Kolme vinkkiä arjen selviämiseen

Ensinnäkin pahoittelut blogin radiohiljaisuudesta. Monen monta ideaa postauksiin on ollut, mutta aikaa niiden raapustamiseen on ollut vähän. Tähän on yksi ja ainoa syy- perheemme uusi arki. Tämä postaus ei siis vain sisällä koirajuttuja, mutta koska koirat, niiden lenkkeily ja treenit kuitenkin kuuluvat arkeemme siinä missä ruoanlaitto ja työt, ajattelin kuitenkin raapustaa asiasta tänne. Postauksen lopusta löydät meidän kolme ohjetta seuraavaan viikkoon ja uuteen arkeen.

Koronan takia syksymme meni uusiksi, jonka seurauksena minä aloitin uudella työpaikalla, perheen pienin aloitti päiväkodin (liian aikaisin, jos äidiltä kysytään, mutta minkä teet) ja mies istuutui taas koulunpenkille opiskelemaan. Ja koirien päivärutiinit vaihtuvat. Elokuussa sanottiin heipat pitkille aamulenkeille ja -treeneille. Kuvaan tuli lyhyt aamulenkki ja miehen lukujärjestyksen mukaan, päivä kahdestaan kotona tai opiskelukavereina olohuoneessa. Itse olen yrittänyt totutella uuteen rooliini päiväkoti/-töissä käyvänä äitinä ja jotenkin yhdistää sitä kahden mustan ohjaaja- ja emäntärooliin. Kun on aamukuudesta noussut, tehnyt aamutoimet taaperolle ja koirille, vienyt taaperon päiväkotiin, tehnyt töitä koko pitkän päivän, tuonut taaperon päiväkodista ja hoitanut pakolliset talonemäntä asiat, päivään ei jää montaa tuntia jäljelle treenaamiseen tai metsälenkkeilyyn. Kun iltaan jää pari tuntia aikaa olen kerran, jos toisenkin miettinyt itseni kloonausta. Halutessaan viettää aikaa taaperon kanssa, lenkittää tai treenata koiria, samaan aikaan kuin taloa pitäisi siivota ja vielä löytää aikaa itsellekin, alkaa illan tunnit olemaan aika tiukassa. Varsinkin kun silmät ovat ristissä jo iltaseitsemältä.

Kohtapuolin tähän tietysti tottuu ja asiat helpottuvat, mutta tällä hetkellä energiantaso on aika lailla pakkasen puolella. Ja tietysti koirat ja niiden treenit kärsivät tästä eniten. Onneksi on välillä ohjatut treenit, jonne on pakko mennä, jaksaisi tai ei, niin saavat koiratkin välillä ansaitsemansa huomion. Näistä yritän pitää kynsin ja hampain kiinni. 

Arjesta selviäminen helpottuu onneksi meillä näillä kolmella kikalla:

1. Suunnittele

Iltaa ennen huomisen vaatteet valmiiksi (tai kurkkaa nyt edes, että ne ovat puhtaat), seuraavan päivän suunnittelu, kuka ottaa koirat aamulenkille ja mikä on päivän aikataulu? Suunnittelu saattaa aluksi kestää hiukan, mutta helpottaa kummasti seuraavaa päivää!

2. Ennakoi

Tarkistaessani ajoissa onko koirilla ruokaa, onko luvattu kaunista säätä viikonlopuksi jotta voisi treenata tai ovatko ne kauan yksin jonain päivänä- jolloin seuraavana päivänä on vuorossa energianpurkauslenkki, asiat eivät jää viime sekunnille ja vältymme stressiltä. 

3. Ole armollinen itsellesi

Tämän jos jonkin asian oppii, pienen lapsen tultua perheeseen. Itselläni tämän asian oivaltaminen ja omaksuminen kesti hetken mutta nykyään on vain hyväksyttävä, että ei voi olla täydellinen kaikessa. Työt eivät kärsi (ainakaan liikaa) jos kaikki tunnit eivät ole sekunnilleen suunniteltuja, koirat eivät kuole, jos eivät saa joka päivä treeniä emmekä vielä(kään) ole kisakunnossa vaikka se tutun tuttu Alma-turre on kisannut jo EVL:ssä ja ohjaajalla on viisi lasta, kymmenen kissaa pari kanaa ja vuohi. Hieno homma jos tämä sujuu häneltä, mutta minulta ei. Ainakaan tällä hetkellä. 

