Koira-arjen varjopuolia- auttaako some?

Blogissa on ollut, ja tulee olemaan hieman hiljaisempaa ja kuvattomampaa vähän aikaa. Syynä tietokone- ja kameran laturit jotka meidän nuorin S-tiimiläinen päätti lisätä ruokavalioonsa ja purra poikki kolmeen osaan... Olen pitkään pohtinut kirjoittaako vaiko en tätä postausta, mutta nyt kun kuvat ovat vähissä tämä tulee aika hyvään saumaan.

Simon kanssa on viime aikoina ollut aika paljon kaikenlaista eikä kahden koiran arki ole aina tuntunut auringonpaisteelta. Tässä vaiheessa muiden koiraihmisten ja treenikavereiden tuki on auttanut paljon. Mutta vastaan on myös tullut pari yllätystä miten muiden koiraongelmiin suhtaudutaan. Arkemme rasittavin huoli on, että yksinolo ei suju Simolta työpäivien aikana. Simo on ollut pienessä tilassa yksin, pääsi ulos tilasta Sagan luo ja veti kodin irtaimiston uuteen uskoon. Kokeilimme Sagan kanssa yhdessä pienessä tilassa samalla tuloksella (tekivät muuten hyvin yhteistyötä!). Kokeilimme jättää heidät Sagan kanssa rajoitettuun, mutta hieman isompaan, tilaan. Tämä toimi pari päivää mutta sitten oli taas paikat levällään vaikka olemme piilottaneet kaiken. Kotiin tultuamme pikku herra on ollut itse suloisuus, makaa tyytyväisenä matolla nakertamassa luuta tai lelua ja näyttää kaikinpuolin viattomalta. Tämän lisäksi Simollahan on allergia joka on hieman pahentunut (luultavasti voimme lisätä sianlihan allergialistaan) ja toinen kives on edelleen kateissa.

Mutta treeneissä tykkään todella paljon Simon tekemisestä ja pieni mies on innokas ja oppivainen mutta osaa kuitenkin keskittyä. Simo on myös tehnyt Sagalle hyvää, pieni kateus treeneissä on nimittäin antanut myös lisäpotkua Sagan treeni-intoon. Puhumattakaan siitä, miten paljon seuraa S-tiimiläisillä on toisistaan. Alkuvaikeuksien jälkeen he ovat nykyään kuin paita ja peppu, paitsi ruoka-aikana. ;)

Olen kysynyt apua muutamasta koiraryhmästä facebookissa tuohon yksinolo-ongelmaan, sekä muilta koiraihmisiltä. Enemmistö ihmisistä ovat olleet auttavaisia, ymmärtäväisiä ja myötätuntoisia. Antaneet vinkkejä, my ja tsempanneet. Mutta somessa tulee aina näitä henkilöitä esiin joita jään miettimään miten heidän ajatusmaailmansa oikein toimii, ja miksi ei joskus vaan voi jättää kommentoimatta. Esimerkiksi jos kysyn vinkkejä yksinoloon ennen kuin pentumme on rikkonut koko talon minua ei hirveästi auta se, että joku toteaa pitäneensä koiria vuodesta X eikä kukaan niistä ole koskaan tuhonnut mitään. Kiitos siis kommentistasi, tuliko itselle parempi mieli tästä? Se ei nimittäin auttanut minua yhtään kun kerran apua pyysin. Törmäsin myös kiinnostavaan kommenttiin koskien Simoa jos hänestä tulisi kivesvikainen. Keskusteltiin siitä, että kivesvikaisesta koirasta saa kasvattajalta pieni osa ostosummasta takaisin. Tähän joku kommentoi, että eihän se mitään auta koska koirasta ei koskaan voi tulla mitään valiota joten eihän koirasta sitten mitään hyötyä ole.

