Uusi TOKOtyyli

Tokavika TOKO kurssikerta! Ja just alkoi tuntua siltä että nyt vihdoinkin päästään homman ytimeen neidin kanssa. Valitettavasti ei hovikuvaajani N ole muutamaan kertaan päässyt paikalle kuvamaan treenejä, joten saatte tyytyä tämän päivän ottamiini kuviin!

Tosissaan niin eilen oli tokavika TOKO kerta. Ja kerrankin meidän neitikin jaksoi vähän keskittyä. Sitä edellinen kerta olikin meidän puolesta täysi katastrofi. Yritin ehdottaa meidän pikku neidille että nyt oikeasti panostettaisiin tähän TOKOon. Hän taas oli sitä mieltä että tottelevaisia koiria on satoja, duracellflätti Sagoja vain yksi. Eli panostetaan siihen. Oman teoriansa mukaan hän siis harjoittikin tätä duracellflätin teemaa treenissä, mikä osoittautui pomppimiseksi ja vinkumiseksi kaksi tuntia putkeen, pikkupentujen totellessa mainiosti…

                                           

Uusi keskustelu siis ja tehtiin kompromissi, niin durecellflätti Saga päättikin kohdistaa energiansa koulutukseen ja oppimiseen. Eilen menikin siis ihan kivasti. Harjoiteltiin seuraamista hihnassa ja ilman, pujotellen toisten koirien välistä. Ihan mahtavan hyvä treeni! Duracellflättimme päättikin ensin vetää sitä hieman omaan tyyliin, pomppimalla edessäni että “pistähän ny vähän vauhtia siinä”! Mutta Mariannen avulla saatiin tämäkin energia kohdistumaan kontaktin pitämiseen ja minun seuraamiseen. Ja lopulta neiti kävelikin oikein tyylikkäästi vierelläni pujotellen kaikkien koirien välistä. Neiti sai myös kohdistaa energiansa toiseen haasteeseen. Mariannen käskystä neiti olikin vapaana koko treenin ajan (2h!), pikkupoikien pelatessa jalkapalloa kentän toisella puolella, eikä muihin koiriin saanut koskea. Siinä oli haastetta mutta parin kiellon jälkeen duracellflätti Saga keskittyikin erittäin hyvin ja pysyi hienosti rinnallani!

Kontaktiharjoituksia ollaan myös tehty. Ne kun on perusta kaikkeen tekemiseen ja varsinkin TOKO seuraamiseen. Eli koira sivulle, nami käteen ja sitten otetaan kontaktia. Nyt ollaan jo tehty tämä muutama kerta, eli alussa riitti että koira katsoi silmiin sekunnin tai pari, nyt vaaditaan jo vähän pidempää aikaa kontaktia.

Välillä on tunne (ja se taitaa välillä välittyä myös tuohon duracellflättiin…) että TOKOssa tehdään kaikki vaikeaksi. Pilkotaan pieniksi osiksi, analysoidaan ja treenataan tekniikkaa. Toisaalta sehän sen tottelevaisuuden antaa. Eli maahanmeno tekniikka saatiin kotiläksyksi harjoitella. Neiti useimmiten tipsuttelee vähän kerrallaan maahan, eikä “plösähdä” niin kuin pitäisi. Tätä harjoitellaan pois namin avulla. Vaikeampi juttu oli sitten kun koira on maassa, niin on liian pitkänä. Eli takalonkiin ja selkään syntyy avonainen kulma mitä ei saisi olla. Tämä saattaa johtua siitä että koira yrittää namin luokse, joten harjoitellaan tätä takapalkkauksen kanssa. Nami koiran taakse maahan, maahan käsky, ja jos on hyvä iin vapautetaan ja koira saa mennä taakse etsimään namin.

Eli pienen alamäen jälkeen ollaan taas täysillä menossa duracellflättimme kanssa (tai hän meidän kanssa, miten se nyt meneekään..)! Välillä niin ihanaa kun joku liike vihdoinkin onnistuu ja huomaa esim. että voin pitää neidin vapaana koko treenin ajan ja hän pysyy kuulolla. Tämän lisäksi sain ilouutisen että Marianne rupeaa auttamaan ja treenaaman meitä NOME jutuissa! Niin ehkä saadaan taipparitkin tehty ensi kesänä. Innolla odotan mitä siitäkin tulee!!