Näillä yksinkertaisilla kikoilla me harjoittelemme ja selviämme uudesta arjesta. 

Mitkä ovat sinun parhaat vinkkisi arjen selviämiseen?

Uudet treenitavat ja silmäpussien kasvatusta

Monet ovat kysyneet mitä meille tällä hetkellä kuuluu ja miten lapsiarki koirien kanssa sujuu, joten päätin tehdä siitä ihan oman postauksen. Sekä minä, että Simo olemme toipuneet hyvin omista leikkauksistamme ja arki alkaa pikkuhiljaa palata raiteilleen. Simolla epäiltiin taas hiivaa korvissa, koska rapsutti niitä niin paljon, joten hänelle tuli vielä yksi eläinlääkärireissu. Tällä hetkellä hiiva on onneksi hallinnassa ja korvat puhtaat kotikonstein.

Mitkä olivat sitten odotukseni tähän vauva ja koira arkeen?

Ollessani raskaana minulla oli kovat suunnitelmat koirien treenien ja kilpailujen suhteen äitiysloman aikana. Ajattelin, että sen kun laitan lapsen vaunuihin ja kävellään kentälle, hän nukkuu kentän laidalla ja minä treenaan koiria hyvän nukutun yön jälkeen. Tämän ansiosta saamme paljon treenattua ja voisimme vihdoinkin osallistua kokeisiin. Ja linnut laulavat ja aurinko paistaa ja kukat kukkivat.... Miten sitten se todellisuus?

Todellisuus:

Aluksi voin sanoa, että hyvin nukutut yöt voidaan heti unohtaa. Tällä hetkellä M herää melkein kellontarkasti, joka toinen tunti. Ennen tätä pikkuneidillä oli koliikkia. Joten nukkuminen on ollut aika kortilla. Päivisin nukutaan koiralenkin ajan niin kauan, kun vaunut tai kantoreppu ovat liikkeellä, mutta ei sen enempää. 

Aamupäivisin olen usein yrittänyt suunnata lenkkimme jonkun kentän ohi, mukana koirien namit ja jokunen lelu. Olemme sitten tehneet pikkutreenit tietäen, että neiti voi nukkua kentän laidalla joko muutaman minuutin tai sitten ei ollenkaan. Koirille on tullut tutuksi erilainen paikallaolo. Esimerkkinä jos olemme aikeissa tehdä noutoa ja olen heittänyt kapulan, voi olla, että M pistää konsertin pystyyn. Silloin ei auta muu, kun käskeä koira odottamaan, juosta hytkyttämään vaunuja, jonka jälkeen jatketaan liikettä... Toissapäivänä harjoittelimme hakuruutua damien kanssa niin, että lähetin koirat vuorotellen metsään kävelytieltä, hytkyttäen vaunuja toisella kädellä ja ottaen dummyt vastaan toisella. ;) Eli kyllä se hätä keinot keksii!

Tietysti lisähaasteita toi reilun kuukauden treenitauko oman leikkauksen myötä. Mutta nyt tuntuu siltä, että alamme kohtapuolin taas löytämään arjen rytmin. Koirat ja M tulevat kuitenkin erittäin hyvin toimeen. Simo on hieman mustasukkainen ja tulee usein rapsuteltavaksi, jos M on leikkimatolla mutta Sagaa ei voisi neiti oikeastaan vähemmän kiinnostaa. 

Itse pidän myös jokaisen torstai-illan pyhänä, jolloin lähdemme koirien kanssa hallille treenaamaan. Silloin pääsemme treenaamaan oikein kunnolla, kun isä hoitaa pikkuneitiä. Vaikka nautinkin koirien treenaamisesta, on pakko myöntää, että välillä olisi ihanaa olla vain itsekseen, ilma että joko lapsi tai koirat tarvitsevat huomiota tai huolenpitoa. Mutta samalla koirien treenaaminen ja pitkät metsälenkit ovat arjen henkireikäni ja se mikä auttaa jaksamaan!

Hieman takkuinen on siis alku ollut, mutta nyt alamme pikkuhiljaa löytämään keinoja, miten saada kaikki osapuolet tyytyväisiksi arjessa, kunhan se perheen pienin vielä nukkuisi vähän paremmin saisi tämä äitikin vähän ladata akkuja.

Onko teillä lapsia ja koiria? Miten teillä sujuu arki? Vinkkejä miten saada 4kk vanha vauva nukkumaan saa myös antaa. ;)

Koira-arjen varjopuolia- auttaako some?

