Pääsiäistunnelmissa!

Näin näyttelyiden jälkeen ollaan Sagan kanssa otettu aika rauhallisesti. Ollaan käyty metsälenkeillä, tavattu leikkikavereita ja muuten vain nautittu keväisestä säästä!

10.5 ollaan ilmoitettu Saga Tuomarinkylän Royal Canin näyttelyihin, mutta tällä hetkellä meillä on vähän kevättaukoa siitä treenaamisesta. Sopi hyvin myös ajatellen että matella on viimeiset opiskelut meneillään ja hussella uusi työ. Perus arkitottelevaisuutta tietysti aina treenataan, ja siinä on muun muassa uusi noutajahihna auttanut paljon! Mutta siitä sitten enemmän seuraavassa postauksessa!

Nyt haluaisimme Sagan kanssa toivottaa kaikille blogin lukijoille ja kävijöille oikein aurinkoista ja mukavaa pääsiäistä! <3

Treeniviikonloppu

Tänä viikonloppuna oli tarkoituksena olla Espoossa ja ottaa rennosti Sagan kanssa. No suunnitelma ei mennyt aivan putkeen, sillä viikonlopusta tuli varsinainen treeniviikonloppu!

Perjantaina viestiteltiin Sagan ja Sagan veljen, Morriksen, isän omistajan Mariannen kanssa josko hän ehtisi trimmata Sagan ja Morriksen ennen seuraavan viikonlopun erikoisnäyttelyitä. Asiasta sovittiin, pisti Sagan autoon ja neiti olikin sitten ensimmäistä kertaa oikein trimmauksessa!

  

Neidillä olikin aikamoinen leijonakarva, joten kyllä hän näytti pieneltä trimmauksen jälkeen!

Tämä trimmaus oli siis ohjelmassa. Mutta sen jälkeen innostuttiinkin vähän treenaamaan perustottelevaisuutta, kun kerran meillä oli Sagan ja Morriksen kanssa niin taitava koutsi auttamassa! Marianne ja Leo ovathan pärjänneet mainiosti sekä näyttelyissä että Tokossa, joten treenit pystyyn vain!

Ensin harjoiteltiin hieman kuuliaisuutta ja remmin kunnioitusta, eli toisin sanoen että pennut eivät vetäisi hihnasta kävellessä. Saimme Sagan kanssa Mariannelta vinkin kokeilla noutajahihnaa, tavallisen kaulapannan ja hihnan sijan. Olen hieman ollut noutajahihnoja vastaan, varsinkin koska minulle tulee epävarma olo jos koira juoksee vapaana, eikä sillä ole kaulapantaa jossa on nimilappu ja puhelinnumerot jos koira karkaa. Saga ei ole edes yrittänyt karata kertaakaan, mutta on aina tämä jos…

Noh, yritimme kuitenkin noutajahihnalla. Saimme myös neuvon että aina jos Saga vetää hihnasta pysähtyy itse, ottaa remmistä kaksin käsin kiinni ja nykäisee. Tämä ilman mitään “ei” käskyä tai muuta kehotusta, jotta koira oppisi kunnioittamaan hihnaa. Tällä tavalla hihnasta tulle “the bad guy” eikä ihmisestä hihnan toisessa päässä. Kieltämättä oli tehokas oppitunti! Sagalle riitti kaksi nykäisyä ja sitten hän ymmärsi, etei hihnasta vedetä ja seurasi minua kuin varjo! Ihan ihmeellistä!

Kokeiltiin myös pitää koirat vapaana vuorotellen, ja kutsua ne luokse vaikka paikalla oli toisia koiria. Saga on tähän asti ollut aivan mahdoton toisien koirien kanssa. Jos hän näkee koiran, hän ryntää luokse ja haluaa leikkiä. No, tämän pienen remmi kurinpalautuksen jälkeen, riitti pieni “ei” jos hän tassutteli liian lähelle muita koiria, sitten hän palasi luokseni kuten ei koskaan muissa aikeissa ole ollutkaan!

