Itseluottamuksen rakentamista ja tassujen kastelua

Aikojen alussa, Sagan saavuttua ensimmäisenä flattina taloomme, tarkoitus oli pitää häntä kotikoirana. Sitten kuvaan tuli näyttelyt. Sitten toko. Nomeen en ole koskaan oikein syttynyt kunnolla. Onhan se ollut kivaa treenata vaihteen vuoksi jotain muuta kun tokoa ja taipparit on ollut itsestäänselvyys, että tehdään. Mutta vasta viime aikoina on pieni, tavoitteelisempi, nomekipinä alkanut syttymään. Ehkä siihen tarvittiin koronapandemia, jotta olisi pakko päästä kunnolla metsään tuulettumaan välillä?

Viime viikonloppuna olimme mökillä, jossa on erinomaiset metsät nomeiluun sekä lapsenvahti (äitini), joka edesauttaa sen, että N voi tulla mukaan apparina ja heittäjänä metsään. Sanomattakin selvää, että viikonlopun teemana oli nomen tehotreenit koirien kanssa. Samalla sain harjoitella noutokuvien ottamista. 

*Saga*

*Simo*

Saga

Sagalle tein linjaa ja muutaman ohjauksen. Ohjaukset sujuvat yllättävän kivasti (toki tehdään vielä pienillä etäisyyksillä), koska Saga on tottunut tokosta tekemään ohjaustehtäviä. Pillikuuliaisuus on edelleen haaste. Poispäin juostessa pysähdys, sekä lähihaun pillitys tahtoo kaikua turhan helposti kuuroille korville neidin luultaessa tietävänsä ohjaajaa paremmin mitä pitää tehdä. Luoksetulon yhteydessä toimii paremmin, sekä muutaman toiston jälkeen kierrosten laskettua.

Linjaa olemme tehneet jo jonkin verran, ja edistystä on havaittavissa. Motivoidulle linjalle lähtee hyvin eikä enää karkaa hakuun yhtä helposti. Koska Sagan vedenhimo on erittäin vahva (mikään ei pysäytä tätä flattia menemästä veteen, ei edes ohjaajan huuto), tein linjan rantaan, veden äärelle. Ensimmäisellä kerralla oli pakko käydä kastamassa tassut ennen palautusta, mutta jo seuraava nouto sujui oppikirjan mukaisesti. Sagan kesäteema on veden äärellä malttia ja vesilinja Ehkä vielä joskus saan tuon vesihirviön ruotuun.

*Sikariote on paras ote, kun tulee kiire vedestä pois.*

Simo

Simo on saanut tehokuurin hakuruutua. Tyypillä tahtoo itseluottamus pettää parin haun jälkeen, varsinkin jos ei heti löydä. Nyt teimme motivoidun ruudun, oikein pienen sellaisen, vastatuuleen. Haki suureksi ilokseni neljä damia kuudesta, ilman minkäänlaista itseluottamus- tai motivaatio-ongelmaa. Tuulinen päivä edesauttoi damien löytämistä. Muutaman kerran olen toistanut harjoituksen eri maastoissa, eli todella pieni ruutu vastatuuleen motivoituna ja pikkuhiljaa alkaa itseluottamus kasvaa. 

Tein myös pari linjaa veden ääreen, jotka menivät oikein hienosti. Pidemmillä matkoilla epävarmuus iskee välillä, lähtee hyvin linjalle mutta puolessa välissä pysähtyy ja katsoo taakse, että minne matte jäi.Muuten lähtee suoraviivaisesti ja nopeasti linjalle. Kesän teemana paljon motivoituja juttuja, jotta saisimme itsevarmuutta lisää.

Onko sinulla ideoita tai treenivinkkejä miten treenata koiran itseluottamusta?

Mukavaa kevään jatkoa kaikille, pysykäähän terveinä!

Kun kaikki ei mene ihan niin kuin Strömsössä

Saga ja Simo ovat viimeaikana päässeet kunnostautumaan ei ehkä ihan lajityypillisessä asiassa, nimittäin mallihommissa! Tämähän tarkoitti sitä, että piti tarttua harjaan ja trimmisakseen saadakseni pahimmat koronakaranteeni karvatukot poistettua. Ensiksi oli luvassa perinteinen äitienpäivänkuvan otto valkovuokkojen kera. Olen jo muutaman viikon pitänyt lenkeillä silmät auki, tutkien missä löytäisin sopivan paikan kuvaukseen lähialueella. Vakiopaikoissani kasvaa joko hirmu määrä risuja nykyään, tai sitten kukkapaikan yli on rakennettu tie. Eli piti löytää ihan uusi paikka. Hiukan lisähaasteita toi myös se tosiseikka, että tänä vuonna olisi kahden koiran lisäksi hiukan vajaa 10 kuukautta vanha neiti mukana, eli paikka saisi mielellään olla suht lähellä eikä ihan keskellä umpimetsää.

