Koulupenkin äärellä; kohdetyöskentelyä ja naksuttimen käyttö

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä kuono.fi:n kanssa.

Onko remmin toisessa päässä rähjääjä? Tai mietityttääkö naksuttimen käyttö? Lähes joka kolmannella suomalaisella on tänä päivänä koira. Ne ovat yhä enemmän osa perhettä ja perheenjäseniä siinä, missä kaksijalkaisetkin ovat. Tämä tuo toki myös haastetta koiralle, jonka on sopeuduttava meidän ihmisten elinympäristöön. Keinoja ja tapoja tähän on monia, mutta aina on hyvä kääntyä ammattilaisen puoleen, jos oman koiran koulutus yhtään mietityttää.

                     

Kuono.fi sivustolta löytyy kurssi Koirakoulun perusteet, videokurssin muodossa. Matalan kynnyksen, helposti saatavilla oleva kurssitarjonta ja tämän hetken tilanteen huomioiden, erinomainen kurssimuoto. Saat myös treenata omassa tahdissa, oman kodin turvallisessa ympäristössä ilman stressaavia ympäristötekijöitä. Plussaa sekä koiralle, että omistajalle! 

Kurssilla eläinkouluttaja Noora Tihtonen käy laajasti läpi eri ongelmakäytöksiä, kuten remminrähjäämistä, mutta myös luoksetuloa, luopumista, naksuttimen käyttöä, sekä omistajalle tärkeitä taitoja koulutuksessa. Flateille erittäin tärkeä taito, rauhoittuminen oli myös saanut oman paikkansa kurssilla. Todella kattava perustaidon kurssi kyseessä siis! Kurssi on videoitu sekä luentoina, että käytännön esimerkkeinä. Luento-osuudet ovat tehty todella selkeiksi ja puhe on tarpeeksi hidasta, jotta ehtii hieman miettiä mitä äsken sanottiin. Omaa silmää hiukan häiritsi kuvauskulman vaihtaminen edestä ja profiiliin useaan kertaan kesken luennon. Videosta tuli hieman levoton tällä tavalla, ja omasta mielestä liian vakavan oloinen. Kyse oli kuitenkin koirankouluttamisesta, eikä sen vakavammasta tunnustuksesta. Muuten ulkona kuvatut käytännön jaksot olivat hyvin kuvattuja ja niitä jaksoi hyvin katsoa moneenkin kertaan.

                                                                                                                                       *Mikä kumma kapistus tuo on?*

                                                                               *Naksuttimia on hyvä olla monta, yksi katoaa liian helposti...*

Omilla koirilla on kyseisen koulutuksen perustaidot suurimmalta osalta hallussa, mutta kurssin lopussa opetettiin kohdetyöskentelyä, eli esimerkiksi kuonon kosketusta eri esineisiin tai käteen. Tätä erittäin kätevää temppua ei ole tullut opetettua Simolle, joten ei kun hommiin! Katsottuani erittäin selkeän vaihevaiheelta videon läpi, tuli olo että kohdetyöskentely on helppoa kuin heinänteko! Lisäksi tämä oli oiva tilaisuus harjoitella naksuttimen käyttöä, sitä kun ei aina tule niin aktiivisesti käytettyä tokossa. Alla olevalla videolla opetan Simolle käsikosketuksen naksuttimella.

                                                                                            Linkki videoon

Aloitin näyttämällä kättä Simolle, ja heti hänen vilkaistaessa sitä naksautin ja palkka. Kurssilla opastettiin näyttämään kättä kunnolla koiralle alussa, jotta hän ymmärtää käden olevan se juttu. Kun koira on ymmärtänyt tämän, voi pikkuhiljaa pitää kättä vartalon vieressä ja vähemmän näkyvillä. Olemme harjoitelleet paljon maahanmenoa naksuttimella tarjoamisen kautta, joten aluksi Simo tarjosi tätä paljon kuten videosta näkyy. Muuten ei ole oikein oppinut tarjoamisen kautta, joten tämä oli oiva harjoitus myös siinä mielessä. Pikkuhiljaa Simo ymmärsi, ettei maahanmenoa tällä kertaa haettu ja alkoi aktiivisemmin lähestymään kättäni. Videon lopussa hyppään periaatteessa yhden koulutusaskeleen yli, kun yritän opettaa koskettelua liikkeessä (kärsimätön täällä moi!), ja joudun siinä auttamaan koiraa hieman enemmän. Mutta muuten Simo ymmärsi jutun jujun nopeasti ja tunsin, että koulutuksen vinkeillä pääsin hyvin alkuun ja pystyn perustaidon opittua soveltamaan tätä keinoa moneen meille tarpeelliseen tilanteeseen.

Kuono.fi-sivustolta löydät eri kurssien lisäksi kattavasti tietoa koirista, ruokinnasta ja monesta muusta asiasta. Itse piti heti tarkistaa vinkit, miten säästyy sotkulta koirien liatessa lattiat lenkin jälkeen... Kattava sivusto, jolla on paljon vinkkejä, etenkin jos koirien maailma ei ole sinulle entuudestaan liian tuttu. Kurssit ovat antoisia kenelle tahansa- aina voi oppia uutta! Mutta etenkin suosittelen niitä ensimmäisen koiran hankkiville ja pennunostajille. Jos jokin uusi temppu tai harrastus mietityttää, kuten hajutyöskentely tai kuononkosketus, löytyy apu kuono.fi:stä. Sivusto, joka ensisilmäyksen jälkeen yllättää positiivisesti kattavalla materiaalillaan ja monipuolisuudellaan. Aiomme ehdottomasti seuraavaksi tutustua hajutyöskentelyn saloihin kurssin muodossa S-tiimin kanssa, kun kerran olemme päässeet vauhtiin ja Sagakin on treenilomalla (tästä lisää seuraavassa postauksessa).