Kyllä, Simo ostettiin näyttely- ja tokovalion ura silmälläpitäen. Mutta! Simo on myös perheenjäsen ja vaikka pikku herra onkin aiheuttanut paljon vaivaa ja jättää lompakon tyhjäksi, on hän meille kovin rakas ja ihana treenikaveri. Prioriteetti yksi on saada terveys kuntoon ja sen jälkeen mietitään muita ongelmia. Saamme kuitenkin osallistua toko- ja nome kokeisiin vaikkei sitä valiotitteliä saada. Ja terveys on kuitenkin aina tärkein. Mielestäni yllä oleva kommentti osoittaa aika ahdasmielistä näkökulmaa. Ei koiran elämä voi olla hukkaan heitetty jos on muuten terve ja toimiva vain koska se ei saa titteleitä nimensä eteen.



Toisaalta löytyy taas ihania ystäviä jotka soittavat ja laittavat viestiä vain kysyäkseen miten yksinolo sujui siltä päivältä tai, että on keksinyt uuden idean mitä voisi kokeilla. Meitä on moneen junaan mutta en koskaan lakkaa yllättymästä miten erikoisia ja jopa hävyttömiä kommentteja ihmiset voivat somessa kirjoittaa, varsinkin koiraryhmissä, vain koska luulevat olevansa anonyymeja. Tositilanteessa  harvat ihmiset uskaltaisi sanoa samaa kasvotusten.

Mutta pohjasta ei voi tulla kuin ylöspäin vai miten se meni. Välillä taas on niin ylpeä noista mustista ja varsinkin nyt viikonloppuna Simo yllätti meidät positiivisesti olemalla todella pätevä sukujuhlissa! Kolme koiraa (Saga, Simo ja veljeni koira Hugo) ja 15 ihmistä jotka istuvat sohvilla kahvittelemassa ja rapsuttelemassa koiria. Ei ole muuten pikku flatille mikään helppo paikka olla rikkomatta tai kaatamatta mitään kun on niin kivaa tavata uusia ihmisä! Vähän tuli riehumista Hugon kanssa, mutta muuten Simo käyttäytyi erittäin hienosti ja totteli nopeasti kun käskettiin pois kahvittelijoiden luota, ettei iloisesti heiluva häntä kaataisi mitään. Myös Saga käyttäytyi hienosti ja sukujuhlien konkarina hän löysi nopeasti paikkansa kavipöydän alta ja jalkojeni päältä.

*Kuva lainattu netistä*

Tällaista tällä kertaa!

Oletko sinä ollut tilanteessa jossa apu ei aina ole tullut siitä suunnasta mistä odotit? Tai onko tavallisista poikkeaavia ideoita yksinoloon?

Pentuarkea kahden koiran kanssa

Pikkuhiljaa arki on lähtenyt rullamaan pikkupennun ja Sagan kanssa. Vielä koirat eivät ole mitenkään parhaita kavereita, mutta voivat olla sisällä samassa huoneessa ja jopa vähän painia toistensa kanssa. Tosin leikkiminen on välillä aika kovahampaista ja menee täysin Sagan ehdoilla, eli jos ei neitiä miellytä leikkiminen on pennun paras pysyä poissa. Vielä saa siis pitää molempia silmällä koko aikaa, mutta parempaan päin mennään ja toivottavasti näistä kahdesta vielä tulee hyvät kaverit.

Aikaa tämä tietysti vaatii, kun ei Simoa vielä voi jättää yksin. Onneksi nukkuu vielä paljon, joten Sagan lenkitykset tehdään silloin. Mitään takapihatreeniä intensiivisempää Saga ei nyt ole pariin viikkoon valitettavasti saanut, kun olen iltapäivisin yksin molempien kanssa ja tämän alkaa vähän huomamaan. Neidille ei enää riitä pelkkä metsälenkki ja kaipaa slevästi vähän aivoaktiviteettia. Sunnuntaina olimme hääpäivämme kunniaksi molemmat kotona N kanssa ja kyllä oli mukavaa kun otettiin molemmat koirat pelloille jossa treenasin vähän nomea ensin Sagan kanssa ja sen jälkeen saivat koirat riehua rauhassa ympäri. Kun Simo väsyi, N kantoi sen kotiin ja me jatkoimme Sagan kanssa matkaa. Sagakin slevästi nautti kun pääsi tekemään jotain järkevää!