Erittäin hyvä ja tehokas treeni kieltämättä!

Tästä sitten innostuttiin Morriksen omistajan kanssa treenaaman lisää, joten lauantaina tapasimme aamupäivällä treenaamaan samoja juttuja, ilman koutsia tällä kertaa.

 

Emme olleet vielä ehtineet hankkia noutajahihnaa Sagalle, joten tämä treeni sai toimia tavallisen hihnan ja pannan kanssa. Ensin otettiin kontaktia koiriin, ja sitten toinen meistä seisoi paikallaan, kun toinen kiersi hiekkakenttää ja treenasi seuraa ja kuuliaisuutta vaikka kaveri oli lähellä. Kyllä huomasi että Saga edellispäivänä oli ollut koulutuksessa! Vaikka huomasi että noutajahihnan kanssa kuuliaisuus oli 100% ja nyt ehkä 95% tavallisen hihnan kanssa, hän kuitenkin seurasi erittäin nätisti ja kuunteli käskyjä herkeämättä vaikka Morris istuikin lähellä katsomassa.

 

Oli kyllä aivan uskomatonta loppujen lopuksi että neitimme seurasi niin hyvin ilman hihnaakin, vaikka paras kaveri ja veli oli mukana häiritsemässä! Mutta vaikka se remmistä nykäiseminen tuntuukin välillä vähän kovakouraiselta, huomattiin että neitimme vain on sellainen joka tarvitsee vähän kurinpalautusta ja kovempia otteita välillä. Ja kuten ala olevasta kuvasta näkyy, hän ei vaikuta olevan hirveän pahoillaan asiasta.

Tosin löytyi myös tällaisia hetkiä, kun esimerkiksi Saga läysi pallon joka olikin sitten ihana aarre ja kiinnostavampi kuin mikään muu! Pari kertaa hän pomppi iloisena tiehensä pallo suussaan, eikä antanut ottaa kiinni. Siinä todettiin vain että lisää treeniä vielä…

Sunnuntaina sitten oli näyttelytreenien vuoro! Jos asia on mennyt joltakulta ohi, olemme siis ilmoittaneet Sagan hänen ihka ensimmäisiin näyttelyihin, Flättien erikoisnäyttelyihin Hyvinkäällä. Tällä kertaa treenasimme Mariannen kanssa, ja saimme pari hyvää vinkkiä. Ensimmäiseksi sain tietää että meillä näköjään oli vääränlainen näyttelyhihna, nimittäin Spanieli hihna… Kaikkea sitä nyt täytyy tietää että niitä remmejäkin on erilaisia eri koirille!

No onneksi saimme lainata Mariannelta “oikean” noutaja näyttelyhihnan. Sain myös vinkin kiristää sitä ja nostaa sen melkein Sagan korviin asti jotta juostessa olisi parempi kontrolli. Olen tähän asti juoksuttanut Sagaa löysällä hihnalla, eikä neiti ollut aluksi kovin vakuuttunut asiasta. Mutta pienen ylipuhumisen jälkeen hän kyllä juoksi ihan nätisti.

Koska näyttelyt on meikäläisellekin ihan uusi juttu seuraan herkeämättä kaikkia ohjeita mitä saan. Tähän asti olen saanut kuulla että ei kannata siirtää Sagan jalkoja kun häntä seisotetaan, vaan hän oppi sen ajallaan itse. No, nyt sain sitten kuulla toisen version, että jalkoja kannattaa siirtää. Kun sitä kokeiltiin, niin kyllähän siitä neidistä löytyikin näyttelykoiran ainesta! Valitettavasti en minä häntä silloin seisottanut, mutta emmeköhän opi tuon homman Sagan kanssa jossain vaiheessa.  

Aktiivinen viikonloppu oli, mutta antoi paljon! Tästä siis suunnataan vain etiäppäin!

