Kun kaikki ei mene ihan niin kuin Strömsössä

Saga ja Simo ovat viimeaikana päässeet kunnostautumaan ei ehkä ihan lajityypillisessä asiassa, nimittäin mallihommissa! Tämähän tarkoitti sitä, että piti tarttua harjaan ja trimmisakseen saadakseni pahimmat koronakaranteeni karvatukot poistettua. Ensiksi oli luvassa perinteinen äitienpäivänkuvan otto valkovuokkojen kera. Olen jo muutaman viikon pitänyt lenkeillä silmät auki, tutkien missä löytäisin sopivan paikan kuvaukseen lähialueella. Vakiopaikoissani kasvaa joko hirmu määrä risuja nykyään, tai sitten kukkapaikan yli on rakennettu tie. Eli piti löytää ihan uusi paikka. Hiukan lisähaasteita toi myös se tosiseikka, että tänä vuonna olisi kahden koiran lisäksi hiukan vajaa 10 kuukautta vanha neiti mukana, eli paikka saisi mielellään olla suht lähellä eikä ihan keskellä umpimetsää.

Sitten tuli the Päivä. Sää oli hiukan hankala vaihtelevine auringonpaisteineen ja puolipilvisyyksineen. Juuri kun sai valoasetukset laitettua auringonpaisteeseen, tuli iso pilvi ja teki kuvasta liian tumman, tai päinvastoin suora auringonpaiste teki puhkipalaneen taustan ja ylivalottuneet koirat. Tämän lisäksi apukäteni, eli mieheni, sai samana päivänä jonkun vatsapöpön eikä pystynyt tulemaan mukaan auttamaan kuvaussessiossa. Valinnanvaroja oli kaksi. 

1. Lykkää kuvausottoa parilla päivällä, toivo hyvää säätä ja keksi joku paikka mistä saisit kuvat tulostettua korona-aikaan niin, että ehtivät äitienpäiväksi (nopealla googletuksella kaikki lähellä olevat olivat koronan takia kiinni, eikä nettitilaus ehtisi perille ajoissa).

2. Ota lapsi ja koirat mukaan ja tee itse.

Pikaisen pohdinnan jälkeen päädyin toiseen vaihtoehtoon. Minulla oli muutama idea, miten suunnilleen haluaisin sommitella kaikki kuvaan, mutta olin ajatellut, että N avulla saan muutaman kuvausidean kokeiltua läpi nopeasti ennen kuin kaikilla menee hermot. Noh, sitä ei tehty nyt... Käveltiin kuvauspaikalle, levitin viltin maahan, jonne laitoin pikkuneidin ja koirat odottamaan. Kokeilin nopeasti valoastetukset läpi ja katsoin pari mahdollista kuvauspaikkaa. Asennoissa nyt ei tullut sitä taiteellisuutta mitä olisin halunnut, mutta minkä teet. Muutaman kuvan sain otettua, ei mitään täydellisyyksiä, koska en pystynyt peruuttamaan tarpeeksi kauas, jotta saisin haluamaani ilmaa mukaan kuvaa. Mutta 10 kk vanha neiti ja koirat eivät hirveän kauan paikalla pysyneet. Tai koirat pysyivät, kunnes pikkuneiti päätti kiivetä niiden päälle tai muuta vastaavaa. 

*Oikein RIEMULLISTA äitienpäivää!"

*Jotkut eivät ihan jakaneet äidin kuvausintoa...*

Mietin kävellessäni kenen hermot menevät ensimmäiseksi kuvauksessa, mutta ei kai liene yllätys, että pikkuneidin. Ei edes välipala pelastanut tilannetta, ja kun koiratkin katsoivat minua sillä katseella että "anna mutsi nyt oikeasti olla jo" annoin periksi, pakkasin tavarat ja lähdimme kotiin. Ajattelin, että ehkä kamerassa löytyy joku kuva, joka sopii omalle äidille ja anopille antavaksi äitienpäivänä. Onneksi löytyy kuvamuokkausohjelmia ja ystävä, joka minuutin varoituksella muokkaa ne asiat pois, mitä et itse osaa ja saimme tämän vuoden kortit pelastettua. Itselleni tuli muistutuslistalle, että en koskaan enään lähde kuvaamaan lasta ja koiria ilman, että apukäsiä tai tarkkaa tietoa siitä, että saan sen noin viidessä minuutissa toimimaan. Säästetään kaikkien hermoja...

