maanantai 29. joulukuuta 2014

Hankifiilistelyä ja peltotreeniä

Julvinterbilder -14 006

Vinterfoton 2014 027

Hellureita kaikille!

Joulu on vietetty ja kerrankin saatiin kunnon valkoinen joulu! Sää on ainakin täällä pk-seudulla ollut mitä ihanin valkoisine metsineen ja peltoineen. Ja tietysti se ihana aurinko! Säästä on myös Saga nauttinut. Ollaan ulkoiltu parin tunnin lenkkejä, riehuttu hangessa, tavattu muita koiruuksia ja pidetty oikein kunnolla joululomaa. Saga onkin ihan rakastunut lumeen ja temmeltää kuin mikäkin pikkupentu lumessa.

Julvinterbilder -14 011Julvinterbilder -14 013Julvinterbilder -14 014

Ollaankin liikuttu paljon pelloilla syvässä hangessa ja heitetty palloa, leikitty muiden koirien kanssa jne. ihan lihaskunnon hyväksi. Syvässä lumessa leikkiminen vapaana on muun muassa parasta jalkalihas treeniä koirille, vaikkakin täytyy olla varovainen ettei pompi liikaa, jottei mikään pompi paikoiltaan. Hangessa pomppiminen treenaa myös ketteryyttä, kestävyyttä ja muita lihaksia josta on hyötyä muun muassa tokossa ja tietysti hyötyä koko koiran keholle jotta lihakset kasvavat sopivasti koko nuoren koiran kehossa.

Julvinterbilder -14 019Julvinterbilder -14 024Julvinterbilder -14 028 Julvinterbilder -14 029Julvinterbilder -14 031Julvinterbilder -14 044

Lomaillun ohella ollaan myös kerrattu hieman perus-tottelevaisuutta. Yleensä kun ei olla vähään aikaan treenattu kunnolla, ja neiti on saanut pomppia pelloilla ja metsässä vähän miten sattuu, huomaa että korvat on jossain aivan muualla kuin siellä missä pitäisi olla ja luoksetulot ovat vähän niin ja näin. Eli paljon luoksetuloa, kontaktiharjoituksia ja vähän kieltämistä ollaan harjoiteltu. Saga on aina rakastanut ojien yli hyppäämistä, joten ollaan lyöty kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja treenattu luoksetuloa ojien ylihyppimisen yhteydessä. Yleensä olen heittänyt lelun, kepin, namit tms. ojan yli ja neiti se pinkoo hakemaan. Mutta juuri ennen kuin ehtii perille kiellän ottamasta ja kutsun luokse. Tulee samalla vähän takajalkojen lihasharjoituksia tehty!

Julvinterbilder -14 034Julvinterbilder -14 037Julvinterbilder -14 038Julvinterbilder -14 040Julvinterbilder -14 041On kyllä ollut ihanaa ulkoilla valoissa ja aurinkoisessa säässä, ja meidän pikku-neiti onkin nauttinut täysin siemauksin! Iltasin Saga on käpertynyt omaan petiinsä väsyneenä ja nukkunut kuin tukki koko yön

Mitäs piditte kuvista ja tällaisesta kuva postauksesta? Lisää sellaisia tai enemmän treeneistä tai jotain aivan muuta? Hankiriehumis-kuvapostauksia on muuten ainakin yksi tulossa sekä juttua toko treeneistä jotka jatkuvat tänään!

Vinterfoton 2014 025

tiistai 16. joulukuuta 2014

Kuulumisia koirien kuorsaamisen kera

Skog Peltotreeniä 004Skog Peltotreeniä 008

Nyt on kyllä ihan pakko kysyä kaikilta blogin kävijöiltä: kuorsaako teidän koirat?!?

Meidän Saga-neiti, tällä hetkellä 16kk, on kyllä pennusta asti kuorsannut mutta hiljattain ruvennut kuorsaamaan erittäin kovaa. Usein tämä on uuvuttavan päivän seuraus, mutta joskus ihan muuten vain kun päivällä torkkuu niin neiti erittäin naisellisesti kuorsaa kuin porsas. Olen muutaman kerran herännyt aamuyöstä ja joutunut herättämään neidin, koska en itse saa nukuttua hänen kuorsatessaan. Kerran neiti kyllä veti vertoja vanhaan traktoriin ja mietin kyllä tovin keskellä yöllä, mikä ihme ääni minut herätti. Noh, neitihän se siinä ääntelehti eikä muuten auttanut että herätin Sagan. Neiti nosti päätään, antoi vihaisen katseen kun hänet näin karusti herätin kesken kauneus unien, pisti pään tyynyyn ja jatkoi kuorsaamista. Minä en kuitenkaan siinä metelissä saanut enää unta joten heitin pehmeän tyynyn neidin päälle, ja johan se kuorsaaminen vihdoin lakkasi! Että näin meillä!