 

Kuvassa Harvahampaan Laughing Wind, “Saga”, 8kk

Keskittymisen puute ja näyttelytreeniä

Heissan!

Tässä vähän aikaan sitten kehuin että treeni niiin auttaa, eikä tarvitse siitä edes isoa projektia tehdä, varttitunti jopa voi riittää. No, paraskin sanoja, en ole hirveästi itse tämän kyseisen treenipäivän jälkeen ehtinyt tai jaksanut ottaa sitä jatkotreeni päivää. Kunnes tänään! Kyseiseen asiaan vissiin tarvitaan kaksi, joten sain Nicken innostumaan ideastani että mentäisiin kunnon kentälle treenaamaan kunnolla näyttelyihin, johon on vain vajaat kolme viikkoa! No me suuntasimme sitten Sagan kanssa lähimmälle Agility/Toko kentälle ajatuksena treenata hieman näyttelyn juoksuohjelmaa.

Koska paikka oli Sagalle täysin uusi, mutta täynnä koirantuoksuja jotka kiinnostivat paljon enemmän kuin maten näyttelytreenit, päätin aloittaa perus kontaktitreenillä, jotta saisin neidin hieman keskittymään. Eli aloitin ottamalla katsekontaktin Sagaan, ja joka kerta kun hän otti minuun kontaktia niin naksaus ja nami. Alla olevista kuvista näkyy myös tämä “namitreeni”, eli pidän kädessä namia ja aina kun Saga irrottaa katseensa namista ja ottaa minuun katsekontaktin, naksaus ja nami.

 



Hieman oli neidillä tänään keskittyminen muualla, piti aika monta kertaa toistaa että se keskittyminen siitä pulpahti esiin. Namit kyllä maistuivat, mutta joka kerta kun yritin seuraa kontaktia, ruohikko ja sen koiratuoksut kiinnostivat paljon enemmän. Noh, ei siinä muu auttanut kun että uudelleen istumaan ja uusi kontaktinotto.

Tätä toistettiin aika monta kertaa, ja harjoiteltiin oikein lyhyitä pätkiä seuraamista, kunnes tunsin että voin vaihtaa näyttelyhihnaan ilman että poltan käteni ja koira kuristuu.

                   
   
 

Näyttelyhihnahan on tavallista hihnaa kevyempi ja ohuempi jotta se olisi näyttelyissä niin “näkymätön” kuin mahdollista. Meillä on sitten joku ihmeen nylon, tai vastaavasta materiaalista valmistettu naru, joka aina polttaa sormet jos Saga vetää kyseinen hihna päällä. Olemme yrittäneet pitää asian niin, että aina kun treenataan nimenomaan näyttelyasioita, näyttelyhihna päälle. Muut asiat treenataan sitten normi pannalla ja hihnalla. Tänään kyllä vähän mietitytti jos neitimme ollenkaan saa kuononsa maasta irti ja jos meikäläinen saa hänet seuraamaan niin että molemmat on hengissä treenin jälkeen ja kaikki sormet ja iho vielä tallella.

Aloitimme kuitenkin sitten juoksutreenillä. Näyttelyissä koiran tulee juosta omistajan vieressä sekä suoraa viivaa, että kolmion muodossa, jotta tuomari näkisi kaikki liikkeet. Aloitimme siis “helpommalla”, suoralla viivalla, juoksemisella. Sagan “ongelma” oikeastaan on se, että kun häneen kerran saa katsekontaktin, hän on tottunut kauniisti hihnassa kävellessä, pidetään katsekontaktia yllä. Tällöin vaan hän juoksee vinosti, naama minuun päin ja takapuoli linjan ulkopuolella. Eli hänen tulisi oikeaoppisesti juosta meidän vieressä suoraan, katse eteenpäin.