Sadetta ja noutotreeniä

Helleaallon iskettyä etelä-suomeen Sagalla on ollut muutama vapaa-päivä jolloin ei olla tehty mitään, kun neidillä on ollut niin hirvittävän kuuma. Tänään oli sitten vähän viileämpää kun on satanut kuurottain koko päivän ajan, joten pistettiin treenit pystyyn Sagan kanssa.

Noutamista ei olla pitkään aikaan harjoiteltu, joten tänään sitten yritettiin treenata! Muutama kerta ollaan damilla harjoiteltu noutamista, mutta enimmäkseen ollaan leikkimielisesti heitelty palloja ja sitä kautta harjoiteltu sitä noutamista. Saga noutaa suhteellisen hyvin, ja tuo damin/pallon takaisin, mutta päästää sen heti suustaan noin metrin minusta kun tulee takaisin. Neiti on myös lähtenyt heti perään jonkun heitettyä damin tai pallon metsään. Nyt sitten ollaan korotettu hieman vaikeusastetta ja tänään harjoiteltiin enimmäkseen malttia ja damin ja pallon kantamista suussa.

Koska Saga on ensimmäinen noutajani on hieman vaikeaa tietää miten harjoitella tämmöistä, mutta onneksi löytyy internet ja youtube videot!

Ensimmäiseksi harjoiteltiin malttia. Aloitettiin sisällä, missä laitoin Sagan istumaan ja annoin käskyn odota. Heitin lelun parin metrin päähän ja annoin sitten käskyn nouda. Tätä tehtiin muutama kerta ja kun se meni mallikkaasti siirryttiin ulos. Pistin Sagan hihnaan ja sitten istumaan vierelläni ja heitin tällä kertaa pallon muutaman metrin päähän. Damin jätin tällä kertaa pois. Neiti ei ole niin innostunut siitä, joten otetaan siitä vähän taukoa.

Ensimmäisellä kerralla neiti yritti ryöstää ja lähteä heti pallon perään, mutta sain sen nopeasti oikaistua hihnalla. Muutama kertaa tehtiin samaa juttua: Saga istumaan, käsky odota, heitä pallo, hihna irti ja hae. Ei muuten mennyt kauaa ennen kuin neiti tämän hoksasi! Parin onnistuneen noudon jälkeen vaihdettiin ohjelmaa damin ja pallon kantamiseen.

Tässä täytyy tunnustaa etten tiennyt miten sitä harjoitella ennen kuin löysin youtubetä videon jossa kerrottiin että voi pistää koiran istumaan, dami suuhun, kävellä muutama metri ja sitten ottaa dami pois. Nooh, Saga ei vissiin ole katsonut samoja videoita kuin minä. Ajattelin ensiksi harjoitella ihan paikalla kun Saga istuu. Dami suuhun, neiti pitää sen hetken suussaan, ja sitten pois. Kyllä neiti otti sekä pallon että damin(nyt harjoiteltiin molemmilla) suuhunsa, mutta päästi ne sitten heti maahan kun kehuin. Mistään kävelemisestä ei ollut puhettakaan. Kokeilin vielä olla kehumatta heti, kun annoin pallon tai damin ne olivat kivoja, mutta heti kun minä päästin otteen ne tippuivat maahan.

Noh, ajattelin että ehkä kävellessä neiti innostuisi siitä että saa kantaa. Eli annoin pallon Sagalle ja houkuttelin sen kävelemään. Kyllä se pallo suussa pysyi ehkä kolme, neljä askelta, mutta sitten maahan. Dami pysyi noin askeleen verran. Koska en tiennyt miten tätä sen enempää treenata, jätin asian sikseen ja lähdettiin pelloille treenaamaan noutoja. Mutta olisiko kenelläkään ideoita miten tätä treenattaisiin, niin otan kiitollisena kaikki vinkit vastaan! Tavarat ei kerta kaikkiaan pysy suussa treenin ajan, keppejä neiti kyllä kantaa muttei tällaista…

Metsässä ja pelloilla ollaan vähän treenattu heittelemällä dami piiloon että Saga saa etsiä sitä, josta hän on aivan hurjan innostunut! Nyt sitten mentiin pallolla treenaamaan samaa, mutta tällä kertaa maltilla ettei neiti lähde ennen kuin tulee käsky.