Oletko sinä osallistunut koirienkoulutuksen verkkokurseille?

Mukavaa viikkoa kaikille!

 

Voiko tämä olla näin helppoa? Apua yllättävästä suunnasta.

Tiedättekö sen tunteen, kun olet jo kauan nähnyt paljon vaivaa yhden asian eteen ja sitten yhtäkkiä ilmestyy uusi mahdollisuus, joka tarjoaa saman asian mutta paljon pienemmällä vaivalla? Tai kun olet tottunut raahaamaan isoa taakkaa selässäsi kauan ja yhtäkkiä se poistetaan? Helpotuksen tunne iski hiljattain minuun, kun yllättävä tarjous ilmestyi vielä yllättävämmästä suunnasta!

Koiraurheilun talvikausi on väsyttävää aikaa jo ulkona vallitsevan pimeyden vuoksi, mutta myös treenien ajomatkan vuoksi. Olen jo monen vuoden ajan tottunut noin tunnin ajomatkoihin iltamyöhään ja alkuyöstä eri treenihalleihin jossain teollisuusalueiden perukoilla. Aina ei ole tuntunut maailman parhaimmalta idealta lähteä iltamyöhään ajelemaan kehä kolmosta päästä päähän, kun muu perhe on jo nukkumassa, mutta mitä sitä ei tekisi koiriensa vuoksi? Puolen yön jälkeen paluu kotiin noin kahden tunnin ajomatkan ja parin tunnin treenin jälkeen vain todetakseen, että herätyskello soi viiden tunnin kuluttua. Nykyään kaksijalkainen versio herätyskellosta soi vielä aikaisemmin... Usein onkin ollut aika nuutunut olo näiden treenipäivien jälkeen. Ihana treeniporukka on kuitenkin vetänyt puoleensa ja sen vuoksi kärsii kyllä yöajamiset.

                      

*Kyllä me olemme sen ajamisen arvoiset!*

Hiljattain sain veljeltäni viestin, jossa hän kertoi lapsuudenystävänsä äidin (joka myös tokoilee) ollessa aikeissa rakentaa omaa hallia aivan meidän lähialueillemme. Pidin tätä aluksi vitsinä, mutta kuullessani asiasta myös muualta otin yhteyttä veljeni ystäväni äitiin. Ilmeni, että hän oli kuin olikin rakennuttanut itselleen hallin, jonne oli meiltä vain vartin ajomatka. Siis vartin! Ja koska halli on oikeistaan vain hänen tarpeilleen rakennettu, saisin vuokrata sitä aina kun hän ei ole siellä treenaamassa.  Huomasin yhtenä päivänä ehtiväni lähettää töistä viestin, jos halli olisi iltapäivällä vapaa, napata koirat kotoa mukaan, treenata tunnin ja vielä palata kotiin inhimilliseen aikaan. Ehdin jopa poiketa kaupan kautta ja kuitenkin palata kotiin ennen iltamyöhään. Kyllä se 45 kilometrin vaihtuminen 7,6 kilometriin huomaa. Aikaahan on yhtäkkiä vaikka mihin! 

                           *Ei ole riemulla rajaa kun ei keskellä yötä tarvitse ajaa!*

                                                                                      *Halli ei ole maailman suurin, mutta meidän tarpeisiin sopiva. Ja mitä parasta- se on lähellä!*

Halli on uusittu kasvihuone, eli kylmä. Kuitenkin reilut 30 metriä pitkä, 10 metriä leveä ja pohjana keinonurmi. Voittajaluokan ruudun saa vielä mahtumaan, mutta mitään täysisoja EVL:n liikkeitä siellä ei tehdä. Meidän tämänhetkisten tarpeisiimme halli on kuitenkin täydellinen ja ajan säästyminen korvaa kaikki muut puutteet! Joka toinen viikko olemme edelleen "yövuorossa", eli ajelemme treenaamaan porukalla kunnolliseen isoon halliin. Mutta nyt on tarvittaessa katto pään päällä koko talven ja vielä lähellä.

Nyt on kuulkaas aikaa vaikkapa tämän blogin hieman ahkerampaan näpertämiselle. Olenkin saanut kiinnostavan yhteistyötarjouksen blogille, siitä seuraavassa postauksessa lisää!

 

Oikein ihanaa viikonjatkoa kaikille!

 

 

Yrittämisen ja erehtymisen kautta iloon

Päätimme sitten laittaa pisteen minun ja Sagan parin vuoden kestäneelle kisatauolle edellisellä viikonlopulla. Monen miettimistauon jälkeen uskaltaako vai eikö, nolaammeko itsemme vai eikö, tuli sitten ilmoitettua itsemme rotuyhdistyksen TOKO mestaruuksiin, jossa tottelevaisin koira kruunattaisiin tämän vuoden mestariksi. Koska nukkuminen on yliarvostettua, lähdimme lauantaina aamukuudelta ajamaan parin tunnin matkaa kohti Asikkalaa. 

Postauksen kaikki kuvat ovat c) Marianne Forsell.