Tämän takia oikeastaan hankimme naksuttimen, saadaksemme oikeaan aikaan se vahvistus että hän tekee oikein, eli juuri kun laskee pään suoraan eteenpäin. Toisaalta minulle tulee aina epävarma fiilis että Saga vain tassuttelee omaansa siellä vieressä kun ei ota kontaktia minuun, joten olen huomannut että itse palkitsen hieman väärään aikaan, silloin kun Sagalla vielä on hieman katsekontaktia minuun. Tässä on siis sekä emännälle että koiralle treenattavaa!

     
   

Tätä vedettiin sitten juoksujalkaa kentän päästä toiseen, kunnes meikäläinen totesi että kohta ei henki enää kulje eikä kunto kestä!! Koira sen kuin ihmetteli miksi nyt jo pysähdyttiin… Noh kun todettuani että pieni juoksutreeni itse meikäläisellekin ei olisi pahitteeksi, jatkoimme kolmiomuotoiseen juoksuun.

Suoralla viivalla tuli pari hyvää metriä juostua oikeassa asennossa, mutta hieman se keskittyminen tahtoi pettää ja kuono valui maahan nuuhkimaan. En käsittänyt mikä pettää, niin vaihdettiin kolmiotreeniin jotta saataisiin enemmän aivojumppaa kun vain edestakaisin juoksu.
Kolmion juoksussa oikeastaan minä olen suurin ongelma. Tässä huomaa, että koska näyttelyt on myös emännälle uusi juttu, myös hän kaipaa treeniä. Eli kolmiossa linjat ovat erityisen tärkeät että ovat kohdallaan, niin että tuomari näkee koiran takaapäin, sivusta ja suoraan edestäpäin. Eli periaatteessa koira juoksee täydellisen kolmion, mutta minun tulisi juosta hieman suurehko kolmio. Tässä sitten tuli itse kullekin aivotreeniä kun koiran asentoa täytyy tarkistaa samalla kun juoksee, katsoa linjat oikein, hieman jarruttaa ennen jokaista kulmaa ja vielä juosta oikeaan tahtiin! Siellähän menee väkisinkin pää sekaisin!

Tätä treenatessa kuitenkin keskittymisen pettämisen ongelman syy selvisi! Sagan namit, eli kuivapapanat, loppuivat, ja jouduin ottamaa kuivatun maksan käyttöön joka lähinnä on tarkoitettu luoksetulo treenejä varten. No parin maksapalan jälkeen Saga oli kuin toinen koira! Teki mitä ikinä käski, ja teki pari todella hienoa kolmiokierrosta! Eli motivaation puute olikin ongelma! Tämä hyväksi muistutukseksi itselle ainakin! Kokeile aina motivaation(namin) vaihtoa äläkä syytä koiraa jos keskittyminen ja yhteistyö ei toimi!

Lopulta siis itse sain treenattua linjoja oikein, ja Sagan keskittyminen parani. Joten pieniä edistysaskelia tehtiin.

Tämän jälkeen neiti olikin vissiin saanut niin paljon aivojumppaa, että käveli täydellisen hienosti kotiin kentältä! Ei ole helppoa olla alle vuoden ikäinen kun maten treeni-into yllättää…

 
   

Tästähän tulikin aikamoinen romaani... joten onnittelut kaikille jotka tänne asti jaksoivat lukea!

Kontaktitreeniä ja luoksetuloa

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/11969441/?claim=h2mhtj3yd9j">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>


Moikkamoi!

Olemme nyt Nicken kanssa asuneet lapsuudenkodissani perheeni kanssa jokunen viikko, joka tarkoittaa sitä että Sagaa on ulkoiluttanut/kouluttanut/käskenyt, parhaimillaan, noin yhdeksän eri henkilöä eri tavalla. Tämä on alkanut näkyä Sagan käytöksessä; meidän ennen niin tarkkavaista neitiä ei enää kiinnostanut tulla silloin kun häntä kutsuttiin, jos ei itse lystännyt. Huomio kun piti istua aloillaan ja odottaa, tai vain olla paikoillaan, oli jossain aaaaivan muualla kuin piti. Asiaa ei varmaan auta ettei minulla tai Nickelläkään ole ollut aikaa sen enempään treenaamiseen vähän aikaan.