Seuraavana päivänä koirat olivat oikein ammattilaisen kuvaamana, kun sain viestin Nina Highlanderilta jos hän ja Tiia Tahvainen Photography voisivat harjoitella koirien kuvausta meidän mustilla. Niinpä seuraavankin päivänä tuli koiria ikuistettua noin puolentoista tunnin ajan keskuspuistossa. Kuvia en ole vielä saanut, joten niitä odotellessa!

Näiden kuvien myötä haluaisimme kuitenkin toivottaa kaikille oikein mukavaa äitienpäivää, sekä kaksi- että nelijalkaisille sellaisille! <3 

Vanha, uusi aluevaltaus

Pääsiäisen kunniaksi kaivoin vanhan, pölyttyneen ystäväni esille. Kamerani! Viimeisen puolen vuoden aikana olen enimmäkseen kuvannut kännykällä ja kamera on saanut kerätä pölyä nurkassaan. Monesti olen katsonut sitä, varsinkin kauniina päivinä, että pitäisköhän... Mutta liikkuessani kahden koiran ja lastenvaunujen kanssa on puhelin tuntunut helpommsalta ottaa mukaan kuin raahata järkkäriä kameralaukkuineen päivineen.



Olen jo pidemmän aikaa seurannut eri valokuvaajia sosiaalisissa medioissa, varsinkin treenikuvia ajatellen. Otin jo yhtenä päivänä Canonin mukaan ollessani Simon kanssa lenkillä mutta huomattuani, ettei kuvista tullut mitään julkaisukelvollista, heitin pyyhkeen kehään. Nyt tosin otin itseäni niskasta kiinni, kameran mukaan mökille, käänsin asetukset täysin manuaaliseksi ja otin kuvia. Ajattelin, että aloitetaanpa kaikki alusta uudestaan samalla. Säästin itseäni pettymykseltä enkä edes yrittänyt mitään poseerauskuvia. Kunhan räpsin kuvia koirista eri valoitusasetuksilla, miten ne nyt saattoivat sinä hetkenä olemaan. Täysi aurinko ja mustat koirat olivatkin hieman haastavampi kuvauskohde, mutta pikkuhiljaa alkoi kameran maagisuus asettumaan sormenpäihin ja pieniä juttuja valokuvaamisen ABC:sta muistui mieleen.


*Taisi Saga hieman miettiä mitä se matte touhuu kun yhtäkkiä räpsii hirveän määrän kuvia vaikka vaan lepää nurmikolla*

Sanomattakin selvää, ettei yhdestäkään kuvasta tullut mitään fantastista, mutta muutamasta räpsystä tuli tarpeeksi hyviä, jotta itse olisin jokseenkin tyytyväinen tähän aloitukseen. Kuvien editointi ja muokkaaminen onkin sitten kokonaan edessäni. Usein tiedän, mitä haluaisin muuttaa, mutta taidot ei riitä ja ohjelma puuttuu. Kursille olisikin mukava osallistua, mutta sepä ei taida näin korona-aikaan oikein onnistua (ja ei, en ole henkilö jonka kärsivällisyys riittää youtube videoiden katseluun, tarvitsisin kurssin/henkilön joka melkein kädestä pitäen näyttää ja kertoo mitä tehdä).

Ensimmäiseksi treenaa listalla onkin miten saada värit paremmin esille ympäristöstä. Mustia koiria kuvatessa tuuppaa ympäristö jäädä usein ylivalaistuneeksi. Toiseksi, myös liikekuvia pitäisi treenata saadakseni tarkennuksen just oikeaan kohtaan oikeassa ajassa, eikä esimerkiksi koiran korvaan tms.




*Alemmassa kuvassa olen hieman lisännyt valoa tietokoneen omalla muokkausohjelmalla. Tosin yllä olevassa kuvassa värit tulevat paremmin esille, mutta siinä Saga on liian tumma. Vinkkejä tällaiseen ongelmaan?*

Jos löytyy vinkkejä tähän niin laittakaa ihmeessä kommenttia, tai jos löytyy joku lyhyt mutta ytimekäs tutoriaali netistä oikein selkokielellä niin voi myös vinkata. ;)

Oikein mukavaa pääsiäisen jatkoa kaikille!