Blogissa on ollut, ja tulee olemaan hieman hiljaisempaa ja kuvattomampaa vähän aikaa. Syynä tietokone- ja kameran laturit jotka meidän nuorin S-tiimiläinen päätti lisätä ruokavalioonsa ja purra poikki kolmeen osaan... Olen pitkään pohtinut kirjoittaako vaiko en tätä postausta, mutta nyt kun kuvat ovat vähissä tämä tulee aika hyvään saumaan.

Simon kanssa on viime aikoina ollut aika paljon kaikenlaista eikä kahden koiran arki ole aina tuntunut auringonpaisteelta. Tässä vaiheessa muiden koiraihmisten ja treenikavereiden tuki on auttanut paljon. Mutta vastaan on myös tullut pari yllätystä miten muiden koiraongelmiin suhtaudutaan. Arkemme rasittavin huoli on, että yksinolo ei suju Simolta työpäivien aikana. Simo on ollut pienessä tilassa yksin, pääsi ulos tilasta Sagan luo ja veti kodin irtaimiston uuteen uskoon. Kokeilimme Sagan kanssa yhdessä pienessä tilassa samalla tuloksella (tekivät muuten hyvin yhteistyötä!). Kokeilimme jättää heidät Sagan kanssa rajoitettuun, mutta hieman isompaan, tilaan. Tämä toimi pari päivää mutta sitten oli taas paikat levällään vaikka olemme piilottaneet kaiken. Kotiin tultuamme pikku herra on ollut itse suloisuus, makaa tyytyväisenä matolla nakertamassa luuta tai lelua ja näyttää kaikinpuolin viattomalta. Tämän lisäksi Simollahan on allergia joka on hieman pahentunut (luultavasti voimme lisätä sianlihan allergialistaan) ja toinen kives on edelleen kateissa.

Mutta treeneissä tykkään todella paljon Simon tekemisestä ja pieni mies on innokas ja oppivainen mutta osaa kuitenkin keskittyä. Simo on myös tehnyt Sagalle hyvää, pieni kateus treeneissä on nimittäin antanut myös lisäpotkua Sagan treeni-intoon. Puhumattakaan siitä, miten paljon seuraa S-tiimiläisillä on toisistaan. Alkuvaikeuksien jälkeen he ovat nykyään kuin paita ja peppu, paitsi ruoka-aikana. ;)

Olen kysynyt apua muutamasta koiraryhmästä facebookissa tuohon yksinolo-ongelmaan, sekä muilta koiraihmisiltä. Enemmistö ihmisistä ovat olleet auttavaisia, ymmärtäväisiä ja myötätuntoisia. Antaneet vinkkejä, my ja tsempanneet. Mutta somessa tulee aina näitä henkilöitä esiin joita jään miettimään miten heidän ajatusmaailmansa oikein toimii, ja miksi ei joskus vaan voi jättää kommentoimatta. Esimerkiksi jos kysyn vinkkejä yksinoloon ennen kuin pentumme on rikkonut koko talon minua ei hirveästi auta se, että joku toteaa pitäneensä koiria vuodesta X eikä kukaan niistä ole koskaan tuhonnut mitään. Kiitos siis kommentistasi, tuliko itselle parempi mieli tästä? Se ei nimittäin auttanut minua yhtään kun kerran apua pyysin. Törmäsin myös kiinnostavaan kommenttiin koskien Simoa jos hänestä tulisi kivesvikainen. Keskusteltiin siitä, että kivesvikaisesta koirasta saa kasvattajalta pieni osa ostosummasta takaisin. Tähän joku kommentoi, että eihän se mitään auta koska koirasta ei koskaan voi tulla mitään valiota joten eihän koirasta sitten mitään hyötyä ole.

Kyllä, Simo ostettiin näyttely- ja tokovalion ura silmälläpitäen. Mutta! Simo on myös perheenjäsen ja vaikka pikku herra onkin aiheuttanut paljon vaivaa ja jättää lompakon tyhjäksi, on hän meille kovin rakas ja ihana treenikaveri. Prioriteetti yksi on saada terveys kuntoon ja sen jälkeen mietitään muita ongelmia. Saamme kuitenkin osallistua toko- ja nome kokeisiin vaikkei sitä valiotitteliä saada. Ja terveys on kuitenkin aina tärkein. Mielestäni yllä oleva kommentti osoittaa aika ahdasmielistä näkökulmaa. Ei koiran elämä voi olla hukkaan heitetty jos on muuten terve ja toimiva vain koska se ei saa titteleitä nimensä eteen.