Kuten alla olevista videoista näkyy se onnistui oikein mallikkaasti! Toisessa neiti ottaa pienen varaslähdön ja videossa huomio herpaantui hetkeksi kun pallo on löydetty, mutta tulihan se pallo sieltä kuitenkin. Ainoa ongelma on että neiti vieläkin päästää pallon suustaan eikä anna sitä käteen/pidä sitä kunnes otan pois. Olisiko kenelläkään vinkkejä miten tätä treenataan? Tähän asti olen kehunut kuitenkin kun tulee luokse, että noutamisen innostus pysyisi, mutta ehkä se pitäisi lopettaa? Sama on jos kutsuu luokse pillillä tai huutaen, neiti kyllä tulee, mutta dami/pallo jää metsään…

Noh, ainakin ollaan nyt harjoiteltu malttia ja siinä neiti olikin oikein taitava!

                       

                        

Ei se maltti aina riitä, kun niin haluaa mennä etsimään palloa!

 

                        

Etsii,etsii, etsiii, missä se pallonlurjus luuraa?!

Murrosikäisen kurinpalautus

Olen tässä pikkuhiljaa yrittänyt ymmärtää ettei meidän 9,5 kuukautinen hännänheiluttaja enää ole mikään pikkupentu. Mutta ei toisaalta mikään täyskasvuinen aikuinenkaan, mitä neiti vissiin itse luulee. Toisaalta neiti voi olla niin pentumainen, innoissaan, saa hepulikohtauksia, ja haluaa syliin. Mutta toisaalta hän itse vissiin luulee että on jo aikuinen ja saa tehdä tasan niin kuin itse tykkää. Meille on siis tullut murrosikäinen neiti.

Saga on myös tässä vähän aikaa antanut merkkejä siitä että ensimmäiset juoksut alkaisivat kohta. Hänestä lähtee mahdottomasti karvaa ja kaikki urokset ovat nenä pepussa kiinni. Tämä varmaan on edesauttanut neidin itsenäistymistä ja harhaluuloa siitä, että olisi aikuinen. Meillä murrosikä näkyy eniten perustottelevaisuudessa, ja varsinkin luoksetulossa.

Yhtäkkiä emme voineetkaan luottaa siihen että hän tulisi kutsuessa takaisin jos lenkillä tulee toinen ihminen tai  koira vastaan. Metsässä hän on aina pysynyt noin viiden metrin etäisyydeltä meistä, ja katsoo tarkkaan missä me menemme. Ei tietoakaan ennän tästä. Ei neiti karkaa, mutta reviirit suurenevat ja suurenevat ja saamme kutsua kolme-neljä kertaa ennen kuin neiti viitsi tulla kutsusta. Meillä on myös tapana laittaa neiti istumaan ja ottamaan katsekontaktia kun hihna laitetaan kiinni/otetaan pois. Tästäkin on tullut oma projektinsa nykyään. Nooh, ne koirathan aina testailevat vähän väliä että kuka talossa määrää, ja nyt ollaan tosiaan tullut sellaiseen pisteeseen. Asiaa ei varmaan ole auttanut hussen ja maten muuttaminen, jonka vuoksi Sagan treeni on jäänyt minimiin.

Mutta nyt kun on ollut vähän enemmän vapaa-aikaa päätin tehdä asialle jotain. Siitä seurasi sitten parin päivän kunnon kurinpalautus. Eli ensimmäiseksi kontaktitreeniä hihnassa ja ilman. Sitten paljon paljon luoksetulotreeniä. Lyhyillä välimatkoilla, pitkillä välimatkoilla, liinalla ja ilman. Meillä on yleensä ollut nakit ja lihapullat näyttlynamenina, mutta nyt olen käyttänyt niitä myös luoksetulossa. Iso pala namia kun tulee nätisti luokse, ja jos ei tule niin heti torumista. Joko niskasta ote jos on tarpeeksi lähellä, äänellä tai hihnasta nykäiseminen. Toisin sanoen nollatoleranssia tottelevaisuuteen. Jos tulee käsky tulee totella- heti.

Myös ihan pikku asioissa ollaan oltu todella tarkkoja. Kun hihna laitetaan kiinni tai otetaan pois neidin on istuuduttava ja otettava kontaktia ennen kuin liikutaan mihinkään. Ja ennen kuin saa juosta vapaasti on odotettava käskyä eikä pikkuhiljaa hiipiä pois maten näkyvistä. Metsässä ollaan vähän pienennetty reviiriä vanhalla mutta toimivalla tempulla, menemällä piiloon! Aina kun neiti menee vähänkin liian pitkälle – heti puun taakse piiloon.