                        

Asikkalan maneesi alkaa jo tuntua tutulta paikalta pitää kyseiset kilpailut, olemmehan järjestäneet mestaruuskisat siellä jo muutaman vuoden. Tänä vuonna tuomarina toimi tuttuun tapaan Ralf Björklund, erittäin sympaattinen tuomari, ja koiria oli ilmoitettu noin 14 kappaletta. Ei siis mikään hurjan iso koe tiedossa, mutta jylläävän koronan takia tämä oli hiukan odotettavissa.

Pienen koiramäärän takia, alemmat luokat saatiin nopeasti hoidettua, ja kohta olikin voittajaluokan vuoro. Nimestään huolimatta luokan kuudesta koirakosta vain tottelevaisin voittaisi. Onnenpekka ei ollut meidän puolellamme tänään ja olimme Sagan kanssa ensimmäinen koirakko, joka suoritti radan. Aikoinaan eräs viulunopettajani sanoi, että esityksessä tärkein on yhteinen alku ja loppu, mitä siinä välissä tapahtuu ei ole niin suurta merkitystä. Noh, aloitimme ja lopetimme Sagan kanssa kyllä yhdessä, mutta siinä välissä ehtikin tapahtua kaikenlaista. Ohjaajaa alkoi juuri ennen kehään menoa jännittää niin, että mietin kantaako jalat (ihan oikeasti mietin, keskeytyykö koe, jos esimerkiksi pyörryn kesken seuruun...). Alla seuraa tarkempi analyysi mitä siinä alun ja lopun välillä tapahtui:

Paikkis -9:

Valmistautuminen kokeeseen on mennyt hyvin, kun autossa matkalla kokeeseen muistaa, että tällainen liikekin on olemassa, emme ole muuten treenanneet sitä kokeenomaisesti ollenkaan. Mutta, osaamattomat treenaa vai miten se meni. Koira meni maahan, niin taisi se kuonokin mennä vähän turhan paljon, mutta pysyi ja nousi vasta käskystä. Miinuspiste nuuskimisesta, muuten hyvä.

Metallinouto 8 ,5:

Alkoi hyvin, ohjaaja ei heittänyt ketään kapulalla päähän ja Sagakin ylitti esteen. Esteen jälkeen alkoikin tapahtua. Koska valkoiset merkit hiekassa. Nämä olivat valtavan kiinnostavia ja Saganhan piti nuuskia ja tutkia näitä kummallisuuksia. Tuplakäsky palautti neidin tassut maan pinnalle, että olimmekin tekemässä töistä, ja kapula tuotiin turvallisetsi perille.

Kaukot - 6:

Tämä paljon pelätty liike. Koiran pitää toimia myös etäisyydellä. Sagalla tuuppaa tulemaan ikävä tässä ja etenee usein luokseni, mutta tänään hän pysyi paikallaan. Tosin i-s vaihto kaipasi tuplakäskyä ja s-i vaihdossa annoin väärän käsimerkin, jonka seurauksena Saga meni väärään asentoon. Ei ole helppoa pitää kaikki asiat oikein mielessä. Ohjaaja seuraavaksi koulutukseen.

Jäävät -8

Kunhan ohjaaja oppii luottamaan koiraansa, niin homma alkaa toimia. Turhat olan yli tarkistukset, että koira varmasti tekee työtä käskettyä, miinusti turhia pisteitä. Vähän tassuttelua Sagan suunnalta, mutta muuten hän osasi hommansa.

Ruutu- 0

Meni ruutun, pysähtyi jopa mitä olin epäillyt, ettei tee. Maahanenossa tuli blackout (koiralla, kerrankin ohjaaja oli kartalla) ja Saga asteli luokseni. Uusi yritys ruutun, ei mennyt hyvin. Kolmannella käskyllä meni maahan ja loppu otettiin treenimielessä. Pääsimme yhdessä maaliviivan yli ja ensimmäinen osio loppui siihen.

Linkki videoon

Tässä välissä koiralle palkka, vettä ja autoon. Ohjaajan syke alkoi palata normaaliin lukuihin oltuaan omissa sfääreissä. Jos luulin, että pahin oli ohi tässä vaiheessa, petyin. Hakiessani koiran autossa toista puoliskoa varten, alkoi jalkoja taas tutista ja syke nousta. Mietin, mitä jos tiputan tunnarikapulan vain koska sormet ovat kylmästä hiestä kankeat...

                                

Tunnari-0

Ei, en tiputtanut kapulaa. Mutta Saga päätti ottaa lisämatkaa kapuloille, olivat näemmä liian lähellä hänen mielestään. Tutkittuaan hiekkaa hieman kauempaa hän palasi kapuloille ja teki työnsä loppuun.

Luoksetulo - 6

Maahanmenosta lähti jostain syystä nousemaan takaisin perusasentoon, eikä ohjaaja parantanut asiaa antamalla sekä suullisen, että kehoavun. Loppu meni hyvin ja hyvä stoppi tuli.

Ohjattu nouto- 8,5

Sagan mielestä työmäärä ei vastannut palkkaa, mikä alkoi näkymään vireessä. Seuruu alavireinen, muuten nouti hyvin.

Seuruu -6,5

Perusasennot avoimet ja paikoittain vähän vinot, peruutusta saisimme myös treenata lisää, mutta se olikin jo tiedossa. Mitä enemmän pysähdyksiä, käännöksiä ja temponvaihteluita oli, sitä paremmaksi seuruu muuttui.