Maanantaina olimme tokotreeneissä, johon otin Simon mukaan. Sagan kanssa meni juuri niin hyvin kun voi mennä kun ei ole pariin viikkoon tehnyt mitään... Tehtiin ohjattua noutoa ja katsottiin kaukoja. Kaukot ovat vielä toooodella vaiheessa, ne takatassut eivät millään halua pysyä paikallaan. Ohjatussa noudossa meni ihan kivasti mutta kaipaa lisää intensiteettiä kun noutaa kapulan. Kisaamista kapulan luokse siis tiedossa! Lopuksi tehtiin vielä voittajan paikkis joka meni oikein hyvin. Neiti jää nykyään rauhallisemmin paikkikseen vaikka olen piilossa.

*Simo ja Eamon pusuttelee*

Simo oli ensin moikkaamassa kaikkia kun tulimme perille ja otti Sagan treenien ajan nokoset autossa. Kun limme valmiit sai leikki treenikaverin terriereiden  ja Petit bassen Griffon pennun Eamonin kanssa. Tyyppi oli niin innoissaan kun sai leikkiä ja oli muutenkin todella rohkea ja teki innoissaan tutavuutta kaikkien kanssa, sekä ihmisten että koirien. Otettiin vähän luoksetuloa ja leikkimistä Simon kanssa, joka oli todella pätevä. Kotiin lähdettiin kahden väsyneen ja tyytyväisen koiran kanssa!

 *Harvahampaan On the road again, Simo, melkein 9 viikkoa*

Onhan pentuaika ihanaa mutta pakko myöntää, että onhan aikuisen koiran kanssa etunsa. ;)

Kaksi vinkkiä hienoon hihnakävelyyn

Minua pyydettiin vähän aikaa sitten kirjoittamaan Sagan hihnakävelystä ja seuraamisesta. Koska meillä on sekä ns. “"nome seuraaminen”, toko seuraamisen lisäksi, ajattelin tehdä tästä aiheesta kaksiosaisen postauksen. Tässä ensimmäisessä osassa kerron mitä on mielestäni tärkeää ajatella kouluttaessa koiria, miten olemme treenanneet hihnassakävelyä, ja miten se toimii tänään. Seuraavassa postauksessa esittelisin meidän nome-, eli vapaamuotoista seuraamista ja tokoseuraamista.

Ennen aloittamista haluaisin muistuttaa että en ole mitenkään koirien koulutuksen ammattilainen tai kaikkitietävä. Kaikki vinkkini ja tietoni perustuu omiin opintoihin, mitä olen lukenut, kuullut, oppinut itse tai muilta ja mitä itse olen havainnut toimivaksi minulle ja Sagalle. Voi olla että jokin asia mikä on toiminut meille ei ollenkaan sovi toiselle koirakolle. Kaikki ovat yksilöitä. Mutta jos vinkeistäni on apua niin hyvä niin!

Koirankoulutuksessa on mielestäni kaksi peruskiveä mihin mielestäni koulutus perustuu. Mitä enemmän koulutan Sagaa, tai näen muita kouluttamassa niiden koiria, sitä enemmän huomaan miten tärkeitä nämä asiat ovat. Ilman niitä on vaikeaa päästä pidemmälle koulutuksessa. Mitkä nämä asiat sitten ovat?

1. Johdonmukaisuus

Koiran maailma on todella musta-valkoinen. Koira ei ymmärrä mitään “mut, jos, kun… Tämän kerran mutta ei sitten enää”. “No nyt saat tulla sohvalle, mutta et sitten sen jälkeen”. Jonka jälkeen koira on satavarmasti sohvalla myös tulevaisuudessa. Tämä on erittäin tärkeä asia muistaa kouluttaessa koiria. Se on kyllä tai ei, mutta ei mitään siitä välistä.