Kolmisen päivää ollaan nyt pidetty kurinpalautusta ja perustottis treeniä. Ja täytyy tunnustaa että se nyt jo on auttanut! Meidän neiti joka ennen ei kuulut eikä nähnyt ellei itse halunnut, on taas alkanut tulla luokse käskystä ja yleisesti käyttäytymään kuuliaisemmin ja tottelemaan paremmin.

Täytyy vain ottaa se aika jostain saadakseen sitä tottelevaisuutta treenattua. Flätithän tunnetusti tarvitsevat treeniä ja tekemistä että pysyvät nahoissa.

“Tästä ei kyllä tule mitään..!”

Hellurei!
Perjantai iltana suunnattiin Sagan kanssa Espooseen pakkaamaan ja ottamaan N mukaan lauantain Erikoisnäyttelyitä varten! Viikolla ei ehditty hirveästi treenata Sagan kanssa, mutta ajattelin että mennään nyt kuitenkin ensimmäitä kertaa kaikki kolme näyttelyihin pääasiassa katsomaan mitä se on, joten ei kannata liika stressata… sanoi hän joka tuskin nukkui koko viikolla ennen näyttelyitä…! Mutta stressi sikseen! Pe iltana pestiin Saga hänen uudella shampoolla. Olin varta vasten käynyt Mustissa ja Mirrissä ostamassa uutta shampoota kun huomasin että neidin karva alkaa olla hieman kiilloton ja nahka kuivahko ja hilseilevä talven jäljiltä. Sitä paitsi neidiltä lähtee aivan järkyttävästi karvaa nyt kun luultavasti on ensimmäiset juoksut tulossa kohta. Tämä tiesi sitten harjaus ja puunaus sessiota melkein joka päivä.
Pesu teki kuitenkin tehtävänsä ja neiti kiilsi kun mikäkin puunattu timantti pesun jälkeen! Sitten oli tiedossa harjaus ja kynsien leikkaus, sekä muiden tavaroiden pakkaaminen. Noin kello yhdeltä kaikki oli valmista seuraavan päivän lähtöä varten klo. 7.

Aamulla suuntasimme siis Hyvinkään päin. Tultuamme perille menimme ilmoittamaan Sagan ja näyttämään rokotuskortit jne. Siinä samassa tapasimme naisen jolla oli oikein rodunomainen pomppiva ja iloinen flätti. Nainen kuitenkin tästä pomppimisesta hermostui ja tokaisi tuon otsikossa olevan kommentin. “Tästä ei kyllä tule mitään!!” Tämän seurauksena kehätoimitsija katsoi häntä rauhallisesti ja totesi siihen että “tuo on kyllä flätinomistajalle aika tavallinen lause!”. Hupaisa alku!

Kohta alkoi sitten porukkaa tulla, joillakin puoli taloa mukana. Mutta useimmilla oli häkki koiralle ja jonkinlainen telttatuoli. Aloittelijoina meillä oli koira mukana, eikä mitään muuta, mutta onneksi neiti viihtyy autossa joten hän sai sitten odottaa siellä aina kun oli tauko. Hauskinta alussa oli kyllä tavata tuttavia! Ensikertalaisia kun olemme, ei niitä hirveästi ollut, muut tuntuivat olleen kuin kotonaan. Mutta Ainakin Sagan veli, Morris oli paikallaan sekä Harvahampaan kennelin omistaja, Sagan kasvattaja koirineen. Ihanaa oli hieman keskustella heidän kanssaan ja vaihdella kuulumisia jotta sai hermostuksen pysymään kurissa.
 