Kokonaisvaikutus 7.

Linkki videoon

Summasummarum, tulipahan osallistuttua ja rotuyhdistystä kannustettua! Mieleen painui taas mitä se TOKO oikeasti on. Ei pelkästään eri liikkeitä, vaan häiriöitä, pieniä osia ja yhteistyötä, joka kantaa kaiken tämän läpi. Saga ei ollut oikein kuulolla kehässä, eikä reagoinut käskyihin normaalilla intensiteetillä. Mitä luultavimmin otti itseensä jännityksestäni, onhan hän aina ollut herkkä aistimaan sellaista. 

Kiva päivä muuten, ainakin koesuorituksen jälkeen. Vikalistaa tuli päivitettyä, mutta harvoin koe on antanut niin paljon uutta motivaatiota treenaamisen. Joten uutta matoa koukkuun ja mitä näitä nyt on!

*Ex-tempore joukkue sijoitus toisena*

Orastavan kisaihmisen herääminen

Parin vuoden kisatauon jälkeen (toko, näyttelyitä ei lasketa) ja seuraavaan kokeen kolkuttaessa ovelle, on tietysti hyvä istua alas pohtimaan: miksi minä treenaan ja miksi minä kisaan? 

Treenaamiseen on helppo vastata. On mukavaa treenata, varsinkin kun on mukava treeniryhmä. Koirat pitävät siitä ja väsyvät hyvin aivojumpan jälkeen. Omasta puolesta tykkään tehdä asioita yhdessä S-tiimin kanssa ja pidän TOKOsta. Sen pilkun tarkkuus sekä viehättää, että väsyttää. Sillä sisimmässäni asuu pieni kontrollifriikki, joka pitää pienestä vääntelystä ja että asiat ovat just, eikä melkein. Tosin hermot eivät aina riitä tämän täydellisyyden tavoittelemiseen.Entä kisaaminen? Tämä on itse asiassa hyvä kysymys, sillä olen surkea kisaihminen. Ei siksi, etten siedä häviämistä (joukkueen nolaaminen ja omakohtainen totaali fiasko SM-kisoissa on asia erikseen...), vaan en oikeastaan välitä häviänkö vai voitanko. Toki, voittaminen on hauskaa, mutta onhan se itse koekin ihan kivaa puuhaa ja jos se sitten menee hyvin, tämä on lisäplussa. TOKO:ssa, niin kuin monessa koiralajeissa, on se hyvä puoli, että pitkälti kilpailee itseään vastaan. Voit jahdata ykköstulosta, mutta se on kisaa itseäsi vastaan. Lisäbonuksena voi mahdollisesti saada kiivetä palkintopallille! 

Mietin pitkään, ilmoittautuisinko flattien TOKOmestaruuteen lokakuussa. Emme ole kilpailleet pitkään aikaan, ja moni pikkujuttu on vielä liian epävarma saadakseen täydellisen tuloksen. Orastava kisaihminen alkoi kuitenkin heräämään sisälläni ja totesi, että mestaruudessa on monen monta tuttua, huipputokoilijoita joka iikka, ja kovat paineet pärjätä. Sillä et ole A. kilpaillut pariin vuoteen, joten kaikki odottavat miten pitkälle olette päässeet ja B. kaikki tietävät, että tätä voittajaluokkaa on treenattu jo jonkin aikaa ja olisi korkea aika saada tulos. 

Tosin, itseni tuntien tiedän, että jos en nyt pääse kokeeseen en varmaan koskaan mene (ainakaan lähitulevaisuudessa), koska kynnys tulee olemaan liian korkea. Tänä vuonna Sagalla ei kerrankin ole juoksuja mestaruuden aikaan, mitä hänellä on ollut nyt kolme vuotta putkeen, kokeessa on mukava tuomari ja ilmapiiri. Päätin siis heittää orastavan kilpailijani romukoppaan ja totesin, että osaamme mitä osaamme Sagan kanssa, menemme sinne katsomaan, miten kisaaminen sujuu pitkän tauon jälkeen ja vietämme mukavan päivän flattimaisessa tokohengessä. Emme ole mukana missään joukkueessa (ainakaan vielä), joten emme nolaa muita kuin itsemme. Pahimmassa tapauksessa, näen kokeen maksettuna treeninä (hintakin on suunnilleen sama, joten ero ei ole suuri. ;) ).

                                                                                *Rennolla meiningillä mennään* 

Monet odottavat minun starttaavan kahden koiran kanssa mutta totesin, että pysyäkseni jotakuinkin järjissäni taapero- uusi työpaikka-päiväkotiarki rumbasta, treenaan vain Sagaa koetta varten. Jos Simo olisi helpompi tapaus hänkin voisi tulla mukaan, mutta vielä on liian monta palasta auki. 

Vielä on muutama viikko aikaa saada liikkeet jotakuinkin kasaan, kunnes koittaa The TOKO viikonloppu. Voi olla, että tämän jälkeen orastava kisaihminen heräilee taas horroksestaan ja treenaamme tämän jälkeen ihan kilpailuhengessä. Mutta ensiksi otamme (tai yritämme...) rennon koesuorituksen alle, jossa tavoitteenamme on ehjä kokonaisuus, jossa sekä koiralla, että ohjaajalla on hauskaa.

Oletko sinä rento kisafiilistelijä tai kilpailuihminen henkeen ja vereen? Oletko osallistunut kokeeseen vain kokeillaksesi menoa?

