tiistai 21. maaliskuuta 2017

Tunnaria ja valonpilkahdusta tunnelin päässä

Tiistaina pakkasin kiireisen työpäivän jälkeen tokokassin ja koiran autoon, ja suuntasin kohti Agmestan treenejä. Vaikka ei olla kovin paljon kotona ehditty treenailla, ovat ohjatut treenit ihania henkireikiä arkeen.

Tarkoitus oli treenata kiertomerkin bongaamista, tunnistusnoutoa, sekä hieman seuraamista. Olen edelleen jatkanut "yllätyspalkan" antamista liikkeiden välissä, ja se näyttää tepsivän. Saga on hyvin kuulolla ja keskittyy minuun paremmin kuin koskaan. Nykyään kontaktinpito on niin intensiivistä, ettei muut käskyt ihan tahdo mennä perille. Merkin kiertoon tai tunnariin sai antaa kaksi tai kolme käskyä ennen kuin tapahtui mitään... Postauksen lopussa oleva tunnarivideo on oiva esimerkki tästä. Ei ainakaan tule tylsää kun aina on jotain treenttavaa!


Merkin kierrossa Sagalla on jostain syystä vaikeuksia bongata tötsä. Usein neiti haahuilee muiden merkkien ympäri, ruutumerkkien tai muiden esineiden ympäri. Nyt pyysin apparia siirtämään merkkiä Sagan näkemättä. Kun merkki oli paikoillaan käännyimme ja koitin saada Sagan bongamaan merkkiä alustavalla "missä merkki?". Tämän jälkeen appari kävi taputtamassa merkkiä näyttääkseen, että siinä se tosiaan oli. Tällä pyrin opettamaan Sagalle, että merkin kierrossa merkki on aina suoraan edessä. Parin kerran jälkeen neiti bongasi jo merkin aktiivisemmin, mutta vielä tämä kaipaa vahvistusta.


Tunnistusnoudossa Sagalla menee helposti kierrokset liian korkealle eikä silloin jaksa keskittyä tehtävään, vaan ottaa ensimmäisen parhaan kapulan suuhunsa. Monen treenikerran jälkeen alkaa nenän työnskentely paraantua. Vielä ollaan lähellä kasaa, sillä mitä pidempi matka, sitä enemmän kierrokset nousevat. Tällä kertaa otimme vielä hieman lisää matkaa kapuloihin, enkä laskenut oikeaa kapulaa heti maahan, vaan kosketin maata ja häiriöesineitä ennen kuin piillotin kapulan. Palkan saa heti kun on nostanut oikean kapulan, eli palautusta ei olla vielä otettu treenin aiheeksi. 
Suurin haaste meille molemmille tässä liikkeessä on rauhallisuus. Olen niin tottunut, että Sagan virettä täytyy nostaa jokaiseen liikkeeseen, että usein itse hätiköin liikaa jonka seurauksena Saga on epätarkka. Nyt oli lisäksi vielä kamera lisähäiriönä. Kotiläksynä on siis vieläkin kärsivällisyyden ja rauhallisuuden harjoitteleminen!



                                          

Seuraaminen. Meidän ikuisuusprojekti. En ole kerran enkä kaksi miettinyt josko me koskaan saamme tämän liikkeen toimimaan. Edes tyydyttävästi. Saati sitten sitä tasoa mihin EVL tasoon tarvitaan. Nyt on kuitenkin ilmestynyt pientä valonpilkettä tunnelin päässä. En uskalla vielä sanoa, että seuraaminen olisi edistynyt, sillä niin monta kertaa olemme kokeilleet jotain uutta motivointisysteemiä tähän liikkeeseen. Uusi metodi on voinut toimia kerran tai kaksi, vain palataaksemme takaisin lähtöruutuun. 

Mutta, kuten olen maininnut, olemme tehneet paljon keskittymistreeniä, jotta Sagan kontakti ja keskittyminen pysyisi minussa eikä kaikessa muussa. Tämän seurauksena Saga pitää perusasennossa kontaktia aivan eri tavalla kuin tähän asti. Heti pysähdyttyäni neiti ottaa kontaktin ja pitää sen kunnes toisin sanotaan. Ennen katse haahuilli sinne tänne. Nyt olen todella todella varovaisesti yhdistänyt tätä positiivista kontaktinpitoa liikkeeseen. Emme ole kävelleet montaa askelta, ja eniten teemme käännöksiä jotta into pysyisi yllä, mutta koko Sagan olemus seuraamista kohtaan on vaihtunut. Koko koira on enemmän motivoitunut liikkeeseen, se on intensiivisempi ja tarkempi. Tämän seurauksena uskallan siis taas tuntea pienen pientä toivonpilkahdusta. 