*en omista kuvaa*

No, koska Saga on vasta 7 kuukautta on tähän ongelmaan heti otettava kiinni ennen kuin menee liian vaikeaksi. Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen, keräsin ajatuksissani kaikki vinkit ja ohjeet mitkä olen saanut kursseilta ja tuttavilta, ja omistin yhden päivän pelkästään kontaktiharjoituksien tekemiseen ja luoksetulon harjoittamiseen.

Koska Sagalla on suht helppoa keskittyä sisällä, suunnistinkin heti takapihalle hihna, pitempi remmi ja lempparinamit varusteina. Olemme hiljattain ottaneet naksuttimen käyttöön koulutusavuksi, ja täytyy sanoa että se kyllä tekee ihmeitä! Saga keskittyy niin paljon paremmin kun heti oikealla hetkellä saa sen vahvistuksen että on tehnyt oikein!

Aloitimme helpoilla kontaktiharjoituksilla; pidin Sagaa hihnassa ja toisessa kädessä namia. Heti kun Saga suuntasi katseen namista minuun, naksautus ja nami. Aluksi lintujen visertelty ja naapurin äänet vähän häiritsivät, mutta pienellä kärsivällisyydellä, oikealla ajoituksella naksuttimen kanssa, hyvällä herkulla ja tarpeeksi monen toistojen jälkeen, se vanha valpas Saga pilkahtikin esiin. Jatkettiin tätä hommaa vielä pari kertaa kun hän teki sen hyvin, vahvistuksen vuoksi.

Tämän jälkeen siirryttiin monipuloisempiin kontaktiharjoituksiin. Saga oli edelleen hihnassa, mutta ensin odotin että hän otti kontaktia (tähän yleensä autaa "missä on matte?"), jonka jälkeen käskin hänet maahan ja istumaan. Aluksi naksaus ja nami heti kun hän meni maahan/istuutui, mutta parin kerran nostettiin vaikeusastetta niin, että vasta kun hän maahanmenon jälkeen taas istuutui ja otti kontaktia, naksau ja nami. Välillä neitiä kiinnosti muut asiat enemmän, esimerkiksi maahanmenossa lumi oli kyllä niin kiinnostavaa! Tähän sitten auttoi pieni nykäisy hihnasta, että "hei, huomio tänne", niin hän taas jaskoi keskittyä. Pikkuhiljaa joka harjoituksen jälkeen kontakti parani paranemistaan!

Istumatyylissä on toki parantamisen varaa...

Sitten tuli vuoroon paikalla olo ja odottaminen. Tässä vaiheessa oli jo sen verran kontakti parantunut että aika hyvin meni alusta asti, tuossa paikallaolossa ei kärsivällisyys ihan riittänyt pitempään odottamiseen, mutta taas enkelin kärsivällisyydellä varustettuna, ja naksuttimen oikealla ajoituksella, myös tämä pikkuhiljaa alkoi sujua. Kunhan ei vaikeusaste ollut liian korkealla heti, vaan aloitettiin helpolla ja sitten otettiin hieman vaikeampi harjoitus, niin keskittymiskyky pysyi.

Odottamista aloitettiin muutamasta sekunnista ja askel taaksepäin.

Täytyy sanoa että ihanaa flättien kouluttamisessa on se, että ne ymmärtävät niin ihanan nopeasti, ja ovat halukkaita oppimaan uutta! Varsinkin jos on kerran oppinut jotain, tarvitaan vain hieman kertausta niin se oppi kyllä siitä löytyy! Sagan kanssakin noin vartin/parinkymmenen minuutin treenin jälkeen kontaktin otto oli jotain aivan muuta kun ennen treenin alkua!