 

Kolme vinkkiä arjen selviämiseen

Ensinnäkin pahoittelut blogin radiohiljaisuudesta. Monen monta ideaa postauksiin on ollut, mutta aikaa niiden raapustamiseen on ollut vähän. Tähän on yksi ja ainoa syy- perheemme uusi arki. Tämä postaus ei siis vain sisällä koirajuttuja, mutta koska koirat, niiden lenkkeily ja treenit kuitenkin kuuluvat arkeemme siinä missä ruoanlaitto ja työt, ajattelin kuitenkin raapustaa asiasta tänne. Postauksen lopusta löydät meidän kolme ohjetta seuraavaan viikkoon ja uuteen arkeen.

Koronan takia syksymme meni uusiksi, jonka seurauksena minä aloitin uudella työpaikalla, perheen pienin aloitti päiväkodin (liian aikaisin, jos äidiltä kysytään, mutta minkä teet) ja mies istuutui taas koulunpenkille opiskelemaan. Ja koirien päivärutiinit vaihtuvat. Elokuussa sanottiin heipat pitkille aamulenkeille ja -treeneille. Kuvaan tuli lyhyt aamulenkki ja miehen lukujärjestyksen mukaan, päivä kahdestaan kotona tai opiskelukavereina olohuoneessa. Itse olen yrittänyt totutella uuteen rooliini päiväkoti/-töissä käyvänä äitinä ja jotenkin yhdistää sitä kahden mustan ohjaaja- ja emäntärooliin. Kun on aamukuudesta noussut, tehnyt aamutoimet taaperolle ja koirille, vienyt taaperon päiväkotiin, tehnyt töitä koko pitkän päivän, tuonut taaperon päiväkodista ja hoitanut pakolliset talonemäntä asiat, päivään ei jää montaa tuntia jäljelle treenaamiseen tai metsälenkkeilyyn. Kun iltaan jää pari tuntia aikaa olen kerran, jos toisenkin miettinyt itseni kloonausta. Halutessaan viettää aikaa taaperon kanssa, lenkittää tai treenata koiria, samaan aikaan kuin taloa pitäisi siivota ja vielä löytää aikaa itsellekin, alkaa illan tunnit olemaan aika tiukassa. Varsinkin kun silmät ovat ristissä jo iltaseitsemältä.

Kohtapuolin tähän tietysti tottuu ja asiat helpottuvat, mutta tällä hetkellä energiantaso on aika lailla pakkasen puolella. Ja tietysti koirat ja niiden treenit kärsivät tästä eniten. Onneksi on välillä ohjatut treenit, jonne on pakko mennä, jaksaisi tai ei, niin saavat koiratkin välillä ansaitsemansa huomion. Näistä yritän pitää kynsin ja hampain kiinni. 

Arjesta selviäminen helpottuu onneksi meillä näillä kolmella kikalla:

1. Suunnittele

Iltaa ennen huomisen vaatteet valmiiksi (tai kurkkaa nyt edes, että ne ovat puhtaat), seuraavan päivän suunnittelu, kuka ottaa koirat aamulenkille ja mikä on päivän aikataulu? Suunnittelu saattaa aluksi kestää hiukan, mutta helpottaa kummasti seuraavaa päivää!

2. Ennakoi

Tarkistaessani ajoissa onko koirilla ruokaa, onko luvattu kaunista säätä viikonlopuksi jotta voisi treenata tai ovatko ne kauan yksin jonain päivänä- jolloin seuraavana päivänä on vuorossa energianpurkauslenkki, asiat eivät jää viime sekunnille ja vältymme stressiltä. 

3. Ole armollinen itsellesi

Tämän jos jonkin asian oppii, pienen lapsen tultua perheeseen. Itselläni tämän asian oivaltaminen ja omaksuminen kesti hetken mutta nykyään on vain hyväksyttävä, että ei voi olla täydellinen kaikessa. Työt eivät kärsi (ainakaan liikaa) jos kaikki tunnit eivät ole sekunnilleen suunniteltuja, koirat eivät kuole, jos eivät saa joka päivä treeniä emmekä vielä(kään) ole kisakunnossa vaikka se tutun tuttu Alma-turre on kisannut jo EVL:ssä ja ohjaajalla on viisi lasta, kymmenen kissaa pari kanaa ja vuohi. Hieno homma jos tämä sujuu häneltä, mutta minulta ei. Ainakaan tällä hetkellä. 

Näillä yksinkertaisilla kikoilla me harjoittelemme ja selviämme uudesta arjesta. 

Mitkä ovat sinun parhaat vinkkisi arjen selviämiseen?

Kompassiton koira, ohjaajan kuntotesti ja pennuntuoksua (+treenivideo!)

Tokon treenirintamaalta terve! Jonkin aikaa on vierähtänyt sitten edellisen treenipostauksen, joten ajattelin päivittää kuulumisia alkuviikon tokotreeneistä. Emme siis suinkaan ole lakanneet treenaamista, mutta usein olemme kesän aikana treenanneet yksin, jolloin kuva- tai videomateriaalia ei juurikaan tule otettua.

Alkuviikosta meillä oli treeniporukkamme kanssa treenit Sipoon Nikkilässä. Tällä kertaa meitä olikin vain kolme, josta S-tiimi olivat ainoat aikuiset koirat. Muuten seurassa oli kaksi nelikuukaista ihanaa flattipentua. Todella päteviä flatinalkuja joilla oli vielä pentutuoksua karvoissa. Melkein iski itsellekin pentukuume, mutta vain melkein.... Nikkilässä olemme löytäneet ison, todella hyvän nurmikentän. 