Muuten pidän todella paljon Sagan tekemisestä juuri nyt. Koko koira on intensiivisempi ja kohdistaa energiansa tekemiseen eikä riehumiseen. On todella ilo treenata tämän kaverin kanssa ja yhteistyömme on parantunut paljon.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Intensiteettiä ja keskittymisen puutetta

Hieman on ollut hiljaiseloa täällä blogin puolella nyt, toisaalta tuntuu että en ole ainoa bloggaaja jolla on ollut muuta kuin blogi mielessä. Töissä on ollut kauhea rumba, välillä olen ollut iloinen jos päivästä selviää hengissä. Ellei olisi koiraa ja miestä olisin varmaan nukkunutkin töissä, sen verran tekemistä olisi ollut. Onneksi tilanne vaikuttaa olevan rauhoittumaan päin, niin pystyy jatkaa elämää töiden jälkeenkin. Sagan treenit ovat myös olleet aika minimissä, ohjatuissa ollaan tietysti käyty ja kaveriporukan kanssa vuokrattiin kerta viikossa Agimestalta hallivuoro. Ulkona on ollut räntää ja jäätä ja kaikenpuolin masentava sää. Tänään tosin aurinko paistoi ja oli todella keväinen ilma! Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan teki mieli napata treenikassi ja suunnata ulos treenaamaan.

                           *Vaasassa oli vielä talvi, kun käytiin siellä moikkaamassa viikonloppuna. Kaikki kuvat ovat sieltä.*



Ohjatuissa ollaan keskitytty paljon Sagan keskittymiseen ja liikkeiden alkuihin. Saga on tokossa aika löysä, eikä flatin tapaan ihan jaksa keskittyä. Sattuneesta syystä olen alkanut kutsua sitä liikkureiden painajaiseksi. Neiti myös osaa liikkeet ja tietää tasan tarkkaan mistä ja milloin saa palkkaa, eikä siis viitsi tehdä mitään ekstraa. Tästä syystä olemme keskittyneet alkuihin ja siirtoihin, jotta saisimme energian kohdistumaan liikkeisiin eikä turhiin sähläyksiin. Näin ollen saisin lisää intensiteettiä koko koiran tekemiseen.


Olemme menneet kokeenomaisesti kentälle ja aloittaneet liikkeen, mutta Sagan ottaessa kontaktia palkkaan ja vapautan liikkeiden tekemisen sijaan. Tämän jälkeen olemme hallitusti siirtyneet seuraavaan aloituspaikkaan. Liikkeiden välissä olen rupatellut koiralle ja palkannut, pitääkseni keskittymisen minuun. Välillä olen myös tehnyt osan liikkeestä, mutta puolessa välissä palannut koiran luokse ja palkannut. Näillä "yllätyspalkoilla" pyrin siihen, ettei koira koskaan tiedä varmasti missä kohtaa saa palkan. Näin kiinnostus ja keskittyminen pysyy koo ajan minussa ohjaajana, eikä missään muussa. Muutama viikko olemme tehneet tätä, ja pari päivää sitten tehtiin taas kokeenomainen treeni. Koutsin sanojen mukaan Saga oli kuin toiselta planeetalta. Neiti keskittyi minuun, seurasi liikkeiden välissä mallikkaasti. Energia ja intensiteetti keskittyi liikeiden tekoon eikä turhaan sähläämiseen. Oli niin upea tunne tehdä töitä keskittyneen ja osaavaan koiran kanssa!



Eilisessä omatoimitreeneissä pitikin tosin saada palautusta maan pinnalle, kun neiti osoitti tasan kuinka paljon osaa riehua ennen liikkeitä, ja niiden välissä. Jopa niiden aikanakin. Parin liikkeen jälkeen taisi kuitenkin se kuuluisa hehkulamppu syttyä tuon duracellflatin korvien välissä, ja sama keskittyminen ja intensiteetti mikä oli ohjatuissa, löysi paikkansa Sagassa. Liikkeissä huomasin, ettei olla tehty kokonaisi liikkeitä pitkään aikaan. Kapulan nouto oli suoraan sanoen surkea, puri kapulaa ja palautti vinosti taakseni, kaukoissa ennakoi ja niin edelleen. Nämä tosin on suhteellisen helposti korjattavissa koska Saga oikeasti osaa liikkeet. Toukokuuhun on vielä hyvin aikaa viilata liikkeitä ennen SM kisoja.


Tokosta näyttelyihin; Sagan Viron valionarvo vahvistui viikko sitten, ja ruusuke ja kuuniakirja saapui postitse. Nyt täytyisi vielä anoa Suomen valionarvoa niin neiti on virallisesti Viron ja Suomen muotovalio.


Oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille!