Varsinkin jos ollaan opettamassa pennulle jotain, tai vanhemmalle koiralle uusia juttuja, tämä on erityisen tärkeää. Koira ei ymmärrä jos esimerkiksi lenkillä yksin omistajan kanssa saa vetää hihnasta, mutta kun omistajan kaverit ovat mukana ei yhtäkkiä saa vetää koska omistaja haluaa antaa hyvän kuvan koirasta. Tätä ei koira ymmärrä.

Koiralle täytyy kertoa askel askeleelta mitä siltä halutaan, ja koiran tarjotessa toivottavaa asiaa, sitä palkitaan. Helppoa kuin se kuuluisa heinänteko oikeastaan.


2. Koiran ja omistajan välinen yhteistyö

Yhteistyö ohjaajan ja koiran välillä on kaiken A ja O. Koiran täytyy voida luottaa ohjaajansa, ja halua tehdä tälle työtä. Tämän puute näkyy usein ohjaajan vaatiessa ja vaatiessa, mutta ei koskaan palkittaessa. Eli toisin sanoen koiraa täytyy muistaa palkita oikealla hetkellä, oikealla tavalla. Jotkut koirat syttyvät leluista, toiset nameista ja toisille riittää sosiaalinen palkka, esimerkiksi kehu. Täytyy vain löytää se oma juttu. Jos menee kentälle treenaamaan täytyy myös muista mennä sinne vain leikkimään, pitämään hauskaa tms. joskus. Muuten työ muuttuu helposti pakkopullaksi koiralle. Leikkimällä ja yhteisellä hauskanpidolla omistajan ja koiran välinen side vahvistuu entisestään ja molemmilla on hauskaa tehdä työtä yhdessä.

Itse teen usein niin, että kerran, pari viikossa menemme treenikentälle Sagan kanssa, ja teemme yhden tai kaksi liikettä minkä hän satavarmasti osaa. Tämän jälkeen vain leikitään, jotta jää iloinen mieli.

Hihnassa kävely

Sagan hihnassakävelyä aloitettiin ihan pikkupennusta asti treenaamaan. Tämä kaipaa kärsivällisyyttä ja vielä kerran kärsivällisyyttä. Sagalle kesti aika kauan oppi tämä hyvin, ja olen erittäin onnellinen että meitä oli kaksi kouluttamassa neitiä tähän, muuten olisi hermot mennyt!
Kun tätä treenataan, täytyy ensiksi päättää missä haluaa että koira kulkee hihnassa. Onko se vierellä, edessä vai missä. Esimerkiksi Saga saa kulkea meidän edellä niin kauan kun hihna ei kiristy. Kun paikka on päätetty alkaa treenaaminen. Vinkkejä hihnassa vetäville löytyy varmaan miljoonia, mutta meillä on ollut pari niksiä käytössä mitkä ovat toimineet sekä Sagalle että edelliselle koiralleni.

1. Pysähdy ja tekeydy puuksi.

Käytännössä: kun koira vetää, pysähdy. Ja seisot tekemättä mitään kunnes koira ottaa sinuun kontaktia. Vaikka se kestäisi kauan, älä tee mitään. Kun koira ottaa kontaktia laitetaan bileet pystyyn ja palkataan. Jatketaan kävelemistä ja pysähdytään taas kun koira vetää. Ja sama juttu uudestaan. Tämä tekee sen että parinsadan metrinen lenkki voi kestää vaikka tunnin. Mutta Kota koira oppii että sen on seurattava sinua hihnassa, ei päinvastoin, ja silloin riittää että vähän nykäisee hihnasta tai hidastaa vauhtia että koira reagoi.