Sagalla oli teemana liikkuroidut, kokonaiset liikkeet. Hän sai ensimmäisessä setissä tehdä luoksetulon, jäävät ja tunnistusnoudon.

Luoksetulo:

Erinomainen vauhti, saisi pysähtyä napakammin. Toisella yrityksellä teki hyvän pysähdyksen (piti ottaa liike kolmeen kertaan, koska emme saaneet videota toimimaan...). Viimeisellä kerralla ok vauhti, mutta jäi lopussa miettimään jotain ja perusasentoontulo viivästyi. Itse täytyy muistaa antaa pysäytyskäsky aiemmin, koska iso koira nopealla vauhdilla tarvitsee kuitenkin fyysisesti tilaa pysähtyäkseen. Olen tosin hieman epävarma, kuinka aikaisin käskyn saa antaa, jotta koiran saa pysähtymään merkille? Kellään tarkempaa tietoa?

                                              * Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=Tb6cUtYeqQw*

Jäävät:

Liikkeestä maahan ja istu. Ensiksi sai palkan pelkästä seuruusta jatkaessamme seuruuta liikkurin käskyttämisen jälkeen, jottei ennakoisi pysähtymistä. Videolla tämä näkyy hyvin, kontakti tippuu liikkurin käskyttäessä. Tämän jälkeen otimme koko liikkeen. Seuruu ja maahanmeno hyvä, istuminen vähän takkuili, tätä olemme näköjään tehneet liian vähän. Ohjaajalla on isoja ongelmia muistaa millä puolella kartioita pitää kävellä. Tämä ei vain jää päähäni, enkä käsitä miten se voi olla niin vaikeaa Kellään jotain hyvää muistisääntöä sille?

*Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=Ou5qAvyD4Cc*

Tunnistusnouto:

Hyvä vauhti, nuuski hyvin eikä arvannut. Palautus ok, joskin kapulan ote oli hieman löysä, jonka seurauksena kapula tippui ottaessani sen pois.

Pieniä kauneusvirheitä, mutta suurin osa saimme hyvin korjattua heti ja oli oikein tyytyväinen neidin tekemisiin!

Simo vuorostaan sai tehdä vauhtinoutoa, kapulan pitoa ja tunnarin alkua.

Nouto:

Simolla on vähän hidas vauhti kapulalle, jota yritimme vauhdittaa tuplaheitolla. Eli appari heittää kapulaa minun jälkeeni vielä pidemmälle. Simo nosti kapulan erinomaisesti ja toi hyvin. Vauhtipalkkasin pallolle. Hiukan vauhti kiihtyi kapulan luo tämän avulla, mutta ei vielä olla siinä täydessä vauhdissa mitä etsin.

Kapulan pito:

Pitää kapulaa hyvin ja pureskelematta. Pieni ongelma on kapulan ottaminen. Usein joudun laittamaan kapulan Simon suuhun, sen sijaan että hän itse hieman pompahtaisi ja nappaisi sen suuhun. Olen yrittänyt treenata tätä, mutta heti "tositilanteessa” kokeenomaisesti tehden, Simo vakavoituu enkä saa häntä pompahtamaan. Vaihdoin paikkaakin pidossa, nykyään olen Simon edessä, sillä hän paineistui liikaa, kun kurotin sivusta antamaan kapulaa. (Video on toisesta treenikerrasta)

*Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=MbSvYDzoJNc*

Tunnari:

Oli hieman ihmeissään jonkun muun viedessä tunnarikapulan piiloon. Oli pieni kasa kapuloita edessä ja "oma" piilotettiin nurmikkoon. Etsi hyvin ja palautti erinomaisesti, mutta lähettäminen oli vielä epävarma. Ei oikein ymmärtänyt liikkeen olevan sama, jonkun muun viedessä kapulan.

Hieman lisää innokkuutta olisin toivonut Simolle, mutta kuuma sää taisi tehdä vauhdille tepposen. Muuten teki kivasti työtä.

Tämän jälkeen oli mukavaa istahtaa katselemaan pikkupentujen touhuilua ja yhdessä miettiä erilaisia treenikeinoja niille. Mikäs siinä nurmikolla auringossa istuskellessa, pentuja katsellessa ja koirajuttuja höpötellessä! Voisi maanantai-illan huonomminkin viettää.

*Ohjaajien treeninamit; vadelmia ja suklaakeksejä*

Toisella kierroksella Saga oli tulta ja tappuraa. Tosin se taisi mennä hieman ylikin....

Ohjattu nouto:

Vasen kapula oli pahasti hukassa. Näytimme pari kertaa kapulan, mutta kummasti se vain katosi uudestaan. Loppujen lopuksi tämä löytyi. Oikea kapula löydettiin ongelmitta. En tiedä mikä vasemmassa oli, vetikö takana oleva ruutu liikaa puoleensa (hyvin mahdollista...) tai pitääkö neidille hankkia kompassi. Muuten teki kivalla vauhdilla ja palautukset olivat hyvät.

Ruutu:

Ensiksi sai mennä ruutuun namikipolle, tämä innosti neitiä niin että korvat katosivat eikä stop käskyä kuultu. Toistolla parani. Loppuosan luoksetulo oli hyvä ja sai juosta pallolle.