Joulukuvat- behind the scenes

Kuten aina, piti tänä vuonnakin keksiä jokin hieman kiinnostavampi aihe joukukortteihin. Sanomattakin selvää, että laumamme uusin kaksijalkainen jäsen olisi oltava jotenkin S-tiimin kanssa kortissa. Eihän nyt ketään perheenjäsentä voi kuvata ilman toista tai kolmatta.

Pinterest ja google kävi kuumana jo syyskuusta lähtien miettien teemaa, paikkaa ja asentoja. Koska neitimme ei vielä pysty istumaan, en voinut saada unelmajoulukuvaani reen ja kahden "porokoiran" kanssa. Loppujen lopuksi päädyin yhdistämään muutaman kuvaidean olkipaalien ja lyhtyjen kanssa.



Tänä vuonna kysyin suosiolla apua kuvaamiseen, sillä ymmärsin, että kahden koiran ja nelikuukautisen vauvan valokuvaaminen yksin voi olla jokseenkin haastavaa yksin. Soitin siis serkulleni joka lupasi auttaa hädässä. Harmi vain, että valokuvauspäivänä taivas repesi ja vettä tuli kuin saavista kaataen koko päivän. Olkipaalia emme kuitenkaan viitsineet repiä sisälle joten sain samalta seisonnalta keksiä uuden idean.

 v

Lopputulos oli perinteinen, omasta mielestä ehkä hieman tylsähkö (koska sisällä) kuva koko kolmikosta. Tosin sisäkuvissakin riitti haasteita. Kun sai Sagan makaamaan sopivan rennon näköisesti lampaantaljan päälle, piti saada Simokin mukaan ja kun hänet sai asettumaan paikalle liikutti jompikumpi kuusipalloja, meni väärän asentoon tms. Simo ei tykännyt tonttulakista sitten alkuunkaan ja yritti repiä sen käskyistä huolimatta pois. Kun sen sai paikoilleen, näytti Saga kuolemantuomion saaneelta, koska piti olla lakki päässä... Sitten vielä pikkuneiti mukaan. Onneksi hän on suht tyytyväistä sorttia ja on alkanut reagoimaan samaan linnunkotkotukseen mitä käytän kuvatessani koiria saadakseni niitä katsomaan oikeaan suuntaan. 😅

*rankkaa hommaa tämä mallina oleminen*




*Tämä kuva olisi ollut täydellinen ellei Simon tonttulakki olisi väärin ja ilme huono*

Hauskaa meillä ainakin oli (siis minulla ja serkulla, koirista en niinkään tiedä...) ja koko kuvaussessioon meni noin kolmisen tuntia. Ruokatauko ja alkuhämmennys mukaanlukien. Lopputuloksena oli noin 280 kuvaa, josta kolme valikoitui jatkoon. Ja yksi sitten lähetettiin sukulaisille. Kaikissa muissa oli kuusipallot väärin asetettuna, koirilla väärä ilme, lakki väärin, pikkuneidillä mekko huonosti tai jotain muuta mikä ei miellyttänyt silmää. Tässäkin kuvassa Saga on hieman epätarkka, mutta se sai kelvata B-suunnitelmana kun sää pisti kapuloita rattaisiin.

Tämän postauksen myötä haluamme koko laumamme kera toivottaa kaikille lukijoille oikein iloista joulua ja onnellista uutta vuotta!

- Johanna, pikku M, Saga ja Simo

Veikkolan koirkerhon match show ja vuoden äitienpäiväkuvat

Koska Tuomarinkartanon vinttikoiraradalle on päästävä ainakin kerran näyttelyyn tai vastaavaan kevät/kesä sesongin aikana, pistin heti päivänmäärän kalenteriin nähdessäni, että Veikkolan Koirakerho järjestää siellä match shown. Ajattelin, että Simo voisi kerrankin saada harjoitusta kehässä, kun ei muuten saa osallistua näyttelyihin. Viikon aikana oli ollut minuuttiaikataulua ja ohjelmaa sun muutakin, jota olo oli aika uupunut loppuviikkoa kohden. Kauniin sään kunniaksi päätin kuitenkin ajella koirien kanssa mätsäriin. Pakkasin myös muutamat treenilelut ja kapulat mukaan ajatellen, että voisin hyödyntää odotusaikaa Sagan tokotreenaamiseen.