Klo 10 alkoivat kehät Sileäkarvaisten noutajien erikoisnäyttelyissä Hyvinkäällä 12.4. Ensimmäisinä oli pienten pentujen luokka. Ne olivat kyllä niin pieniä ja hurjan söpöjä pikku flättejä, eikä ikinä uskoisi että meidän Saga neiti on ollut niin pieni joskus! Tässä vaiheessa oltiin otettu Saga sisään halliin. Vähän juoksutin häntä, harjoteltiin seisomista ja otettiin hieman kontaktitreeniä ettei neiti heti ryntäisi kaikkien muiden, n. 170 flätin sekaan…

Kun pikkupentujen luokka oli ohi, oli sitten meidän vuoro, eli narttu pentujen luokka 7-9kk. Tässä vaiheessa olin jo ehtinyt seistä katselemassa mitä siellä kehässä tapahtuu ja hermoilla aivan valtavasti miten tämä menee. Hermojani ei hirveästi rauhoittanut se, että “kaikki” muut treenasivat koiriensa kanssa, juoksivat sinne tänne, tiesivät tarkkaan mitä tekivät ja koirat olivat superhienoja! Me sitten tultiin metsämörrimme kanssa sinne näyttäytymään… Juuri ennen meidän kehän alkua näimme sitten hienon flättipennun joka olikin Sagan sisko, Harvahampaan Look Like a Typhoon “Luna”! Hauskaa oli nähdä heitäkin, vaikka tieto siitä että he, ja Sagan toinenkin sisko Harvahampaan Like a Hurricane “Akka”, olivat tulossa samaan luokkaan ei kyllä yhtään rauhoittanut.
 
No kun kehä alkoi menimme Sagan kanssa sinne sitten seisomaan ja tekemään parhaamme! Parin neuvon jälkeen löysimmekin oman paikkamme, ja siitä se sitten alkoi! Ensin kaikki seisottivat koiransa, jonka jälkeen oli juoksuttamisen aika kehän ympäri.


Yllä olevassa kuvassa näkyy Saga ja hänen siskonsa. Vasemmalta: Harvahampaan “"Laughing Wind “Saga”, Harvahampaan Like a Hurricane “Akka” ja Harvahampaan Look Like a Typhoon “Luna”.


Juoksuttamisen jälkeen piti seistä kehän reunalla odotellessa omaa vuoroaan tulla arvostetuksi. Narttuja Sagan luokassa oli kuusi kappaletta, joten onneksi oman vuoron odottaminen hirveän kauan kestänyt.



Saga taisi ymmärtää tilanteen vakavuuden ja istui nätisti vieressäni odottelemassa. Tämän jälkeen oli sitten tuomarin arviointi vuorossa. Sagan “ongelma” on oikeastaan se, että neitimme on liian rauhallinen. Jos näin voi/saa sanoa. Toisin sanoen flättien melkin kuuluu hyppiä ja olla hieman villejä näyttelyissä. Varsinkin hännänheilutus kuuluu rodunomaisiin ominaisuuksiin jota flätin enemmän tai vähemmän tulee tehdä näyttelyissä. Meidän neiti kyllä osaa seistä paikallaan, mutta seisottuaan vähän aikaan, hän “vakavoituu” eikä heiluta enää häntää. Neiti pitää nätisti katsekontaktia ja niin edespäin, mutta tämä pieni villeys ja into puuttuu.
Tietoisena tästä lähdimme tuomarin eteen seisomaan. Niin kauan kuin oli lihapulla kuonon edessä Saga antoi tuomarin tutkia itseään kiltisti, mutta hampaat olivat sitten ihan eri juttu! Niitä ei kyllä kukaan vieras ihminen tule tonkimaan! Pienen ylipuhumisen jälkeen tuomari kyllä lopuksi sai hampaatkin katsottua. Mutta sitä täytyykin tulevaisuudessa treenata!

Sagan vahvuus on ehdottomasti juokseminen. Hän juoksee nätisti vierellä kevyin askelin vetämättä ja pomppimatta kuten monet muut flätit.

 

Kun kaikki oli arvosteltu yksitellen, kaikki saivat juosta vielä kierroksen kehässä. Tämän jälkeen tuomari kätteli pari koiraa, ja kesti hetken ennen kuin ymmärsin että nämä tippuivat pois ja me olimme Sagan kanssa neljän parhaan joukossa! Tämä oli erittäin suuri yllätys ja puolisokissa juoksutin Sagaa vielä kierroksen kehän ympäri,neljän parhaan kanssa.