Kaukot:

Ruoka takapalkkana. Teki oikein mukavasti vaihdot. Hieman yritti taas fuskata maahan-seiso vaihdolla siirtäen vain toista etutassua, mutta korjasi kun kerrattiin kriteerit.

Simon toinen sarja menikin oikein kivasti, kun aloitettiin se vauhdikkaasti.

Vauhdikas kentälletulo:

Facebook muistutti minua vanhasta kikasta, jota aikoinaan teimme Sagan kanssa. Appari pitää koiraa, ohjaajan juostessa kentälle. Appari päästää koiran ohjaajan juostessa ja ohjaaja kääntyy ja antaa sivulle käskyn. Tästä saadaan kivasti lisävauhtia ja innokkuutta koiraan, joka ainakin toimi erittäin hyvin Simolla! Teimme pari kertaa tämän harjoituksen ja Simo oli aivan innoissaan. Ohjaajan kunto taisi tosin loppua kesken...

Kaukot:

Oikein hyvin takapalkalle. Istumiseen nousu on vähän takkuillut, joten siitä palkkasin usein.

Ruutu:

Ensiksi motivoituna pallolla, niin että näki pallon viennin. Seuraavaksi pallo oli ruudussa puolipiilossa. Simpalla on outo tapa vilkaista ruutua mikrosekunnin, jonka jälkeen katsoo aivan muualle. Tämä sekunnin katse tosin taitaa riittää, sillä tyyppi juoksee tasaisen varmasti ruutuun. Vauhtia kaipaisin vielä lisää, joten siihen pitää keksiä vielä jotain (kyllä, olemme kokeilleet kilpailua, toimii hetken mutta ei montaa kertaa).

*Kylpy palkkioksi kuumista treeneistä!*

Olin oikein tyytyväinen Simon toiseen kierrokseen. Koira oli kuulolla ja teki hyvällä mielellä hommia. Molemmat koirat tekivät oikein kivasti, vaikkakin Sagan korvat katosivat toisella kierroksella jonnekin. On se vain aina niin paljon hauskempaa treenata porukassa kuin yksin!

Itseluottamuksen rakentamista ja tassujen kastelua

Aikojen alussa, Sagan saavuttua ensimmäisenä flattina taloomme, tarkoitus oli pitää häntä kotikoirana. Sitten kuvaan tuli näyttelyt. Sitten toko. Nomeen en ole koskaan oikein syttynyt kunnolla. Onhan se ollut kivaa treenata vaihteen vuoksi jotain muuta kun tokoa ja taipparit on ollut itsestäänselvyys, että tehdään. Mutta vasta viime aikoina on pieni, tavoitteelisempi, nomekipinä alkanut syttymään. Ehkä siihen tarvittiin koronapandemia, jotta olisi pakko päästä kunnolla metsään tuulettumaan välillä?

Viime viikonloppuna olimme mökillä, jossa on erinomaiset metsät nomeiluun sekä lapsenvahti (äitini), joka edesauttaa sen, että N voi tulla mukaan apparina ja heittäjänä metsään. Sanomattakin selvää, että viikonlopun teemana oli nomen tehotreenit koirien kanssa. Samalla sain harjoitella noutokuvien ottamista. 

*Saga*

*Simo*

Saga

Sagalle tein linjaa ja muutaman ohjauksen. Ohjaukset sujuvat yllättävän kivasti (toki tehdään vielä pienillä etäisyyksillä), koska Saga on tottunut tokosta tekemään ohjaustehtäviä. Pillikuuliaisuus on edelleen haaste. Poispäin juostessa pysähdys, sekä lähihaun pillitys tahtoo kaikua turhan helposti kuuroille korville neidin luultaessa tietävänsä ohjaajaa paremmin mitä pitää tehdä. Luoksetulon yhteydessä toimii paremmin, sekä muutaman toiston jälkeen kierrosten laskettua.

Linjaa olemme tehneet jo jonkin verran, ja edistystä on havaittavissa. Motivoidulle linjalle lähtee hyvin eikä enää karkaa hakuun yhtä helposti. Koska Sagan vedenhimo on erittäin vahva (mikään ei pysäytä tätä flattia menemästä veteen, ei edes ohjaajan huuto), tein linjan rantaan, veden äärelle. Ensimmäisellä kerralla oli pakko käydä kastamassa tassut ennen palautusta, mutta jo seuraava nouto sujui oppikirjan mukaisesti. Sagan kesäteema on veden äärellä malttia ja vesilinja Ehkä vielä joskus saan tuon vesihirviön ruotuun.

*Sikariote on paras ote, kun tulee kiire vedestä pois.*

Simo

Simo on saanut tehokuurin hakuruutua. Tyypillä tahtoo itseluottamus pettää parin haun jälkeen, varsinkin jos ei heti löydä. Nyt teimme motivoidun ruudun, oikein pienen sellaisen, vastatuuleen. Haki suureksi ilokseni neljä damia kuudesta, ilman minkäänlaista itseluottamus- tai motivaatio-ongelmaa. Tuulinen päivä edesauttoi damien löytämistä. Muutaman kerran olen toistanut harjoituksen eri maastoissa, eli todella pieni ruutu vastatuuleen motivoituna ja pikkuhiljaa alkaa itseluottamus kasvaa. 