*Tämän vuoden äitienpäiväkortti*

Kuten Vinttikoiraradalla järjestettävissä mätsäreissä yleensä,emme niin sanotusti olleet ainoat osallistujat. Vein tavarat isojen aikuisten kehänauhan viereen, ilmoittauduin ja hain sitten koirat odottelemaan kehien alkua. Mukana oli myös Mira ja hänen koiransa Nelson ja Manu, joten alkuodotus menikin nopeasti kuulumisia vaihdellen. 

Simo oli vasta numero 29 ja olin juuri ottamassa Sagan häkistä tarkoituksena mennä hieman sivulle tokoilemaan, kun rupesin seuraamaan tuomarin touhuja. Sen sijaan, että hän olisi ottanut koirat perinteisesti parettain kehään, hän otti ensimmäiseksi noin 10-13 koiraa samaan aikaan kehään ja juoksutti näitä kaikkia pari kierrosta kehän ympäri. Vasta tämän jälkeen kehään kutsuttiin koirat pareittain. Tuomari käytti kuitenkin niin paljon aikaa jokaisen koiran tutkimiseen ja juoksuttamiseen, että muut kehät ehtivät alkaa ja loppua ennen kuin isot aikuiset olivat edes puolessa välissä. Tämä johti siihen, että parit eivät pysyneet numerojärjestyksessä, sillä ihmisillä joilla oli monta koiraa joutuivat menemään toiseen kehään välillä. Esimerkiksi huomasin yhtäkkiä että numero kahdentoista jälkeen ei tullutkaan 13 vaan parit olivat 15 ja 19. Näin siis parhaaksi jäädä kehän viereen odottamaan ja seuraaman tilannetta.

Kuten arvata saattaa, saimme "väärän" parin ja jouduimme paljon aikaisemmin kehään kuin olisi pitänyt. Parina meillä oli parivuotias saluki. Simon kanssa ei olla oikeastaan ollenkaan treenattu mittään kehäkäytöstä, saati sitten seisomista, kun ei kerran virallisiin näyttelyihin ole asiaa. Sain kuitenkin pikkumiehen seisomaan ryhdikkäästi ja hyvin alussa. Tuomari oli aivan valtaisan kiinnostava, einkä millään meinannut saada Simoa pysymään paikallaan. Hän kuitenkin näytti hampaat nätisti ja sain loppujen lopuksi kiinostuksen tuomarista minuun, jotta tuomari sai Simon kopeloitua läpi. Juoksemisessa Simo ravasi nätisti, mutta aika hitaasti. Tämä kuitenkin sopi minulle, sillä huomasi parin kierroksen juoksemisen jälkeen, ettei masu-asukki aivan arvostanut juoksemista... Lopussa Simo ei aivan jaksanut seistä, vaan kiemurteli vähän vinoon ja veti takajalat alleen. Saimme sinisen nauhan.

Tässä välissä otin Sagan häkistä ja otimme pätkän seuruuta ja muutaman jäävän liikkeen kehän sivussa. Koiria makoili vähän siellä täällä, viakka koitin olla sivussa häiritsemättä kehään, joten mitään suuria liikkeitä en uskaltanut ottaa. Saga seurasi hyvin ja oli oikein hyvässä vireessä, mutta jäävissä nenä meni maahan tällä "olen juuri lopettanut juoksut mutta koirat kiinnostavat yhä" neidillä. Napakan muistutuksen jälkeen tämäkin meni jo paljon paremmin. Teki neidillekin hyvää saada näin paljon häiriötä ja tuoksuja tokoiluun!

Sinisten nauhakehässä Simo seisoi taas aluksi todella nätisti häntä heiluen. Taas juoksutettiin pari kierrosta ympäri ja sitten seisotettiin. Ja seisoimme. Ja seisoimme. Simo ehtikin jo aivan tylsistyä tässä vaiheessa, eikä mikään poseeraus ollenkaan kiinnostanut. Vinkulelu oli ihan tylsä sillä senkanssa ei saanut leikkiä ja namit liian huonot (koska emäntä oli unohtanut, että mätsärissä tarvitaan nameja...). Sain kuitenkin SImon seisomaan suht paikallaan aina tuoamrin katsoessa, vaikka häntä ei heilunut. Ajattelin, että en tässä vaiheessa rupea riehumaan sen kanssa, sillä muuten koko koira hyppäisi syliini jos innostaisin häntä. Näköjään tämä oli oikea ratkaisu, silä meidät valittiin neljän parhaan joukkoon. Ja taas juoksutettiin. "Isot koirat, kuten tuo flatti saa juosta ensin niin mennän heidän kovaan tahtiin" sanottiin. Noh, kovaa ei juostu, koska vatsaa oli alkanut särkeä jo muutaman juoksuaskeleen jälkeen, mutta Simon tahtiin tsemppasin loppuun asti. 