Toisaalta löytyy taas ihania ystäviä jotka soittavat ja laittavat viestiä vain kysyäkseen miten yksinolo sujui siltä päivältä tai, että on keksinyt uuden idean mitä voisi kokeilla. Meitä on moneen junaan mutta en koskaan lakkaa yllättymästä miten erikoisia ja jopa hävyttömiä kommentteja ihmiset voivat somessa kirjoittaa, varsinkin koiraryhmissä, vain koska luulevat olevansa anonyymeja. Tositilanteessa  harvat ihmiset uskaltaisi sanoa samaa kasvotusten.

Mutta pohjasta ei voi tulla kuin ylöspäin vai miten se meni. Välillä taas on niin ylpeä noista mustista ja varsinkin nyt viikonloppuna Simo yllätti meidät positiivisesti olemalla todella pätevä sukujuhlissa! Kolme koiraa (Saga, Simo ja veljeni koira Hugo) ja 15 ihmistä jotka istuvat sohvilla kahvittelemassa ja rapsuttelemassa koiria. Ei ole muuten pikku flatille mikään helppo paikka olla rikkomatta tai kaatamatta mitään kun on niin kivaa tavata uusia ihmisä! Vähän tuli riehumista Hugon kanssa, mutta muuten Simo käyttäytyi erittäin hienosti ja totteli nopeasti kun käskettiin pois kahvittelijoiden luota, ettei iloisesti heiluva häntä kaataisi mitään. Myös Saga käyttäytyi hienosti ja sukujuhlien konkarina hän löysi nopeasti paikkansa kavipöydän alta ja jalkojeni päältä.

*Kuva lainattu netistä*

Tällaista tällä kertaa!

Oletko sinä ollut tilanteessa jossa apu ei aina ole tullut siitä suunnasta mistä odotit? Tai onko tavallisista poikkeaavia ideoita yksinoloon?

Vuosi 2017 kuvina

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille! Toivottavasti uusi vuosi on alkanut mielyttävästi kaikilla! Nyt kun ollaan jo muutama päivä eletty vuotta 2018, ajattelin että mikäs sen parempi tapa aloittaa uusi vuosi kuin muistella edeltävää vuotta kuvineen. 

Muutoin edellinen vuosi oli mitä oli, mutta koirharrastuksen ja koirien parissa elettiin kuitenkin monta iloista hetkeä. 

Talvi

Vuoden 2017 alussa saiimme veljeni koiran Hugon hoitoon. Toisin kun nyt, silloin oli oikein paukkupakkanen myös etelässä ja paljon lunta!  Vuosi aloitettiin myös näyttelyillä ja Viron matkalla jossa Saga valioitui Suomen ja Viron muotovalioksi helmikuussa.

 Vaasassa riitti lunta

Kevät

Muutamassa näyttelyssä tuli kierrettyä jossa esitin muunmuassa Hugon. Sain myös kauan havittelemani äitienpäiväkorttikuvan Sagasta keskellä valkovuokkomerta otettua. Tämä tuli erityisen tärkeäksi kun äitienpäivä tuli tänä vietettyä äidin puolesta sairaalassa.

Muuten kevät meni suureksi osin tokotreeneissä ja SM-kisoihin valmistautumiseen. Kevään suurin kohokohta oli tietysti itse SM-kisat. Kokeet eivät minun ja Sagan osalta menneet ihan niin kun Strömsössä, mutta tapahtuma oli todella hauska kokemus ja sain olla osaa maailman parasta joukkuetta!

Kesä

 Saga ja Harmi Nuuksiossa

 Nometreeniä sagan ja Mila-flatin kanssa

 Kesällä nautittiin olemisesta ja näyttelyistä. Saga sijoittui aika tasaisesti neljän parhaan nartun joukkoon näyttelyissä ja sai myös vara-Cacibin. Flattien TOKO-mestaruuteen saatiin joukkue kasaan. Loppukesästä perheemme sai nelitassuisen lisäyksen kun Simo muutti luoksemme.

Syksy

 Kohti uutta ja tuntematonta!