                                      20141207_225532

Muuten pahoittelen tätä radiohiljaisuutta, työkiireet ovat painaneet enkä rehellisesti sanoen ole hirveästi jaksanut treenata Sagankaan kanssa kun on ollut niin pimeää. Muutama nome treeni pelloilla ollaan kuitenkin tehty jotka kiitos uuden “damileikin” ovatkin sujuneet ihan hyvin. Eli periaate on sama kuin namileikissä. Heittää damin, antaa nouda käskyn, koira palauttaa ja heti palautettua heittää taakse uuden damin jne. Vielä ovat palautukset hieman epävarmoja, eli en voi luottaa vieläkään 100% siihen että dami palautuu käteen, mutta useimmiten ehdin saada sen, eikä neiti ole montaa kertaa enää tiputtanut.

Skog Peltotreeniä 043

Tokossa ollaan lähinnä treenattu sivulletuloa ilman ohjausta ja namia, ja koitettu saada neiti seuraaman kontaktissa. Sivulletulo on sinänsä vanha juttu Sagalle, sitä ollaan treenattu kesästä lähtien kunnolla. En ole vaan itse huomannut että olen aina ohjannut neidin paikoilleen namin avulla. Tämä on sitten johtanut siihen että neiti tulee sivulle hieman vinosti tai jättää väljyyttä koska odottaa tarkkaa ohjausta. Mutta eiköhän se siitä, paljon tekniikkaa ollaan harjoiteltu jotta saisin neidin just oikealle kohdalle myös ilman ohjausta. Olemme myös treenanneet katsekontaktia ja nyt olisi aika yhdistää se seuraamiseen. Tämä osoittautui kuitenkin jokseenkin vaikeaksi. Neiti pitää nimittäin hienosti katsekontaktin, mutta kävellessäni eteenpäin Saga joko jää paikalleen ymmärtämättä mitä pitää tehdä, tai seuraa hienosti mutta tiputtaa kontaktin liikkuessa, vaikka heti pysähtyessä ottaa sen takaisin. Onko kellään tästä alusta mitään vinkkejä? Miten saisi neidin pitämään kontaktin myös liikkuessa?

Skog Peltotreeniä 038

Skog Peltotreeniä 037

Skog Peltotreeniä 026                                         Skog Peltotreeniä 029

Mutta tällaista tällä kertaa! Rauhallista jouluodotusta kaikille!

torstai 27. marraskuuta 2014

Lumi tuli, lumi suli, mutta talvikuvat tuli!

Julfoton 2014 049Julfoton 2014 026                                               Julfoton 2014 014

Ollaan kuumeisesti odotettu lumen tuloa tänne etelään Sagan kanssa. Ellei muuta niin että saataisiin perinteiset lumiset joulukuvat otettua neidistä. Viikonloppuna odotuksemme palkittiin, kun lunta tuli tännekin noin 10cm!  Ensimmäisenä päivänä oli hirveä lumimyräkkä, mutta päätin kuitenkin varmuuden vuoksi napsia muutaman kuvan, jos se lumi heti sulaisi pois….  Tulos oli kuitenkin aika karmiva.

Julfoton 2014 019Julfoton 2014 022   Julfoton 2014 023

Onneksi se ei kuitenkaan tehnyt sitä, mutta olin lauantaina töissä enkä ehtinyt neidin kanssa metsään kuvamaan ihan kirkkaassa päivänvalossa niin kuin olisin toivonut. Nappasimme kuitenkin heti kotiin tultuani neidin kanssa  kameran ja tonttulakin mukaan, ja suuntasimme metsään ottamaan muutaman lumisen jouluvalokuvan, sekä hieman talvikuvia.

Julfoton 2014 044Julfoton 2014 045Julfoton 2014 051

                                            Julfoton 2014 031Julfoton 2014 034Julfoton 2014 062

Julfoton 2014 055  Julfoton 2014 056Julfoton 2014 063

Neiti kuitenkin istui jokseenkin nätisti ja antoi harvinaisen rauhallisesti laittaa tonttulakin päähän, eikä edes ravistellut sitä pois! Hieman vain käänteli päätä niin, että se aina vähän väliä liukui pois… Mutta mitäs tykkäätte joulukuvista ja talvikuvista? Otatteko yleensä joulukuvia koiristanne? Millaisia kuvia te yleensä suositte koirateemaisiin joulukuviin?

Julfoton 2014 072

torstai 20. marraskuuta 2014

Nyt tokoillaan!

 

Toko…Laji jossa analysoidaan kaikkea ja johon meikäläisen kärsivällisyys ei riitä eikä Sagan kyvytkään. Luulin. Nyt olemme jo jatkokurssilla ja neiti on yllättänyt meidät kaikki edistymällä huimasti! Nyt voidaan tosissaan puhua siitä että tokoillaan kunnolla!