Sitten tuli the Päivä. Sää oli hiukan hankala vaihtelevine auringonpaisteineen ja puolipilvisyyksineen. Juuri kun sai valoasetukset laitettua auringonpaisteeseen, tuli iso pilvi ja teki kuvasta liian tumman, tai päinvastoin suora auringonpaiste teki puhkipalaneen taustan ja ylivalottuneet koirat. Tämän lisäksi apukäteni, eli mieheni, sai samana päivänä jonkun vatsapöpön eikä pystynyt tulemaan mukaan auttamaan kuvaussessiossa. Valinnanvaroja oli kaksi. 

1. Lykkää kuvausottoa parilla päivällä, toivo hyvää säätä ja keksi joku paikka mistä saisit kuvat tulostettua korona-aikaan niin, että ehtivät äitienpäiväksi (nopealla googletuksella kaikki lähellä olevat olivat koronan takia kiinni, eikä nettitilaus ehtisi perille ajoissa).

2. Ota lapsi ja koirat mukaan ja tee itse.

Pikaisen pohdinnan jälkeen päädyin toiseen vaihtoehtoon. Minulla oli muutama idea, miten suunnilleen haluaisin sommitella kaikki kuvaan, mutta olin ajatellut, että N avulla saan muutaman kuvausidean kokeiltua läpi nopeasti ennen kuin kaikilla menee hermot. Noh, sitä ei tehty nyt... Käveltiin kuvauspaikalle, levitin viltin maahan, jonne laitoin pikkuneidin ja koirat odottamaan. Kokeilin nopeasti valoastetukset läpi ja katsoin pari mahdollista kuvauspaikkaa. Asennoissa nyt ei tullut sitä taiteellisuutta mitä olisin halunnut, mutta minkä teet. Muutaman kuvan sain otettua, ei mitään täydellisyyksiä, koska en pystynyt peruuttamaan tarpeeksi kauas, jotta saisin haluamaani ilmaa mukaan kuvaa. Mutta 10 kk vanha neiti ja koirat eivät hirveän kauan paikalla pysyneet. Tai koirat pysyivät, kunnes pikkuneiti päätti kiivetä niiden päälle tai muuta vastaavaa. 

*Oikein RIEMULLISTA äitienpäivää!"

*Jotkut eivät ihan jakaneet äidin kuvausintoa...*

Mietin kävellessäni kenen hermot menevät ensimmäiseksi kuvauksessa, mutta ei kai liene yllätys, että pikkuneidin. Ei edes välipala pelastanut tilannetta, ja kun koiratkin katsoivat minua sillä katseella että "anna mutsi nyt oikeasti olla jo" annoin periksi, pakkasin tavarat ja lähdimme kotiin. Ajattelin, että ehkä kamerassa löytyy joku kuva, joka sopii omalle äidille ja anopille antavaksi äitienpäivänä. Onneksi löytyy kuvamuokkausohjelmia ja ystävä, joka minuutin varoituksella muokkaa ne asiat pois, mitä et itse osaa ja saimme tämän vuoden kortit pelastettua. Itselleni tuli muistutuslistalle, että en koskaan enään lähde kuvaamaan lasta ja koiria ilman, että apukäsiä tai tarkkaa tietoa siitä, että saan sen noin viidessä minuutissa toimimaan. Säästetään kaikkien hermoja...

Seuraavana päivänä koirat olivat oikein ammattilaisen kuvaamana, kun sain viestin Nina Highlanderilta jos hän ja Tiia Tahvainen Photography voisivat harjoitella koirien kuvausta meidän mustilla. Niinpä seuraavankin päivänä tuli koiria ikuistettua noin puolentoista tunnin ajan keskuspuistossa. Kuvia en ole vielä saanut, joten niitä odotellessa!

Näiden kuvien myötä haluaisimme kuitenkin toivottaa kaikille oikein mukavaa äitienpäivää, sekä kaksi- että nelijalkaisille sellaisille! <3 

Flatti- katoava metsästyskoekoira?

Viimeisessä Flattiviestissä (Flattien oma rotulehti) luin artikkelin siitä, miksi flatti joka ennen oli niin tuttu näky metsästyskokeissa, ei enää ole yhtä tavallinen siellä. Asiaa on pohdittu jo jonkin aikaa monelta eri kantilta ja syitä on monia. Mutta treenatessani riistojen kanssa varsinkin yksi syy tuli mieleeni. "Eihän se välttämättä ole kaikille niin kivaa kantaa kuolleita lintuja mukanaan ja heittää metsään". Seisoessani peltojen laidalla, muutama kuollut varis kädessäni, katsellessani ihmisiä, jotka kävelivät koirineen tai yksin valkoisissa lenkkareissaan pelloilla tuli väistämättä tunne, että täytyyhän sitä olla hiukan hullu tehdessään tätä. Samalla mietin muita syitä flattien metsästyskoekatoon, sekä muutenkin harrastuskoirana.