2. Vaihda suuntaa

Tätä olemme muutaman kerran kuluttua vaihdeltu sillä, että pysähtymisen sijaan vaihdamme suuntaa. Eli koiran vetäessä täyskäännös ilmaan mitään varoituksia, ja kävellään niin kauan kunnes koira kävelee nätisti mukana uudessa suunnassa. Sitten mennään taas eteenpäin, ja kun koira vetää niin vaihdetaan taas suuntaa. Aina kun koira ottaa kontaktia täytyy muistaa kehua ja palkata!

Nämä niksit ovat toimineet meillä, mutta kertokaa toki muut jos löytyy muista toimivia ideoita! Sagalla meni aika kauan kunnes oppi kävelemään nätisti, joten kärsivällisyyttä mukaan näihin treeneihin! Koira ei osaa lukea ajatuksia, sille täytyy opettaa ja näyttää askel askeleelta mitä siltä halutaan.


Seuraavassa postauksessa sitten luvassa seuraamista.

Tuhotiimi kielikylvyssä

Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, on Sagan veli Morris ollut täällä viikonlopun yli hoidossa. Morris tuli perjantai päivänä meille, ja tehtiin niin että koiruudet saivat tavata pelloilla meidän lähellä, jotta tuhotiimi ei heti saisi talomme maan tasalle. Pelloilla nämä kaksi hännänheiluttajaa sitten jaksoivatkin riehua ja peuhata.

Kotiin tultuamme sain heti tehdä tuhotiimille selväksi, että sisällä ei riehuta. Vaikka tuhotiimin molemmat osapuolet ovatkin aika erilaisia, yhteiset säännöt oli laadittava nopeasti, jotta talo pysyisi pystyssä koko viikonlopun ajan. Suurin ero näissä Harvahampaan sisaruksissa on, että Saga on flatiksi erittäin rauhallinen. Varsinkin sisällä neiti rauhoittuu nopeasti ja makaa kaikessa rauhassa matolla jonkun lelun kanssa. Onhan hän kyllä kaikessa mukana, ja ulkona riittää virtaa, mutta jos huomaa että nyt ei leikitä niin neiti etsiytyy omiin oloihinsa. Morris taas on aika tyypillinen flatiksi, energinen ja peuhaava koiruus. Joka kerta kun joku liikahti edes millimetrin piti heti tulla katsomaan mitä tapahtui. Herralla näytti myös olevan esirakkaus jalkoja kohden, sillä koko huushollin väen jalat pestiin kyllä moneen kertaan jos ei kielletty. Mainittakoon vielä miten hyvin tämä vierailu alkoi. Meillä on olohuoneessa jukka-palmu ruukussa, joka siis seisoo lattialla. En tiedä pitikö Morris sitä puuna, vai pitikö vain merkata reviiriään, mutta onneksi se osoittautui ensimmäiseksi ja viimeiseksi vahingoksi!

Kävelin illalla meidän lenkkipolun ympäri tuhotiimin kanssa. Molemmista huomasi että ovat tottuneita kävelemään yksin, kesti hieman ennen kuin sain remmit ja koirat organisoitua jotenkuten, kun molemmat veti omiin suuntiin niin, että ajattelin saavani parimetriset kädet lenkin jälkeen! Saga on tottunut juoksemaan oikeastaan koko ajan vapaana, Joten päästin aluksi Sagan vapaaksi jotta minulla olisi jotakuinkin normaalipituiset kädet lenkin jälkeenkin, ja yritettiin tulla Morriksen kanssa yhteisymmärrykseen. Muutama napakka kielto niin herra kulki ihan hyvin.