Tämän jälkeen otettiin pieni leikkimistauko jotta motivaatio pysyisi ennallaan. Flättien yleisin "ongelma" treenitilanteissahan on pienehkö keskittymiskyky. Eli täytyy pitää asiat suht lyhyinä ja löytää just sen oikean motivaation niin että huomio ja keskittyminen pysyy hereillä. Oli se sitten lelu tai nami tai jokin muu.


Olemme ennen käyttäneet Sagan kuivaruoan nappuloita myös nameina, mutta olen huomannut että ne eivät enää samalla tavalla motivoi. Tämän jälkeen kokeiltiin juustoa, joka toimi mainiosti vähän aikaa. Mutta uusin juttu on kuivatettu maksa. Ostettiin maksaa ruokakauasta, pisetttiin noin 20 minuuttia uuniin jotta se kuivuisi. Sitten vaan leikattiin sopiviksi paloiksi. Tätä Saga rakastaa! Ollaan nyt käytetty lähinnä luoksetulojen palkkiona, jotta siitä aina tulisi ekstra hyvä palkkio.

Lopuksi kiinnitin Sagaan pidemmän remmin jota hän sai vetää perässään luoksetuloharjoituksien vuoksi. Pitkän remmin ideana on se, että koira uskoo olevansa vapaa, mutta tarvittaessa remmistä voi nykäistä jos esim. koira ei kuuntele käskyä tai on livahtavaisillaan omille teilleen.

Kyllä huomasi että meillä oli ollut kontaktitreeniä neidin kanssa ennen tätä! Hän seurasi minua kuin varjo, ja totteli pienintäkin käskyä. Ai tätä hyvän treenin onnea!!

"minä kuuntelen ja tottelen!"

No, tepastelimme siinä pihalla ympäriämpäri, jopa autotien vierellä ja odotin vain että Sagan huomio herpaantuisi hetkeksi. Sain kuitenkin odottaa kauan! Mutta meidä kun meidän keppimonsteri löysi uuden kepin pitkästä remmistä olikin hyötyä! Tässä onkin Sagan yleisin luoksetulon ongelmatilanne; hän löytää, useimmiten, kepin tai jonkun toisen "aarteen" ja sulkee korvansa kaikilta käskyiltä. Nyt oli sitten helppoa kerran nykäistä remmistä kun ei sanaa kuulunut. Sitten oikein kunnon iso palkkio ja paljon kehuja kun ymmärsi tämän ja tuli uudesta kutsusta luokse.

Tässä treenissä huomasin miten tärkeää se oikean hetken ajoitus on, sekä remmin nykäisyn, että naksuttimen kanssa. Kun antaa käskyn on koiralla parisen sekunttia aikaa reagoida. Jos ei mitään tapahdu remmistä nykäistään oikaisuksi. Ei niin kovaa että satuttaa koiraa, mutta niin että hän huomaa että on tehnyt jotain väärin. Tätä kerrattiin pari kertaa. Käytin isoja kuivattuja maksapaloja palkkiona niin että motivaatio luoksetulossa olisi mahdolisimman suuri.

Lopputuloksena oli sitten että meidän neiti, joka ennen löysi keppejä eikä kuunnellut sen jälkeen mitään käskyjä, jätti käskyn tullen kepin lojuman maahan ja tuli nätisti luokse istumaan. Ai että sitä iloa kuin oikein näkee että koira on motivoitunut treenaamaan ja tottelee iloisesti käskyä! Puhumattakaan siitä että edistyminen oli iso askel parempaan päin! Vähän jos joka päivä jaksaisi treenata ja olla arkitilanteissa tarkka tämän kanssa, niin uskon että meillä kohta on oikein kuuliainen ja tottelevainen neiti taas!

Treenin jälkeen suuntasimme pelloille palkiona, ja samalla treenaamaan ilman remmiä.

Tämän postauksen kuvat on ottanut Hanna Hyvönen, Metsälintu