*Vasemmalta Harvahampaan trio: Manu, Saga ja Simo*

Nelonen ja kolmonen valittiin palkintopalleille. Jäljellä oli Simo ja toinen saluki. En tiedä oliko saluki narttu vai mikä siinä oli, mutta koira kiinnosti Simoa aivan valtavasti, ja meni tovi ennenkuin sai pikkumiehen keskittymään minuun. Tämä rimpuilu luultavasti maksoi meille voiton, mutta erittäin tyytyväisenä sain ottaa vastaan toisen palkintosijan Simon kanssa. Ellei muuta niin tämä oli erittäin hyvää treeniä Simolle, liikkua monen muun koiran kanssa. Palkinnoksi saimme kynsienleikkuu lahjakortin, nameja ja puruluita, sekä uuden hihnan ja haavasprayta.

Ilohuumuttelun ja palkintokuvien jälkeen otin Sagan kanssa vielä tunnarin ja kaukoja, ennen kuin pakkasin tavarat ja suuntasimme tyytyväisinä kotia päin. Voin tunnustaa, että lauantain nomekurssin Sagan kanssa jouduin perumaan, koska masu-asukki ei todellakaan arvostanut mätsärissä juoksemista. Taidanpa ulkoistaa Sagan esittämisen erkkareissa jollekin muulle (että tiedätte kaverit jotka tulevat sinne! ;) ).

Käyttekö te usein mätsäreissä? Osallistutko harjoituksen vuoksi tai hauskuuden/harrastuksen vuoksi?

Kuuraparta ja hankitreeniä

*Hänen korkeutensa Saga sai pari lumihiutaletta tassuunsa ja odottaa putsausta palvelusväeltä*

*Sarjasamme onnistuneet poseeraukset...*

 

 Aurinkoa, paljon lunta ja soivasti miinusasteita. Siitä on täydellinen valokuvausviikonloppu tehty. Parin tunnin luminen lenkki koirien kanssa teki terää. Markkeerauksetkin toivat lisähaasteita kun dummyt uppositav metrin hankeen. Tulipa koirille ainakin aivotyötä! Hieman Saga nostelee tassuja kun lämpömittari laskee -15 alapuolelle, mutta kunhan pysytyään liikkeessä niin neiti primadonnakin selviää. Simo taas on aivan onnensa kukkuloilla ja sukeltaa lumeen kuin mikäkin hylje. 

Aurinkoista viikonalkua kaikille!

"Ei kai kukaan enään kuvittele, että blogiin voi laittaa muokkaamattomia kuvia" - vai kuvitteleeko?

 *Pikku-simpanssi*

Otsikon kommentin löysin hiljattain yhdestä facebookin blogiryhmistä. Bloggaaja itse oli tehnyt postauksen missä vertaili muokkaamattomia ja muokattuja kuvia ja esitti uusimman postauksensa yllä mainituilla sanoilla. En tiedä oliko lause kirjoitettu provokatiivisessa tarkoituksessa vai oliko tämä vain erittäin naiivi kommentti. En ajattele itseäni valokuvaajana, se on itselleni vain rakas harrastus ja tykkään valokuvata luontoa ja koiriani (jos joku ei ole sattunut huomaamaan...). Tiedän, että on vielä paljon opittavaa ja varmaan saisin myös parempia kuvia jos esimerkiksi jaksaisin opetella jonkun kuvausmuokkausohjelman, mitä siis en osaa taikka jaksa perehtyä. Olen saanut monta niksiä tien varrella mieheni ystävältä joka on valokuvaamisen kruunaamaton mestari, ja häneltä olen oppinut paljon niin kameroista, kuin kuvaamisesta ja sen "filosofiasta".