Lenkkipolulle tultuamme totesin sen olevan niin tyhjä, että uskalsin päästää Sagan ja Morriksen vuorotellen vapaaksi. Molemmat tottelivat oikein hyvin ja tulivat luokse käskystä. Polun lopussa on pieni metsäaukio jossa sitten päästin molemmat koirat vapaaksi telmimään. Kun suunnattiin kotiin totesin että yhtäkkiä meidän polut tuntuivat paljon pienemmiltä, ja tuntui kuin puoli kaupunkia jäi tuijottamaan kun tulin kahden ison mustan koira kanssa kävellen! Sagahan on flatti nartuksi jo aika iso ja Morris on uroksena vielä isompi, joten kyllähän ne koiruudet vie tilaa kapealla tiellä. Uusien sääntöjen oppimisen lisäksi sai tuhotiimi myös kunnon kielikylvyn viikonlopun aikana. Saga kun on enimmäkseen ruotsinkielinen, lukuun ottamatta muutamaa toko käskyä suomeksi, sai kuunnella Morriksen suomenkielisiä käskyjä ja päinvastoin. Meillä oli taas N kanssa täysi työ erottaa käskyjä ja antaa molemmille koirille oikeat käskyt! Välillä varman kuulosti kun olisi ollut kielitunnilla koulussa, kun käskyjä ja kehotukia tuli molemmilla kielillä sekaisin!

 

Lenkin jälkeen molemmat koiruudet simahtivat hetkeksi, kunnes N tuli töistä kotiin. Silloin saatiin kertoa tuhotiimille jo toistamiseen että sisällä ei riehuta, ja kuitenkaan viesti ei ihan halunnut mennä perille. Useimmiten osapuolet menivät niin että Saga torkahti, Morris tuli nuuskimaan ja sitten oli painiottelu jo käynnissä. Kun sitten kiellettiin katsoi Morris-veli jo anteeksiantavasti meitä, mutta uskokaa tai älkää, meidän rauhallinen pikku-neiti tuli tahallaan tämän jälkeen kiusaamaan Morrista! Neiti diiva tuli muun muassa pallo suussa tökkimään Morrista ja kun sitten toruttiin riehumista neiti diiva katsoi vain suurilla ruskeilla silmillään että eihän hän mitään ole tehnyt, kun veli se syyllinen on!

Myöhemmin illalla Saga käpertyi nukkumaan, mutta Morris ei oikein millään halunnut rauhoittua. Koko ajan oltiin menossa, nuolemassa, nuuskimassa ja tutkimassa. Nukkumaanmenoaikaan herra tassutteli ympäri taloa ja meni riehumaan Sagan kanssa jotta taas piti nousta ja käskemään rauhoittumaan. Vielä yöllä herra kaivoi lattiaa ja peuhasi omalla petialustallaan. Täytyy myöntää että ehdin jo pariin kertaan miettiä miten kestän tätä tuhotiimiä kokonaisen viikonlopun, varsinkin kun heidän mukaan kello viisi seuraavana aamuna oli sopiva aika painiottelulle!

Lauantaina meillä olikin Sagan kanssa näyttelyt Kotkassa, vaikkakin mietin miten neiti jaksaisi siellä kun koiruudet oli riehunut puoli yötä ja koko aamun… Morris sai täksi aikaa jäädä kotiin ja jäi sitten yksin kun N meni töihin. Kotiin tultuamme vein tuhotiimin pikkulenkille, ennen kuin poimittiin N töistä ja suunnattiin Kauklahteen. Siellä käveltiin pitkä lenkki metsän ja peltojen ohi, rannalle uimaan ja takaisin. Molemmat saivat juosta vapaana, ja että tuhotiimi nautti!

Kotiin tultuamme meno oli sitten ihan muu kuin perjantaina. Molemmat lepäsivät tyytyväisinä pihalla ottamassa aurinkoa. Välillä piti ottaa muutama paini-ote, mutta muuten loikoilivat tyytyväisinä. Myös sisällä he olivat oppineet ettei saanut riehua, joten joka kerta kuin riehumis-into iski, he juoksivat kilpaa ulos pihalle. Onneksi oli kaunis sää että pystyttiin pitämään ovet auki! Myöhemmin illalla N ja hänen kaverinsa ottivat tuhotiimin lenkille, ja sen jälkeen molemmat käpertyivät omiin peteihinsä nukkumaan. Ne nukkuivatkin oikein sikeästi kunnes sai aamupalan noin kahdeksan aikaan. Sen jälkeen piti taas vähän peuhata, mutta rauhoittuivat nopeasti ja asettuivat uudestaan nukkumaan muutaman tunnin.