 

Ihmiset muuttavat yhä enemmän kaupunkeihin, taloja on paljon ja tiiviisti. Moni sanoisi jo tässä vaiheessa, että ihminen on vieraantunut luonnosta. Lähimmässä metsässä on kymmenen puuta, muuten se hakattiin alas ja rakennettiin leveä kuntobaana hiihtolatuineen. Koirat tulee olla kytkettynä tai muuten saat kuvasi facebookiin asuinpaikkakuntasi ryhmään ja syyttelyt, että kiinnipitolaki on olemassa, jonka jälkeen kaikki kukkahattutädit miettivät miten ihmeessä porukka voi olla niin tyhmiä, että päästävät koiransa vapaaksi koska löytyyhän koirapuistot. Jos vielä alkaisi heittämään kuolleita lintuja ympärilleen saisi varmaan ilmoituksen eläinrääkkäyksestä. Näin hieman kärjistettynä. Toki, moni flatti-ihminen asuu maalla, juuri tästä syystä. Flatti tarvitsee tilaa ja vapautta juosta ja varsinkin jos haluaa treenata kunnolla, täytyy treenimaastoa löytyä. Mutta myös moni, itse mukaan lukien (vaikka se maalle muutto olisi harras toive) asuu niin ikään kaupungissa. Tilaa treenaamiseen kunnon maastossa on vähän ja varsinkin näin korona-aikaan ovat metsät täyttyneet ihmisistä. Myös ne reitit, jotka luulit, ettei moni muu löydä. Usein täytyy olla valmis ajamaan pitkiäkin matkoja (noh, tähän kyllä moni koiraharrastaja on tosin jo tottunut) löytääkseen hyviä maastoja. Henkilökohtaisesti nome treenimme on ollut hiukan haasteellista tehdä, varsinkin näin korona-aikaan, koska erittäin usein tehdessäsi pitkää linjaa tai hiukan isompaa hakuruutua, tulee joko vastatehty, uusi tie vastaan kesken reitin, tai sitten tulee ihmisiä ja koirakkoja vastaan nurkan takaa juuri kun olet lähettämässä koiran. 

Ajanpuute voi myös olla iso syy. Flatti on ihana ja monipuolinen koira, mutta kaipaa treeniä ja kehittyy jokseenkin hitaasti. Pitkän työpäivän jälkeen, kun lapset on haettu ja ruokittu, sekä omat rästityöt tehty, pitäisi vielä ajaa monta kymmentä kilometriä keskelle metsää heittämään kuolleita lintuja. Onhan siinäkin oma urakkansa. Tätä pitäisi sitten jaksaa tehdä monta vuotta, vaikka ehkä toisella rodulla pääsisi helpommalla ja nopeammin kokeeseen. Helpommalla pääsee esimerkiksi pystyttämällä rally-toko kylttejä takapihalle tai tehdä nose-work etsintöjä. 

Flatti- kaunis metsästyskoira vai kuolleita eläimiä rääkkävä kapistus?

 

Nämä ovat omia pohdintojani (hiukan kärjistettynä) siitä, miksi flattia ei enää samalla tavalla näy metsästyskokeissa. Tosin tämä on omasta mielestänikin harmi. Flatin kiehtovuus on omasta mielestäni nimenomaan sen dual-purpose käytössä. Miten se aamupäivällä voi olla kauniina näyttelykehissä vain ollakseen mitä mainioin metsästyskoira illalla. Olisi todella harmi, jos flattikin jakaantuisi näyttö- ja käyttölinjaisiin niin kuin moni muu rotu (ja kyllä, tätä on nyt jo valitettavasti havaittavissa). Vaikka en itse aktiivisesti osallistu metsästyskokeisiin (koska osaamaton ohjaaja, mutta ehkä vielä joskus tulevaisuudessa osallistun) minusta on ihanaa treenata koiria niille rodunomaisilla asioilla, johon ne ovat jalostettu. Flatti on metsässä kuin kotonaan ja tekee mielellään työtä käskettyä. Onhan sitä vaan niin kaunista katsella.

Onko sinun koirarotusi jakautunut käyttö- ja näyttölinjaisiin? Minkä valitsit ja miksi? 

PS: Karsea tämä bloggerin uudistus! Pahoittelut siis, jos kuvat ovat ihan vinksinvonksin.