Tein myös pari linjaa veden ääreen, jotka menivät oikein hienosti. Pidemmillä matkoilla epävarmuus iskee välillä, lähtee hyvin linjalle mutta puolessa välissä pysähtyy ja katsoo taakse, että minne matte jäi.Muuten lähtee suoraviivaisesti ja nopeasti linjalle. Kesän teemana paljon motivoituja juttuja, jotta saisimme itsevarmuutta lisää.

Onko sinulla ideoita tai treenivinkkejä miten treenata koiran itseluottamusta?

Mukavaa kevään jatkoa kaikille, pysykäähän terveinä!

Kun kaikki ei mene ihan niin kuin Strömsössä

Saga ja Simo ovat viimeaikana päässeet kunnostautumaan ei ehkä ihan lajityypillisessä asiassa, nimittäin mallihommissa! Tämähän tarkoitti sitä, että piti tarttua harjaan ja trimmisakseen saadakseni pahimmat koronakaranteeni karvatukot poistettua. Ensiksi oli luvassa perinteinen äitienpäivänkuvan otto valkovuokkojen kera. Olen jo muutaman viikon pitänyt lenkeillä silmät auki, tutkien missä löytäisin sopivan paikan kuvaukseen lähialueella. Vakiopaikoissani kasvaa joko hirmu määrä risuja nykyään, tai sitten kukkapaikan yli on rakennettu tie. Eli piti löytää ihan uusi paikka. Hiukan lisähaasteita toi myös se tosiseikka, että tänä vuonna olisi kahden koiran lisäksi hiukan vajaa 10 kuukautta vanha neiti mukana, eli paikka saisi mielellään olla suht lähellä eikä ihan keskellä umpimetsää.

Sitten tuli the Päivä. Sää oli hiukan hankala vaihtelevine auringonpaisteineen ja puolipilvisyyksineen. Juuri kun sai valoasetukset laitettua auringonpaisteeseen, tuli iso pilvi ja teki kuvasta liian tumman, tai päinvastoin suora auringonpaiste teki puhkipalaneen taustan ja ylivalottuneet koirat. Tämän lisäksi apukäteni, eli mieheni, sai samana päivänä jonkun vatsapöpön eikä pystynyt tulemaan mukaan auttamaan kuvaussessiossa. Valinnanvaroja oli kaksi. 

1. Lykkää kuvausottoa parilla päivällä, toivo hyvää säätä ja keksi joku paikka mistä saisit kuvat tulostettua korona-aikaan niin, että ehtivät äitienpäiväksi (nopealla googletuksella kaikki lähellä olevat olivat koronan takia kiinni, eikä nettitilaus ehtisi perille ajoissa).

2. Ota lapsi ja koirat mukaan ja tee itse.

Pikaisen pohdinnan jälkeen päädyin toiseen vaihtoehtoon. Minulla oli muutama idea, miten suunnilleen haluaisin sommitella kaikki kuvaan, mutta olin ajatellut, että N avulla saan muutaman kuvausidean kokeiltua läpi nopeasti ennen kuin kaikilla menee hermot. Noh, sitä ei tehty nyt... Käveltiin kuvauspaikalle, levitin viltin maahan, jonne laitoin pikkuneidin ja koirat odottamaan. Kokeilin nopeasti valoastetukset läpi ja katsoin pari mahdollista kuvauspaikkaa. Asennoissa nyt ei tullut sitä taiteellisuutta mitä olisin halunnut, mutta minkä teet. Muutaman kuvan sain otettua, ei mitään täydellisyyksiä, koska en pystynyt peruuttamaan tarpeeksi kauas, jotta saisin haluamaani ilmaa mukaan kuvaa. Mutta 10 kk vanha neiti ja koirat eivät hirveän kauan paikalla pysyneet. Tai koirat pysyivät, kunnes pikkuneiti päätti kiivetä niiden päälle tai muuta vastaavaa. 

*Oikein RIEMULLISTA äitienpäivää!"

*Jotkut eivät ihan jakaneet äidin kuvausintoa...*

Mietin kävellessäni kenen hermot menevät ensimmäiseksi kuvauksessa, mutta ei kai liene yllätys, että pikkuneidin. Ei edes välipala pelastanut tilannetta, ja kun koiratkin katsoivat minua sillä katseella että "anna mutsi nyt oikeasti olla jo" annoin periksi, pakkasin tavarat ja lähdimme kotiin. Ajattelin, että ehkä kamerassa löytyy joku kuva, joka sopii omalle äidille ja anopille antavaksi äitienpäivänä. Onneksi löytyy kuvamuokkausohjelmia ja ystävä, joka minuutin varoituksella muokkaa ne asiat pois, mitä et itse osaa ja saimme tämän vuoden kortit pelastettua. Itselleni tuli muistutuslistalle, että en koskaan enään lähde kuvaamaan lasta ja koiria ilman, että apukäsiä tai tarkkaa tietoa siitä, että saan sen noin viidessä minuutissa toimimaan. Säästetään kaikkien hermoja...

Seuraavana päivänä koirat olivat oikein ammattilaisen kuvaamana, kun sain viestin Nina Highlanderilta jos hän ja Tiia Tahvainen Photography voisivat harjoitella koirien kuvausta meidän mustilla. Niinpä seuraavankin päivänä tuli koiria ikuistettua noin puolentoista tunnin ajan keskuspuistossa. Kuvia en ole vielä saanut, joten niitä odotellessa!

Näiden kuvien myötä haluaisimme kuitenkin toivottaa kaikille oikein mukavaa äitienpäivää, sekä kaksi- että nelijalkaisille sellaisille! <3