N lähti sunnuntai aamuna töihin ja minä tallustelin molempien koirien kanssa tekemään pikatreenit. Taas oli kyllä kädet vähällä pidentyä parisen metriä, varsinkin kun Saga aina vetää innoissaan treenikenttää kohti, mutta päästiin sentään perille! Siellä totesin kahden koiran vuorottelutreenin sujuvan oikein loistavasti! Sagalla kun helposti loppuu motivaatio kesken, sai parin liikkeen jälkeen katsoa kun tein luoksetuloja ja sivulletuloja Morriksen kanssa, ja että neiti oli innoissaan kun sitten pääsi taas kentälle trenaamaan! Tehtiin muutama kaukokäsky, eikä ne koskaan ole menneet yhtä hyvin! Taitaa tämä mustasukkaisuus lääke olla juuri oikea motivaatio meidän neidille! Tämän jälkeen suunnattiin pelloille, missä molemmat koirat saivat juosta vapaana. Tässä vaiheessa pystyin jo toteamaan että kyllähän se kahden flatin pitäminen sujuu ihan hyvin! Remmikävelyt kaipaisivat vielä hiontaa, mutta kunhan antaa koiruuksien liikkua kunnolla ja asettaa selvät rajat, niin homma toimii kuin rasvattu! Noin tunti nautittiin auringosta ja tuhotiimi mutaisista ojakylvyistä, ennen kuin suunnattiin kotiin. Siellä ehtivät loikoilla auringossa ennen kuin tuhotiimin maskuliinia osapuolta tultiin hakemaan.

Opettavaista ja kiinnostavaa oli kyllä pitää kaksi flattia viikonlopun yli! Yhteisiä sääntöjä täytyy aina muokata, ja tietysti asiaa vaikeuttaa omat arkipäiväiset rutiinit ja säännöt, mitä toisella koiralla ei välttämättä ole. Kyse voi olla ihan pienistä asioista mitä ei edes omassa arki-elämässään tule ajatelleeksi, ennen kuin huomaa että toinen tuhotiimiläinen ei sisäistä tätä tietoa. Minulla on ollut jo jonkin aikaa hirveä pentukuume, mutta tämä ehkä hieman hillitsi sitä, ja pisti ajattelemaan käytännön asioita. Yksi flatti lisää meille tulee varmaan jossain vaiheessa, mutta ennen sitä tarvitaan kyllä isompi talo ja kunnon piha. Hoidossa on toki mukavaa lainata välillä jokunen koira lisää, ja toivottavasti tuhotiimi vielä saa joskus viettää viikonlopun yhdessä!

Onko teillä monta koiraa/ollut pidempää aikaa hoitokoira? Miten on arki silloin sujunut?

Vapaa mutta tottelevainen?

Tiistaina oli sitten tämän TOKO kurssin viimeinen kerta. Onneksi ilmoittauduttiin jatkokurssille sillä nyt vasta alkaa tuntua siltä että aletaan päästä jutun jujuun kiinni ja sekä tämä kaksijalkainen että tuo nelijalkainen duracellflätti oppii miten hommat toimii, miten niitä harjoitellaan ja miksi.

Aluksi tosiaan vähän tuntui siltä että väännetään väkisin rautalangasta vain tehdäkseen asioista mutkikkaiksi, mutta nyt kun neiti on oppinut vähän kuuntelemaan ja itse olen älynnyt miten homma toimii tuntuu siltä että myös edistytään. Hitaasti hitaasti, mutta (toivottavasti) varmasti.

