maanantai 23. joulukuuta 2019

Joulukuvat- behind the scenes

Kuten aina, piti tänä vuonnakin keksiä jokin hieman kiinnostavampi aihe joukukortteihin. Sanomattakin selvää, että laumamme uusin kaksijalkainen jäsen olisi oltava jotenkin S-tiimin kanssa kortissa. Eihän nyt ketään perheenjäsentä voi kuvata ilman toista tai kolmatta.

Pinterest ja google kävi kuumana jo syyskuusta lähtien miettien teemaa, paikkaa ja asentoja. Koska neitimme ei vielä pysty istumaan, en voinut saada unelmajoulukuvaani reen ja kahden "porokoiran" kanssa. Loppujen lopuksi päädyin yhdistämään muutaman kuvaidean olkipaalien ja lyhtyjen kanssa.



Tänä vuonna kysyin suosiolla apua kuvaamiseen, sillä ymmärsin, että kahden koiran ja nelikuukautisen vauvan valokuvaaminen yksin voi olla jokseenkin haastavaa yksin. Soitin siis serkulleni joka lupasi auttaa hädässä. Harmi vain, että valokuvauspäivänä taivas repesi ja vettä tuli kuin saavista kaataen koko päivän. Olkipaalia emme kuitenkaan viitsineet repiä sisälle joten sain samalta seisonnalta keksiä uuden idean.


 v


Lopputulos oli perinteinen, omasta mielestä ehkä hieman tylsähkö (koska sisällä) kuva koko kolmikosta. Tosin sisäkuvissakin riitti haasteita. Kun sai Sagan makaamaan sopivan rennon näköisesti lampaantaljan päälle, piti saada Simokin mukaan ja kun hänet sai asettumaan paikalle liikutti jompikumpi kuusipalloja, meni väärän asentoon tms. Simo ei tykännyt tonttulakista sitten alkuunkaan ja yritti repiä sen käskyistä huolimatta pois. Kun sen sai paikoilleen, näytti Saga kuolemantuomion saaneelta, koska piti olla lakki päässä... Sitten vielä pikkuneiti mukaan. Onneksi hän on suht tyytyväistä sorttia ja on alkanut reagoimaan samaan linnunkotkotukseen mitä käytän kuvatessani koiria saadakseni niitä katsomaan oikeaan suuntaan. 😅


*rankkaa hommaa tämä mallina oleminen*




*Tämä kuva olisi ollut täydellinen ellei Simon tonttulakki olisi väärin ja ilme huono*

Hauskaa meillä ainakin oli (siis minulla ja serkulla, koirista en niinkään tiedä...) ja koko kuvaussessioon meni noin kolmisen tuntia. Ruokatauko ja alkuhämmennys mukaanlukien. Lopputuloksena oli noin 280 kuvaa, josta kolme valikoitui jatkoon. Ja yksi sitten lähetettiin sukulaisille. Kaikissa muissa oli kuusipallot väärin asetettuna, koirilla väärä ilme, lakki väärin, pikkuneidillä mekko huonosti tai jotain muuta mikä ei miellyttänyt silmää. Tässäkin kuvassa Saga on hieman epätarkka, mutta se sai kelvata B-suunnitelmana kun sää pisti kapuloita rattaisiin.



Tämän postauksen myötä haluamme koko laumamme kera toivottaa kaikille lukijoille oikein iloista joulua ja onnellista uutta vuotta!

- Johanna, pikku M, Saga ja Simo