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Top 5 lempiblogia

Tein jo jonkin aikaa sitten "linkkaa blogisi" postauksen blogilukulistani siivouksen jälkeen. Moni mukava blogi oli lopettanut, syystä tai toisesta, ja kaipasin muutenkin uutta luettavaa. Kommenteja ja blogeja tulikin oikein mukava määrä, paljon kiitoksia kaikille siitä! Oli mukava käydä uusia blogeja läpi ja vertailla miten eri tavoilla ihmiset kirjoittavat asioista.

Lupasin myös listata tänne minun suosikkiblogejani. Alla listaan viisi lempiblogiani joita mielelläni luen. Kaikki eivät ole koirablogeja (okei, suurin osa, mutta löytyy joukosta muutakin!), joten ajattelin esittää blogit kahdessa ryhmässä. Ensiksi top 3 koirablogia ja loput ovat sitten lifestyle blogeja/muuta kuin koirablogeja.


                                          Koirablogit: 


                                                       1. Sähköpaimenet





Sähköpaimenet blogi kertoo kahdesta kelpiestä, jotka emäntänsä kanssa harrastavat ja kilpailevat tavoitteellisesti agilitya. Tai nykyään vain toinen koirista enään kilpailee. Blogi päivittyy säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta sisältää aina mukavaa ja rehellistä lukettavaa treenikentiltä, kotoa ja metsälenkeiltä. Tät blogia on seurannut jo jonkin aikaa, ja postauksia on mukavaa ja vihdyttävää lukea.

Tämän lisäksi blogi sisältää paljon tietoa ja vinkkejä raakaruokinnasta ja ruokinnasta ylipäätään, sekä koirien lihashuollosta.

+ Paljon tietoa koirien lihashuollosta ja ruokinnasta
+ Rehellistä, mukavaa luettavaa

- Päivittyy aika harvoin


                                                   2. Tollerwichit treenaa



Kahden bordercollien ja kahden tollerin treeneistä ja kilpailusta kertova blogi. Koirat treenaavat muun muassa tokoa ja agilitya, joten treenipostauksista voi välilä saada hyviä treenivinkkejä. Blogia ylläpitää minun kanssa samanikäinen oleva henkilö, mikä tietysti on ekstra plussa. :) 

Blogi voisi toisaalta kertoa vaikka kärpäsistä, koska sisältää mahtavan upeita kuvia joita on ihana katsoa. Myönnettäköön, että joskus selaan blogia vain katsoakseni kuvia, ja teksti on sitten sivujuttu. ;)

+ Todella upeita kuvia.
+ VOI luokassa kisaava koira.
- Teksti voi treenipotauksissa olla aika yksityiskohtainen, jolloin ihmisen joka ei ole paneutunut kyseiseen lajiin, voi olla vaikeaa pysyä mukana.


                                        3. Red mystery with paws




 Coccerspanieli neidistä Lunasta kertova koirablogi. Sympaattinen ja mukava blogi, joka kertoo muun muassa toko ja näyttelyharrastuksesta sekä koiramaisesta arjesta. Kuvia voisi ehkä olla hieman enemmän, etenkin treenipostaukset voivat välillä olla aika pitkää luettavaa ilman montaa kuvaa, mutta muuten mukavaa lukemista.

+ Tokosta ja koira-arjesta kertova blogi
- Saisi olla enemmän kuvia


                                            Muut blogit:


                                               4. Fun Fitness and Fashion



Lifestyle blogi joka kertoo kirjoittajan harrastuksista ja arjesta. Päivittyy todella usein, sisältäen hienoja kuvia. Tällä hetkellä myös kirjoittajan raskaudesta kertova blogi, ja toivottavasti kohta pienestä perheestä kertova blogi. Mukana satunnaisesti myös Teukka kissa. 

+ Päivittyy usein
+ Viihdyttävää tesktiä arjesta
+ Hieno ja hempeä ulkoasu

                                            5. The Realm of Maria

Lifestyle perheblogi jota olen seurannut jo jonkin aikaa. Jostain syystä olen vain jäänyt koukkuun. Tämä blogi on nykyään siirtynyt vlogiksi, mikä on henkilökohtaisesti pieni miinus. Toki videot ovat todella korkealaatuisia ja hyvin tehtyjä, mutta usein luen blogeja paikoissa, joissa en voi katsoa videoita tai pitää ääntä.

Blog/videot kertoo ruuhkavuosista pienen taaperon kanssa, ja arjesta tämän keskellä. Päivittyy noin kerran viikossa/kerran parissa viikossa ja videot ovat tosissaan viihdyttäviä ja hyvin tehtyjä.

+ Viihdyttävä
+ Tasokas ja hyvin tehtyjä videoita
- Olisin mielelläni jatkanut blogin lukemista


Tässä oli minun top 5 lempiblogia, toivottavasti sait vinkkejä blogien lukemiseen, tai ehkä jokin näistä jo löytyy listastasi?

Oikein mukvaa alkavaa viikkoa kaikille!