Edellisellä kerralla harjoiteltiin ensin vapaamuotoista seuraamista, pujotellen muiden koirakoiden välistä. Jopa neiti duracellflätti päätti alun pomppimisen jälkeen näyttää keskittymiskykynsä ja seurata suhteellisen hyvin ensimmäisen kierroksen. Hieman tuli etuilua kun se kaksijalkainen matte ei millään halunnut pysyä perässä, mutta tokalla kerralla tehtiin jo yhteistyötä!

Saga sai taas olla koko treenin ajan ilman hihnaa, ja lukuun ottamatta pari pomppua Mariannea päin, neiti pysyi vierelläni hienosti koko ajan ja jätti kokonaan toiset koirat oman onnensa nojaan, keskittyen tehtäväänsä!

Pujottelun jälkeen tuli sivulletulon harjoituksia. Muut koirakot muodostivat kuilun ja yksitellen jätettiin se nelijalkainen hännänheiluttaja toiseen päähän odottamaan sivulletulon käskyä toisesta päästä. Kaikki suorittivat tehtävän mallikkaasti, ja neidillämme olikin sellainen spurtti päällä että juoksi vahingossa viitisen metriä taakseni ennen kuin sai pysähdyttyä ja käännettyä sivulle…

                                                                                                          vielä malttaa….

                                                                                   Joojoo, nytkä? nytkö? Jaaaa…..

                                                                                …LÄHTEEEEEE!!!!

                                               Ja duracellflätti pääsi maaliin! Enkö ollutkin ihan supertaitava?!?

Pikkuneiti ei piitannut muiden koirien tekemistä häiriöistä vaan juoksi, kerrankin, suoraan luokseni ja siitä sitten, enemmän tai vähemmän, siististi sivulle.

Tällä treenikerralla hyödynnettiin toisia koiria häiriköinä oikein urakalla. Tämän tehtävän jälkeen siirryttiin istuma harjoituksiin. Se että koira laittaa pepun maahan istu käskystä ei siis välttämättä tarkoita että koira osaa istua. Sen tulisi istua samassa asennossa liikkumatta kunnes joko vapautus tai seuraava käsky tulee. Häiriöistä riippumatta. Muodostettiin tätä harjoitusta varten ympyrä jossa seistiin selät vastakkain. Sitten koirat istumaan käskystä, ja pennun iän ja kokemuksesta riippuen vaadittiin paikallaan istumista, ilman flättien tyypillistä tassuttelua, eri kauan. Myös etäisyys koiraan vaihteli. Saga onkin tehnyt tällaisia harjoituksia kesän treeneissä, joten lähdin monesti piiloon vähäksi aikaa ja palasin sitten palkitsemaan jos neiti oli istunut paikallaan.

Lopuksi opittiin vielä uusi “stop” käsky. Eli koira seuraa kävellen omistajaa mutta stop käskystä pysähtyy kuin seinään. Ollaankin Saga neidin kanssa jo harjoiteltu tätä ennestään kotona, joten neiti tiesi suurin piirtein mistä oli kysymys. Tähän saatin vinkiksi palkata takapalkkauksen kautta. Eli nami maahan koiran taakse, koira seuraamaan aluksi esim. kättä. Kun seisahtuu stop käskystä niin kehutaan ja vapautetaan etsimään nami taakse. Tällä lailla koira ei vahingossakaan etene liikaa, vaan alkaa itse tarjota pysähtymisiä. Valitettavasti sen harjoituksen kuvat olivat aivan mustat, joten siitä vain yksi huono kuva minkä sain hieman pelastettua.

Kotona harjoitellaan seuraamista, tietysti perus asentoa eli sivulletuloa ja uutta stop käskyä  ja odotetaan kehitystä sekä neli- että kaksijalkaiselta. Näillä eväillä sitten jatketaan kohti tokon jatkokurssia!

Kiitos kuvien ottamisesta hovikuvaajalleni N!