paikka. Hiukan lisähaasteita toi myös se tosiseikka, että tänä vuonna olisi kahden koiran lisäksi hiukan vajaa 10 kuukautta vanha neiti mukana, eli paikka saisi mielellään olla suht lähellä eikä ihan keskellä umpimetsää.




Sitten tuli the Päivä. Sää oli hiukan hankala vaihtelevine auringonpaisteineen ja puolipilvisyyksineen. Juuri kun sai valoasetukset laitettua auringonpaisteeseen, tuli iso pilvi ja teki kuvasta liian tumman, tai päinvastoin suora auringonpaiste teki puhkipalaneen taustan ja ylivalottuneet koirat. Tämän lisäksi apukäteni, eli mieheni, sai samana päivänä jonkun vatsapöpön eikä pystynyt tulemaan mukaan auttamaan kuvaussessiossa. Valinnanvaroja oli kaksi. 

1. Lykkää kuvausottoa parilla päivällä, toivo hyvää säätä ja keksi joku paikka mistä saisit kuvat tulostettua korona-aikaan niin, että ehtivät äitienpäiväksi (nopealla googletuksella kaikki lähellä olevat olivat koronan takia kiinni, eikä nettitilaus ehtisi perille ajoissa).

2. Ota lapsi ja koirat mukaan ja tee itse.

Pikaisen pohdinnan jälkeen päädyin toiseen vaihtoehtoon. Minulla oli muutama idea, miten suunnilleen haluaisin sommitella kaikki kuvaan, mutta olin ajatellut, että N avulla saan muutaman kuvausidean kokeiltua läpi nopeasti ennen kuin kaikilla menee hermot. Noh, sitä ei tehty nyt... Käveltiin kuvauspaikalle, levitin viltin maahan, jonne laitoin pikkuneidin ja koirat odottamaan. Kokeilin nopeasti valoastetukset läpi ja katsoin pari mahdollista kuvauspaikkaa. Asennoissa nyt ei tullut sitä taiteellisuutta mitä olisin halunnut, mutta minkä teet. Muutaman kuvan sain otettua, ei mitään täydellisyyksiä, koska en pystynyt peruuttamaan tarpeeksi kauas, jotta saisin haluamaani ilmaa mukaan kuvaa. Mutta 10 kk vanha neiti ja koirat eivät hirveän kauan paikalla pysyneet. Tai koirat pysyivät, kunnes pikkuneiti päätti kiivetä niiden päälle tai muuta vastaavaa. 


*Oikein RIEMULLISTA äitienpäivää!"

*Jotkut eivät ihan jakaneet äidin kuvausintoa...*

Mietin kävellessäni kenen hermot menevät ensimmäiseksi kuvauksessa, mutta ei kai liene yllätys, että pikkuneidin. Ei edes välipala pelastanut tilannetta, ja kun koiratkin katsoivat minua sillä katseella että "anna mutsi nyt oikeasti olla jo" annoin periksi, pakkasin tavarat ja lähdimme kotiin. Ajattelin, että ehkä kamerassa löytyy joku kuva, joka sopii omalle äidille ja anopille antavaksi äitienpäivänä. Onneksi löytyy kuvamuokkausohjelmia ja ystävä, joka minuutin varoituksella muokkaa ne asiat pois, mitä et itse osaa ja saimme tämän vuoden kortit pelastettua. Itselleni tuli muistutuslistalle, että en koskaan enään lähde kuvaamaan lasta ja koiria ilman, että apukäsiä tai tarkkaa tietoa siitä, että saan sen noin viidessä minuutissa toimimaan. Säästetään kaikkien hermoja...

Seuraavana päivänä koirat olivat oikein ammattilaisen kuvaamana, kun sain viestin Nina Highlanderilta jos hän ja Tiia Tahvainen Photography voisivat harjoitella koirien kuvausta meidän mustilla. Niinpä seuraavankin päivänä tuli koiria ikuistettua noin puolentoista tunnin ajan keskuspuistossa. Kuvia en ole vielä saanut, joten niitä odotellessa!



Näiden kuvien myötä haluaisimme kuitenkin toivottaa kaikille oikein mukavaa äitienpäivää, sekä kaksi- että nelijalkaisille sellaisille! <3 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit piipahtamassa! Terkkuja ja kommentteja saa mielellään jättää! :)