                  

Neljän parhaan joukossa oli Sagan lisäksi hänen molemmat siskonsa! Juoksuttelun jälkeen tuomari alkoi jakaa voittoruusukkeita kolmelle parhaalle koirakolle. Ensin hän kätteli Sagan siskoa, jonka jälkeen luulin tämän voittaneen. Mutta heidän poistuessaan kehästä ymmärsin että olimme kolmen parhaan joukossa Sagan kanssa! Tämän jälkeen sai sitten joku vihreän ruusukkeen ja Sagan sisko Akka sai sinisen ruusukkeen. Tässä vaiheessa meikäläisen muistiin ei enää ole luottamista. Yllätys oli niin suuri kun näin koirakon koirakon jälkeen poistuvan kehästä, että hämärästi vain muistan tajunneeni minun ja Sagan voittaneen narttujen pentuluokan!!! Kuten alla olevasta kuvasta näkyy(ei mitään tietoa milloin se on otettu) shokki olikin aika iso! Meidän piti tulla Sagan kanssa tutustumaan näyttelyihin, ja sitten voitimmekin luokan ja saimme kunniapalkinnon!


En siis edes muista Sagan siskon saaneen ruusuketta ja kuitenkin he seisoivat vierelläni…!


Pentuluokan nartut sijoittuivat seuraavasti:
PEN 7-9kk (6)
1 KP, PNP1 Harvahampaan Laughing Wind
2 KP Harvahampaan Like a Hurricane
3 Pikestar’s Omenankukka
4 Angelique Tulip Rock On Fire
Chiccoxen Sound of Silence
Harvahampaan Look Like The Typhoon




Yllättyneinä ja shokissa suuntasimme sitten Sagan kanssa hallista ulos pienelle kävelylle. Aivan mahtava aloitus! Ainoa huono puoli tässä oli se, että jouduimme odottamaan iltapäivään asti rodun parasta pentu kilpailua, mihin Sagan oli tarkoitus osallistua kun kerran voitti narttu luokan.

Rodun parhaasta tittelistä kilpailee pentuluokkansa voittanut narttu ja pentuluokkansa voittanut uros. Jutun ironia oli siinä, että pentujen paras uros ei ollut kukaan muu kuin Sagan rakas veli Morris!


Laitoimme sitten Sagan autoon ja menimme sisälle katsomaan muita luokkia. Flätti näyttelyissä paras asia kyllä on sosiaalinen ilmapiiri! Monet tulivat onnittelemaan meitä voitosta ja saimme puhua monen koiraihmisen kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä.
Parin tunnin jälkeen kävimme pienellä metsälenkillä Sagan kanssa jotta hän hieman rentoutuisi ja saisi muuta tekemistä kuin autossa kököttäminen. Päivän mittaa selvisi kuitenkin valitettavasti että vaikka ROP(rodun paras) pentu kilpailu yleensä pidetään heti pentujen kehän loputtua, oli nyt päätetty pitää se viimeisenä eli vasta myöhään iltapäivällä. Lisäksi koko ohjelma oli n. kaksi tuntia myöhässä, joten Saga parka joutui odottamaan kuusi tuntia seuraavaa kehää.

Odotus oli pitkä ja neitimme kyllä väsyi vaikka autossa odottelikin nätisti. Mutta lopulta saimme astua kehään Morriksen vastapäätä.


Sitten oli samat jutut taas, ensin yhdessä juoksuttaminen, sitten tuomari katsoi Sagaa ja Morrista yksitellen ja sitten taas juoksemista. Tässä vaiheessa kyllä huomasi että Saga oli lopen uupunut, ihan niin kuin Matte myös. Eli kaksi väsynyttä aloittelijaa oli kehässä kilpailemassa.

Mutta hienosti Saga jaksoi yrittää tehdä parhaansa! Lopuksi saimme vastaanottaa vihreän ruusukkeen, ja Sagasta tuli VSP pentu, eli vastakkaisen sukupuolen paras pentu. Selkokielellä puhuen, hän sai toisen ijan kaikista pennuista ja ihana Morris veli valittiin ROP pennuksi! Aika ironista että sisarukset keskenään kilpailevat, mutta toisaalta hauskaa, ei ollut niin hirveästi väliä kuka voittaa!
Loppujen lopuksi oli ollut piiitkä päivä täynnä yllätyksiä ja odotusta! Mutta ihanaa oli ollut ja kyllähän se näyttelykärpänen puraisi toden teolla! Seuraavan kerran Saga on jo junnu luokassa, joten saa nähdä miten menee…

Vasemmalta yllä olevassa kuvassa: Harvahampaan Live Like a Thunder “Morris” ROP pentu, Harvahampaan Laughing Wind “Saga” VSP pentu.