Syksy meni enimmäkseen kahden koiran arkeen totuttelemiseen. Syksy oli mitä oli, emmekä saaneet Sagan kanssa tokon voittajaluokkaa korkattua niin kuin olimme toivoneet. Muutenkin koiraharrastus ja treeni jäi taka-alalle kun omat voimat ja energia ei oikein riittänyt mihinkään. Kaksi mustaa luppakorvaa antoivat kuitenkin ilon aihetta arkeen ja teki arjesta tapahtumarikkaan omalla tavallaan.

Talvi 

 (ei, yllä oleva kuva ei päätynyt joulukortiksi vaikka hauska oliskin ollut! ;) )

Simo on kasvanut ja lopputalvesta aloitimme taas ohjatut treenit Mariannen valvovan silmän alla. Nämä arjen henkireijät auttoivat pitämään ihmisen tiellä joululomaan asti. Muutaman päivän saimme nauttia lumesta, mutta aika pimeää ja sateista on muuten ollut. Joulun ja uuden vuoden vietimme pääosin Vaasassa ja siellä saimme onneksi nauttia lumesta!

Nyt toivomme enemmän ilon hetkiä, terveyttä ja onnellisuutta kaikille uudelle vuodelle! Alla olevien sanojen voimin kohti uutta, onnellista ja  menestyksekästä vuotta 2018.

Pentuarkea kahden koiran kanssa

Pikkuhiljaa arki on lähtenyt rullamaan pikkupennun ja Sagan kanssa. Vielä koirat eivät ole mitenkään parhaita kavereita, mutta voivat olla sisällä samassa huoneessa ja jopa vähän painia toistensa kanssa. Tosin leikkiminen on välillä aika kovahampaista ja menee täysin Sagan ehdoilla, eli jos ei neitiä miellytä leikkiminen on pennun paras pysyä poissa. Vielä saa siis pitää molempia silmällä koko aikaa, mutta parempaan päin mennään ja toivottavasti näistä kahdesta vielä tulee hyvät kaverit.

Aikaa tämä tietysti vaatii, kun ei Simoa vielä voi jättää yksin. Onneksi nukkuu vielä paljon, joten Sagan lenkitykset tehdään silloin. Mitään takapihatreeniä intensiivisempää Saga ei nyt ole pariin viikkoon valitettavasti saanut, kun olen iltapäivisin yksin molempien kanssa ja tämän alkaa vähän huomamaan. Neidille ei enää riitä pelkkä metsälenkki ja kaipaa slevästi vähän aivoaktiviteettia. Sunnuntaina olimme hääpäivämme kunniaksi molemmat kotona N kanssa ja kyllä oli mukavaa kun otettiin molemmat koirat pelloille jossa treenasin vähän nomea ensin Sagan kanssa ja sen jälkeen saivat koirat riehua rauhassa ympäri. Kun Simo väsyi, N kantoi sen kotiin ja me jatkoimme Sagan kanssa matkaa. Sagakin slevästi nautti kun pääsi tekemään jotain järkevää!

Maanantaina olimme tokotreeneissä, johon otin Simon mukaan. Sagan kanssa meni juuri niin hyvin kun voi mennä kun ei ole pariin viikkoon tehnyt mitään... Tehtiin ohjattua noutoa ja katsottiin kaukoja. Kaukot ovat vielä toooodella vaiheessa, ne takatassut eivät millään halua pysyä paikallaan. Ohjatussa noudossa meni ihan kivasti mutta kaipaa lisää intensiteettiä kun noutaa kapulan. Kisaamista kapulan luokse siis tiedossa! Lopuksi tehtiin vielä voittajan paikkis joka meni oikein hyvin. Neiti jää nykyään rauhallisemmin paikkikseen vaikka olen piilossa.

*Simo ja Eamon pusuttelee*

Simo oli ensin moikkaamassa kaikkia kun tulimme perille ja otti Sagan treenien ajan nokoset autossa. Kun limme valmiit sai leikki treenikaverin terriereiden  ja Petit bassen Griffon pennun Eamonin kanssa. Tyyppi oli niin innoissaan kun sai leikkiä ja oli muutenkin todella rohkea ja teki innoissaan tutavuutta kaikkien kanssa, sekä ihmisten että koirien. Otettiin vähän luoksetuloa ja leikkimistä Simon kanssa, joka oli todella pätevä. Kotiin lähdettiin kahden väsyneen ja tyytyväisen koiran kanssa!

 *Harvahampaan On the road again, Simo, melkein 9 viikkoa*

Onhan pentuaika ihanaa mutta pakko myöntää, että onhan aikuisen koiran kanssa etunsa. ;)