*Simo hangessa*

*Saga osaa poseeramisen jalon taidon*

Valokuvaaminen riippuu paljon oman kiinostuksen kohteesta. Et voi kuvata ihmisiä, sohvaa tai eläintä samalla tavalla. Et voi edes valokuvata koiraa tai lintua samalla tavalla. Itse olen saanut opetella kaiken alusta itse, kokeilemalla ja tekemällää virheitä. Mustia liikkuvia kohteita ei nimittäin kuvata noin vain kun on lähinnä tottunut kuvaamaan perheen ja suvun juhlia. Toinen näkökulma on ajatus omasta valokuvaamisesta. Eli siitä, muokkaatko kuvan kauniiksi vai otatko kauniin kuvan itse. Toki, muokkaaminen tuo paljon hyötyjä ja voi pelastaa ja parantaa monen kuvan. Mutta henkilökohtaisesti pyrin siihen, että kuva on valmis kun lataan sen kamerasta koneelle. Maksimissaan rajaan jonkun pienen kohdan pois. Tämä on minun "filosofiani" valokuvaamisesta ja tiedän, että on on olemassa monia jotka eivät samstu tähän. Tämä ei toki tarkoita sitä, että  olisin jotenkin kuvienmuokkaamista vastaan. Päinvastoin. Itse haluan vain kehittää omaa valokuvaamistaitoani niin, että kuvien muokkaaminen on enemmän poikkeus kuin sääntö.

Aina ei valaistus riitä, tai tasutassa on jotain mikä häiritsee kuvan balanssia ja täytyy ottaa pois. Tällöin kuvien muokkaaminen on oivallinen keksintö. Tässä postauksessa olen ensimmäistä kertaa käyttänyt kuvien muokkaamisohjelmaa noin viiteen kuvaan. Lisäsin hieman valoa ja kontrastia väreihin jotta musta koira erottuisi paremmin hangesta. Koska valaistus ei vain riittänyt. Mutt amuuten olin ihan tyytyväinen kuviin ihan raakoina.

Toinen näkökulma asiasta on mitä blogiin kehtaa laittaa ja mitä ei. Kehtaako sinne laitaa hieman huonompia kuvia missä kaikki palaset eivät ole täysin kohdallaan? Henkilökohtaisesti vastaan tähän kyllä. Mutta, mielestä voin hyvin laittaa omaan blogiin yhden tai kahden kuvan koirista joka ei ole aivan täydellinen, jos niillä on esimerkiksi hauska ilme tai kuvassa on jotain muuta postaamsien arvoista. Ymmärrän hyvin, että eimerkiksi sisustus blogissa ei näin viitsi tehdä.Blogit ovat kehittyneet ja videobloggaajat ovat ehkä enemmän päivän sana. Vähän on tullut tunne blogien "pakko täydellisyydestä". Tämä on mielestni aika yleinen some ilmiö. Kaiken täytyy näyttää täydelliseltä kuvissa, koska kukaa halua kuulla tai katsoa sotä tavallista harmaata arkea? Mitä parempi kamera ja kuvamuokkaamisohjelma, sitä parempi. Järkkärin automaattiasetuksilla kun saa nykyään oikein kelvollisia kuvia. Toisaalta lulen, että aika monia kiinnostaisi nimenomaan se arki.

En halua itse uskoa, että bloggaaminen on mennyt siihen asti ettei uskaltaisi laittaa perus raakoja kuvia blogiin. Varsinkin koira-/ ja eläinblogeissa on hauska katsoa tilannekuvia jossa kaikki ei ole täydellistä pönötystä ja värit ja kontrastit muokattu täydellisiksi (vaikka onhan niitäkin hauska katsoa). Se antaa blogille oman elämän ja tekee siitä kiinnostavan.

Tämän postauksen kuvat on otettu omalla järkkärilläni joihin olen muutamiin lisännyt valoa j aloput ovat suoraan kamerasta. Blogi on kuitenkin kaikille avoin enkä tee kaupallista yhteistyötä, joten jos joku ei pidä kaikista kuvista niin olkoon lukematta. Toisaalta voi olla, että jonkun postauksen kuvat ovat hunompia tai paremmat kuin seuraavan postauksen.

Mitä mieltä sinä olet? Voiko blogiin laittaa muokkaamattomia kuvia?

Jos et tähän halua ottaa kantaa, niin ilmianna mielellään lempikuvistasi tämän postauksen kuvista! Lumisella lenkillä tuli "muutama" kuva otettua joten niitä riittää vielä yhteen kuvapostaukseen. Tällä viikolla oli myös aivan huikea sää yhtenä iltana jolloin tuli otettua kuvia iltataivaasta aivan mahtavilla väreillä! Iltakuvia luvassa siis seuraavassa postauksessa!