Tämän jälkeen alkoi pitkä matka Vaasaan. Väsyneinä mutta onnellisena kiitämme tältä päivältä kaikkia mukana olleita ja varsinkin meidän taitavaa pikkuneitiä joka todellakin osaa yllättää! <3

Kontaktitreeniä ja luoksetuloa

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/11969441/?claim=h2mhtj3yd9j">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>


Moikkamoi!

Olemme nyt Nicken kanssa asuneet lapsuudenkodissani perheeni kanssa jokunen viikko, joka tarkoittaa sitä että Sagaa on ulkoiluttanut/kouluttanut/käskenyt, parhaimillaan, noin yhdeksän eri henkilöä eri tavalla. Tämä on alkanut näkyä Sagan käytöksessä; meidän ennen niin tarkkavaista neitiä ei enää kiinnostanut tulla silloin kun häntä kutsuttiin, jos ei itse lystännyt. Huomio kun piti istua aloillaan ja odottaa, tai vain olla paikoillaan, oli jossain aaaaivan muualla kuin piti. Asiaa ei varmaan auta ettei minulla tai Nickelläkään ole ollut aikaa sen enempään treenaamiseen vähän aikaan.

*en omista kuvaa*

No, koska Saga on vasta 7 kuukautta on tähän ongelmaan heti otettava kiinni ennen kuin menee liian vaikeaksi. Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen, keräsin ajatuksissani kaikki vinkit ja ohjeet mitkä olen saanut kursseilta ja tuttavilta, ja omistin yhden päivän pelkästään kontaktiharjoituksien tekemiseen ja luoksetulon harjoittamiseen.

Koska Sagalla on suht helppoa keskittyä sisällä, suunnistinkin heti takapihalle hihna, pitempi remmi ja lempparinamit varusteina. Olemme hiljattain ottaneet naksuttimen käyttöön koulutusavuksi, ja täytyy sanoa että se kyllä tekee ihmeitä! Saga keskittyy niin paljon paremmin kun heti oikealla hetkellä saa sen vahvistuksen että on tehnyt oikein!

Aloitimme helpoilla kontaktiharjoituksilla; pidin Sagaa hihnassa ja toisessa kädessä namia. Heti kun Saga suuntasi katseen namista minuun, naksautus ja nami. Aluksi lintujen visertelty ja naapurin äänet vähän häiritsivät, mutta pienellä kärsivällisyydellä, oikealla ajoituksella naksuttimen kanssa, hyvällä herkulla ja tarpeeksi monen toistojen jälkeen, se vanha valpas Saga pilkahtikin esiin. Jatkettiin tätä hommaa vielä pari kertaa kun hän teki sen hyvin, vahvistuksen vuoksi.

Tämän jälkeen siirryttiin monipuloisempiin kontaktiharjoituksiin. Saga oli edelleen hihnassa, mutta ensin odotin että hän otti kontaktia (tähän yleensä autaa "missä on matte?"), jonka jälkeen käskin hänet maahan ja istumaan. Aluksi naksaus ja nami heti kun hän meni maahan/istuutui, mutta parin kerran nostettiin vaikeusastetta niin, että vasta kun hän maahanmenon jälkeen taas istuutui ja otti kontaktia, naksau ja nami. Välillä neitiä kiinnosti muut asiat enemmän, esimerkiksi maahanmenossa lumi oli kyllä niin kiinnostavaa! Tähän sitten auttoi pieni nykäisy hihnasta, että "hei, huomio tänne", niin hän taas jaskoi keskittyä. Pikkuhiljaa joka harjoituksen jälkeen kontakti parani paranemistaan!

Istumatyylissä on toki parantamisen varaa...

Sitten tuli vuoroon paikalla olo ja odottaminen. Tässä vaiheessa oli jo sen verran kontakti parantunut että aika hyvin meni alusta asti, tuossa paikallaolossa ei kärsivällisyys ihan riittänyt pitempään odottamiseen, mutta taas enkelin kärsivällisyydellä varustettuna, ja naksuttimen oikealla ajoituksella, myös tämä pikkuhiljaa alkoi sujua. Kunhan ei vaikeusaste ollut liian korkealla heti, vaan aloitettiin helpolla ja sitten otettiin hieman vaikeampi harjoitus, niin keskittymiskyky pysyi.

Odottamista aloitettiin muutamasta sekunnista ja askel taaksepäin.