TOKOjatkokurssi 016  TOKOjatkokurssi 031TOKOjatkokurssi 039

Tulikin tässä mieleen että en ole vielä kirjoittanut sanaakaan TOKOn jatkokurssista jossa käymme Sagan kanssa joka tiistai! Eli syksyllä aloitettiin Mariannen vetämällä TOKO kurssilla joka sitten sai jatkokurssin johon olemme neidin kanssa osallistuneet viiden muun flätin kanssa. Edellisenä kertana sain jopa N mukaan kuvamaan. Valitettavasti hallin valo ei ollut paras mahdollinen, mutta jos näkyy musta pilkku niin se on Saga!Kurssilla ollaan lähinnä keskitytty perustottelevaisuuteen ja tokon alokasluokan liikkeisiin. Pienenä haavena olisi saada pikkuneidin kanssa paitsi taipparit ensi kesällä, myös tokon alo luokka tehtyä. Mutta saadan katsoa kuinka paljon aikataulu antaa myötä treenaamiseen.

Tiistaina aloitettiin maltti- ja istumisharjoituksilla. Varsinkin fläteille on tassuttelu istuessa todella tavallista ja asia joka tuo toko kokeissa turhia miinuspisteitä. Joten tätä pyritään opettaa koirille että ei saa tehdä. Tätä harjoiteltiin ensimmäiseksi piirissä niin että koirilla oli selkä keskustaan päin. Sitten peräännytään ja odotetaan hetki ennen kun palaa koiran luokse ja vapauttaa. Jos koira tämän aikana tassuttelee, niin tiukka kielto ja uusi istu-käsky.

TOKOjatkokurssi 024 TOKOjatkokurssi 032

Tämän jälkeen koirakko kerrallaan ringin keskelle tekemään kontaktiharjoituksia. Muut koirat toimivat häiriköinä. Tämä oli Sagalle erittäin vaikea tehtävä, mutta syksyn aikana neiti on oppinut huimasti ja ottaa katsekontaktia ja pitää sen jo suhteellisen kauan. Ensimmäinen askel kohti tokon seuraamista!

TOKOjatkokurssi 045TOKOjatkokurssi 041TOKOjatkokurssi 058                                        TOKOjatkokurssi 051

Liikkeestä seisominen on myös tokon alo luokassa vaadittava liike. Tämän Saga on oikeastaan hoksannut aika nopsaan! Ollaan joskus huvin vuoksi harjoiteltu pysähtymisiä stop käskyn avulla, ja siitä ei sitten ollut pitkä matka muokata sitä toko liikkeeksi. Eli syksyn alussa aloitettiin takapalkkauksella. Eli nami maahan, neiti seuraa kättä jossa toinen nami. Sitten stop-käsky ja kun pysähtyy niin heti vapautus ja koira saa heti noutaa namin. Takapalkkauksen ideana on että koira itse rupeaa tarjoamaan pysäytyksiä eikä etene liikaa. Se on ainakin ollut meille suuri apu tätä treenatessa!    

                     
 

Harjoiteltiin siis erikseen ensin stop-käskyä ja sitten itse seisomista paikalla niin että voin esim. kävellä neidin ympäri neidin seisoessa paikallaan. Tätä auttoi nami kuonon edessä johon Saga sai keskittyä.

TOKOjatkokurssi 071TOKOjatkokurssi 072TOKOjatkokurssi 079

Tiistaina sitten lisättiin vähän haasteita ja kokeilin käskyä neidin kävellessä vierelläni. Alla olevalta videolta näkyy tulos, ja aika nopeasti pikkuneiti sen hoksasi!

              

Stop-käsky seuraamisen yhteydessä

Lopuksi otettiin ensimmäistä kertaa toko-este esiin! Ajattelin tämän olevan helppo nakki duracellflätillemme, mutta ei! Neiti juoksi vierestä ja kompuroi minkä kerkesi aluksi! Käveltiin sitten yhdessä yli muutama kerta ja sitten ohjasin namilla e-r-i-t-t-ä-i-n tarkasti. Lopuksi onnistuttiin niin että Marianne odotti namikuppi kädessä esteen toisella puolella ja minä lähetin Sagan tarkalla ohjauksella esteen yli. Eli este osoittautuikin jokseenkin  haastavaksi tehtäväksi.

TOKOjatkokurssi 085

20141118_194734     

                          
Hirveän Toko-este-mörököllin ylittäminen

Aikamoinen romaani tästäkin tuli…onnittelut kaikille joka jaksoivat selailla kaiken läpi! Onkos kukaan lukijoista kilpaillut tokossa jollakin tavalla?