Täytyy sanoa että ihanaa flättien kouluttamisessa on se, että ne ymmärtävät niin ihanan nopeasti, ja ovat halukkaita oppimaan uutta! Varsinkin jos on kerran oppinut jotain, tarvitaan vain hieman kertausta niin se oppi kyllä siitä löytyy! Sagan kanssakin noin vartin/parinkymmenen minuutin treenin jälkeen kontaktin otto oli jotain aivan muuta kun ennen treenin alkua!




Tämän jälkeen otettiin pieni leikkimistauko jotta motivaatio pysyisi ennallaan. Flättien yleisin "ongelma" treenitilanteissahan on pienehkö keskittymiskyky. Eli täytyy pitää asiat suht lyhyinä ja löytää just sen oikean motivaation niin että huomio ja keskittyminen pysyy hereillä. Oli se sitten lelu tai nami tai jokin muu.


Olemme ennen käyttäneet Sagan kuivaruoan nappuloita myös nameina, mutta olen huomannut että ne eivät enää samalla tavalla motivoi. Tämän jälkeen kokeiltiin juustoa, joka toimi mainiosti vähän aikaa. Mutta uusin juttu on kuivatettu maksa. Ostettiin maksaa ruokakauasta, pisetttiin noin 20 minuuttia uuniin jotta se kuivuisi. Sitten vaan leikattiin sopiviksi paloiksi. Tätä Saga rakastaa! Ollaan nyt käytetty lähinnä luoksetulojen palkkiona, jotta siitä aina tulisi ekstra hyvä palkkio.

Lopuksi kiinnitin Sagaan pidemmän remmin jota hän sai vetää perässään luoksetuloharjoituksien vuoksi. Pitkän remmin ideana on se, että koira uskoo olevansa vapaa, mutta tarvittaessa remmistä voi nykäistä jos esim. koira ei kuuntele käskyä tai on livahtavaisillaan omille teilleen.

Kyllä huomasi että meillä oli ollut kontaktitreeniä neidin kanssa ennen tätä! Hän seurasi minua kuin varjo, ja totteli pienintäkin käskyä. Ai tätä hyvän treenin onnea!!

"minä kuuntelen ja tottelen!"

No, tepastelimme siinä pihalla ympäriämpäri, jopa autotien vierellä ja odotin vain että Sagan huomio herpaantuisi hetkeksi. Sain kuitenkin odottaa kauan! Mutta meidä kun meidän keppimonsteri löysi uuden kepin pitkästä remmistä olikin hyötyä! Tässä onkin Sagan yleisin luoksetulon ongelmatilanne; hän löytää, useimmiten, kepin tai jonkun toisen "aarteen" ja sulkee korvansa kaikilta käskyiltä. Nyt oli sitten helppoa kerran nykäistä remmistä kun ei sanaa kuulunut. Sitten oikein kunnon iso palkkio ja paljon kehuja kun ymmärsi tämän ja tuli uudesta kutsusta luokse.

Tässä treenissä huomasin miten tärkeää se oikean hetken ajoitus on, sekä remmin nykäisyn, että naksuttimen kanssa. Kun antaa käskyn on koiralla parisen sekunttia aikaa reagoida. Jos ei mitään tapahdu remmistä nykäistään oikaisuksi. Ei niin kovaa että satuttaa koiraa, mutta niin että hän huomaa että on tehnyt jotain väärin. Tätä kerrattiin pari kertaa. Käytin isoja kuivattuja maksapaloja palkkiona niin että motivaatio luoksetulossa olisi mahdolisimman suuri.

Lopputuloksena oli sitten että meidän neiti, joka ennen löysi keppejä eikä kuunnellut sen jälkeen mitään käskyjä, jätti käskyn tullen kepin lojuman maahan ja tuli nätisti luokse istumaan. Ai että sitä iloa kuin oikein näkee että koira on motivoitunut treenaamaan ja tottelee iloisesti käskyä! Puhumattakaan siitä että edistyminen oli iso askel parempaan päin! Vähän jos joka päivä jaksaisi treenata ja olla arkitilanteissa tarkka tämän kanssa, niin uskon että meillä kohta on oikein kuuliainen ja tottelevainen neiti taas!

Treenin jälkeen suuntasimme pelloille palkiona, ja samalla treenaamaan ilman remmiä.

Tämän postauksen kuvat on ottanut Hanna Hyvönen, Metsälintu